Joulu tuli ja meni ja pikku hiljaa tämä vuosi alkaa kaartaa kohti päätöstään. Sen oliko kyseessä hyvä vain huono vuosi, voi jokainen päätellä ja tulkita omalla tahollaan. Jälkeen päin sitä tulee usein mietittyä, miten asiat olisivat sujuneet, jos ne olisi tehty jotenkin toisin. Toisinaan melko merkityksettömiltä tuntuvilla asioilla voikin olla yllättävän suuret seuraukset, jotka ilmenevät vasta myöhemmin. 

Koiraharrastusten kanssa meillä on ollut aika hiljainen vuosi. Kokeissa ei tullut käytyä ollenkaan, ja näyttelyissä käyminenkin jäi melko vähiin. Lieneekö jopa niin, että virallisissa näyttelyissä tuli käytyä ainoastaan yhden kerran, ja sielläkin vain yhden koiran kanssa.  

Ihan täysin toimettomana sitä ei kuitenkaan ole koko aikaa oltu, vaan koirien kanssa on sitten tullut touhuttua oman jaksamisen mukaan. 

Keväällä käytiin metsään vetämässä verijälkiä koirille useamman kerran, ja ihan tavallista peltojälkeäkin tuli harrastettua muutamaan otteeseen. Ja kun aktivoiminen ja koirien kanssa touhuaminen työssäoppimiskiireiden kanssa tuntui jäävän liian vähälle tuli ne usein ruokittua niin, että nappulat heiteltiin pihalle ympäriinsä laajalle alueelle. Saivatpahan ainakin vähän tehdä töitä leipänsä eteen. 

Hyvin paljon niiden kanssa tuli liikuttua luonnossa, koirapuistoiltua taas huomattavasti vähemmän. Moneen kertaan niiden kanssa tuli patikoitua Asikkalan upeissa maisemissa, nautittua luonnonrauhasta ja kohdattua jopa muutamia säikähdyksiäkin. 

Yksi säikähdyksistä oli viime keväänä Zeuksen eksyminen metsään. Koskaan aikaisemmin näiden reippaasti yli kuuden vuoden aikana, niin ei ollut käynyt koskaan. Yleensä Zeus huolehti aina hyvin siitä, ettei vain jää matkasta pois, mutta sillä kerralla taisivat vaistot viedä voiton. En tiedä, minkä hajun perässä herra meni, mutta vastaus siihen, tai ainakin vahvat epäilyt selvisivät kyllä myöhemminn. Aika kauan ehdimme toisistamme joutua, ennen kuin oikeasti tajusin sen, ettei Zeus kuljekaan mukana, ei edes pienen välimatkan päässä. Tahollaan koirakin huomasi eksyneensä liian kauas ja pyysi huomiohaukulla apua. Aika kauan sai koira haukkumalla kysyä tietä ja minä pillittämällä (en siis itkemällä, vaan koirapillillä) sille oikeaa reittiä selventää. Onneksi ymmärsi koira apua pyytää ja minulla oli koirapilli mukana. 

Eräällä metsälenkillä tulimme vastakkain mäyrän kanssa, hieman hypähti itsellä sydän kurkkuun, kun tajusin mikä eläin siellä koirien haukun kohdalla olikaan. Jälleen tilanteen pelasti koirapilli ja ihmeen kärsivällisesti haukkuviin koiriin suhtautunut mäyrä. Toisella kertaa tutulla lenkkipolulla tulin vastakkain supiemon ja pentujen kanssa. Koirat onneksi olivat sen  verran kauempana, että pääsimme ne sitten asiallisesti kiertämään. 

Zeuksen kanssa kävimme kaverikoira käynneillä aina silloin tällöin pitkin vuotta, tilanne helpottui huomattavasti kun palasimme asustelemaan takaisin Kangasalle, jolloin välimatka kaverikoira kohteisiin lyheni huomattavasti. Pääsääntöisesti kaverikoira käynneillä tulee käytyä muutaman kerran kuukaudessa. 

Zeuksen kanssa tuli käytyä syksyllä myös jalostustarkastuksessa, tarkemmin siitä voi lukea tuolta Zeuksen omalta sivulta. Lisäksi sekä Adjan että Zeuksen silmät todettiin molemmilla terveiksi, mikä oli tietysti minulle suuri helpotus. Adjalla silmätarkastus oli ensimmäinen, mutta Zeukselle jo neljäs. 

Tämä vuosi toi tullessaan epäsuorasti laumaamme myös yhden uuden tulokkaan. Zeuksen lapsenlapsi Emra asuu vajaan 10 km päässä meistä, siskoni luona. Emrasta on kasvanut jo mukavan näköinen nuorimies ja se kovasti opettelee olemaan nuori koira ja toimimaan sen mukaan. Ensimmäisessä mätsärissä sen kanssa tuli käytyä joulukuun alussa ja erityisen tyytyväinen olen sen käyttäytymiseen pöydällä. Näyttelyhihnassa liikkumista sen sijaan täytyy vielä petrata melkoisesti. 

Jotain uutta ja erilaistakin on tänä vuonna tapahtunut. Kävin kasvattajan peruskurssin muutama vuosi sitten ja lopultakin sain kennelnimi anomuksen menemään. Se, seuraako sen myöntämisestä joskus tulevaisuudessa jotain, selviää sitten aikanaan. 

Asiaa nimistä

Ajattelin vähän pohdiskella nimiasioita. Lähinnä ehkä kertoa mistä omat koirani ovat nimensä saaneet ja miksi.

Jeni kesällä 2006.

Ihan ensimmäinen koira jolle olen antanut nimen, oli saksanpaimenkoira narttu Jeni, meidän perheen ensimmäinen koira. Muistan sen miten pennun tulemisen jälkeen istuimme isossa nojatuolissa isä, minä ja veljet. Tuli rätisi takassa ja pentu oli käpertynyt lattialle nukkumaan. Mietiskelimme pennulle nimeä, veljeni kävivät kaikkien tuttujen koirien nimet läpi. Ehdotuksia olivat mm. Niki, Tase, Söpö, Raisa, Jessekin taisi olla yksi vaihtoehdoista huolimatta siitä, että tuo koiranpentu oli tyttö. Lopulta minä ehdotin pennulle nimeä Jeni, ja Jenihän siitä sitten tuli. En osaa sen tarkemmin kertoa, mistä tuo nimi mieleen tuli.

Zeus 2007

Kun Jeniä ei enää kesän 2006 jälkeen ollut, harkitsin pitkään jacrusselinterrierin pennun ostamista. Koira olisi ollut narttu ja nimikin sille oli jo valmiina tiedossa. Toisin kuitenkin kävi, ja russelin sijaan päädyinkin kääpiöpinseriin ja kaiken lisäksi urokseen. Kun tämä päätös oli tehty, tiesin koiran nimen jo oikeastaan heti. Siitä tulisi Zeus, mutta vain ja ainoastaan jos se olisi musta. Jostain syystä mielestäni sama nimi ei olisi sopinut niin hyvin ruskealle kääpiöpinserille. Taaskaan en oikeastaan osaa sanoa mistä nimi tuli, se vain oli tiedossa jo pitkään, ennen kuin olin saanut varmuutta edes siitä, saanko pennun vai en. 

Ennen Etnaa minulle oli tarkoitus tulla musta kääpiöpinseri narttu. Tämä pentu ei kuitenkaan koskaan edes syntynyt ja niinpä hyvä nimi jäi käyttämättä. Nimi tarttui matkaan vanhasta lappilaistarinasta. Enää en muista tarinen nimeä, tai edes sitä kuka sen oli kirjoittanut, mieleen jäi vain muutama siinä esiintynyt nimi. Aikoinaan olin käyttänyt kyseistä nimeä myös yhdellä hiiristäni. Joskin sen kirjoitusasu oli erilainen, kuin tuolle mustalle nartulle tarkoittamassani nimessä.

Zeus syksyllä 2007

Etnan nimellä onkin sitten jo oikeastaan enemmän tarinaa. Se lienee täällä blogissa jo muutamaan kertaan ilmi tullutkin. Tarina alkaa Perä-Posiolta vuodelta 2009, mökin keittiöstä lumisista maisesmista. Hiljalleen rätisevästä radiosta josta sitten alkoi kuulua Sylvian joululaulu. Enpä tiedä olinko koskaan aikaisemmin ajatellut laulun sanoja sen enempää, kuunnelut vain joululauluna muiden joululaulujen joukossa. Nyt jotenkin sanat vain iskivät ja lujaa, lieneekö sitten alakuloisuus ja hiljainen suru menetetystä pennusta liittyneet siihen jotenkin. 

"Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah tää kaikki hurmaa ja huumapi pään."

Mökin maisemia 2009
 (kuva Kalle Kairankiertäjä
 https://plus.google.com/116707437476775514719/photos)

Loput laulun sanat taisivat mennä ohi, kun jäin makustelemaan suussani nimeä Etna. Mielestäni se oli mitä oivallisin nimi koiralle, ja vieläpä sellainen nimi jota ei varmasti sattuisi kovin montaa tulemaan vastaan. Nimessä oli vain yksi ongelma, mielestäni se ei missään nimessä sopisi mustalle koiralle ja olin kiven kovaa päättänyt, etten tulisi koskaan hankkimaan ruskeaa kääpiöpinseriä. Niinpä ajatus hienosta nimestä hautautui ja unohtui, taisi jäädä alitajuntaan muhimaan. Ja kun aika lopulta oli kypsä ja totesin, että kaikesta uhoamisesta huolimatta minulle oli kuitenkin tulossa Ruotsista punainen narttu, oli sille nimi jo valmiina. Siitä ei ollut epäilystäkään. Tähän samaan tarinaan liittyy vielä tuon Islannissa purkautuneen tulivuoren tarina, ja lentoliikenteen pysäyttänyt tulivuorenpurkaus. Mistään muusta en varmasti muistaisikaan, että se tapahtui vuonna 2010, mutta juurikin sen takia Etnan tulo Suomeen viivästyi.

Etna Ruotsinmaalla, kuva kasvattaja

Osuva nimi oli senkin takia, että pitkään sain vain katsella kuvia kaukana olevasta pienokaisesta. Kun silmä tottui punaiseen pentuun, niin kaunishan se oli. Ja kun pentu lopulta tänne saapui ja pääsin siihen tutustumaan, kävi ilmi ettei mikään toinen nimi olisi tälle koiralle voinut sopia paremmin. Etna tulivuoren kerrotaan olevan yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja tulivuoren kaltaisia purkauksia tuli myöskin Etnalta. Kun tutustuin Etnaan liittyviin legendoinhin tarkemmin, kävi myös ilmi että nimien Etnan ja Zeuksen  väliltä löytyi yllättävä yhteys. Erään legendan mukaan nimittäin Etna tulivuoren alla, oli luola jossa Zeuksen salamat taottiin. 

Kun kolmannen koiran ottaminen tuli ajankohtaiseksi, oli sille ollut nimi tiedossa jo kauan. Koska Zeuksen ja Etnan nimille oli löytynyt yhdistävä teema, yritin aluksi kuitenkin löytää samasta teemasta nimen myös kolmannelle koiralle. Yhtäkään suuhun sopivaa ei sitten kuitenkaan löytynyt ja lopulta käyttöön pääsi sitten kuitenkin tuo mustalle nartulle tarkoittamani nimi, jonka oli tarkoitus tulla käyttöön jo ennen Etnaa. Kirjoitusmuotoa olin alkuperäisestä hieman muuttanut, jättänut nimestä yhden d-kirjaimen pois. Alkuperäisessä tarinassa kyseinen nimi oli vanhan saamelaisen miehen, isoisän. Mielestäni ei kuienkaan ollut mitään estettä sille, etteikö se olisi sopinut myös vastakkaisen sukupuolen edustajalle. Näin sai nimensä Adja. 

Pieni lauma pöljän näköisiä koiria <3

Aina antaessani koiralle nimen, olen halunnut antaa sellaisen joka erottuu massasta. Nimen jota ei ole jokaisella vastaantulevalla koiralla, eikä edes joka kolmannella koiralla. Pettymykseni oli melkoinen kun ensimmäisen kerran törmäsin toisella koiralla nimeen Zeus. Se oli kuitenkin kaikin puolin odotettavasti ja varmasti kyseinen nimi oli ollut myös monella koiralla ennen Zeuksen syntymää. Ajan kanssa olen oppinut sen hyväksymään, että tulemme varmasti vielä kohtaamaan monen monta Zeus nimistä koiraa. Yhden asian suhteen olen kuitenkin taipumaton. Mielestäni se nimi ei sovi yhdellekään toiselle koiralle niin hyvin kuin, tuolle omalle mamman pojalleni. Koiralle jonka sydän on puhdasta kultaa, mutta mieli tarvittaessa terästä. 

Ei meillä pueta koiria yleensä näin, kuva naamiaisista 2011, Adja

Etna ja Adja nimiä en ole toisilla koirilla tavannut, kuullut tai nähnyt. Ja jos saisin itse valita, niin en sellaisiin haluaisi jatkossakaan törmätä. Kun siskolleni muutti asumaan Zeuksen lapsenlapsi, yritin varovasti kysellä millaisia nimi suunnitelmia siskollani oli. Uskaltauduin jopa ehdottamaan muutamaa omaa nimivaihtoehtojani. Näistä yksikään ei päätynyt pennulle nimeksi, mutta lopullinen nimi on kuitenkin muunnelma yhdestä ehdotuksestani. Myös nimi Emra on sellainen, joita en ole kuullut muilla koirilla olevan.

Jeni

Mahdollisia tulevia nimiä minulla on mielessäni pitkä lista, eikä aina vain mielessäkään. Kalenteriin tulee aina kirjoitettua muistiin erikoinen nimi, jos sellainen sattuu vastaan tulemaan. Nämä nimet ovat kuitenkin hyvin rotukohtaisia, enkä rupea niistä sen enempää lavertelemaan. Varmaa kuitenkin on, että alunperin saksanpaimenkoiralle tarkoittamani nimi tulee käyttöön vain ja ainoastaan, jos joskus jonkin paimenkoiran hankin. Tällä hetkellä mieltä kutkuttava paimenkoira olisi Tsekinpaimenkoira ja nimi sillekin ihan hyvin istuisi. En kuitenkaan voisi kuvitella antavani sellaista nimeä kääpiöpinserille. 

En tiedä onko se huolestuttavaa, että itseasiassa seuraavalle kääpiöpinserille ei vielä ole löytynyt sopivaa nimeä. Toki muutamalle urokselle olisi jo nimi valmiina, mutta ei nartulle. Valmis nimi löytyisi kuitenkin pitkäkarvaiselle kaniinimäyräkoiralle, tsekinpaimenkoiralle, suomenajokoiralle ja suomenpystykorvalle. Niminä ne taas ovat sellaisia, ettei niitä tulisi vastaan kovin montaa vuodessa. Jostain syystä ne sopivat mielestäni vain ja ainoastaan tietyille roduille tai tietyn tyyppisille koirille. Hassua on sekin, että russeli nartulle päättämäni nimi, ei koskaan ole tullut käyttöön, eikä näillä näkymin ole tulossakaan. 

Jeni

Tämän tarkemmin en osaa käyttämääni nimipolitiikkaa selventää. Olen kuitenkin aina ollut hyvin kiinnostunut koirien nimistä, niin edesmenneistä kuin tulevistakin. Erityisesti pidän erikoisista nimistä, juurikin sellaisista joita ei tule kovin usein vastaan. Nimen tulee kuitenkin olla hyvin koiralle sopiva ja mikä tärkeintä, suuhun sopiva. Mikäpä olisi  sen inhottavampaa kuin kutsua omaa koiraa, jonka nimeä ei osaisi sanoa oikein. Kaverikoirailun myötä olen todennut, että jopa nimi Zeus on hankala monen ihmisen suuhun. Niinpä siitä on tullut mitä ihmeellisempiä muunnelmia. Yksi kutsuu koiraa nimellä Tsems, toinen nimellä Seos, onpa joku varmistellut useampaan kertaan senkin, että "Zerokos tämä nyt oli." 

Etna on aina pysynyt Etnana, sen ihmiset usein kuulevat ja ymmärtävät oikein, osaapa joku sen tulivuoreenkin yhdistää. Adjasta kuitenkin väännetään usein Nadja tai Aida. Eipä se juuri minua jää harmittamaan, ellei joku osaa koirani nimeä oikein sanoa, saati sitten muista sitä. Tärkeintä lienee se, että olen ne itse jokaiselle valinnut ja mielestäni valinnassa onnistunut hyvin. Joskaan Adja nimellä ei ole ihan samanlaista merkitystä, kuin nimillä Etna ja Zeus. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Adjalla olisi merkitystä. Eikä kirjain lyhennelmä  A D J A  kuitenkaan aivan merkityksetön ole.. onhan se lyhennelmä sanoista Amerikan Disc Jockey Association, joka tarkoittaa amerikkalaista tiskijukka yhdistystä. Ja jos totta puhutaan, niin ihmisenä Adja saattaisi hyvinkin omanlaisenaan, erittäin räiskyvänä ja huomionhakuisena persoonana olla mitä parhain tiskijukka.

Tämä koira seurasi Zeuksen mukana
siihen asti, että Etna lopulta
tuhosi sen.

Joulu lähestyy päivä päivältä ja pienellä kauhun sekaisella jännityksellä sitä odottelen. Tähän on syynä uhkaavasti samaan aikaan joulun kanssa lähestyvät tyttöjen juoksut. Olen pyrkinyt huomaamaan juoksut heti ensimmäisestä päivästä alkaen ja pitänyt tarkkaa kirjaa niistä ihan Etnan ensimmäisistä juoksuista lähtien. Samalla olen kirjoitellut kalenteriin ylös tarkkoja huomioita narttujen käyttäytymisestä juoksun aikana, yrittänyt opetella näkemään ja päättelemään niiden käytöksen (ja uroksen käytöksen perusteella) tärppipäivien lähestyminen, päällä oleminen ja ohi menemisen. 

Tämä vinkuva porsas
oli sekä Zeuksen että Etnan ehdoton
suosikki, kunnes se loputa
tuhoutui ja lakkasi olemasta.

Viime vuonna juoksut alkoivat niin keväällä kuin vuoden lopullakin aikaisemmin, kuin nyt. Viime vuonna joulusta selvittiin kunnialla, molempien narttujen juoksut (jotka olivat alkaneet vain muutaman päivän erolla) olivat sopivasti ohi juuri joulun aikoihin. Nyt tilanne vaikuttaa uhkaavasti siltä, että ainakin toisella tytöllä juoksut osuvat juurikin joulun kohdalle. Toivon tietysti, kuten aina että molempien juoksut osuisvat suunilleen samaan ajankohtaan. Onhan se silloin paljon helpompaa niin minulle, kuin koirillekin, erityisesti Zeukselle. Kuten jo useampaan kertaan olen tainnut todeta sanan "uhkaavasti", on tilanne nyt se, että uhkaavasti vaikuttaa siltä, etteivät juoksut tällä kertaa osu samalle kohdalle. Adja vaikuttaa siltä, että juoksut alkavat hetkenä minä hyvänsä, Etnan kanssa niitä saattaa joutua odottelemaan vähän kauemmin. 

Yksi Zeuksen rakkaimmista joululahjoista
joka ei myöskään selvinnyt kevättä
pidemmälle, kun Zeuksen valvova
silmä hetkeksi vältti.

Joulun odotukseen kuuluu tietysti myös lahjojen hankkiminen. En muista olenko aikaisemmin kirjoitellut siitä, miten minulle on väitetty, etteivät koirat osaa ymmärtää lahjojen päälle. Ehkä kaikki eivät osaa, mutta ainakin meillä ne ovat tainneet tämän asian suhteen oppia liian hyvälle. Yritin nimittäin yhtenä vuonna jättää joululahjat ostamatta. En muista onko siitä kauan, vai vielä kauemmin. Kuten en sitäkään oliko Etnaa vielä silloin. Joka tapauksessa olin ajatellut, ettei koira oikeasti tarvitse joululahjaa, toisin kuitenkin kävi. Kun lahjojen avaamisen aika tuli, ilmestyi Zeuskin paikalle. Kun sille ei ollut omaa lahjaa, annoin sen sitten avata minun pakettini. Innoissaan koira avasi paketin toisensa jälkeen ja pettymyksen saattoi oikeasti nähdä sen silmistä. Eihän siellä ollut mitään sille tarkoitettua. Lopulta ei auttanut muu, kuin hakea yksi koiran vanha lelu ja paketoida se. Kyllä siinä meinasi tulla kyyneleet silmiin, kun seurasi koiran aitoa iloa paketin sisällön paljastuessa.

Tämäkin koirapehmolelu lakkasi olemasta
Etnan tulon jälkeen. Etnan lelujen tappamisvimma
on ehtymätön.

Sen jälkeen olen joka joulu ostanut koirille paketteja. Myös Etna saa paljon iloa paketteja avatessaan, eipä se viime jouluna edes malttanut niitä avata rauhassa loppuun. Kun valkoisen nallen jalka paljastui paketista, nappasi Etna paketin suuhunsa ja suuntasi oikopäätä yläkertaan, omaan rauhaan. Siellä se sitten avasi paketin loppuun ja oli niin onnellinen. Koirista lahjoissa parasta melkein on se pakettien avaaminen, siksi olen alkanut ostamaan useampia paketteja niille. Vuosien myötä olen myös oppinut sen, ettei Etnalle ja Adjalle kannata ostaa mitään kovinkaan kallista. Alun hurmion jälkeen ne kun päättäväisin ottein tappavat ja suolistavat lelun toisensa jälkeen. Ne eivät tee eroa eläinkaupan kalliiden lelujen tai halpojen kirpputorilöytöjen välillä, kaikkien kohtalo on sama. Toisaalta mitään ikuista niille ei kannatta ostaakaan, koska jos sitä ei saa tapettua ja tuhottua, niin eivät ne silloin ole myöskään kovin mielenkiintoisia. 

Niinpä kävin tänään kirpputorilla tekemässä löytöjä, melkeimpä harmitti kun tuntui siltä, ettei kukaan enää myy kovin halvalla vanhoja pehmoleluja. Euroa enempää kun en niistä suostu maksamaan, niiden kohtalon takia. Onneksi maltoin kuitenkin kiertää kirpputorin loppuun asti ja niin tuli löydettyä tytöille joululahjat huimalla 2,40 euron loppusummalla. Vielä täytyy sitten löytää Zeukselle jotain erityistä ja tietysti vähän kalliimpaa. Tärkeimmät ominaisuudet Zeuksen lahjalle ovat se, että se osaa itkeä ja on karvainen. Zeus saa joka joulu lahjaksi uuden "pennun" itselleen jota se sitten rakastavan isän tavoin suojelee petomaisilta tytöiltä. 

Nämä pehmolelut päätyvät paketeihin Etnan ja Adjan avattaviksi.
Hieman surullista on tietää jo valmiiksi millainen niiden tarina tulee
olemaan. 

Zeus tykästyi pehmeisiin ja vinkuviin leluihin jo pienenä. Ne olivat aina
sille tärkeitä, eikä se koskaan tappanut, tai rikkonut niitä.

Minä, Zeus ja koirapehmo 2007.

Mitähän ihmettä se mamma tuolla edellisessä
postauksessa höpisi, kun me osataan näin nätisti olla, 
eikä mitään rähistä.

Kuuntelin tässä joku aika sitten erään tuttavani valitteluja sivukorvalla. Puheenaiheena oli vanhaan tuttuun tapaan kissa, eikä ihan mikä tahansa kissa, vaan hänen oma kissansa. 
Kissa sitä ja kissa tätä, vali vali vali valitus poikineen. Jossain vaiheessa hän huomasi todeta sitten itsekin, että jostain syystä hän huomaa lemmikistään ainoastaan ne kaikki negatiiviset puolet. Suurin ongelma tuntui olevan se, kun osa hänen kavereistaan ja ystävistään eivät voineet enää käydä hänen luonaan kylässä allergioiden takia. 

Aikani kun olin tuota valitusvirsien maratoonia kuunnellut tokaisin sitten yksikantaa, että lemmikin pitäminen on elämänvalinta kysymys. Tai ainakin se on sitä minulle. Kun valitsee jotain, täytyy jostain toisesta asiasta luopua. Kaikkea ei voi saada, ja se on varmasti hyvä niin. 

Monesti sitä on itsekin tullut miettineeksi mistä kaikesta sitä jää paitsi lemmikeiden takia, ja toisaalta kuitenkin kuinka paljon enemmän taas saa. Yritin tälle kissanomistajallekin selittää, sitä, miten asiat kannattaa laittaa vaakakuppeihin ja punnita. Totesin myös että itseltäni on jäänyt jopa useampia ulkomaanmatkoja tekemättä, kun olen aikani asioita pohdittuani todennut jääväni mieluummin kotiin koirieni kanssa. Kissan omistajan mielestä matkustamatta jääneitä ulkomaanmatkoja ei kuitenkaan voi verrata jouluun, jonka ajaksi kissan joutuu viemään hoitolaan. 

Vieraan varainen emäntämme, Siiri.

No voihan se tietenkin olla totta, ainakin kissanomistajan mielestä. Sekin voi olla totta, että siitä omasta lemmikistään huomaa vain negatiiviset puolet, ainakin jonkun mielestä. Itse rohkenen esittää kysymyksen, että mitä iloa sellaisesta lemmikistä on, josta ei keksi mitään hyvää sanottavaa?

Tottahan sitä varmasti jokaisesta lemmikistä löytyy niin hyviä kuin huonoja puolia. En minä ainakaan voi sanoa, että minulla olisi kolme täydellistä koiraa ja neljä vielä täydellisempää kania. Enhän minäkään ole täydellinen. En kuitenkaan uskoisi saavani itselleni niin ihanista ja rakkaista lemmikeistä niin paljon iloa, onnea ja energiaa, jos jatkuvasti kiinnittäisin huomiota niistä johtuviin negatiitvisiin asioihin. Tietenkin sitä joskus väsyy, minä ainakin. Koirille tulee tiuskittua, korotettua ääntä, joskus sitä on tullut oltua jopa epäoikeuden mukainen, mutta ei se kuitenkaan vähennä niitä kohtaan tuntemaani rakkautta. 

Mitäs me veijarit täällä sohvalla...

Päin vastoin, hermostumisen jälkeen katumus on ihan hirvittävä, katkerat kyyneleet karkaavat poskille ja sitä toisinaan ehtii jopa ajatella, että olisi parempi jos tällaisella toisinaan niin kovasti kiivastuvalla ihmisellä ei olisi lemmikeitä ollenkaan. Uskollisin ystävä on totisesti uskollisin ystävä. Ja minulla on se onni, että niitä on useampia. 

Kun ärähdyksen jälkeen koirista vanhin lähestyy hyvin varovasti ja hienovaraisesti, pysähtyy puolen metsin päähän, ottaa lämpimän katsekontaktin ja heilauttaa hyvin varovasti häntää, ei kyyneleiden keskellä voi olla hymyilemättä. Hymy aikaan saa reippaammin heiluvan hännän ja kohtelias herrasmies odottaa vielä lähestymislupaa. Sitten se tulee viereen, painautuu hetkeksi syliin, antaa pusun jos toisenkin. Kertoo että tässä olen, enkä ole mihinkään lähdössä. Zeuksen hellyyskiintiö on hyvin pieni ja rajallinen, se kaipaa päivittäin rapsutuksia, sylitystä ja läheisyyttä, mutta vain pienen hetken kerrallaan. Se harvoin omatoimisesti nukahtaa syliin, koska haluaa mieluummin nukahtaa viereen. Toisin on Etnan ja Adjan kanssa. 

Etna ilmaisee läheisyyden ja hellyyden kaipuunsa hyvin suorasukaisesti. Neiti kiipeää päättäväisesti syliin ja käpertyy siihen nukkumaan. Se ei varsinaisesti kysy lupaa, koska tietää ettei se tarvitse sitä. Edes vihaisena en voi kieltää Etna "erityislasta" tulemasta syliin. Kun Etnan hellyys ja läheisyyskiintiö ovat siltä erää täyttyneet se käy viereen tai usemminten sänkyyn tyynyn päälle nukkumaan. 

Adja tykästyi keinutuoliin, tai siis mattoon
 sen alapuolella.

Adja ei tunne käsitettä kiintiö, tai sitten sillä ei vain yksinkertaisesti ole sellaista. Adja ei pyydä huomiota, se vaatii sitä mitä mielenkiintoisimmilla sirkustempuilla ja tavoilla. Ja ellei mikään muu auta, se tarvittaessa ilmaisee tarpeensa käymällä kasvojen päälle makaamaan. Hellyyttä ja läheisyyttä se tuntuu janoavan enemmän kuin yksikään toinen. Mikään ei riitä, mikään ei ole kylliksi, eikä hellyyttä voi koskaan saada liikkaa, ainakaan Adjan mielestä. 

Ostin vuosia sitten magneetin jossa on lyhyt ajatelma. "Mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemmän pidän koirastani." Tuo ajatus on kyllä niin totuuden mukainen. Meitä on täällä kulkijoita niin moneen junaan, ja osa jäänyt vielä asemillekin. Siihen kuinka suhtaudun ihmiseen tai kuinka paljon arvosta ihmistä, vaikuttaa hyvin paljon se, miten hän suhtautuu eläimiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö tulisi toimeen tai olisi  tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät pidä eläimistä. Minulle eläimet ovat tärkeitä, kaikille eivät. Jos he kunnioittavat minun elämänvalinta kysymyksiäni, minä kunnioitan heidän. 

En halua eläintenpidollani loukata muita ihmisiä, aiheuttaa muille ihmisille hankaluuksia, tai tehdä heidän oloaan vaikeaksi. Siispä kun olen tekemisissä ihmisten kanssa jotka eivät ole kiinnostuneita eläimistä, en juurikaan ota niitä puheen aiheeksi. Kunnioitan ihmisten koirapelkoa, tai sitä etteivät he halua olla eläintenkanssa missään tekemisissä. Toisaalta toivoisin ihmisten osaavan kunnioittaa myöskin sitä, että minulle ne ovat tärkeä osa elämääni. 

Suoranainen koirainho on sellainen, mitä en voi ymmärtää. Koirista ei tarvitse pitää, enhän minäkään pidä kaikista koirista, saati sitten kaikista ihmisistä. Minun ei kuitenkaan tarvitse näyttää sitä ja näidenkin eläinten ja ihmisten kanssa tulen kuitenkin toimeen. Yksi jos toinenkin on ihmetellyt sitä, miksi minulla täytyy olla koiria kolme, saati sitten kaneja neljä. Joskus olen vastannut siihen, että ihmettelen sitä itsekin. Toisinaan vain kohauttanut harteitani ja vaihtanut puheenaihetta. Ihminen joka ei ole koskaan ollut minun kanssani samassa tilanteessa ei sitä voi ymmärtää, ei vaikka kuinka paljon sitä selittäisi. Eikä aina jaksa edes yrittää selittää. 

Onpa joku joskus hyvin ajattelemattomasti todennut minulle, että "voi että minä säälin tulevaa miestäsi, kun sinä olet noin eläinrakas." Mitäpä siihen sitten vastaisi, minä en vastannut mitään. 

Tikru ja Etna <3

Jeni 

Eilisestä päivästä alkaen lähelle jouluaattoa asti meidän arjessamme on vahvasti läsnä vanha tuttu, monirotuinen Siiri. Siiri tuli elämääni (vaikka ei kuitenkaan aivan sanan varsinaisessa merkityksessä), noin puolisen vuotta sen jälkeen kun vanha ja rakas kasvukumppani, silloinen paras ja uskollisin ystäväni saksanpaimenkoira narttu Jeni, oli muuttunut yhdeksi taivaan kirkkaimmaksi tähdeksi.

Suluissa oleva lauseen tapainen tarkoittaa sitä, ettei Siiri tullut minun koirakseni, vaan ystäväni koiraksi. Hän oli etsinyt pitkään sopivaa monirotuista koiraa itselleen. Ajatus koiran ottamisesta oli kytenyt hänen mielessään jo pitkään. Ihan mikä tahansa ei kelvannut ja kun sopiva sitten osui kohdalle sitä lähdettiin hakemaan melko kaukaa. Pääsin pennun hakumatkalle mukaan, menomatkan matkaseuraksi ja tulomatkalla sitten pennun kaveriksi. 

Jeni <3

Monta kertaa olen jälkeen päin miettinyt, kuinka erilaista elämäni olisi nyt, jos tuolta reissulta olisi palannut yhden pennun sijaan kaksi pentua. Ensimmäinen olisi ollut pitkän harkinnan tulos, toinen hetken mielijohde. Paluumatkalla autossa oli kuitenkin vain yksi pentu, pieni vaaleanruskea pörröinen pallero, joka rauhoittui nukkumaan syliini. 

Menomatkalla olimme miettineet pennulle nimeä, vaihtoehtoja oli monen paperiarkin verran. Loppujen lopuksi kotimatkalla pennulle löytyi nimi, mutta ei kuitenkaan yksikään listassa olleista. Niin pennun nimeksi tuli Siiri. 

Sain olla paljon mukana tuon pennun elämässä, kävin hoitamassa sitä usein. Sain seurata sen kasvua ja kehitystä, sitä miten pienestä pennusta kasvoi ensin hontoelo koipeliini, sitten lopulta vahva ja vankka aikuinen suuri koira. 

Vuosien myötä muuttuneista elämäntilanteista huolimatta aina silloin tällöin olen Siiriä käynyt hoitamassa. Asustellut saman katon alla Siirin kanssa, tai sitten Siiri minun kattoni alla. Vuosien myötä minulle tuli ensin koira, sitten kani, toinen koira, toinen kani, kolmas kani, neljäs kani ja lopulta sitten vielä kolmas koira. 

Siiri

Siirin riistaviesti aiheutti pientä päänvaivaa minulle itselleni joitakin vuosia sitten, kun kanilaumani asui sisällä. No onneksi tilanne ratkesi sillä, että kanit asuivat yläkerrassa ja portaiden alapäähän laitettiin tukeva portti. Ylös Siirillä ei ollut mitään asiaa. Kummasti lenkitkin muuttuvat ihan erilaiseksi kun oli oravabongari mukana. Omat koirani eivät juurikaan oravia lenkin aikana huomanneet, mutta Siiri bongasi taatusti jokaisen, sen lisäksi sen täytyi jokaisen kohdalla pysähtyä ja jäädä seuraamaan oravan liikkeitä. 

Siirin edellisestä hoitokerrasta on nyt kulunut yli kaksi vuotta. Pienellä varauksella suhtauduin siihen, miten saan koirien yhteispelin taas toimimaan. On se aikaisemminkin sujunut, kunhan kaikki mahdolliset resurssikiistoja aiheuttavat tavarat on kerätty pois, kaikenlainen turha koirien huomioiminen minimoitu, koirat ruokittu kokonaan erillään, eivätkä ne ole vietäneet valvomatta aikaa keskenään lainkaan. 

Yksi syy tähän on Etna. 
(Etnasta enemmän täällä http://zeusjaetna.blogspot.fi/p/etna.html ja täällä http://zeusjaetna.blogspot.fi/2013/08/taalla-sita-ollaan-taas-ei-siis.html jälkimmäisestä tekstistä asia Etnasta löytyy sieltä teksin loppupuolelta.)

Toinen syy on Siiri. 

Siiri ja Zeus Ilkossa

Siiri on hyvin itsetietoinen narttu, joka ei juurikaan pidä toisista nartuista. Silloin tällöin vuosien myötä se on joistakin nartuista napannut kiinnikin. Ei koskaan minun seurassani, ei koskaan minun koiristani. Ja toivon, että niin se sujuu jatkossakin, en suinkaan sitä että tuo varmasti yli 40 kg painava koira silloin tällöin nappaisi jostain toisesta koirasta kiinni, vaan sitä ettei se nappaisi minun koiristani kiinni. Vielä tarkempi pyrin asioiden suhteen olemaan, kun ennen lomareissulle lähtöään Siirin omistaja kertoi, että Siiristä on iänmyötä tullut hieman ärhäkämpi. 

Pohdin siis asiaa mielessäni pitkään, ennen kuin otin tietoisen riskin ja maanantai iltana otin koko koiralauman mukaan tänne Siirille. Jätin omat koirat ulos, heitin tavarat sisään ja laitoin Siirin valmiiksi lenkille. Nappasin omat koirat pihasta mukaan ja niin lähdettiin lenkille suoraan. Siiri ei saanut mennä omien koirieni luokse, eivätkä ne puolestaan saaneet mennä Siirin lähelle. Kiersimme pitkähkön lenkin, ilta oli muuttunut yöksi eikä vastaan tullut ketään. Kun tultiin lenkiltä takaisin passitin omat koirat ylös ja Siirin alas. 

Yönaikana omissa koirissani aiheutti hienoista hämmennystä muualla talossa ovia availlut Siiri. Itsekin säpsähdin muutaman kerran kuulunutta kolinaa, mutta Siiri siellä vain tarkisteli, etteikö se omistaja kuitenkin löytyisi jonkun oven takaa. Tähän nykyiseen kotiinsa muutettuaan Siiri muutamaan kertaan aiheutti jännitystä yhden jos toisenkin elämään, neiti kun osasi avata myös etuoven ja lukosta. Kaipa se koti sitten alkoi kuitenkin tuntumaan kodilta koirankin mielestä, ja Siiri on tuon ulko-oven availun jättänyt. 

Siiri, Zeus ja Etna

Seuraava päivä lähti käyntiin rauhallisesti, sain koirat ulos ja lenkille ilman minkäänlaisia konflikteja. Jossain vaiheessa lenkin aikana Etna ja Siiri haistelivat samoja hajuja ja Siiri sitten haukahti Etnalle. Siirin puolelta se jäi yhdeksi haukahdukseksi, Etna tietenkin säikähti ja vastasi takaisin väistämällä mahdollisimman kauas ja haukkumalla. Meinasipa Enalla jäädä tuo säikähdys vähän päällekin, mutta meni sitten kuitenkin ohi ja loppu lenkki sujui rauhallisesti. 

Niin nyt kuin varmasti koko tämän hoitojakson ajan pyrin pitämään koiria mahdollisimman paljon eritiloissa, ettei ketään alkaisi ahdistamaan liikaa. Siirikin on tottunut melko rauhalliseen elämään, ja kolme pyörivää ja hyörivää väkkärää saattaisivat käydä vanhan rouvan hermoille. Lisäksi Siiri on sitä mieltä, että sen ruokakuppi on sen, mikä onkin täysin ymmärrettävää. Mutta myöskin alakerrassa oleva vesikippo on Siirin ja neiti kyllä tiedostaa sen asian hyvin. 

Omien koirien uteliaisuutta tyydytti se, kun ne saivat Siirin takapihan ulkoilun ajan tutkia koko asunnon läpikotaisin. Kun Siiri puolestaan halusi takaisin sisälle, juoksutin omat koirat ylös portin taakse. 

Vaikka varmasti tämän Siirin hoitamisen ajan asustelen aika paljon täällä Siirin luona, niin varmuuden vuoksi joka kerran, kun asunnosta poistun lähtevät mukaan myös nuo kääpiöpinserit. Ovia availevan Siirin kanssa en uskalla ottaa minkäänlaista riskiä, ainakaan sellaista joka saattaisi aiheuttaa vaaraan nuo omat pienet koiruudet.