Blogger ei enää tue selaintasi. Jotkin Bloggerin osat eivät toimi ja ongelmia voi ilmetä.

Siinäpä sitä ongelmaa kerrakseen ja sen seurauksena tänään tulee sitten pari postausta peräkkäin, kun en alkuviikosta saanut tuota edellistä postausta julkaistua.

Ja sitten asiaan, eli siihen, että Adjalla tosiaan alkoivat juoksut alkuviikosta, tiistaina ja elättelin toiveita sen suhteen, että Etnakin aloittaisi omansa. Niinhän siinä sitten kävi, että Etnalla alkoivat juoksut torstaina... valtakuntaani on nyt sitten majoitettu kaksi juoksuista narttua ja yksi poika poloinen. Joskaan herra ei vielä ole neideistä kiinnostunut liiallisuuksiin asti.

Koirien kova kuri on jatkunut, ja edelleen nukut yöni yksin. Täytyypä sanoa, että uni on kyllä maistunut, eivätkä koiratkaan enää kapinoi erillään nukkumista vastaan. Adja silloin ensimmäisenä yönä ilmaisi mielipiteensä asiaan välillä melko kovaäänisestikin protestoiden. Mutta haukkumisesta ei ollut hyötyä ja lopulta neiti rauhoittui nukkumaan. Seuraava yö menikin sitten jo rauhallisemmin ja nykyään jokainen koira omaan aitaukseensa joutuessaan kömpii suoraan nukkumaan. Etna ja Adja häkkeihinsä ja Zeus lampaantaljalleen.
Minun ja koirien erillään nukkuminen on vaikuttanut myös siihen asiaan, että enää Etna ei pääse merkkaamaan Adjan vahinko pissan päälle ja Adjakin käy sanomalehdellä ellei saa minua ajoissa herätettyä. Pääsääntöisesti Adja pystyy kuitenkin pidättelemään koko yön, kunhan pääsee illalla myöhään vielä ulos ja herään sitten aamulla tarpeeksi aikaisin.

Tihutöitä tekevä jokapaikan höylä ja tuholainen Adjakin on aamulla huomattavasti rauhallisempi, jos perinteisen pellolla kävelyn sijaan käymme ihan kunnon reippaalla aamulenkillä. Luvattomiin paikkoihin pyrkimisen sijaan Adjakin rauhoittuu silloin tuolille lepäämään sillä aikaa kun itse syön aamupalaa. Mutta kyllä se tuhotöitään ehtii kuitenkin päivänmittaan tehdä useita kertoja.

Adja rakastaa äidin lankakeriä, joita se hakee kielletyltä alueelta kerta toisensa jälkeen. Niin, Adja todella rakastaa niin lankakeriä ja äiti puolestaan... niin no ei ainakaan rakasta Adjaa :D Minä sitten vaivihkaa yritän selvitellä niitä ympäriä ämpäri leviteltyä lankasekamelskoja edes jonkinlaisiksi keriksi ja rulliksi ennen kuin äiti huomaa. Onhan se hmm.. no terapeuttista :D

Adja aloitti juoksut 24.4.2012 Juoksuja osasin jo odottaa, mutta täytyy sanoa, että yllätyin kuitenkin kun huomasin kesken tokoilun sotkeneeni käteni vereen. Syykin selvisi, kun nappasin naperon syliin ja kiepsautin sen ympäri. Etnan juoksuja ja siis odottelen edelleen, toivottavasti ne nyt alkaisivat kun Adjallekin alkoivat.

Jossain määrin pienet muutosten tuulet ovat alkaneet hiljalleen puhaltaa. Suurimpana tai voimakkaampana ja oudoimmalta tuntuvana ehkä sen, että ensimmäisen kerran neljään ja puoleen vuoteen nukuin kotona omassa sängyssäni yksin. Aivan niin, koirat eivät sinne päässeet. Oudoltahan se vähän tuntui, ja koiratkin hieman oudoksuivat tilannetta, Adja kova äänisesti kapinoiden, mutta alistuivat sitten siihen ja nukkuivat yönsä suhteellisen rauhallisesti.

Jatkossakin taidan pyrkiä siihen, että koirat saavat nukkua muualla, sen verran hyvät unet tuli viime yönä nukuttua. Ja oli mukavaa, kun kylkeä kääntäessä tai jalkaa siirtäessä ei tarvinnut töniä ensin koiraa pois tieltä. Peitonkin sai laittaa juuri niin kuin itsestä parhaalta tuntui, kun yksikään koira ei nukkunut sen päällä. Ainakin nyt Adjan juoksujen ajan koirilla on ehdoton porttikielto sänkyyni (toisin sanoen sen viereen on tullut portti, niin että koirat eivät sinne omin avuin pääsekään), saapa sitten nähdä miten tilanne sen jälkeen etenee.

Tänään 25.5 kävin koirien kanssa mätsärissä. Ilmoitin jokaisen koiran ja sainkin sitten sukkuloida kahden kehän välillä kun kaikki koirat olivat suhteellisen lyhyin väliajoin kahdessa eri kehässä. Ensimmäisenä kehään pääsi Etnan liikkeitä, vaikka minä en niitä itse kovin korkealle arvostakaan. Pöydällä Etna käyttäytyi ihan niin kuin aavistelinkin, se seisoi suhteellisen hienosti niin kauan kunnes tuomari tuli katsomaan sitä lähempään. Pidin neidistä tiukasti kiinni, siitä huolimatta se yritti perääntyä ja väistää alistuen kuitenkin tilanteeseen.

Zeus puolestaan esiintyi taas erinomaisesti ja tuomari kehui sen olevan oikein miellyttävä kokonaisuus J Perinteisestä tavasta poiketen laitoin Zeukselle ketjun sijaan kaulaan nahkaisen remmin ja kun seisotin sitä lasken remmin todella alas. Oikeastaan niin, että se oli selänpäällä jossain sään seutuvilla ja edessä siellä jossain vähän ylempänä mistä jalat alkavat. Remmin ollessa niin, pystyin vähän narun painopistettä muuttamalla saamaan Zeuksen siirtämään etujalkojaan tai vain toista ja parantamaan näin asentoaan. Sanottakoon, että se seisoi kuin patsas ja sijoittuikin sitten punaisten kolmanneksi.

Adja olikin sitten yllättäjä, oikeastaan kahdella tavalla. Ensinäkin se MURISI tai murahti tuomarille pöydälle hampaita katsottaessa, mitä se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Neiti saikin sitten sinisen nauhan. Sinisten kehässä tulikin sitten se toinen yllätys, Adja nimittäin meni ja voitti sen kehän tullen sinisten ykköseksi :D BIS kehässä onni ei sitten enää suosinut, vaan saimme lähteä sieltä ensimmäisinä kotiin!

Pitkän päivän ja illan päätteeksi lähdin käymään vielä koirien kanssa pellolla ja metsässä. Eiköhän siitä sitten lähtenyt rusakko sujuvasti meitä väistämään. Koirat eivät alkuunsa sitä nähneet, Etna kuitenkin pääsi melkein heti hajulle ja lähti jäljestämään. Mitä ilmeisemmin se sai rusakkoon näköyhteydenkin kimeästä haukusta päätellen, mikä alkoi hetken päästä kuulua. Ovela rusakko eksytti Etnan ja ilmestyi sitten ehkä n. 30 m päähän minusta josta Zeus sen sitten bongasi. Urhea uroo lähti ottamaan selvää tuosta kummallisesta kulkijasta, joka ei yllättäen kuitenkaan halunnut tutustua Zeuksen ja pötki pakoon. Yhdellä käskyllä Zeus pysähtyi ja toisella palasi luokseni. Sitten kieli pitkällä juokseva Etna ilmestyi ja kävi moikkaamassa minua lähtien kuitenkuudeeti uudelleen jäljestämään. Huusin Etnaa ja se kävi taas luonani, mutta veri veti jäljelle ja niin se taas painui pöpelikköön kuono maata viistäen. Adja lähti mennä viipottamaan sen perään, mutta palasi luokseni kun korotin reippaasti ääntäni. Ruskuaisen viipottamisesta huolimatta päätin kiertää sen lenkin jota alun alkaen olin tullut kiertämään ja niin jatkoin matkaa. Mustuaiset pyörivät välillä lähelläni, välillä touhusivat omiaan jälkikoiria leikkien. Etna mennä kouhotti ympäri peltoa ja metsää käyden välillä pikaisesti hakemassa minulta namia ja jatkaen sitten kouhotustaan. Aikani katselin sen touhuamista ja komensin sen sitten lähtemään kotiin, vaistot meinasivat viedä voiton siinä määrin, että neiti pääsi kainaloon rauhoittumaan ja niin päättyi tämän päivänen seikkalumme!

Kahden koiran sijaan omistan tätä nykyä kolme koiraa, Etna siirtyi näin ensi alkuun nimiini suullisella sopimuksella. Ja sitten tietysti, kun saadaan asia menemään paperilla eteenpäin, niin tieto menee siis kennelliittoon. Syy tähän “ennenaikaiseen sijoitussopimuksen päättymiseen” on neidin luonne, jota ei todellakaan haluta jalostaa eteenpäin.

Nyt sitten minulla on täysi vapaus miettiä, miten lähden elämäämme neidin kanssa rakentamaan eteenpäin. Tarkoitus olisi ainakin sterilisoida neiti joissain vaiheessa, mahdollisesti seuraavien juoksujen jälkeen. Lisäksi saattaa olla, että lähdemme hakemaan joihinkin käytösongelmiin, suureen ahdistuneisuuteen ja “paniikkikohtauksiin” apua, joltain osaavalta taholta. Onneksi nyt on aikaa punnita eri vaihtoehtoja ja miettiä, miten tästä mennään eteenpäin.

Tässä elättelen toiveita koko ajan, että arvon neidit Etna ja Adja aloittaisivat juoksunsa samoihin aikoihin. Tosin jos niin käy, juoksuajan suunnitelmat menisivät uusiksi siltä osin, että Etnan sijaan hoitoon lähtisikin herrasmies Zeus ja molemmat naikkoset saisivat jäädä tänne. Sikäli mikäli vaihtoehto olisi hyvä senkin takia, että todennäköisesti muutos stressaisi Zeusta huomattavasti vähemmän, kuin Etnaa josta on tullut todella läheisriippuvainen, sen aikaisemmin mainitun surullisen viikonlopun jälkeen. Samalla pystyisin myös minimoimaan vahinkojen riskin, kun neiti pysyisi täällä valvovan silmäni alaisena.

Sikäli mikäli, kun minä vuosien teoria ja käytännön etologian opiskeluista mitään olen ymmärtänyt, niin Etnan ja Adjan käytöksestä voisi päätellä jotain tulevien juoksujen suuntaista. Toisaalta sitä voisi halutessaan johdatella myös Zeuksen ja toisten urosten käyttäytymisen perusteella. Mutta odottavan aika on pitkä, ja Etnan juoksuja olen odotellut ja tammikuusta lähtien… Adjan juoksujen osuminen samaan ajankohtaan tekisi elämästä ehkä hieman helpomman elää, ainakin jossain määrin.

Ja sitten koirakouluun, tai oikeamminkin tokokurssille J

Jokainen koira on yllättänyt minut positiivisesti kentällä, Adja pystyy keskittymään uskomattoman hyvin siihen, mitä tehdään. Se oppii melko nopeasti, oikeastaan tilanne on se, että minä pinttyneine tapoineni en meinaa pysyä perässä! Toiset koirat ja koirakot kentällä eivät häiritse Adjaa, silloin kun työskentelemme se ei edes tunnu huomaavan niitä. Ja silloin kun kuuntelemme neuvoja, ei neiti tarvitse kun pienen hiljaisen sanallisen muistutuksen siitä, että kentällä ei toisten koirien luokse ole asiaa, eikä niihin päin oikeastaan tarvitse edes katsoa!

Etna aloittaa jokaisen tokoilu kerran rumia puhumalla. Toisinaan se tapahtuu autossa niin, etteivät toiset sitä kuule. Toisinaan se taas kiroilee narun päässä, mutta lopettaa sen kuitenkin käskystä. Jos osaan itse ennakoida tilanteen, saatamme päästä kiroiluvaiheesta ohi melko huomaamattomasti. Toiset koirat, kokoon, väriin, karvanlaatuun tai sukupuoleen katsomatta ovat kuitenkin pelottavia. Kun mitään ei tapahdu, niin läheisyys ahdistaa, oikeastaan jo sekin ahdistaa, että joku edes vilkaisee Etnaan päin. Eivätkä ihmisetkään oikeastaan ole kivoja. Siedettäviä ne ovat jos eivät halua tulla lähelle tai koskea! Kuitenkin siinä vaiheessa kun alamme tekemään töitä, Etna ikään kuin unohtaa toisten koirakkojen olemassa olon. Se keskittyy vain ja ainoastaan siihen mitä tehdään ja työskentelee innokkaasti. Suurin ongelma sillä on se, että sen maahan meno on niin vahvaa, että se tarjoaa sitä joka välissä. Etenkin jos mitään ei tapahdu. Alkuun mietin, uskallanko päästää Etnaa kentällä irti ollenkaan, myöhemmin totesin, että totta kai voin. Koska silloin kun teemme töitä ei Etna ole mihinkään lähdössä ja muutenkin pysyttelee siinä lähettyvillä.

Zeus puolestaan janoaa työntekoa, maltti siltä puuttuu kokonaan. Se on ottanut pahaksi tavakseen alkaa pikkuisen inisemään jos mitään ei tapahdu. Ikään kuin sanoakseen, että “tehdään tehdään tehdään koko ajan vaan.” Ongelma onkin siinä, että Zeus ei osaa odottaa perusasennossa. Se osaa tulla siihen, ja istua siinä hetken, mutta jos käskyä ei tule, se vaihtaa asentoa, istuu erikohtaan, yrittää ottaa väkisin katsekontaktin, inisee, nousee ylös, menee melkein maahan, istuu taas ja lopulta hyppää vasten, kuin kysyen, että miksi mitään ei tapahdu! Toisin sanoen, vanhaa kerratessamme joudun kasvattamaan omaa kärsivällisyyttäni siihen, että saan Zeuksen malttia kasvatettua.

Se mistä tämä ongelma johtuu on hyvin yksinkertaista. Silloin kun lähdimme sen kanssa tokoa opiskelemaan, minulle neuvottiin miten koira opetetaan tulemaan sivulle. Ei sitä, miten koira opetetaan pysymään siinä!

Toisiin koiriin Zeus suhtautuu kentällä neutraalisti, ellei sitten toinen ole ärsyttävä itsestään liikoja luuleva nuori uros. Silloin herran irokeesi saattaa epähuomiossa nousta pystyyn ja kurkusta tulla vakuuttava syvä murrrrrrrr. Joskaan herra ei yleensä ottaen kuitenkaan lähde viereltäni tai lähde sen enempää uhittelemaan.

Tämmöistä tähän hätään, nyt täytyy lähteä kertomaan herra isoherralle, eli uljaalle mustalle, ettei tyynyni sisään saa todellakaan piilottaa sitä luun loppua jota ei jaksa syödä…

Edistystä edistystä...

Ainakin jonkin asian suhteen. Kävin tässä yhtenä päivänä ostoksillä ja päätin ottaa mukaan tällä kertaa vain naperon. Olin jo asennoitunut siihen, että pentu kiljuu ja karjuu koko matkan kapinoiden häkin kaltereita vastaan, niin kuin se aina yksin autoon joutuessaan on tehnty. Vaan kuinkas sitten kävikään. Neiti petasi itselleen mukavan pedin ja alko jyrsiä häkistä löytynyttä puristeluuta. Loppu matkan se nukkui ihan tyytyväisenä, eikä  valittanut koko matkan aikana kertaakaan.

Eläinkaupassa neiti jännitti vähän itsestään aukenevia ovia, mutta tuli sitten kuitenkin reippaasti sisään. Täytyy sanoa, että yllätyin kyllä positiivisesti, kun Adja ei haukkunut tai vinkunut siellä yhtään. Ei vaikka paikanpäällä oli toinenkin koira ja muita asiakkaita. Remmikään ei kiristynyt kertaakaan ja tyttö oli hyvin kuuliainen. Toisin sanoen, olin neidistä niin ylpeä.

Yhdessä mätsärissäkin on tullut taas käytyä ja seuraaviin menoa suunnitellaan. Neiti vaatii vielä melko paljon reeniä, etenkin sen suhteen että tuomari saa sen rauhassa käpälöidä läpi. Mutta aikaahan meillä vielä on runsain mitoin ennen virallisiin kehiin lähtemistä.

Zeuskin pyörähti kehässä ja esiintyi itseasiassa todella hienosti keliolosuhteisiin nähden. Etna sai kehässä käydä juoksemassa ihan muuten vain, vaikka ei sitten tuomarin arvosteltavaksi päässytkään. Yllättäen se tuntui sillä kertaa jopa nauttivan kehässä pyörimisestä, eli saatan ilmoittaa sen seuraavaan mätsäriin jonne olemme menossa. Saapa nähdä mistä päin silloin tuulee.

Tokokurssitkin ovat alkaneet jokaisen koiran kohdalla taas... saapa nähdä jaksaako oma innostukseni riittää. Kolmetuntia yhteen menoon kentällä on paljon! Ja jostain syystä kotona reenaamaan motivoituminen on hankalaa! Ehkäpä sitä intoa löytyy sitten taas enemmän kunhan päivät tästä lämpenevät kunnolla...

Jokainen koira toimii kentällä omaan tasoonsa nähden hienosti. Zeus työskentelee kentällä pääsääntöisesti aina irti, Etnan kanssa irtiolon kanssa olen tarkkana, koska se on niin arvaamaton. Mutta tähän asti aina alkujännitys rähinöiden jälkeen se on käyttäytynyt hyvin mallikelpoisesti. Adja puolestaan on ollut kentällä melkoinen positiivinen yllätys. Se jaksaa keksittyä ihmeen hyvin ja oppii suhteellisen nopeasti. Toisaalta jokainen koirista turhautuu melko nopeasti jos mitään ei tapahdu.