Olipahan eilen melkoinen iltalenkki ja metsäseikkailu. Pääsin seitsemän aikoihin töistä ja kotiin tullessa oli kyllä aika nuutunut olo. Käytin koirat pikaisesti pellolla ja laskeskelin mielessä, että jaksanko lähteä ihan oikealle lenkille. Lopulta päädyin siihen, että jaksettava on ja koitin varustautua niin, ettei pieni vesisade haittaisi. 

Koitin muistella monta vuotta sitten käytössä ollutta metsälenkkiä, vaan eihän tuo oikein tuntunut löytyvän. Siispä siirryin kävelytieltä metsään kohdasta, josta polku olisi saattanut aikoinaan lähteä. 

Aikani käveltyämme totesin, ettei olla ihan oikealla reitillä, mutta mikäpä siellä metsässä oli kävellessä, pikkulintujen laulukonserttia ja käen kukuntaa kuunnellessa. Aika ajoin koirat kiihtyivät melkoisesti ja liekö saaneet hajunkin jostain metsän elävästä. Niitä siinä toppuuttelin ja vähän ne saivat jäitä hattuun itse kukin, metsäojaan mulahtaessaan. Itse pääsin kuivin jaloin yli (niin kuivin jaloin, kun nyt lenkkarit jalassa märän sammaleen keskellä tarpoessa voi jalat nyt sitten olla, käytännössä en siis kuitenkin mulahtanut itse sinne ojaan). 

Kun seuraavan kerran koirien moottorit alkoivat viitata liialliseen kiihtymiseen, kytkin ne kiinni ja siirryimme kävelemään metsäauto tiellä. Melkoisia sähikäisiä siinä narun päässä sitten oli. Joku tai jokin sitä tietä pitkin ja niissä tien vierus metsissä oli kulkenut, mutta mikä, kuka tai ketkä. Sitä ei voinut kuin arvailla. 

Selvisihän se sitten muutaman mutkan jälkeen, kun totesin meitä vastaan tulevan iäkkäämmän puoleinen nainen kahden koiran kanssa, jotka molemmat kulkivat irti. Hetken aikaa siinä toisiamme tuijottelimme, meidän lauma ja heidän lauma ja nainen koetti saada itsestään kauemapana olevaa koiraa luokseen useaan kertaan kutsumalla. Häntä lähempänä olleen koiran hän oli jo saanut kiinni. Lähdin omieni kanssa väistämään tien sivuun, jolloin tämä toinen koira lähti tulemaan meitä kohti. 

"Ei se vihainen ole" kuului huuto sieltä kauempaa. 

Itselläni meni aikalailla koko keskittymiskyky siihen, ettei Etna revi pelihousujaan ja niinpä Zeus pääsi tätä toista koiraa vastaan. 

"Ei se vihainen ole." Kuului jälleen sieltä kauempaa ja mieleni olisi tehnyt avata sanainen arkkuni hieman vihaiseen sävyyn. Tyydyin kuitenkin vain vastaamaan, että minun koirani ovat. 

Lopulta tilanne purkautui niin, että Zeuksen ja vieraan koiran äänetön keskustelu katkesi ja vieras palasi sinne missä sen olisi kuulunut koko ajan olla. Eipä kehdannut nainen meitä siinä metsätien varrella kohdata silmätyksin, vaan oman koiran kiinni saatuaan paineli metsään ja huuteli kiertävänsä meidän kauempaa, niin että me pääsemme jatkamaan tietä pitkin. 

No kiitin siitä sitten ihan ystävälliseen sävyyn ja jatkoin matkaani, vaikka sisälläni aavistuksen verran kiehuikin. 

Minun mielestäni se, ettei koira ole vihainen, ei ole mikään puolustus sille, että se vastoin minun ja omistajansa tahtoa tulee minun koirieni luokse. Liian monta kertaa olen joutnut itse siihen asemaan, että omistaja vain katsoo hiljaa kauempaa, kun hänen koiransa lähestyy omia koiriani pahat aikeet mielessään. Ja joka kerran mieleen nousee se karmiva muisto vuosien takaa, kun Zeuksen päälle kävi lainkaan varoittamatta nuori siperianhysky uros, joka nappasi Zeuksen suoraan tappopurentaan ja alkoi ravistella saalistaan. 

Liian monta läheltä piti tilannetta on tapahtunut sen jälkeen, joista ehkäpä mieleenpainuvin oli se, kun isäntä yritti ensin karjumalla saada saksanpaimenkoiraansa pysähtymään. Koira oli kuitekin juuri kiihdyttänyt huippuvauhtiinsa ja lähestyi meitä pelottavalla nopeudella. Sain käännettyä pyöräni omien ja lähestyvän koiran väliin ja huusin niin lujaa kun pystyin. Ei ollut meistä kovin kaukana koira, kun se lopulta pyörähti vauhdissa ympäri ja luikki isäntäsä perässä metsään. Ei silloin, eikä nytkään juolahtanut koiran omistajalle mieleen se aalla alkava sana. 

No tunnekuohusta huolimatta meidän lenkimme jatkoi pienellä hakuammunnalla. Koska en muistanut mistä polku siellä metsäautotien päässä jatkui, valitsin sattuman varaisesti yhden poluista ja lähdin sitä kulkemaan. Oli alkanut hiljalleen sataa, pikkulintujen laulu tauonnut, mutta käki kukkui edelleen. Hetken yritin sitä paikallistaakin, mutta aina kääntyessäni muka äänen suuntaan, se kuuluikin takaani. Käen kukuntaa säesti hiljainen sateen ropina. 

Metsä oli niin tuoksuja täynnä, ettei sade tuntunut koiria haittaavan ja itsekin vain nautin siitä. Kävelimme vaihtelevassa maastossa, ylämäkeen, alamäkeen, kaatuneiden puiden ylitse, alitse ja lomitse. Olimme juuri laskeutuneet, kuin pieneen laaksoon, kun metsästä kuului risahdus ja kaikki hiljeni. Käkikin piti kukunnassaan pienen tauon. Kytkin koirat välittömästi ja sitten kuului toinenkin risahdus. Ihmismieli on kummallinen ja minulla se on sellainen, että se käy ensimäiseksi läpi, kaikki pahmimmat vaihtoehdot. 

Karhuemo ja pentu? Susi? Hirven eraus vasa? 

Vuosien mittaan hiljalleen kehittynyt koirien lukutaito auttoi kuitenkin melkoisesti, kun ajatus vain lopulta pääsi niin pitkälle. Ne eivät vaikuttaneet pelokkailta, hännät olivat terhakkaasti pystyssä ja katse kohdistettu kauemmaksi tiheämpään metsikköön. Melko kiihtyneiltä ne kuitenkin vaikuttivat, mutta Etnan riittää kiihdyttämään usein pelkästään jo tuoreet jäniksen jäljet. Varovasti jatkoin matkaani pienen aukean yli ja silloin alkoi tapahtua. 

Ryteiköstä rynnisti kaksi metsäkaurista, uros ja naaras. Ne näyttivät juoksevan hillittömän kauhun vallassa ja suoraan kohti meitä, muistan uroksen yksipiikkiset sarvet. Naaraan silmän valkuaisen välähdyksen, kun se päästi hätähuudon ja vaihtoi lennossa suuntaa, vain kahden metrin päässä meistä. Hätäännyksissään ne sinkosivat eri suuntiin, seurasi hirvittävä ryske, Etnan kiihtynyt jahtihaukku ja lähes korvia huumaava hiljaisuus. 

Käki jatkoi kukuntaa, vesisade kiihtyi ja koirien jännittynyt energia oli kun sähköpurkaus. Jatkoimme matkaa ja varmaan jokaisen rinnassa sykki säikähtänyt sydän. Sen verran hämäännyimme tästä kohtaamisesta kauriiden kanssa, että suuntavaisto petti meidät pahemman kerran. Luulin lähteneeni kulkemaan ihan oikeaan suuntaa, mutta todellisuudessa kuljimme koko ajan vain pois päin kotoa. 

Maasto ei tuntunut tutulta, mutta sinnikkäästi jatkoimme. Löysimme hirvien käyttämän polun ja näyttipä siellä olevan melko tuoreita kauriidenkin jälkiä. Siirryimme metsäkoneen jättämälle ajouralle ja seurailimme sitä. Hiljalleen koirien kiihtymystila alkoi laskea ja ne rentoutuivat. Taival vain alkoi tuntua loputtomalta.

Aikamme metsässä jo melko märkinä itsekukin  tarvottuamme löysin jonkinlaisen merkityn reitin. Siirryimme seuraamaan sitä ja pääsimme asutuksen liepeille. Suuntavaistoni oli pettänyt pahemman kerran ja luulin olevani jossain aivan muualla, missä todellisuudessa olimme. Lähdimme etsimään sopivaa kohtaa, mistä pääsisimme metsästä pois, niin, ettemme kuitenkaan tupsahtaisi kenenkään pihapiiriin. Ja kun lopulta näin pääsimme tekemään ja paikansin itseni oli hämmenys melkoinen. Olimme tupsahtaneet tielle lähes neljä kilometria väärästä kohdasta. Hetken aikaa siinä pohdin, että soitanko jonkun meidät sieltä tien varresta hakemaan, sitten päätin laittaa tossua toisen eteen ja hölkytellä kotiin. 

Hauskinta siinä hölkyttelyssä oli se, että edelleenkään vesisade ei tuntunut koiria juuri haittaavan. Ehkäpä niillä oli kiire kotiin ja lämpimään, sillä aikalailla neliveto niillä oli päällä. Mustuaisilla varsinkin, Etnakin kulki usemamman metrin minua edellä reippain laukka-askelin. 

Kotona suuntasimme sitten lämpimään suihkuun koko kööri, koirat saivat kevätpesun ja se metsäojan tuoksahdus tuli huuhdottua niistä pois. Olipa sattumoisin saunakin päällä ja pesun jälkeen poikkeuksellisesti jopa Zeus kömpi kylpyviitta päällään saunanlauteille lämmittelemään. Ottipa se Zeus siellä pienet tirsatkin, jälkilämmöistä nauttien, vaikkei se yleensä saunan lämmössä viihdykään. 

Tulipahan nuo viralliset kehät tällekin vuodelle lopulta korkattua ja tässä sitä nyt on meidän tuloksia lueskeltavissa. 

Tässä Adjan arvostelu Tampere KV näyttelystä. 
Tuloksena AVO ERI AVK4 
ja rodunomainen lähestyttäessä. 

3 years. very nice type. Nice expression. a bit straight in shoulder. well angulated behind.  straight in back. moves ok. a bit to eirg in behind 

3 vuotta. erittäin mukavan tyyppinen. Hyvä ilme. Hieman suora lapa. Hyvin kulmautunut takaa. Suora selkä. liikkuu ok.hieman (jtn) taakse

Hieman oli kehäsihteerin käsiala vaikeasti tulkittavaa, mutta jotain tällaista sieltä lopulta paljastui.  Itseäni vähän kadutti, että olin Adjan näyttelyyn ilmoittanut, ja etenkin sen kaulan aluetta hieman häpesin, olihan se vähän surullisen näköinen ja huonossa karvassa (syy siihen löytyykin tuolta edellisestä postauksessa.) No eipä se oikeastaan tuohon arvosteluun vaikuttanut millään lailla. 

Jonkin verran Adjaa jännitti pöydällä ja tuomarin kopeloitavana, olihan edellisestä näyttelystä aika pitkä aika jo kulunutkin. Kerkesin sitä onneksi pöydällä käyttää ennen kehien alkamista. Eikä tuo pöydällä oleminen minun omille koirilleni koskaan oikeastaan ole ongelma ollutkaan, nehän keskenään kilpailevat siitä, kuka saa pöydällä olo aikaa eniten. 

Adja ei oikeastaan koskaan ole tuosta näyttelyhommasta perustanut ja nyt onkin sitten hyvä syy siihen, ettei sen kanssa enää tarvitse näyttelyissä kierrellä. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin tuohon viimeiseksi jäävään viralliseen näyttely tulokseen. 

Emra korkkasi oman näyttely uransa myöskin Tampereen KV näyttelyssä ja tuloksella 
JUN EH 
Rodunomainen lähestyttäessä.

9 month. Very nice size + type. Still very much a baby. Very big ears. Correct eyes. Very nice topline. Well angulated. Good muscle. Move nice with correct tail. Need to be a bit more self-confident. Lovely coat + colour

9 kuukautta. Erittäin mukavan kokoinen + tyyppinen. Vielä hyvin paljon vauva. Erittäin suuret korvat. Oikeanlaiset silmät. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut. Hyvät lihakset. Liikkuu kivasti, oikeanlainen häntä. Täytyy olla vähän itsevarmempi. Ihana turkki + väri.

Emra oli pöydällä totisesti aika baby. Sitä jännitti todella paljon, mikä oli melko pitkälle ihan omaa syytä. Edellisen kerran se oli ollut pöydällä vieraan ihmisen kopeloitavana helmikuussa. Itse tulin kuitenkin pahimmoilleen kipeäksi silloin kun täällä päin oli mätsäreitä, joten emme päässeet siellä käyneet. Ehkäpä epävarmuuteen vaikutti sekin, ettei Emran oma ihminen ollut näyttelyissä mukana lainkaan, vaan se joutui tyytymään minun ja koirieni seuraan. 

Yhteen asiaan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, häkissä ollessaan se osasi olla hyvin hiljaa, mikä vaikuttaisi olevan kääpiöpinseri kehän laidalla melko tavatonta. Itse sain ainakin jo noista muutamasta kääpiöpinserikehän reunalla vietetystä tunnista niin järkyttävän päänsäryn, että sieltä pitikin siirtyä suoraan kotiin nukkumaan. Se meteli joka siellä vallitsi, oli aivan järkyttävää. Vielä raivostuttavampaaa oli se, ettei omistajat edes yrittäneet saada koiriaan olemaan hiljaa. 

Zeus esiintyi jälleen edukseen, mutta sekään ei mahda mitään omille virheilleen. Papparainen oikein syttyi kehässä, jotenkin se oli aivan täpinöissään ja meinasi ihan ranttaliksi laittaa riemuitessaan. Olihan silläkin vierähtänyt edellisestä näyttelystä tai mätsäristä melko pitkään ja tämä koira todella rakastaa sitä esiintymistä ja pöydällä seisomista :) 

Zeus on ehkä maailman ihanin ja helpoin koira esittää. Se uhkuu itsevarmuutta, eikä sitä voisi vähempää kiinnostaa toiset kehässä olevat koirat, tai sellaiset jotka ohimennen kiroavat toisilleen. Se keskittyy vain olennaiseen ja toisinaan saattaa jopa unohtaa sen, että se tuomari on siellä kehässä aika olennainen osa koiran ohella :D Zeus ei ole moksiskaan, vaikka tuomari laskisi suusta jokaisen hampaan erikseen, tai laskisi jokaisen karvan. Se seisoo pöydällä patsaan lailla ja tuijottaa tiukasti sormeani. Ja mikä parasta, sen voi antaa kenen tahansa esittäväksi ja se kyllä hoitaa homman kotiin, siinä määrin kun se on mahdollista. 

Tällä kertaa Zeuksen tuloksena oli 
AVO ERI AVK 1 SA 
mutta paras uros kehässä ei tullut sijoitusta.
Ja tietysti Zeus oli myös rodunomainen lähestyttäessä. 

Quadratic male almost seven yrs. Nice head . A bit round eyes. Very good topline + tailset. 
A bit straight in shoulders. Compact body. Moves well, would like a bit more jtn .
Nice colour + coat. 

Very well presented. 

Neliömäinen uros, melkein seitsemän vuotias. Hyvä pää. Hieman pyöreät silmät. Erittäin hyvä ylälinja + hännänkiinnitys. 
Hieman suora lapa. Tiivis runko. Liikkuu hyvin, haluaisin hieman jtn. 
Kiva väri + turkki. 

Erittäin hyvin esitetty.

Hieman hämmästyneeltä tuomari vaikutti kun kerroin Zeuksen olevan melkein seitsemän vuotias. Hänen täytyi se varmistaa kertaalleen, että oliko asia varmasti näin :) 

Tällaisia tuloksia tällä kertaa ja saattaapi olla niin, että jatkossa tänne päivittyy ainoastaan mätsäri tuloksia, sekä mahdollisesti noita Emran näyttelytuloksia. 

Jos jossain vaiheessa minulle itselleni oli epäselvää, onko Adjan sterilointi oikea vai väärä ratkaisu, niin se ei ole sitä enää. Adja steriloitiin maanantaina 5.5.2014. Siinä karvojen ajelun yhteydessä tulin pohtineeksi ääneen sitä, että miksiköhän Adjan kaulassa on oikeastaan aina ollut huono karva ja juurikin tällä hetkellä huonompi kuin koskaan. Arvelin ja pohdiskelin, että lieneekö siinä sitten sikaripunkkia vai missä lienee syy tuohon. Kyselin eläinlääkärin mielipidettä, että kannaattaako mieluummin koettaa hoitaa haulikkohoidoilla kuntoon ja saada näin karva kasvamaan, vaiko ei. Eläinlääkärin mielipide oli, että otetaan alueelta biopsia ja lähetetään patologin tutkittavaksi. Näin sitten tehtiinkin ja koepala lähti eteen päin. 

Unodin autuaasti koko eteenpäin lähteneen näytteen keskittyessäni lähinnä siihen, että Adjalla lähtee toipuminen hyvin käyntiin. Itse operaatio tehtiin sille aamupäivästä ja olin itse iltaan asti töissä joten seurailin Adjan heräilemistä sitten töiden lomassa. 

Adja nukkui melko pitkään, ja oli heräämisen jälkeenkin melko rauhallisen oloinen. Jätin siltä Etnan mallin mukaan kaulurin pois ja pidin bodya sen päällä. Kaulasta otetin koepalan takia yritin saada keksittyä jonkin viritelmän, joka suojaisi alueen hyvin. No sitä ajatellen biopsia oli otettua kaikista mahdollisimman huonoimmasta kohdasta. Eihän siinä oikeastaan mikään pysynyt. 

Kotona toipuminen jatkui tuttun malliin. Ensimmäien yö oli vaikea.. Adja ähisi ja puhisi, eikä oikeastaan löytänyt itselleen mukavaa asentoa. Mutta siitä se paraneminen sitten hiljalleen lähti. Oikeastaan koko tänä aikana tuo leikkaushaava ei ole vaivannut yhtään niin paljon, kuin nuo pari tikkiä kaulassa leuan alla. Olipa Adja jossain välissä päässyt sitä vähän kuopsuttamaankin ja haava vaikutti ärtyneeltä. Annoin siinä sitten kotikonstein sellaista ensiapua kun pystyin ja virittelin sukan tytön päähän. Kaulurikin pääsi taas käyttöön ja tyttö tyytyi kohtaloonsa yllättävän hyvin. Pari päivää kauluri päässä auttoi hyvin ja haava lähti paranemaan kunnolla. 

Nyt enää ei ole tarvinnut kauluria käyttää, enkä kipulääkettäkään ole Adjalle antanut enää pariin vuorokauteen. Vauhtia tuntuu silti riittävän melkoisesti, eikä kipuilusta ole tietoakaan. 

Hyvä niin.

Koiralla tuntui siis olevan kaikki menossa parempaan päin ja paraneminen hyvässä käynnissä. Jo saattoi siis patologin lausunto saapua huonoine uutisineen.

Ja tässä se nyt sitten tulee: 

Valmis pvm: 8.5.2014 Tulopvm: 7.5.2014 Lausuja: Saari Seppo

Lausunto

Tutkimustulos: Alueelliseen alopeciaan viittaavat löydökset

Tutkituissa näytteissä todetaan lähes diffuusi karvanjuurifollikkelien lepovaiheeseen siirtyminen.
Karvanjuurifollikkelit ovat normaalia pienempiä, mutta niihin liittyy normaalit rauhaset. Näytteissä ei todeta tulehdusmuutoksia.

Löydökset viittaavat alueelliseen alopeciaan (canine acquired pattern alopecia), jonka tarkkaa syytä ei tunneta. Sairaudelle on tyypillistä karvapeitten etenevä oheneminen etenkin korvalehdissä mutta myös ventraalipinnoilla, perineaalialueella ja reisien takapinnalla. Tämän ihomuutoksen differentiaalidiagnoosi on kilpirauhasen vajaatoiminta ja Cushingin tauti. Osa koirista vastaa melatoniinilääkitykseen. Sairautta esiintyy etenkin lyhytkarvaisilla ohutkarvaisilla roduilla.

Seppo Saari

ELL, tarttuvien tautien erikoiseläinlääkäri

Siinähän oli lausuntoa kerrassaan. Ei ollut sitä sikaripunkkia ei. 

Nyt tässä sitten mietiään, miten tämän asian suhteen edetään. Lähdetäänkö tutkimaan kaikki mahdollinen, vai odotellaanko ja seuraillaanko tilannetta, koska muita oireita ei ole ollut, kuin tuo huono karva Adjan kaulan alueella.

Ei ole pitkäkään aika, lieneekö viime syksynä kun pohdiskelin töissä sitä, että jos vain olisi rahaa, niin tutkisin jokaisen koiran aivan läpikotaisin. Työkaveri sitä ihmetteli, että miksi halusisin niin tehdä, koska kaikki koirat kuitenkin vaikuttavat päällisin puolin terveiltä. Yritin perustella sitä sillä, että silloin ainakin saisi kiinni mahdolliset hiipimällä etenevät sairaudet, tai tietäsi ainakin sen, että kaikki kunnossa. 

Nyt sitten olen tullut siihen tulokseen, että en ehkä sittenkään tutkisi vaikka olisi rahaa. Sitähän sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Ja aika paljon yksi pieni täysin viattomalta tuntuva biopsia voikin lisätä yhden ihmisen huolia ja murheita. 

Yhdestä asiasta voin kuitenkin nyt olla iloinen ja helpottunut. Etenkin kun yksi asia johtaa toiseen. En voi muuta, kuin huokaista helpotuksesta sen suhteen, etten ole Zeusta jalostukseen juurikaan markkinoinut ja mainostanut. Jokainen astutus on tapahtunut aina niin, että nartun omistaja on kaivanut minun yhteistietoni esiin ja ilmoittanut olevansa kiinnostunut minun urokseni käyttämisestä. Niin avoimesti kuin olen osannut, kerroin kaikki Zeuksen hyvät ja huonot puolet ja annoin sen sitten jalostukseen, jos nartun omistaja siihen päätyi. 

Joku minulta joskus kyseli, että miksi en ole Zeusta laittanut uroslistoille tai muuten koettanut etsiä sille morsmaikkuja. En kuitenkaan ole koskaan kokenut sellaista tarvetta. Minun mielestäni, se ei varsinaisesti ole ollut minun asiani. Onni tässä kaiken onnettomuuden keskellä on se, että Zeus ole päässyt missään vaiheessa minkäälaiseksi matador urokseksi. Eikä se jatkossa ole enää lainkaan jalostuskäytössä. Tämän myötä, en voisi olla mitään muuta mieltä, kuin että Adjan steriloiminen oli aivan oikea päätös. 

Näiden viime aikaisten tapahtuminen ja diagnoosien myötä olen päättänyt myös sen, etten omia koiriani enää ilmoita virallisiin näyttelyihin. Niistä ainoastaan Zeus on ollut sellainen joka kehässä olemisesta todella on nauttinut ja se tulee jatkossakin kehiin pääsemään. Joskin vain hieman edullisempiin kehiin, eli mätsäreihin.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Yritän tuohon seuraavan postaukseen kirjoitella miten meille kävin Tampereen KV näyttelyssä.