lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulun alusaikaa

Zeuksen tyttärenpoika Emra saapui joulunviettoon hyvissä ajoin, kun "napanuora" sen ja sen omistajan välillä alkoi käydä aavistuksen liian lyhyeksi. Kun nuori mies nosti kertaalleen koipea kirjahyllyyni päätin, että tämä tapa laitetaankin kerrasta poikki ja Emra sai päälleen samainen bodyn joka alkuvuodesta oli vuorotellen kummankin sterkatun tytön päällä.



Kertaalleen poika nosti koipea body päällään, vietti muutamia tunteja kusisessa  bodyssa, eikä ole sen jälkeen bodya tarvinnut. (Koputtaa puuta). Pahnanpohjimmainen saa aina melkoisen kurinpalautuksen meille tullessaan ja niin kävi tälläkin kertaa. Hyvin on oltu kilttiä ja nöyrää poikaa ja kaikki se uho, jota pojasta löytyy omistajansa kainalossa ollessaan on tyystin kadonnut. 


Tosin muutaman päivän täällä vietettyään alkoi nuori mies taas löytää takaisin omaa sisuaan. Kaipa se huomasi, ettei se elämä siihen pääty, vaikkei se omistaja siinä vieressä koko ajan olekaan. Täällä se on joutunut tottumaan siihen, ettei saa yksin jakamatonta huomiota osakseen, vaan kun saman katon alta löytyy neljä muutakin, (kolme pientä ja yksi aavistuksen suurempi kaveri), joutuu se positiivisen huomion saamisen ansaitsemaan hyvällä käytöksellä. 

Muutamaan otteeseen olen sen kanssa keskustellut siitä, että tarvitaanko täällä sen vahtiviettiä vaiko ei. Melkoinen mekkala syntyy kun muuta pikku piski alkaa räksyttämään ja se jos mikä on kautta aikojen ollut meidän katon alla hyvinkin pinnalla oleva, joskin aina ei toivottu ominaisuus. Lenkillä käyminen on sujunt yllätävän kivuttomasti, vaikka välillä olen tuskastunut pelkästään jo tuon oman kirppusirkuksenkin ulkoiluttamiseeen. 


Käytiinpä tässä muutama päivä sitten lenkillä melkoisena kulkueena ja melkoinen kokemus se olikin. Mukana oli kaikki neljä kääpiöpinseriä, sekä viisi lasta joista jokainen pelkäsi, kuka enemmän kuka vähemmän koiria. Se mikä tilanteesta teki suorastaan koomisen, oli se, että näistä viidestä lapsesta neljä halusi jatkuvasti ja koko ajan taluttaa koiria. Jokainen voi varmaan kuvitella miltä näyttää lapsi joka haluaa taluttaa koiraa, mutta pitää aivan narun päästä kiinni pystyäkseen samalla olemaan mahdollisimman kaukana taluttamastaan koirasta. Saati sitten se, että näitä samalla kaavalla koiria taluttavia lapsia onkin neljä :) 


Iloinen asia oli se, että myöskin Etna suostui hyvin auliisti lasten taluteltavaksi. Se ei nähnyt pienintäkään tarvetta katsella lapsia pahalla silmällä, saati sitten edes murahtaa niille. Kun tilanne alkoi sen mielestä lähestyä sietokyvyn rajaa kääntyi se anovasti katsomaan minuun päin ja pyysi apua. Ja sitä se myöskin sai. Emra ensi alkuun hieman vierahti lapsia ja poksahteli niille muutamaan otteeseen. Aikansa siinä minun narun päässä kulkiessaan se kuitenkin totesi, ettei siinä auta muu kuin sopeutua tilanteeseen. Eikä mennyt aikaakaan kun jo lapsista kaikkein rohkein ja reipasotteisin halusi sitä taluttaa. Ihmeellisintä oli se, että vaikka tälläisena kulkueena kohtasimme muutamia muita koirakoita, ei minkäänlaista rähinää syntynyt kenenkään taholta :) 


Joulun alla olen virkannut käsivarret ja hartiat kipeiksi aina iltamyöhään,  todetakseni jälleen kerran, etten aikaansaannoksiani kuitenkaan taida kenellekään lahjaksi kelpuuttaa. Koirat ovat hyvin tottuneita siihen, että levittelen sängylleni milloin minkäkin näköistä ruutua tai räpellystä, eivätkä viitsi nähdä sitä pientä vaivaa, että väistäisivät, ellen sitten erikseen niitä käske siirtymään. Noissa yllä olevissa kuvissa Zeus ei edes vaivautunut heräämään, kun sommittelin ruutuja peiton muotoon. Vaan eipä tuo haitannut, melko hyvinhän nuo pysyivät tuossa koirankin päällä.  


Joululahjoja olen paketoinut monena iltana ja varsinkin Zeus on niitä katsellut kaihoisin silmin. Olen tainnut joskus aikaiseminkin kertoa siitä, miten yhtenä jouluna päätin, etten osta koirille lahjoja lainkaan. Kuitenkin silloin kun ihmiset alkoivat availemaan pakettejaan, saapui paikalle myöskin Zeus joka selvästi odotteli omaa pakettiaan. 

Koskapa pakettia sille ei ollut, annoin yhden omistani. Koira avasi paketin toisensa jälkeen ja katsoi pettyneenä minun lahjojani. Eihän koira niitä ymmärrettävästi osannut arvostaa. Lopulta ei auttanut muu kuin pakeoida yksi Zeuksen vanhoita aarteista ja antaa lahja sille. Ja voi sitä riemua joka pääsi valloilleen kun koira lopulta löysi paperin alta itselleen mieluisen lelun...


Tästäpä syystä onkin kenenkään turha tulla minulle sanomaan, etteivät koira ymmärrä sellaisia asioita. Kyllä ainakin täällä meillä ymmärtävät. Jotakin siitä kertoo varmastikin sekin, että tänä iltana paketoin useampia paketteja. Myös nuo kaksi yhdessä kuvassa näkyvää lahjaa. Valmiit paketit nostin selkäni taakse ja havahduin vasta siskoni älähdykseen. 

Zeus oli hiippaillut taakseni ja alkanut hyvin vaihvihkaa avaamaan yhtä pakettia minun selkäni takana. Voi reppanaa, kun jouduin sitä kieltämään ja korjaamaan rei'itetyn paketin uudelleen. No ehkäpä aatoilta korjaa sitten tämän iltaisen pettymyksen. 


Aikani tuumailin mitä koirille käärin pakettiin tänä jouluna. On hyvin yllättävää, että viime jouluisista lahjoista on vielä prosentuaalisesti yli puolet tallessa, joskin pieniä vaurioita saaneena. Sen lisäksi, että ostin koirille muutamia uusia lahjoja, tulen käärimään paketteihin myöskin kaikki nuo vanhat lelut. 

Joulussa minulle ei koskaan ole ollut tärkeää niinkään se saamisen, vaan antamisen ilo. Ja jos jostain tulee iloiseksi, niin siitä kun pääsee seuraamaan sitä, millaisella riemulla koirat availevat pakettejaan. Joku saattaa joutua sellaisen harjaluulon valtaan, että meidän lauma olisi ollut jotenkin erityisen kiltti tänä vuonna. Ihan niin ei asia taida olla, mutta lahjoja koirat saavat tänä jouluna silti enemmän, kuin koskaan aikaisemmin :)
Pikkujoulua

Lähdimme koirien kanssa pikkujoulun viettoon viikko sitten perjantaina. Moneen kertaan olen pienen surkuhupaisuuden ja puolihuvittuneisuuden vallassa seurannut meidän lähtöruutineita ja todennut, että vaikka lähtisin liikenteeseen yksin koirien kanssa vain viikonlopuksi, on auton takakontti silti aina täynnä tavaraa.

Alustavana kehoituksena olin saanut neuvoksi pakata mukaan paljon lämmintä vaatetusta, mikä tietysti noiden pohjavillattomien nylkkykarvaisten rakin rääpäleiden kanssa tarkoitti sitä, että sen lisäksi että pakkasin itselleni lämmintä vaatetusta, jouduin pakkaamaan lämintä myöskin niitä ajatellen. 


Ajelin yksin koirien kanssa (jotka kuten aina matkustivat autossa hyvin huomaamattomasti, useimmiten häkissä nukkuen, kunnes alkavat aavistella perille saapumista ja Adja aloitti malttamattoman poraamisen päästäkseen ulos autosta) kohti Parkanon perämetsiä. Ulkona oli pimeää ja märkää, eikä muuta liikennettä juurikaan ollut. 

Parkanoon päästyäni jouduin hieman kuluttamaan aikaa, ennen kuin perille saattajani saapuisi joten lähdin tutustumaan paikalliseen Halpa Halliin. Sieltä tarttui mukaan heräteostoksena koirille uusi fleecee viltti ja tassu pyyhe. 


Lidlin pihasta sain kyytiini muutaman matkustajan ja niin lähdimme ajelemaan kohti mökkiä. Olin ulkoiluttanut koirat keskustassa opasta odotellessani, joten ne tyytyivät jälleen kiltisti matkustamaan autossa.

Lopulta pääsimme mökin pihaan ja päästin koirat sinne tutustumaan. Hyvin hartaasti ne haistelivat kaikki pihan hajut ja pelkäsin niiden katoavan pimeään, vieraaseen ympäristöön hajumaailman houkuttelemina. Päätin ruokkia ne siihen mökin pihaan sillä ajatuksella, että ne hieman paremmin viihtyisivät silloin siinä mökin pihapiirissä. 


Sillä välin purin tavarat autosta ja pohdiskelin hieman minne koirien kanssa majoitun. Ensimmäisenä ajatuksena oli nukkua koirien kanssa sohvalla niin, että ne olisivat yön ajaksi kytkettynä kiinni omaan häkkiinsä. Illan ehtiessä pidemmälle ja Etnan todetessa turvallisiksi ja mukaviksi ihmisiksi myöskin ne, joita se ei ollut pitkään aikaan nähnytkään sain kuitenkin kehoituksen painua koirieni kanssa nukkumaan parvelle, epämukavan sohvan takia :) 


Eihän siinä auttanut muu kuin tarttua tuumasta toimeen ja raijata ensimmäinen koira parvelle. En ehkäpä ajatellut asiaa aivan loppuun asti, kun kannoin kauhusta kankean ja korkeanpaikan kammosta kärsivän Zeuksen ylös parvelle. Käänsin selkäni ja lähdin hakemaan seuraavaa koiraa alhaalta, kun Zeus jo lähti tulemaan portaita takaisin alas, hätääntyi kiellostani ja tuli rymisten portaat alas puolestavälistä eteen päin. 

Taisi siinä vähän säikähtää yksi jos toinenkin, vaan ei siinä ollut hätääntymiselle sijaa. Totesin, että koiraan oli kyllä sattunut, mutta ei siinä ollut enää mitään pelastettavissa. Vasta kun tilanne oli rauhoittunut kävin kopeloimassa teräsmiehen läpi ja vaikka se hieman ontui niin ei se valittanut lainkaan tai aristellut mitään kohtaa. Melko pahannäköisesti se oli portaat alas kuitenkin rymistellyt ja sehän tietysti hirvitti, ettei mikään paikka ollut mennyt oikeasti rikki tai sijoiltaan. 


Vahingosta viisastuneena kannoin yhden koiran kerrallaan sen ylös ja kytkin sen saman tien kiinni sänkyyn niin, ettei parvelta tulisi enää yksikään koira ryminällä alas. Nukkumaan mennessä minulla oli peittoa, vilttiä, täkkiä ja huopaa, sekä tietysti kolme elävää lämpöpatteria. Yön aikana ei palellut muuta kuin silloin kun joku raaja epähuomiossa eksyi pois peiton alta. 

Aamulla herätys oli melkoinen.. herra ja hidalgo katseli innoissaan ikkunasta ulos, Etna puolestaan murisi murisemistaan ja Adja haukahteli. Siispä ajattelin, että ulos on ja kiire, olihan kellokin jo ehtinyt niin pitkälle, että päivä oli valjennut. Ei muuta kun vaatetta ja etenkin paksu untuvatakki päälle ja koirien kanssa ulos. Tai se oli siis suunnitelma, loppu tulos oli se, että kun tempaisin oven auki, oli pihassa minulle täysin vieras koira. Vedin oven takaisin kiinni, kytkin omat koirat visusti ja kyselin vähän, että tunsiko kukaan koiraa. 


Koira oli omalla reviirillään, mökin omistajan koira, lähtenyt joka aamuiselle reviirin tarkastuskierrokselleen. Sain apuvoimia ulos, yksi piteli koirasta kiinni niin että pääsin omieni kanssa siitä turvallisesti ohi. Paiskasin lähtiessäni oven lujasti kiinni ja totesin sitten, että lukossahan se on, eikä meillä ollut avaimesta tietoakaan. Kaikki puhelimetkin olivat sisällä.. Jippii. Jätin paksun untuvatakkini yhdelle vähäpukeiselle ja lähdin koirien kanssa tarpomaan kohti päätaloa, avaimen toivossa..

Koirat saivat siinä mukavan aamulenkin samalla ja kun palasin takaisin mökin pihaan, pystyin sujauttamaan ne takaisin oven raosta sisään ja päiväkin pääsi lähtemään lopulta käyntiin. 

Pienistä kommelluksista huolimatta viikonloppu oli varsin mukava, etenkin kun totesin, että Zeus oli jälleen ollut lisänimensä arvoinen ja selvinnyt edellisestä puoliputoamisesta taas pelkällä säikähdyksellä. Kaikki neljä rajaa toimivat erinomaisesti, eikä edellisiltaisesta ontumisesta ollut jäljellä enää merkkiäkään. Päin vastoin rakkaus aivan roihusi herran rinnassa. 


Mökkeily oli mukavaa kun koirat pystyi vain päästämään ovesta ulos ja sitten seurailemaan ikkunoista, etteivät ne yrittäneet lähteä liian kauaksi. Eivätkä ne pääsääntöisesti edes yrittäneet, Zeusta lukuunottamatta. Zeus oli aamupäivän aikana päässyt sen verran tekemään tuttavuutta mökin omistajan koiran kanssa, ettei enää saanut sitä mielestään. Useampaan kertaan kävin komentamassa  sen takaisin mökin pihaan, kun se hyvin vaivihkaisesti yritti livistää päätalolle päin. 

Toisaalta minä kyllä ymmärsin sitä hyvin. Vaikka olenkin jo unohtanut tuon kaunottaren nimen, oli koira, niin sekaroituinen pystykorva  kuin olikin, mielettömän upea ilmestys. Väritykseltään, rakenteeltaan ja kaikin puolin muutenkin erittäin tasapainoisen näköinen, sellainen jonka saattaisin itsellenikin ottaa. Pystykorvaisuudestaan huolimatta se ei juurikaan koskaan omistajansa kertoman mukaan hauku, koska sillä ei ole tarvetta sellaiseen. Luonteeltaankin se oli varsin miellyttävä ja vaikka en tyttöjä sen kanssa päästänytkään aikaa viettämään, onnistui herra hurmuri sen kannoille kuitenkin kertaalleen karkaamaan. 


Kute jo kertaalleen aikaisemminkin tässä kuussa Zeus päätti ottaa hatkat ja lähteä kosiomatkalle. Edellisellä kerralla syynä oli juoksuinen narttu, tällä kertaa ne juoksut taisivat kuitenkin olla vasta tulollaan. Vanha rouva viehättyi kuitenkin salskeasta kosiasta siinä määrin, että yltyi oikein villiin leikkiin Zeuksen kanssa. Melko lähelle piti kävellä, ennen kuin käskyssä riitti teho sen verran, että Zeus huomasi maailmassa olevan muutakin, kuin tuo ihanuus. Nöyränä, joskin mieleltään silti salaa kapinallisena se lähti kanssani takaisin mökille. 


Etna kun haistoi tunkeilijan, lähti se rähinä päällä haistelemaan sen jälkiä, ikäänkuin haluten ajaa pois myös hajujäljen siitä. Yksi napakka käsky kuitenkin riitti palauttamaan sen jälleen ruotuun ja jättämään tuon koiran hajujäljet omaan arvoonsa. 



Vaikka koirat pääsivät moneen kertaan päivän aikana ulkoilemaan, saivat ne aikansa kulumaan myös sisällä. Ensi alkuun eli perjantai iltana pidin niitä kytkettynä myöskin sisällä, mutta kun totesin, etteivät ne juurikaan aiheuta häiriöitä tai tehneet kenenkään oloa tukalaksi uskalsin laskea ne sitten viettämään omia pikkujoulujaan vapaina, joskin tarkan valvovan silmän alla. Enhän halunnt niiden tekevän pahojaan tai vahinkoja vasta viime kesänä kokonaan remontoituun mökkiin. 



Sunnnuntaina lähdimme vielä käymään vieraisillä yhdessä koirille ja minulle kokonaan uudessa paikassa. Hieman levottomana Etna tuumaili, että mikähän tässä on nyt touhun nimi, kun ei kotiin päästä ollenkaan. Kuitenkin tuo mukana kulkenut häkki = koirien turvapaikka  loi turvallisen olon Etnalle myöskin edelleen jatkuvalla kyläreissulla ja neiti osasi rentoutua siellä hyvin, kun pääsi alkujännityksestään. 

Oli melko riemukasta huomata, että Etna on alkanut hyväksymään lähipiiriinsä ihmisiä, joilla sinne ei aikaisemmin ole ollut mitään asiaa. Kun yksi pikkunjoulu kansalainen saapui myöhemmin sunnuntai iltana töidensä jälkeen tuonne asunnolle myöskin, riemastui Etna vallan mahdottomasti. Iloisesti häntä heiluen se kiiruhti tätä ihmistä vastaan, hyppäsi täysin rentona ihmistä vasten ja vilpittömän ystävyytensä merkiksi jopa nuoli tämän ihmisen kättä tervehdykseksi. Edes Zeuksen ja Adjan tervehdysseremoniat eivät olleet niin ylenpalttisen, mutta kuitenkin niin aidon ystävällisiä ja iloisia, kuin Etnan tervehdys. Aikamoinen muutos koiralta, joka aikaisemmin vain kyräili niin  vieraita kuin tuttujakin ihmisiä.


Emme olleet koirien kanssa käyneet pitkään aikaan missään reissussa, muuta kuin perus mummola reissuilla, mutta oli kyllä ilo huomata miten hyvin ne sopeutuvat tähän reissuelämään edelleen. On aivan sama minne mennään tai kenen kanssa, kunhan on tuttu ja turvallinen nukkumapaikka, ja mamma matkassa, niin kaikki on hyvin.. 

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Muutama kuva meidän joulukuun askareista.. 

Zeuksen kanssa käytiin pitkästä aikaa kaverikoira käynnillä.



Etna ja Adja puolestaan pohtivat, että tuleeko joulu nopeammin, jos availee joulukalenterin luukut tahtiin luukku ja minuutti. Vastaus oli kielteinen, sen sijaan portaissa kolisteli hyvän tuulinen "mamma" jolla ei ollut aavistustakaan tyttösten puhdetöistä, ennen kuin tämä näkyi paljastui kulman takaa esiin astuttuani. 




Eipä kai siinä, laskeskelin hiljaa mielessäni, että eivätpä nuo tästä juurikaan ole määrällisesti kovin paljoa suklaata saaneet, joten päätin antaa koirille poron selkää jälkiruuaksi sen sijaan että olisin tyttöjä alkanut oksennuttamaan. Hyvin näytti poron selkä maistuvan :)

lauantai 6. joulukuuta 2014


Onnea 97 vuotias Suomi.

Meidän lauman itsenäisyyspäivä sujuu melkoisen rauhallisissa merkeissä, (tai mistäs minä sen tiedän kun olen töissä puoleltapäivin puoleen yöhön), ainakin oletettavasti. 

Koirien kanssa käytiin metsässä lenkillä ennen kuin lähdin töihin ja kävi sitten ensimmäisen kerran meidän koirapillin käytössä oloaikana sellainen lapsus, että Zeus jätti sen noteeraamatta ihan kokonaan. Vieläpä kahteen kertaan. 

Ei pidä aliarvioida juoksuisen nartun houkutusta, ainakaan kokeneen uroksen kanssa. Vaan tästäkin selvittiin, joskin allekirjoittanut joutui nöyrtymään ja toteamaan, "ettei se toimi aina sittenkään, Zeus siis". Vaikka toiselta kantilta katsottuna, toimihan se ja vallan mainiosti toimikin, oman vaistonsa varassa :) 

Onneksi sen suurempaa vahinkoa ei kuitenkaan päässyt käymään ja hieman ylikierroksilla käyvä ja kovasti keulimaan mielivä uroo joutui sitten tyytymään kohtaloonsa ja kulkemaan "taakse" käskyn alaisena, kunnes lähdimme eri suuntaan, jonne juoksuinen narttu meidän edeltämme oli kulkenut. 

Että sellaista   i t s e n ä i s y y s   päivää, 
lienee Zeus tuumaillu, että edetään päivän teeman mukaan.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Ostin viime kesänä koirille tällaiset hipot, tulevaisuutta ja tylsiä hetkiä varten, vaan eiväthän nämä sitten kestäneetkään meidän käytössä. Meidän laumalla näiden hippojen käyttöikä jäi melko lyhyeksi, kun päätin heittää ne roskiin, ennen kuin Etna saa niistä isompia palasia irti ja syö ne ahneuksissaan. Ja muistinpahan tietysti sitten jälkiviisana myöhemmin sen, että jonkun kanssa olikin ollut puhetta juuri näistä samaisista aktivointileluista ja siitä, etteivät ne oikein kestä. No tulipahan kuitenkin kokeiltua ja koiratkin saivat niiden parissa hetkellisesti kulutettua energiaansa. 

Myöhemmin ostin sitten hieman toisenlaisen aktivointi lelun, järeämmästä ja kovasta muovista tehdyn pullon jonka suuaikosta menee sisään narulelu. Täytin pullon makupaloilla ja annoni koirille. Zeus ymmärsi heti jutun juonen ja saikin aina silloin tällöin pullosta sujahtamaan makupalan ulos. Etnalla se ei käynyt aivan yhtä sujuvasti, mutta ei se siitä päässyt turhautumaan tai luopumaan toivosta. Aikansa lelun kanssa taisteltuaan neiti alkoi tyynen rauhallisesti jyrsimään narua poikki ja kun se sai sen tehtyä niin johan tuli makupaloja ulos monta heti kerta laakista. Hyvin tyytyväisen oloiselta vaikutti ruskuainen työpanokseensa ja siihen, että sai lopultakin lelun toimimaan haluamallaan tavalla. Aika rautasta logiikkaa :) Tiedä sitten kumpi sen mielestä loppujen lopuksi oli sitten mukavampaa, se askartelu, vai lopputuloksen saavuttaminen. Ilmeisesti ainakin sen käyttämä taktiittaa vaikuttaa olevan pettämätönn, koska juuri tälläkin hetkellä se työstää kyseistä aktivointilelua juuri samalla tavalla. Joskin narun purempinen poikki on hieman haastellisempaa, kun pullon suusta tuleva narun pätkä ei ole enää kovin kummoisenkaan mittainen. Noh, täytyy kehitellä siihen sitten jokin uusi naru jos neiti saa tuon pätkänkin siitä tuhottua :)                                                                                         

Muutamia uusia aktivointileluja on tullut tänä syksynä hankittua ja olen niihin ihan tyytyväinen. Koirat saavat niiden kanssa kulumaan aikaa hyvin tovin ja itse voin hyvällä omalla tunnolla istahtaa tietokoneen ääreen. Jokainen niistä ratkoo noita pulma ja aktviointi leluja omalla tavallaan. Zeus niistä on vuosien myötä ollut kaikista kekseliäin ja hetken leluja tutkailtuaan se kyllä ratkaisee pulman kuin pulman. Aikoinaan kun laitoin makupaloja tyhjän virvoitusjuoma pullon sisään ja annoin sen Zeukselle se yritti useammallakin tavalla päästä makupaloihin käsiksi. Lopulta se hoksasi, että ehdottomasti parhain tapa on tarttua pulloa suoraan kaulasta kiinni ja kaataa sen sisällä olevat makupalat ulos. 

Toisinaan tulee kiireettöminä aamuina hieman annettua koirille nenätyöskentelyä ruokkimalla ne ulos. Kun tuonne etupihalle levittelee nappulat ympäriinsä ja päästää koirat sinne niitä sitten etsimään, niin siinä vierähtää helposti pitkä tovi.