Sataa sataa ropisee

Tänään oli kyllä sellainen näyttely päivä, että toivon ettei toista samanlaista tulisi vähään aikaan tai sitten enää koskaan! Ajelimme ensi alkuun parisen tuntia Harjavaltaan vesisateessa ja perinteiseen tapaan hyvissä ajoin. Käytännössä siis saavuimme näyttelypaikalle pari tuntia etuajassa, eikä yllätys ollut kovinkaan suuri, kun totesimme että sielläkin sataa.

Kävimme rokotusten tarkastuksessa ja kiertelimme hetken koirien kanssa näyttelyalueella ja suuntasimme sitten takaisin autolle. Totesin, että Etnan karva oli tosi kamalan näköinen (vaihtumassa) ja rupesin miettimään haluanko todella viedä sen kehään.. Kokosin sitten auton taakse, takakontin luukun alle suojaan "näyttelypöydän" häkistä jonka päälle heitin maton ja viltin ja koitin harjailla neitosta, jos vaikka enimmät karvat lähtisivät. Kyllähän niitä lähtikin, vaan ei se karva yhtään sen kummoisemman näköiseksi muuttunut!

Kynnetkin tuli leikattua molemmilta koirilta, Etnan pienestä vastaan hangoittelusta huolimatta ja sitten taas takaisin autoon.

Siellä sitä sitten istuskeltiin ja katsottiin vesisadetta juoden kuumaa mehua, jota olin onneksi hoksannut ottaa mukaan.

Etnan toinen omistaja, Tainakin saapui paikalla ja näytin Etnaa hänelle. Totesin sitten, että jos häntä ei ihan hirvittävästi harmita, niin voisin jättää Etnan kehän väliin ja niin sitten teinkin.

Vesisateesta ja kylmästä huolimatta Zeus esiintyi todella hienosti ja voittikin sitten oman luokkansa... Paras uros kehässä sijoituimme kolmansiksi joten pääsimme sitten suunnitelemaan kotiin lähtöä. Näytin vielä Etnaa Tainalle ja hän vähän katsoi Etnan liikkeitä.. huomasi jonkinlaista jäykkyyttä niissä, tai toisella puolella, vaikka sanoikin sen sitten muuten liikkuvan hyvin.

Täytyy koittaa etsiä jostain koirahieroja joka voisi käydä neitokaisen läpi ja sanoa sitten onko siellä jotain lukkoja tms...

Näyttelypäivä oli siis menestyksen kannalta ihan kiva, mutta se jatkuva vesisade oli kyllä todella inhottavaa. Varsinkin kun vesisadetta kesti koko päivän. Kävimme koirien kanssa iltalenkillä kaupungissa ja koirapuistossa. Mitään kovin mukavaa se ei kuitenkaan ollut, ainakaan koirien mielestä.. kaatosateessa kävely siis :) Itseäni se ei oikeastaan juurikaan haitannut, tykkään vesisateesta jossain määrin. Kunhan sitä ei kestä viikko tolkulla. Näyttelyitä ajatellen se ei kuitenkaan ole kovin mukavaa.

Tällä hetkellä ei ole nyt seuraavaa näyttelyä vielä tiedossa.. tosin kävin kennelliiton sivuja selailemassa ja loppu kesältä löytyi muutama mahdollinen näyttely joihin saattaisimme suunnata. Niitä olivat mm.

Valkeakoski 13.8  (Tänne olen ilmoittamassa todennäköisesti molemmat koirat, jos Etnan "turkki" on   kunnossa siihen mennessä)

Tervakoski 27-28.8 (Olin tuolla viime vuonna Zeuksen kanssa ja se oli ihan kiva näyttely)

Rn Helsinki 0.9 (Pienellä varauksella... )

Seuraava koitoksemme Zeuksen kanssa kuitenkin 4.6 jolloin olemme menossa Espooseen luonnetestiin. Täytyy sanoa, että jonkinlainen pieni jännitys kyllä kiemurtelee jossain tuolla sisuksissa :)

Kun mikään ei riitä

Pikku hiljaa olen huomannut pyörittäväni kummalista ajatusta pääkopassani. Olen pysynyt siitä vielä melko hiljaa, enkä ääneen ole uskaltanut sitä lausuakaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että aika pitkä tie on kuljettu siitä kun kävelin vanhan saksanpaimenkoirani kanssa haaveillen saman rotuisesta pennusta.

Sitten tuli Zeus ja vei sydämeni lopullisesti. Aika kului opetellessa elämää aivan uudenlaisen koiran kanssa. Ajatuksissa oli kuitenkin melko vahvana vielä saksanpaimenen hankkiminen toiseksi koiraksi.

Jossain vaiheessa minulle tarjottiin mahdollisuutta toisen kääpiöpinseri uroksen ottamiseksi. Ajattelin kuitenkin, etten talouteeni halua toista uroskoiraa.

Selasin nettisivuja, pentukuume vaivasi...

Lopulta löytyi siihen lääke ja tein alustavan pentuvarauksen. Siinä kävi kuitenkin surullisesti, enkä pentua kyseisestä yhdistelmästä saanut. Olin melkoisen murtunut ja todella haikein mielin.

Muistan miten istuin jouluna ikkunan ääressä ainokaiseni, Zeus sylissäni, katselin lapin lumisia maisemia. Ulkona paukkui yli -30 asteen pakkaset ja radiosta soi joululaulut. Silloin korvaani tarttui eräästä laulusta muutama sana... Tarkkaan en nyt enää muista miten se meni, mutta suurin piirtein kuitenkin

...ja Etnanpa kaukana kauniina nään...

Mietin että siinäpä vasta olisikin hieno nimi koiralle. Harmi vaan, etten missään nimessä halunnut punaista kääpiöpinseriä. Ja mustalle taas tuo nimi ei olisi sopinut.

Ehkäpä se oli jonkinlainen enne, kuka tietää...

Aika kului ja sitten yhtäkkiä minulta kysyttiin voisinko olla yhtään kiinnostunut sijoituskoiran ottamisesta. Enhän minä ollut, en ollut koskaan mitään sellaista ajatellutkaan. No aloin kuitenkin pyörittelemään ajatusta mielessäni. Mietin ja mietin ja koko ajatus oli kaatua siihen kun kuulin Suomeen tulossa olevan narttupennun olevan punainen. Ensimmäinen reaktioni oli ehdottoman kielteinen... Noh, sitten taas mietittiin ja mieleeni muistui tuo pieni hetki, "kaunis kaukana oleva tulivuori" sieltä paukku pakkasten keskeltä.

Tulivuoresta puheenollen juuri samoihin aikohin taisi Islannissa purkautua tulivuori. Eihän sen pitänyt elämääni vaikuttaa millään lailla, vaan vaikuttipa sittenkin. Niinpä tuhkapilvien takia lensi Suomeen pienellä viiveellä pieni, punainen taittokorvainen, tulivuoren mukaan nimeensä saanut neitokainen.

Etnan saapumisesta on nyt kulunut reipas vuosi ja Islannissa on taas purkautunut tulivuori. Se nyt taitaa kuitenkin olla jo sivuseikka.

Sivuseikka, tosiaan niin! Ehkäpä koko tämän blogi päivityksen pääasia on nyt kuitenkin se, että kaiken tämän viimeaikaisen pyörityksen keskellä olen melkoisessa välikädessa.

Palatakseni asiaan pitäisi ehkä nyt koittaa rykäistä tuo palakurkusta...

Olen tehnyt siis alustavan pentuvarauksen!

Asiassa on kuitenkin vielä aika monta mutkaa, eikä mutkia voi aina suoristaa.

Olen pyöritellyt asiaa ympäri ämpäri tulematta hullua hurskaammaksi. Mitä ihmettä voin tehdä, kun minulle on ilmoitettu että "tähän taloon ei tule enää yhtään koiraa tai minä lähden." Uskallanko ottaa riskin ja kokeilla?

Oikeastaan omilla ehdoilla eläminen on aika vaikeaa jos lusmuaa toisten nurkissa. Sattuneista syistä elämäntilanteeni on nyt kuitenkin juuri sellainen! Jos minulla olisi oma asunto, ei tällaista ongelmaa olisi.

Tiedä sitten siitä ongelmastam sitä kun ei ole vielä edes laitettu alulle...

Kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että sikäli mikäli minulla asti syntyy tyttöpentu, se tulee minulle! Asiasta pitäisi nyt vain uskaltaa keskustella.

Ai miksi?

No siksi, koska haluan ehdottomasti saada Zeuksen pennun ja juuri tästä tulevasta pentueesta.

Uskon vahvasti että Zeuksella on kissan tavoin yhdeksän henkeä, ja jos niin ei ole niin tässä mennään jo aika vahvsti laina-ajalla. Ja sikäli mikäli niitä henkiä yhdeksän olisi, niistä on jo useampia käytettty. Enkä halua joutua tilanteeseen, että viimeinenkin niistä menee ilman että minulla on Zeksen jälkeläinen.

Voiko hyvä onni seurata ikuisesti?
Voiko onni olla onnettomuudessa joka kerta mukana?
En usko!

Zeus on kuitenkin melkoisen kovan onnen koira. Onneksi tähän asti onni on aina ollut onnettomuudessa mukana. Ehkäpä jotain Zeuksen kova onnisuudesta kertovat ne kerrat jolloin Zeus on joutunut itseään huomattavasti kookkaamman lajitoverin hampaisiin (jotka sen suurempaa numeroa tekemättä olivat dobberi ja jälkimmäisellä kerralla husky). Onni onnettomuudessa molemmilla kerroilla on ollut se, että näistä tapauksista on selvitty ilman suurempia vammoja ja minkäänlaisia traumoja. Ainakin Zeus siis. Ehkäpä jotain Zeuksen hyvästä onnesta kertoo myös ällistynyt eläinlääkäri, joka tutki auto-onnettomuuteen joutunutta Zeusta ja totesi, "ettei tällaista koiraa olekaan, miksei sillä ole minkäänlaisia shokin merkkejä, on se aikamoinen teräsmies" Valitettavasti tämä teräsmies ei kuitenkaan osaa lentää, siitä olisi varmasti ollut apua Zeuksen pudotessa kalliolta alas...

Sattuneista syistä pelkään siis Zeuksen hyvän tuurin joskus loppuvan ja se tilanne hirvittää minua...

Samalla kun haaveilen mahdollisesti tulevasta pienestä mustasta tytöstä, ajatuksissa pyörii mahdollisesti joskus Zeuksen tytön pennun ostaminen ja sijoittaminen. Tietysti vain jos tuo tyttö on terve ja uros valinta miellyttää minua itseäni. Kyseinen narttu on tällä hetkellä 10 kk vanha ja todella vienyt sydämeni. Joitakin kertoja olen harmitellut, etten ottanut sitä jo alunperin itselleni!

Päätelköön itsekukin sitten sen mitä nämä ajatukset mahdollisesti tarkoittavat. Ehkäpä jotain siitä kuitenkin kertoo se, kuinka harmissani olin huomatessani, että samana vkl kun on tokon pm kisat olisi ollut myös Hämeenlinnassa kasvattajan peruskurssi!

Eiköhän niitä kuitenkin tule lisää...
ja kiirehän minulla ei ole mihinkään!
Sanotaanhan sitä, että hiljaa hyvä tulee.

Jonkun kerran myönnän kyllä ajatelleeni tuleeko sitä toisinaan haukanneeksi liian suuren palan omenasta...

Mikä on se kummallinen ahneus mikä ihmiseen (minuun ainakin) tuntuu toisinaan iskevän. Jos nyt miettii vaikka tuota minun kanilaumani tarinaakin.

Ensin tuli yksi kodinvaihtaja joka jonkin ajan kuluttua tarvitsi kaverin. Niinpä Riesan kaveriksi muutti Ressi. Sitten tuli kesä ja netti täyttyi mitä suloisemmista kaninpoikasten kuvista. Eikä asiaa helpottanut yhtään se, että töissä hoidin päivittäin samanlaisia suloisuuksia! Ja niinhän siinä kävi, että tein varauksen Rillasta ja hain sen kotiin. Pari viikkoa sen jälkeen tarttui töistäkin mukaan kaninpoikanen ja niin meille muutti myös Rintintin. Ja puolessa vuodessa oli yhden kanin sijaan jaloissa pyörimässä neljä!

Hulinaa

No voihan huokaus.. Kankean alun jälkeen sain kirjoiteltua pitkät tovit enemmän ja vähemmän tärkeää asiaa, kunnes sitten poistin koko tekstin ja taas piti aloittaa alusta. Jotenkin niin tuttua tuolta freewebs blogin ajoilta. Noh toivottavasti tätä tekstiä ei nyt tarvitsisi kovin montaa kertaa kirjoitella uusiksi!

Kuva on otettu toukokussa läheiseltä pellolta.

Tässä näin kuvan lautautumista odotellessa on hyvä koittaa kirjoitella muistiin taas jotain asiaa. Ja ehkäpä sitä pitäisi aloitella jostain riemuitsemisen arvoisesta asiasta... Sellainen ehkäpä on se, että Etnan kanssa aletaan pikkuhiljaa päästä jonkin asteiseen tulokseen tuon remmirähinän kanssa. Vesipullo kun kulkee kätevästi koulutusliivin taskussa ja tarvittaessa muistuttaa neitiä siitä, miten sitä nätisti pitikään ohittaa toinen koira. Edistytty ollaan jo sen verran hyvin että suurin osa koirista pystytään ohittamaan ilman rähinöitä tai pörinöitä.. joskus vielä täytyy pullo kaivaa taskusta mutta useasti ohittaminen sujuu jo niin että vaadin Etnalta kontaktin minuun :)

Pitkän "loman" jälkeen herrasväki eli koirat ovat päässeet taas töihin mukaan. Tosin voi olla että Harjavallassa käytävän näyttelyreissun jälkeen ne taas jäävät hetkeksi aikaa tauolle. Itseasiassa pieni tauko tulee siis varmaan taas tuohon töissä käymiseen (koirilla), mutta vähän pidempi tauko sitten näyttelyissä käymiseen. Etna ainakin jää vähän pidemmällekin tauolle ja Zeuksen kanssa täytyy sitten katsoa vähän näyttelyitä sillä silmällä jos jossain kävisi vähän pyörähtämässä.

Minä ja Etna Tre KV näyttelyssä -> JUN EH


Pikkuhiljaa tuo kevät on muuttunut alkukesäksi... Zeus on jo käynyt kastamassa talviturkkinsa eräänä kuumana sunnuntai päivänä, mutta Etna kasteli vain varpaansa. Uskoisin kuitenkin että myös se ui tänä kesänä.. kun ajan kanssa rannalle lähdetään...

Etnan juoksuja odottelen alkavaksi tässä jonkin ajan kuluttua.. saapa sitten nähdä milloin ne alkavat. Pienen pieniä viittauksia siihen on kuitenkin jo ilmassa... Se miten niistä selvitään onkin sitten sen ajan murhe.

Tokoa ollaan reenattu enemmän ja vähemmän innostuneesti aina silloin tällöin. Jotenkin se ei nyt vaan jaksa innostaa ja tietysti jos olisi viisas niin sitä reenaisi vain sillon kun on itse oikeassa vireessä. Niin taisi käydä tänään.. näyttelyreenien sivussa kävin Zeuksen kanssa alokasluokan liikkeitä läpi ja ne sujuivat yllättävän hyvin.. Seuraamisessa pienenä pulmana on se, että Zeus alkaa ennakoida jättäviä liikkeitä ja hidastaa siis vauhtia kun arvelee käskyn kuitenkin kohta tulevan... Tänään otimme seuraamista, liikkeestä maahan ja liikkeistä seiso, luoksetuloa ja paikalla oloa ja ne kaikki sujuivat (oman silmän mukaan) ihan hienosti lukuunottamatta juuri tuota pientä Zeuksen ennakoimista.

Näyttelyreeneistä puheenollen tänä keväänä niissä on tullut muutamissa käytyä. Pikkuhiljaa Etnakin alkaa hoksaamaan mistä on kysymys.. Sen kanssa pitäisi vain jaksaa reenata niin, että seisomiseen saisi lisää kestoa. Liikkuminen Etnalla on mielestäni edelleen todella huonoa, mutta en keksi miten sen saisi liikkumaan paremmin. No ehkäpä saamme siihen vinkkejä sitten sunnuntaina Harjavallassa.

Piti tässä oikein muistella miksi viime viikolla ajattelin että nyt pitäisi kyllä kirjoittaa blogiin heti ettei vain unohtu.. No unohtu se, mutta palasi mieleen kuitenkin. Ja se asia taisi liittyä jotenkin siihen, että olemme alkaneet koirien kanssa reippailemaan pienesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kävelylenkeillä tahti on vähän toinen kuin talvella ja keväällä ja juokseminenkin on tullut mukaan kuvioihin. Täytyypä sanoa etten muista milloin olisin nauttinut niin paljon kun viime viikon piitkällä lenkillä. Siinä niin käveltiin kuin juostiinkin erittäin vaihtelemassa maastossa ja sen verran reipas tahti oli, että kolmen tunnin lenkki kutistui kahteen tuntiin. Koiristakin oikein näki sen, kuinka paljon ne nauttivat siitä kun saivat vapaasti juosta.

Käskystä riippuen koirat juoksivat metsäpolulla joko edessäni tai takanani... lenkin loppu puolella tuli vastaan oja.. Niiden kaikkien lammikoiden ja vesilätököiden jälkeen päätin todella yrittää selvitä kuivin jaloin. Híeman epäröivin katsein tutkailin ojan yli meneviä puunrunkoja miettien kestäisivätkö ne. Tulin siihen tulokseen, että koska nuo muurahaiset luottavat niihin niin luotan minäkin. Ja eikun sitten vain ojan yli :D. Kyllähän ne puut kestivät, harmi vaan että yksi niistä päätti pyörähtää ympäri kesken kaiken ja niinhän siinä seisottiin sitten nilkkoja myöten ojassa :D :D :D Sen verran hyvä fiilis oli kuitenkin päällä, etten niin pienestä jaksanut masentua, hyvänen aika sentään eihän siinä kastunut vaan kun sukat, kengät ja lahkeet. Mitä siitä että valkoiset lenkkarit olivat muuttaneet väriään toiseen ääripäähän. Niinpä jatkoin itsekseni naureskellen matkaa.. ja niin joo ne koirat. Ne tietysti selvisivät kuivin tassuin, ne kun viisaasti hyppäsivät ojan yli

Napanuoran kasvattamista

Tampere KV näyttelyn jälkeen koirani jäävät viikon mittaiselle "lomalle" ettemme veisi mukanamme töihin mitään tartuntaa... Näin ollen tulee samalla palauteltua mieliin myös yksinolo harjoituksia. Ensimmäinen päivä meni ihan kohtuu hyvin.. eivät ne kahdeksaa tuntia joutuneet olemaan yksin, ehkäpä vain puolet siitä mutta kotiin tultuani löytyi makuuhuoneestani silputtu paperirulla. Syyllistä ei kovin kaukaa tarvinnut hakea, Zeushan ei koskaan ole moista harrastanut, Etna puolestaan toisinaan tylsistyessään kyllä. Olin koittanut kerätä kaiken mahdollisen syötävän tarpeeksi ylös, mutta tuo paperirulla oli nähtävästi unohtunut.

No onneksi vahinko ei kuitenkaan ollut sen suurempi... Vastaaotto komitea oli melkoinen, kera hyppyjen, pomppujen ja haukkujen. Oli siinä melko vaikeaa koettaa olla huomioimatta koiria, kun nuorempi melkein väkisin yritti kiivetä syliin.

No jälleennäkemisen riemusta selvittiin ja käytiin läheiseltä pellolta hakemassa erittäin tiivisti pakattuna 10 litraa voikukan lehtiä ym. vihreää kanilauman syötäväksi. Siinä samalla koiruudet saivat tuhlata ylimääräistä energiaansa juoksennellen saksanpaimenkoira Ronin kanssa.

Tänään palauteltiin hieman myös kanien muistiin sitä, miten sitä pitikään käsiteltäessä käyttäytyä... siinä samalla tuli tarkistettua kaikilta hampaat ja kynnet.

Päätin todella ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa tältä keväältä toko reenit.. Tällähetkellä vaan ihan meidän keskiset, mutta parempi sekin kai kun ei mitään.

Zeuksen kanssa aloittelimme palauttelemalla mieliin luoksetuloa lyhyeltä ja pitkältä matkalta. Se sujui muuten hienosti ilman varasteluja ym.. mutta herralla on hieman hakusessa suoraan istuminen pitkän luoksetulo matkan jälkeen. Niinpä sitä täytyy varmaan alkaa rakentamaan oikeaksi taas lyhyen matkan avulla ja sitten pikkuhiljaa pidentää matka.. Toisena palauttelimme mieliin Zeuksen ikuista ongelma aluetta, nimittäin maahanmenoa! Tällä kertaa niin maahan meno, kuin paikallaolokin sujuivat hienosti. Pidemmässä paikalla olossa herra tosin vaihtoi kesken kaiken kankulta toiselle.

Etnan kanssa aloittelimme palauttamalla perusasentoa mieliin.. Hyvin neiti sen muisti, vaikka kaikki muu onkin vaipunut unholaan! Hienosti Etna osasi istua sivulle, mutta siinä pysyminen olikin sitten jo toinen juttu. Eli neidin kanssa jatkamme siitä, että pikkuhiljaa pidemmämme perusasennossa istuttavaa aikaa ja sitten aletaan varovasti muuttamaaan sitä paikalla oloksi josta ehkä sitten jossain vaiheessa rakennamme luoksetulon!

Tämmöisiä tällä kertaa!

Jaahas :) Melkeinpä tekisi mieleni aloittaa tänään sanomalla, että TAAS kirjoittamassa blogia. Edellisestä kerrasta kun ei ole aikaa kovinkaan kauaa.. Vaan mitäpä pienistä kun ei ne pienetkään meistä. Ja kun kerran pienesti löytyi jotain hehkuttamisen arvoista asiaa, niin ajattelin siitä heti tännekin riemuista.

Ensinäkin meillä on ollut koirien kanssa pitkä päivä. Aamulla suuntasimme ensin Tre KV näyttelyyn, onneksi matka ei ollut kovinkaan pitkä. Siellä vierahti huomaamatta niin tunti kuin toinenkin, molemmat koirat kävivät kehässä pyörähtämässä ja seisoskelemassa kuitenkin ilman sen kummoisempia tuloksia. Zeus tapansa mukaan ERIn, mutta ensimmäisen kerran tänä vuonna ilman SA:ta ja Etna omaan tyyliinsä EHn.

Arvosteluissa ei sinänsä ollut mitään uutta, tosin joitakin hämmästyttäviä piirteitä... Vielä joku aika sitten(lue Lahti KV näyttelyssä) Etnalle kaivattiin lisää eturintaa... nyt arvostelua lainaten sillä olikin "Hyvin kehittynyt rintakehä" Hieman kulmakarvoja kohotti myös se ettei kummankaan koiran liikkeistä mainittu mitään. Vaan parempihan se meidän kannalta on!

Tänään näyttelypäivä sujui suht rennoissa merkeissä, toki pientä jännitystä oli ilmassa... Totesin vaan, että Etna tarvitsee hirveästi lisää kestoa seisomiseen, se välttämättä vaikuta kovin edustavalta stepatessaan koko ajan edestakaisin.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme näyttelyreeneihin Hakametsän jäähallin parkkipaikalle.. jonkin asteisesti siinä pyörähtelin molempien koirien kanssa mutta niistä oli aistittavissa jo jonkin asteista väsymistä.

Reenien jälkeen suuntasimme vielä kääpiöpinseri porukalla koirapuistoon ja kummasti sitä löytyi uutta energiaa. Ilokseni huomasin ensimmäisen kerran Etnan todella vapautuneen koirapuistossa niin että se leikki sydämensä kyllyydestä siellä, käyden vain aina välillä minua morjenstamassa!

Aika on kulunut vikkelään ja edellisestä blogi kirjoituksesta on melkein kuukausi aikaa. Paljon on sinä aikana tapahtunut ja siitä olisi nyt tarkoitus koittaa jotain kirjoitella muistiin...

Ensinä ehkäpä kaikista suurin muutos on ollut muutto kimppakämpästä takaisin vanhempieni luokse maaseudun rauhaan. Arkea on suunnattomasti helpottanut mm. se että ulko-oven avatessa ei ole sitä riskiä että jompikumpi koira syöksyisi tielle suoraan auton alle. Jonkun kerran kun Etna-epeli karkasi oven suusta suoraan tielle lähtien kerran auton perään ja sitten toiseen suuntaan koiran perään. Muutamat ohikulkijatkin joutuivat haukutuksi lähietäisyydeltä neidin toimesta ja minä tietysti nolostuneena pyytelemään anteeksi!

Mukavaa on myös se, että uudesta(vanhasta) kotipihastamme pääsee joko suoraan pellolle tai metsään, ja kävelytiekin kulkee aika lähellä tontin rajan vieressä niin että toisinaan iskee oikein valinnan vaikeus siitä mihin päin sitä oiken lähtisi. Parasta siinä ehkä on se, että pellolle ja metsään voi lähteä koirat vapaana. Toki tässäkin joka kertaa teemme niin, että minä ylitän ensimmäisenä tontin rajan ja koirat saavat vasta sitten luvan kanssa tulla perään!

Näin kevään tullen olemme myös aloitelleet pyöräilyn. Pyöräily kahden koiran kanssa ei ole oikeastaan sen haasteellisempaa kuin yhdenkään kanssa.. kuitenkin haaveilen pyörään kiinnitettävästä springeristä vai mikä lie se nimeltään sitten onkaan. Silloin se olisi vielä helpompaa ja pyöräily asentokin olisi ehkäpä hieman mukavampaa. Zeus on ymmärtänyt pyöräilyn idean loistavasti.. se etenee koko ajan pienellä vedolla tasaiseen tahtiin ilman turhia koikkelehtimisia. Etnalla oikea tyyli on vielä hieman hakusessa.. se tykkää jolkotella ennemmin pyörän takaviistossa kuin vierellä ja on siinä mielessä inhottava, että kun minun pitäisi katsoa eteenpäin en näe neidin liikkumista ollenkaan. Näin ollen joitakin äkkipysähdyksiä pyörälenkkien aikana on ilmaantunut neidin toimesta. Onneksi vauhtimme on kuitenkin siinä määrin rauhallinen, että saan pyöräin pysäytettyä nopeasti ilman sen suurempia kommelluksia.

Pyöräilyn ohella olisi tarkoitus alkaa myös juoksemaan koirien kanssa, kunhan saan itse vain juoksukengät ostettua!

Huhtikuun loppu puolella kävimme koirien kanssa Turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä ihan hienoin tuloksin. Zeus oli ERI AVO2 SA PU ei sij. (eli selkokielellä avoimen luokan toinen ERINOMAISELLA arvostelulla, sertifikaatin arvoinen, paras uros kehässä ei sijoitusta) Etna puolestaan sai EHn eli ERITTÄIN HYVÄN arvostelun ja noottia tuli lähinnä neidin liikkumista, kehittymättömästä eturinnasta ja turkista. Tarkemmat arvostelut ovat luettavissa kotisivuiltamme.

Mätsäreissäkin on tullut pari kertaa käytyä. Toisen match shown tulokset puuttuvat kotisivuiltamme, siellä molemmat koirat esiintyivät suhteellisen hyvin (jos ei lasketa Etnaa) mutta eivät sijoittuneet. Tämän päiväisessä mätsärissä (3.5.2011) ei aluksi kumpikaan koira esiintynyt edukseen. Zeus haahuili kehässä aivan muissa maailmoissa saaden kuitenkin punaisen nauhan. Etna puolestaan ei pysynyt seisomassa hetkeään ja liikkui taas todella huonosti joten sai ansaitun sinisen nauhan. Sinisten kehässä Etna oli todella väsynyt ja palelevainen eikä esiintynyt enää ollenkaan. Se ei pysynyt seisomaasa ollenkaan, mutta liikkui ihan kohtuudella. Ensin katsoin että "jes pääsimme kuuden parhaan joukkoon" ja lopulta viellä sinisten kolmansiksi. Olin tuloksesta todella yllättynyt, sillä kehässä oli monta huomattavasti paremmin esiintynyttä koiraa. No ilmeisesti tuomari sitten tykkäsi palelevasta, väsyneestä Etnasta :) Punaisten kehässä Zeus alkoi pikkuhiljaa heräillä ja seisoi mallikelpoisesti. Liikkuminen sujui hienosti, jos ei oteta lukuun sitä kohtaa mihin joku ihana narttu oli pissannut... Seisotukset sujuivat esimerkillisesti ja pääsimme kuuden parhaan joukkoon. Lopulta pitkän pohtimisen jälkeen tuomari tiputti meidän pois. Onneksi, sillä niin minä kuin koiratkin olimme väsyneitä ja palelimme.

Vaan eipä tuo mätsäri reissu ihan turha reissu ollut.. molemmille koirille tuli nimittäin ostettua pelastutliivit tulevaa kesää odotellen (päätin unohtaa jo kotona olevan pelastusliivin ja ostaa uudet :)). Nyt voimme sitten huoletta mökillä käydä soutelemassa kun molemmilla koirilla löytyy liivit.

Olemme toivottaneet kesän tervetulleiksi ja Expottiakin on varattu kaappiin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ensimmäinen annos on vielä laittamatta lapojen väliin, sillä en uskalla sitä sinne laittaa ennen TRE KV näyttelyä.. Sen jälkeen eli tulevana sunnuntaina tökötti on kuitenkin tarkoitus koiriin laittaa, joten nyt eletään toivossa ettei punkkeja sitä ennen ilmaantuisi.. jo senkin takia, että molemmat koirat nukkuvat yöt kainalossani!

Vielä jännitellään sitä satutaanko Zeuksen kanssa pääsemään luonnetestiin tulevana vkl. Saapa nähdä miten sen asian kanssa käy.. mutta jos emme pääse, niin sitten tosiaan kutsuu tuo Tampereen kansainvälinen koiranäyttely. Sitä seuraa sitten Harjavallan ryhmänäyttely ja mahdollisesti Kotkan KV näyttely kesäkuussa.. Tämän kuun puolella olisi vielä muutama mätsärikin.. muistaakseni 14 päivä Jämsässä ja sitten 22 päivä Tampereella Hakametsän jäähallin p-paikalla! Näihin olemme ainakin näillä näkymin menossa.. Etna kun vaatii reeniä vielä ihan hirmuisesti, Zeus nauttii kehässä olemisesta ja meni lisää varmuutta esittämiseen!!

Näihin ajatuksiin on ehkä hyvä lopettaa tällä kertaa ja sitten vain ihan sivulauseessa mainita siitä, että Zeuksen kanssa olisi tarkoitus lopultakin alkaa reenaamaan ihan todella yhtä loppukesän koitosta varten...