Kuva postaus helmikuulta 2011. Kuvissa siis n. 1 vuotias Etna ja Toto, joka oli yksi parhaista kavereista tuohon aikaan. Taitaapa yhdessä kuvassa esiintyä Zeuskin :)

Kun kerran hoidetaan, niin hoidetaan sitten kunnolla, tuntuvat nuo koirat kai ajattelevan... Eli toisin sanoen eläinlääkärissä on tullut käytyä nyt milloin kenen kanssa ja yhdestä jos toisestakin syystä. 

Zeuksen silmien takia on tämän vuoden aikana tullut käytyä lääkärissä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Keväällä huuhdottiin hiekkoja pois silmistä ja saatiin pitkät tippakuurit molempiin silmiin. Pitkin kesää huuhdoin silmistä sitten ihan omatoimisesti pois roskan poikineen. Loppukesästä toisesta Zeuksen silmästä löytyi haava ja sitäkin hoidettiin pitkään. Kuntoon se kuitenkin tuli.

Pentupentu elikäs Emra rokoteltiin ensimmäisen kerran Lokakuussa ja samalla kertaa tutkittiin Adjan polvet jotka todettiin terveiksi. Hetkeä myöhemmin Zeuksella tulehtui taas silmä ja taas hoideltiin.

Lopulta sain varattua Zeukselle ja Adjalle viralliset silmätarkastukset ja molempien silmät todettiin terveiksi. Zeuksen silmän haavasta oli jäljelle jäänyt vain pienen pieni, hädin tuskin mikroskoopilla havaittava arpi, eli se ainakin oli parantunut hyvin. 

Silmätarkastus oli maanantaina ja perjantaina oli sitten Emran seuraava rokotus. Juuri kun olin lähdössä ja jättämässä koiria portin taakse, huomasin että sängylläni oli melko iso veriläntti. Aloin tietysti heti selvittämään mistä veri oli tullut. Ensimmäsienä tuli mieleen pennun hampaiden vaihto, mutta veri ei tullut sen, eikä kenekään toisenkaan suusta. Lopulta oikea kohde kuitenkin sitten löytyi. Pitkäkynsi Etnalta oli revennyt kannuskynsi kokonaisuudessaan irti, siispä pennun kanssa eläinlääkäriin lähti myös Etna. Melko tiukkaan sai pitää pienestä potilaasta kiinni, kun eläinlääkäri puhdisti haavan, laittoi paikallishoidon ja paketoi jalan. 

Emra puolestaan ei huomannut koko rokotuksia, ei nelosta, mutta ei myöskään rabiesta joka samalla kerralla laitettiin. Reippaita koiria molemmat kuitenkin olivat ja käynnistä selvittiin kunnialla.

Melko kipeä tuo Etnan kynnentynkä (tai siinä ei siis ole mitään jäljellä) tuntuu olevan ja kun sitä puhdistaa, hoitaa ja vaihtaa uutta sidettä huomaa sen, että kun aamusella edellisen kipulääkkeen vaikutus alkaa loppua on alueen hoitaminen hieman vaikeampaa kuin illalla. Muutaman kerran neiti on pelkän kivun seurauksena yrittänyt jopa hieman nappaista, mutta jonkilainen kontrolli sillä on kuitenkin pysynyt siinä, ettei mitenkäänä ihan tosissaan ole kuitenkaan yrittänyt purra. 

Olen pyrkinyt tekemään hoitotilanteesta niin miellytävän kun sellainen tilanne, jossa koiraa pidetään väkisin maassa ja käsitellään kipeää aluetta sen verran kuin välttämätöntän, nyt voi koiran mielestä miellyttävää olla. Jokaisen kerran jälkeen se on palkittu ruhtinaallisesti ja lattialta ylös ponnistaessaan sillä heti alkaa nenä käydä, että missäs se palkinto oikein viipyy. 

Siskoni kyseli yhtenä iltana, että osaanko hoitaa kyseisen operaation paremmin kuin tavalliset ihmiset, koska olen suorittanut klinikkaeläinhoitajan opinnot ja työskennellyt eläinlääkäri asemalla. Hieman hymähdin siihen vastaukseksi, että onko sillä oikeastaan merkitystä osaako jonkin asian tehdä vähän paremmin tai huonommin, kuin keskiverto  kaduntallaaja, kunhan sen saa tehtyä. 

Vaan eihän nämä hoidettavat sitten tähän loppuneet, la-su välinen yö meni mukavasti, tai jos totta puhutaan, niin ei nyt niin kovin mukavasti, siinä kun Adja alkoi oksennella, kunnes lopulta aamuyöstä ei ollut enää mitään mitä olisi oksentanut. Sunnuntai päivä meni kuitenkin suhteellisen  hyvin, aamulla yksi oksennus, mutta ei sitten muuta. Jossain alitajunnassa eli pieni pelko siitä, ettei kyseessä vain olisi suolitukoksesta johtuva oksentelu ja illalla helpotus olikin melkoinen kun totesin, että jotain suoliston läpi ainakin kulkee. (ja että siellä olisi ollut jotain mikä olisi kulkenut, niin olin pitkin päivää parin tunnin välein syöttänyt Adjalle hyvin sulavaa koiran märkäruokaa)

Seuraava yö ei kuitenkaan luvannut taaskaan kovin hyvää. Ilta ruoan jälkeen oksentelu alkoi taas ja jatkui pitkälle aamu yöhön. Siispä aamulla Adja lähti kanssani töihin, neiti kuvattiin röntgenillä, mutta mitään merkkejä suolitukoksesta ei löytynyt. Sille annettiin pahoinvoinninesto lääkettä ja jatkettiin taas syöttämistä niin, että ruokaa tuli hyvin pieni annos muutaman tunnin välein. Sunnuntai illalla olin antanut Adjalle myös kissanmallasta ja sen antamista jatkettiin myös koko maanantai päivän ajan. Illalla sitten kun olimme töistä kävelemässä autolle Adja näytti taas, että tavara kyllä pääsee kulkemaan läpi asti, eikä jää matkan varrelle jumiin. Tästä eteen päin edetään nyt niin, että ainakin muutaman päivän ajan Adja saa pienen annoksen hyvin sulavaa ruokaa parin tunnin välein ja tilannetta seurataan, yleisvoinniltaan kun neiti on kuitenkin kaiken aikaa ollut suhteellisen normaali oma itsensä.

Etnan jalan hoito jatkuu vielä pitkään, kun Adjan hoito jo toivottavasti loppuu melko pian. Hoito tilanne on Etnalle aina inhottava, se alkaa vapista kuin haavan lehti, heti kun huomaa että on taas hoitotoimenpiteiden aika. Muutamaan kertaan olen antanut jalalle "ilmakylpyjä" mutta vain silloin kun pystyn 100% neitiä vahtimaan, ettei se pääse aluetta nuolemaan. Etna tietää jo heti, kun side otetaan pois ja se saa lähteä liikkeelle, ettei tassua saa nuolla. Tilanne ja minun tarkkaan valvova silmä ovat sille melko kova paikka. Jotenkin se paineistuu siitä niin, että tulee vain johonkin lähettyville makaamaan ja tärisee tärisemistään. Sen tekisi mieli nuolla niin paljon, ettei se oikein tiedä miten päin sen pitäisi olla ja jos joudun sitä kieltämään nuolemasta se menee sellaiseen jännään mielentilaan. Ei sitä oikein osaa sanoinkuvailla. 

Tämän päiväinen ilmakylpy näyttää nyt kuitenkin sujuvan vähän paremmin, muutaman kerran jouduin sitä kieltämään, eikä se oikein tiennyt mihin olisi asettunut, mutta nyt se nukkuu tuossa vieressä pää Zeuksen selänpäällä. 

Yhtä asiaa olen tässä tänä syksynä huomannut miettiväni. Etna joka on siis täyttää helmikuussa neljä vuotta on alkanut harmaantua pikkuhiljaa. Päälaella, oikean korvan juuressa sillä on useita harmaita karvoja, kuonon alunen on harmaantumaan päin myöskin ja nyt harmaita karvoja on alkanut ilmestyä myös silminen ympärille. Zeuksellakin harmaita karvoja on ilmaantunut jonkin verran, mutta se täyttääkin heinäkuussa jo seitsemän vuotta. Lähinnä päänvaivaa ovat aiheuttaneet nuo Etnan harmaat karvat ja olen kovasti pohtinut sitä, että voiko esimerkiksi stressi aiheuttaa sen, että koira alkaa harmaantumaan ennenaikaisesti. Voiko olla niin, että Etna joka kantaa harteillaan koko maailman huolet ja ahdistuksen alkaa harmaantua jo nyt kaikkien huoliensa seurauksena? 

Sitäkin olen miettinyt, että vanhetaako jatkuva stressi, huoli ja ahdistus Etnaa, tekevätkö ne henkisesti siitä paljon vanhemman koiran, kun se oikeasti onkaan?!? 

Facebookissa joku oli linkittänyt aivan loistavan blogi tekstin, joka nostatti hymyn kasvoille ja piristi kummasti tätä sateista päivää. Kyseinen Juha Kareksen kirjoittama erittäin osuva teksti kääpiöpinserin monilahjakkuudesta löytyy alla olevasta linkistä.

http://chicchoix.com/blog/?p=4161

Itsekin pystyn allekirjoittamaan tekstistä melko monta kohtaa, mutta erityisesti kohta 6 nosti vanhoja muistoja mieleen. Kyseisessä kohdassa puhuttiin kääpiöpinserin taidosta varastaa esimerkiksi luu toiselta koiralta. Meillä tuota samaa taitoa käytetään hyödyksi milloin mihinkin, aina tarvittaessa. Erityisen lahjakas siinä on Etna, joka pääsi kehittämään taitojaan vanhassa työpaikassani. 

Päivisin töitä tehdessäni koirat pääsivät ulkoilemaan ja viettivätkin suuren osan päivästään kesällä ulkona muun lauman kanssa. Laumaan kuului vaihtelevasti kymmenkunta koiraa, niin uroksia kuin narttujakin. Lauman arvojärjestys oli melko selkeä, sieltä löytyi niin yksilöitä pahnan pohjimmaisesta alfa urokseen ja alfa naaraaseen saakka. 

En oikeastaan osaa sanoa mihin kohtaan arvojärjestystä tai laumaa omat koirani kuuluivat, vai kuuluivatko mihinkään kohtaan, mutta hyvin ne siellä pärjäsivät. Urokset eivät ryppyilleet Zeukselle, eikä Zeuksen tarvinut tehdä itsestään numeroa siellä muiden keskellä. Etna ei puolestaan koskaan ole juuri toisista koirista tykännyt, mutta työkaverit, ja etenkin kuvassa oleva Toto olivat asia erikseen. 

Koirilla oli paljon luita jyrsittävänä, eiväkä ne Etnaa juuri kiinostaneet. Etenkään kun ne lojuivat ympäri ämpäri isoa peltoa ja kukkulaa. Vaan sillä hetkellä, kun joku koirista päätti luuta alkaa syömään, ilmestyi paikalle Etna ja ilmaisi melko selkeästi haluavansa tuon luun itselleen. Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta yllä oleva kuva ei kuitenkaan riitä kertomaan kaikkea. 

Joka kerta luun toiselta koiralta halutessaan Etna laittoi melkoisen sirkusesityksen pystyyn. Se teki leikkiin kutsuja, heilutti häntäänsä, hyppeli korkealle ilmaan, teki piruetteja, kiersi luuta syövää koiraa ympäri, haukkui ja vinkui. Uudelleen ja uudelleen sitkeästi, kunnes luuta syövä koira luovutti, jätti kiltisti luun maahan ja poistui vaivihkaa takavasemmalle. Ja voi sitä pienen koiran riemun määrää, kun se lopulta tuon vanhan nuhjaantuneen ja maassa kauan lojuneen luun sai itselleen. Ylpeänä se kantoi sen lämpimän kukkulan rinteeseen ja alkoi sitä tyytyväisenä syödä. 

Samalla itsepintaisella sinnikkyydellä Etna pystyy anastamaan luut myös kotona toisilta koirilta. Yleensä siihen ei ole tarvetta, mutta toisinaan näitä tilanteita kuitenkin syntyy. Neiti menee tilanteeseen sellaisella päättäväisyydellä, että oksat pois, Adja yrittää sinnikkäästi pitää puoliaan, mutta itseluottamus loppuu kuitenkin kesken ja Etna poistuu voittajana paikalta. Adja puolestaan ei Etnalta luita pois hae. Jos luu kuitenkin on vapaata riistää ja molemmat haluavat sen alkaa tiukka tuijotuskilpailu ja luun saa se jolla kantti kestää.

Zeukselle lelut ovat hyvin tärkeitä, etenkin vinkuvat pehmolelut. Kun Etna ja Adja rottakoiran päättäväisyydellä tappavat ja suolistavat lelut, yleensä heti ne haltuun saatuaan, Zeus puolestaan hoitaa ja vaalii niitä kuin maailman kalleinta aarretta. Siispä kun Etna päättää Zeukselta lelun käydä hakemassa, on hätä melkoinen. Zeus pistää viimeiseen asti vastaan, jotenkin sillä ei vain toimi murisemisen ja lelusta tiukasti kiinnipitämisen taito yhdessä. Ja siinä vaiheessa kun hampaiden ote himpun verran heltiää, aloittaa Etna voitontanssinsa. Tällaisessa tilanteessa Zeus tulee sitten usein pyytämään apua minulta ja kun Etna on voitontanssinssa tanssinut siirtyy vinkulelu takaisin Zeuksen hellään huomaan. 

Enemmän tästä Zeuksen hoivavietistä kirjoittelen sitten joskus myöhemmin. 

Kävimme tänään silmätarkastuksissa Adjan ja Zeuksen kanssa..

Zeuksen silmät todettiin edelleen terveiksi, samoin Adjan silmät. Lisäksi molemmat saivat kehuja hienosta käytöksestään, kehaisipa joku niitä mallikelpoisiksi rotunsa edustajiksikin. Kunnialla siis selvittiin ja olo on nyt helpottunut, kun on yksi huoli vähemmän.

Seuraava virallinen terveystarkastus lienee vuorossa reippaan tai vajaan vuoden päästä, kun Adjan virallinen polviluksaatiolausunto vanhenee ja se täytyy sitten uusia kun neiti täyttää kolme vuotta.

Parin vuoden välein täytyy myös uusia noiden mustuaisten silmätarkastuksetkin. Zeukselle tämä tarkastus oli jo neljäs, Adjalle vasta ensimmäinen. Toivottavaksi tulokset pysyvät jatkossakin yhtä hyvinä. 

Tässä muutamia kuvia, joita lupailin tuolla aikaisemmassa postauksessa.. Asettelua en nyt saa sellaiseksi kuin olisin halunnut, mutta ehkä se kelpaa ihan näinkin. Kuvissa näkyy nyt sitten ensimmäinen villapaita jonka koiralle tein. Ohjeena oli tosiaan koirat lehden ohje, jossa todettiin mm. että paita valmistuu muutamassa tunnissa, televisiota katsellessa.. 

Saattaisin lausua siitä hieman eriävän mielipiteen, ensinäkään paita ei valmistunut muutamassa tunnissa, eikä etenkään televisiota katsellessa :D Ihan sellaista en siitä saanut, kun olisin halunnut, mutta ihan käyttökelpoinen siitä kuitenkin tuli. Ohje oli tosin suunniteltu mäyräkoiralle, joten en voinut alkaa neulomaan ihan suoraan ohjeen mukaan vaan hieman piti
ohjetta soveltaa meille sopivammaksi. Pyöröpuikoilla paitaa alettiin muistaakseni neuloa. 

Nuo pitkät lahkeet tuntuivat ensialkuun hyviltä, mutta vuosien kuluessa ja paidan venyessä ja vanuessa ne alkoivat kerätä huonoilla keleillä aika paljon lunta mukaansa. Siinä mielessä ne olivat hyvät, ettei paidan alle päässyt sujahtamaan lunta. 

Etenkin samana talvena ostetun manttelin kanssa paita toimi kuitenkin aika hvyin ja onkin säilynyt tallessa ihan tähän päivään asti. Käytössä se on silloin tällöin satunnaisesti.

Näissä kuvissa näkyy todelliseen tarpeeseen ostettu toppahaalari, jonka hankin Zeukselle talvella 2009. Vaikka puku onkin kaupan hyllystä bongattu ja ostettua, se on kuin tehty Zeukselle.. helppo pukea päälle, koiran on helppo liikkua sen kanssa, eikä se kinnaa mistään kohtaan. Onpa tuo kyseinen haalari tainnut olla Zeukselle melkoinen hengenpelastajakin, kun samaisena talvena siperianhusky kävi takaapäin mitään varoittamatta suoraan Zeukseen kiinni. Varma otteisesti husky nappasi Zeuksen suoraan niskasta kiinni reippaaseen tappopurentaan ja ravisteli koiraa ilmassa edes takaisin kuin pelkkää riepua konsanaan. Yksi elämäni ja varmasti yksi Zeuksen elämän järkyttävimmistä kokemuksista päättyi kuitenkin onnellisesti ja siitä saan tuhannesti kiittää tuota toppapukua ja sen paksuja niskatoppauksia. Jokainen voi varmasti mielessään kuvitella miltä kuulostaa se ääni, kun oma koira huutaa toisen koiran hampaissa henkensä edestä. En koskaan halua sellaista joutua kokemaan, tai kuulemaan toista kertaa. 

Samainen haalari on Zeuksen päällä tässä viereisessä kuvassa, jossa olemme joulun vietossa pohjoisessa yli 30 asteen pakkasessa. Luntakin oli tosiaan niin paljon, ettei herra juuri noita valmiiksi tallattuja polkuja lukuunottamatta kulkenut missään muualla.

Samaisena jouluna Zeus oli käynyt paistivarkaissa ja ahtanut itseensä niin hirvittävän määrän suolaista naudanpaistia, että koko koira oli aivan ratkeamis pisteessä. Eipä se sen jälkeen pariin päivään mitään muuta sitten syönytkään ja ähisi melkoisesti aina liikkuessaan. Ulkona tuli käytyä tuhkatiheää aina pieniä hetkiä kerrallaan ja niin hirvittävä jano ahnehtimista seurasi, että kun iso vesikippo oli latkittu tyhjäksi päätti herra juoda vedet myös kuusen jalasta. 

Alunperin Zeukselle tehty raitapaita, josta kuitenkin nuo jalkojen aukot jäi aavistuksen verran liian ahtaiksi, lisäksi tuo paita jättää peittämättä kokonaan nuo isot reisilihakset. Etuosa siinä muuten on kyllä muuten hyvä ja se istuu hyvin päälle.

 Kuvassa paita päällä malleilee Adja, jolle paitaa istuu aavistuksen verran paremmin kuin Zeukselle. Etnalle tehdystä vastaavasta joskin vaaleansini- tummansinisestä raitapaidasta ei kuvaa taida ollakaan. Se oli huomattavasti onnistuneempi versio tästä paidasta ja erityisen tyytyväinen olin siis niihin jalkojen teihin. Takaosasta se kuitenkin tuli liian pitkäksi, joskin suojasi sitten taas hieman paremmin noita isoja reisilihaksia. 

Myöskin tässä kuvassa on mallina Adja, jonka päällä on mallattu alunperin Zeukselle tehty paita. Paita oli kuitenin aivan liian kapea tuolta etuosasta ja kinnasi Zeuksen päällä melkoisesti. Muutaman vuoden se ehti olla sitten varastoituna, kunnes kaivoin sen esiin Adjaa varten. 

Kuvasta näkee hyvin tuon lähellä säkäaluetta olevan ylimääräisen "makkaran"  joka siihen on käsittääkseni tullut kun olen yrittänyt saada noita jalkojen teitä sopiviksi...

Paita on ensimmäinen jonka uskaltauduin tekemään kaksinkertaisella langalla ja harmin määrä oli kyllä melkoinen kun se ei sitten Zeuksen päälle mahtunutkaan, eikä taas Etnan päälle istunut hyvin. 

Lisäksi ensimmäisen kerran kokeilin myös saada virkkaamalla tehtyä paitaa takaa leveämmäksi niin, että paita lämmittäisi myös noita isoja reisilihaksia. Ajatus oli ihan hyvä, mutta toteutus vielä vähän hakuammuntaa. Hieman nuo paidan alareunat meinaavat nousta ylös päin.. 

Aikani kuluiksi olin virkannut yhtä sun toista, erimallisia ja värisiä kappaleita. Kun mallailin niitä sitten yhteen huomasin, että niistä saa koottua yhdenlaisen villapaidan koiralle. Innostuin tietysti hirveästi ja aloin sitten kaksinkertaisesta langasta virkata paitoja molemmille koirille. Lopputuloksena oli se, että kaksinkertaisella langalla virkattu paita ei "muotoutunutkaan" koiran päällä niin hyvin kuin yksinkertaisesta langasta tehdyt. Zeuksen paita onnistui suht hyvin, vaikka on vähän jäykkä ja tuo "kiinnitysremmi" on vähän liian pitkä ja leveä.

Etnan paidan tein samalla tyylillä kuin Zeuksen, mutta hieman pienemmäksi, sen kiinnitysremmi meni kuitenkin ihan plörinaksi ja pilalle. En kuitenkaan sitä jaksanut enää alkaa korjaamaan ja siitä jäi sitten auttamatta liian lörppä. Koirilla käytössä nuo paidat ovat olleet kaksi kertaa.. Vuosia sitten Euran näyttelyssä ja sitten toisen kerran tänä syksynä, kun kaivoin ne taas esiin. Ajattelin, että ihan hyvät näistä paidoista saisi jos jaksaisi vähän muokata ja parannella.

Kuvassa Etnalla on päällä kaikkien aikojen viritelmä. Paita on yritetty tehdä samalla tyylillä kuin tuo ihan ensimmäinen Zeuksen paita. Se on kuitenkin tehty kaksin tai kolminkertaisesta langasta ja jonkun ajatusvirheen takia aivan liian suurella silmukkamäärällä. Lähinnä se onkin käytössä ollut ainoastaan ns. tuplapaitana, niin että jonkin toisen paidan päällä. Kovin käytännöllinen se ei kuitenkaan ole koskaan ollut. 

Parhaiten se on palvellut talvella tehdyillä pitkillä automatkoilla, jolloin koira ei ole juurikaan liikkunut, eikä liian iso paita sinänsä haitannut siis liikkumista. Nyt tosin tällä hetkellä minulla ei ole aavistustakaan siitä, missä tuo paita mahtaa olla.. Se on mystisesti kadonnut samalla, kuin Etnan siniraidallinen paita, sekä kaksi kaupasta ostettua raidallista paitaa. 

Kahdessa seuraavassa kuvassa näkyy yksi lemppari paidoistani, sekä Riesa kani, että Adja pentuna. Paidasta ei juurikaan taida kovin paljon parempaa kuvaa ollakaan. Myös se on neulottu kaksinkertaisella langalla, harmittavasti värit vain loppuivat kesken, niin että jouduin alakappaleen ja tuon kaulaostan tekemään osittain punaisesta langasta. Paita palveli hyvin, kunnes jäi sitten liian pieneksi. Se oli oikeastaan kaikin puolin onnistunut, ellei lasketa sitä selkäosassa olevaa ylimääräistä
"makkaraa". 

Täytyy kyllä myöntää, että hieman harmitti kun tuo paita ei sitten Emran päälle passsannutkaan, osa syynä se että paita on tehty tyttökoiralle. Saapa nähdä sopiiko paita Emran päälle myöhemminkään, vielä se on ainakin sille suuren suuri. Hassua sinänsä, koska Ei Adja taida näissä kuvissa juurikaan olla Emraa vanhempi. ja paita istuu sen päälle hyvin

Koskapa tuo paita ei Emralle käynyt ja edellinen paita jäi liian pieneksi, neuloin sille uuden. Oranssi-ruskea raidallinen paita ei kuitenkaan taida sen päälle kovin hyvin sopia, sen verran nafti siitä loppujen lopuksi kuitenkin tuli. Lisäksi siinä paidassa taas jalkojen tiet jäivät hieman liian ahtaiksi.... 

Eli edelleen kaipailisin hyvää paita ohjetta, jos joku sattuu sellaisen tietämään.

Tästä vuosien takaisesta joulukortti kuvasta näkee vähän tuota paitaa sivusta päin, eli huolimatta siitä että paita istuu aika hyvin pennun päälle tuolla selässä ja niskan alueella on tuota ylimääräistä pussia vaikka kuinka paljon. Jostain syystä noin käy aina, kun yritän erityisesti keskittyä siihen, että jalkojen teistä tulee tarpeeksi suuret... (tosin kun pentu kasvoi hieman isommaksi, ei tuo pussi selässä enää ollut ihan niin suuren suuri.)