Viimeistä tämän pätkän kesäloma päivää viedään, ja huomen aamulla olisi tarkoitus palata taas takaisin työkiireisiin. Saapa nähdä miten sitä loman jälkeen taas sopeutuu työyhteisöön ja samoihin vanhoihin rutiineihin. Toivottavasti hyvin!
Ajattelin palautetella tässä vielä mieliin vähän kesäloma muistoja, kun onnistuin tähän kuviakin saamaan. Ajelin koirien kanssa Pudasjärvelle mökille sunnuntai- iltana aivan totaalisen kyllästyneenä auringon paahteeseen ja uuvuttavaan helteeseen. Onneksi päästyämme perille, ilta oli jo viilentenyt sen verran, että olo hieman helpotti. Koirillekin matkustaminen kuumassa autossa meinasi tehdä vähän tiukkaa, vaikka Zeusta ja Etnaa kärsivällisempiä matkustajia saa kyllä melkein hakea. Kyllä koirilla riitti riemua, kun päästin ne mökin pihapiiriin juoksemaan vapaana ja heittelin vielä vähän frisbeetäkin niille.
Illalla saimme seuraa, jonkin verran myös toki sääskistä, mutta onneksi hieman pienemmässä mittakaavassa, kuin alkukesällä. Veljeni vaimoineen tuli mökille iltayöstä. Zeushan on tunnetusti kaikkien kaveri ja se suhtautui tulijoihin yhtä avoimesti, kuin yleensäkin. Etnalta tutustuminen vei paljon kauemmin, ja varsinkin veljeni tuntui olevan sille varsinainen mörkö. Sitkeästi veljeni kuitenkin päätti ansaita Etnan luottamuksen. Illan mittaa heistä tuli jo hyvän päivän tuttuja, mutta yön aikana tuo "tuttuus" tuntui unohtuneen, ja Etna mörköili taas veljeäni. Päivän mittaa ystävyys onnistuttiin taas luomaan hataralle pohjalle, joka yön aikana taas hävisi.
Maanantaina mökille tuli myös veljeni vaimon veli perheineen. Mukana oli myös kolme pientä tyttöä, joista vanhin pelkäsi koiria. Pienten järjestelyjen avulla saimme kuitenkin yhteiselomme sujumaan. Samalla tuli todettua, etten luultavasti koskaan voi jättää Etnaa valvomatta pienten lasten kanssa samaan tilaan. Alku illan tein niin, että istuin keinutuolissa aitauksen vieressä ja vahdin, etteivät lapset tule liian lähelle aitausta ja toisaalta, että pystyn hiljentämään koirat heti, jos ne yrittävät haukkua tms. Tilanteen rauhoituttua siirryin ruokapöydän ääreen, muutaman metrin päähän häkistä, huomasin miten kävelevä taapero lähestyi aitausta ja pysähtyi sen eteen. Etna nosti päänsä ja huomasi 1-vuotiaan lapsen tuijottavan itseään suoraan silmiin. Ennen kuin kerkesin nousta pöydän äärestä ylös ja syöksyä aitaukselle Etna räjähti aivan totaalisesti. Onneksi aita oli välissä, lapsi pyllähti alas ja alko itkeä, onneksi sen suurempia traumoja ei tuntunut syntyvän ainakaan lapselle.
Jos lapsi olisi sattunut tuijottamaan Zeusta suoraan silmiin, tämän suhtautumis tapa olisi ollut aivan erilainen. Se olisi ensin vastannut katseeseen, heilauttanut vähän häntää, ja lopulta väistänyt katsetta ja yrittänyt rauhoitella tilannetta rauhoittavia singnaaleja käyttäen. Mutta Etna ei kestänyt ilmeisesti omasta mielestään uhkaavaa tilannetta ollenkaan, vaan räjähti saman tien. Etna ei ole koskaan oikeastaan sietänyt lapsia, se on niiden suhteen epävarma, epäluuloinen ja lyhyt pinnainen. Lapset ovat ihan ok, jos ne istuvat hiljaa paikoillaan, mutta Etnalle on liikaa jos ne hyppivät, pomppivat, huutavat tai ottavat yhtään juoksuaskeleita. Etna alkaa ärhennellä ja yrittää napsia housun lahkeista. Ketään se ei ole vielä purrut, mutta toisinaan hampaat ovat kolahtaneet ihoon!
Mökki lomamme jatkui nyt vielä varovaisemmissa merkeissä, pyrin välttämään kaikkia konflikti tilanteita. Peitin mm verkkoaidan vilteillä, niin ettei lapset ja koirat päässeet enää katsekontaktiin keskenään, kun vein koiria lenkille lähdimme aina niin että koirat olivat kiinni ja lyhyessä narussa. Juoksutin niitä pihalla vapaana vain sillon kun lapset olivat sisällä jne..
Luonto oli lähellä, kerran metsälenkillä rusakko lähti n. viiden metrin päästä karkuun, vaan Zeus ja Etna eivät sitä huomanneet kulkiessaan kuonot tiukasti maassa. Erään toisen kerran mökkitietä kulkiessamme huomasin jonkin metsäkanalinnun (liekö teeri tai riekko) poikasineen, lintu huomasi meidät. Sen poikaset syöksyivät metsään piiloon ja emo lähti haavakkoa esittäen mökkitietä eteenpäin. Zeus ja Etna sekosivat täysin, kuljimme joitakin kymmeniä metriä turvallisen välimatkan päässä meitä "eksyttävästä" emolinnusta, ennenkuin se kääntyi metsään ja suojavärinsä ansioista katosi nopeasti näkyvistä. Nyt ehkä vasta ymmärsin kunnolla sen, miksi koirien kuuluu olla tähän aikaan kesästä kiinni!
Viimeksi kun olimme mökillä olivat koirien pelastusliivit mukana, vaan emme käyneet soutamassa. Tällä kertaa liivit unohtuivat kotiin ja tietysti kävimme "veneilemässä" parikin kertaa, koirat mukana. Onneksi ne osasivat olla suht. rauhassa perätuhdolla ja makoilla siinä viltin päällä, vaikka välillä rannoilta ilmeisesti tulikin jotain todella houkuttelevia tuoksuja. Uimassakin koirat kävivät joessa muutaman kerran. Torstaina lähdimme
Tornion ABC llä suuntasin ensimmäiseksi koirien kanssa varjoon, kastelin koirat ja käveleskelimme edes takasin. Jonkin ajan kuluttua jätimme auton sinne parkkiin ja hyppäsimme minin kyytiin. Huolimatta siitä, että ajoimme katto auki, auto oli kuin pätsi. Kävimme tilaamassa pitsan, jonka sitten söimme Ruotsin ilmaa haistellen Suomen puolella, Ikeaa vastapäätä olevassa rannassa. Vaikka aurinko paahtoikin taas pílvettömältä taivaalta, siinä puun rannassa oli ihanan viileää. Huomasimme myös ilmeisesti pesänrakentamis puuhissa olleen saukkopariskunnan siinä täydessä työntouhussa.
Asfaltti ja kivetys varmasti polttivat koirien polkuanturoita, joten syötyämme pitsat kävimme ostamassa jäätelöä ja hakeuduimme taas varjoon. Vanha kämppikseni keksi, että lähdetään katsomaan kukkolan koskia ja sinne me sitten ajelimme. Makoilin laiturilla ja katselin valkoisia vaahtopäitä. Kosken kuohuista tuli yllättävän kova ääni. Etna omana huimapäisenä itseään vaelteli laiturilla ja kurkki reunan yli. Zeukseen taas varmaan iski jonkin sorttinen korkeanpaikan kammo ja se melkein ryömi lautoja pitkin. Rantakivia pitkiän kulkiessani löysin pienen syvennyksen, josta vesi kuitenkin vaihtui koko ajan. Nostin vuorotellen molemmat koirat siihen ja kastelin ne läpimäriksi.
Illalla kävimme vielä Kemissä jonka jälkeen lähdin omalla autollani jatkamaan matkaa. Toisin sanoen etsimään sopivaa yöpaikkaa. Perjantaina kävimme lähellä Rovanimeä katsomassa hiidenkirnuja ja paikka oli kyllä hieno. Kolmen ison kirnun lisäksi metsäpolun varresta löytyi myös pieniä syviä kirnuja joista yhtä Zeus ja Etna ihmettelvät yllä olevassa kuvassa. Kävimme päivälenkillä siinä kirrnujen ympäristössä ja otin kirnuista joitakin kuvia puhelimmella. Sen verran syviä ja pelottavia ne olivat, että minulle tuli jonkinlainen korkeanpaikan kammo niihin katsellessa. Tuntui, että siitä kaiteen yli vain keikahtaa tuonne alas, eikä sitten pääsekään pois. En yhtään ihmetellyt enää, miksi alhaalla oli lukenut, että kulku omalla vastuulla! Syvin kirnuista oli vielä osittain jäässä, liekö edes ehtii sulaa tämän kesän aikana.
Lauantai iltana olimme sitten lopulta turvallisesti kotona. Olen joitakin kertoja itsekseni naureskellut, että Etna tuntee ilmeisesti olonsa turvalliseksi käpertyessään mahdollisimman pieneen tilaan käärölle. Niinpä pelatessani serkkutytön kanssa FITS peliä huomasin Etnan kömpineen siihen viereen pelilaatikkoon nukkumaan. Liekö lomareissu käynyt neidin voimille sitten niin paljon?!? Siinä pelasimme hymy suupielessä ja Zeus katseli ihmetellen vieressä, ja sitten kun Etna lähti käymään juomassa kömpi puolestaan Zeus laatikkoon istumaan, ikäänkuin todetakseen, että osaan se minäkin olla suloinen :D
Jonkin verran neiti on nyt ollut hieman hukassa ilman Zeusta. Ja onhan se itselläkin vähän orpo olo, kun on vaan yksi koira kainalossa. Vaan koetan nyt käyttää tämän yhden koiran vaiheen hyödyksi. Jos vaikka saisi Etnalta vähän tuota remmirähinää taas vähemmälle. Ja palauteltua jotain toko asioista mieliin. Perusastentoa ja siitä maahan menoa, onkin tullut jo harjoiteltua. Kun Zeus tulee takaisin kotiin alkaa sen kanssa sitten loppukiritys kohti tokon pm kisoja. Pakko alkaa nyt tekemään töitä ihan tosissaan, ettei siitä
koetuksesta tule mitään pohjanoteerausta! Saapa nähdä, miten me Etnan kanssa selvitään tulevasta työrupeamasta :)
