Zeuksen kanssa käytiin kaverikoirailemassa. 

Vielä muutamia kertoja olisi tiedossa, ennen kesälomaa ja noin 

puolentoista kuukauden mittaista taukoa. 

"Minä taisin saada tästä itselleni koiran..." Tuumaili silittelijä :) 

Niinhän siinä kävi että kevätlenkkien huolettomuus sai lopun aikalailla viikon päivät sitten, kun olin lenkillä kolmen kääpiön kanssa ihan niinkuin miljoona kertaa aikaisemminkin.  Mielessäni mietin sitä, miten pitäisi tehdä blogiteksti flexien käytön hyvistä ja huonoista puolista. Meillä kun niitä tulee käytettyä lähes päivittäin koko laumalla.  Siinä sitten ajatuksiin vaipuneena kävelin kevyenliikenteen väylää pitkin koirat flexeissä ja huomasin miettiväni, että kohta käännytään metsäautotielle, jonka olin nimennyt käärmetieksi. Syynä tähän on se, että siellä useampaan kertaan olen käärmeitä nähnyt, kertaalleen jopa kaksi samalla lenkillä. Päivä oli ollut hyvin aurinkoinen ja lämmin ja tästä syystä  pohdiskelin siinä sitten mielessäni sitä, että kuinka monta käärmettä tulee tällä kertaa vastaan.

Oikeastaan juuri samalla hetkellä Adja jähmettyi liikkumattomaksi paikoilleen. Se on Adjalle  hyvin tyypillistä käyttäytymistä lenkillä tai luonnossa liikkuessa, kun  se näkee  mielestään jotain epämääräistä tai arveluttavaa. Tai esimerkiksi huomaa postilaatikon, joka edellisellä ohikulkumatkalla on jäänyt havaitsematta. Siispä ensimmäiseksi lähdin katseellani hakemaan sitä, mitä pelottavaa se oli tällä kertaa ympäristöstään havainnut. Ei mennyt muutamaa sekuntia kauempaa kun havaitsin saman kuin Adja. Kävelytien reunassa, auringon lämmittämällä soralla makasi arviolta karvan verran vajaa 50 cm pitkä kyykäärme.

Sain koirat nopeasti käskytettyä luokse ja vaikka sydän oli varmasti saamassa pian halvauksen  yhtäkkisestä ylikuormittumisesta, ensimmäinen ajatus sen jälkeen kun koirat olivat käärmeen ulottumattomissa oli se, että siitä täytyi saada kuva.Liekö syy tällaiseen älyttömyyteen ollut se, että koulutusliivin taskussa oleskeli uusi, varsin älykäs ja yli oman älyn käyvä puhelin.

Astuessani askeleen lähemmäksi käärmettä joka oli jähmettynyt yhtä liikkumattomaksi kuin koirat, päätti se siirtyä hieman syrjempään. Sain napattua kuvan, josta hyvällä tahdolla saattaa sanoa löytävänsä kyseisen käärmeen. Olisin kuitenkin halunnut paremman kuvan  joten astuin jälleen yhden askeleen lähemmäksi. Tästä suivaantuneena ei tarvittu käärmeeltä kuin yksi nopea liikahdus ja se pääsi aluskasvillisuuden tarjoamaan suojaan.

Kun käärme oli mennyt menojaan, Adja kävi nuuskaisemassa paikkaa jossa käärme oli paistatellut päivää. Niin paljon sitä kuitenkin hirvitti, että pysyäkseen samalla mahdollisimman kaukana, joutui se kurkottamaan kaulaansa niin pitkälle, että tuiskahti melkein nenälleen. Hirmuisen tuhahduksen käärmeen haju sai aikaiseksi ja Adja päätti siirtyä varmuuden vuoksi entistä kauemmaksi.

Vaikka käärmeitä on tullut kohdattuakin moneen kertaan ja toisinaan ne on tullut havaittua vasta siinä vaiheessa, kun koirat ovat jo juosseet niiden yli, ei niihin varmasti totu koskaan. Ihan niin kuin aikaisemminkin, tälläkin kerralla sydämen syke hyppäsi ihan pilviin heti käärmeen havaitsemisen jälkeen ja vaikkei tämä tilanne millään lailla ollut edes uhkaava tilanne, niin kyllä se pysäytti.
Loppu lenkki menikin sitten siinä kun allekirjoittanut säpsähteli jokaista kahahdusta, ja säikähteli tiellä ja polkujen varsilla olevia oksia, käärmeitä ei kuitenkaan enää näkynyt, meidän kaikkien onneksi :)

Lauantaina käytiin mutki Ruovedellä. Emra kävi pyörähtämässä kehässä Eh:n arvoisesti ja sai seuraavanlaisen arvostelun.

Kookas, hieman tottumattomasti esiintyvä uros. Hyvä pää, hyvin kulmautuneet raajat ja seistessä hyvä ylälinja. Melko voimakkaasti kuroutuva vatsalinja, hyvä asentoinen häntä. Aavistuksen pitkä lanne, hieman korkea etuaskel.

Hienoista pienoista epävarmuutta oli taasen totisen pojan esiintymissä, sillä hetkellä kun tuomari sitä hieman lähempää tarkasteli.

Näyttelypaikalle olimme tulleet hyvissä ajoin ja mukana oli tällä(kin) kertaa koko lauma. Oli kyllä mukava huomata, miten sopuisasti lauma siellä väkijoukossa ja koira paljouden keskellä kulki, turhia tuhisematta tai turisematta muille. Häkissä oleilukin sujui vallan mainiosti, ihan niin kuin meidän lauman kesken kuuluukin ollakin, edes Emra ei häkistä yrittänyt omin luvin poistumaan, vaikka se vielä vuosi sitten sellaista yrittikin toisinaan harrastella.

Kun Emra oli kehässä kierroksensa juossut ja arvostelu saatu, niin pakkailin helahoidon autoon ja lähdimme ajelemaan takaisin päin, Jo mennessä olin tuumaillut, että palatessa poiketaan tien varteen ja käydään vihdoin tsekkaamassa moneen kertaan ohi ajettu Ryövärinkuoppa. Ja näinhän me tehtiin. Täytyy kyllä sanoa, että paikka oli aivan upea, aivan kuin jostain toisesta maailmasta. Ainoa mieleen tullut huono puoli oli läheiseltä tieltä kuulunut melusaaste.

Paikassa  oli jotain hyvin lumoavaa ja kovasti yritin saada koirista hyviä kuvia, kauniissa ympäristössä. Vaan kun on toivoton rähmäkäpälä tuon kameran kanssa, niin eihän se oikein ottanut onnistuakseen :P

Zeusta hirvitti, vaikkei kovin korkealla loppujen lopuksi oltukaan. 

"Lauma laitumelle laskettiin..." 

 

Haasteellinen juomapaikka, mutta koko laumalle maistui kyllä lähdevesi.

Juniorit kuikuilivat yli laidan, ylemmässä kuvassa Emra, alemmassa Adja.

Käytiin kävelemässä pitkospuilla edes takaisin, ennen kuin jatkettiin kotimatkaa. 

Olin kirjoitellut kalenteriin jo hyvissä ajoin kotipaikkakunnalla olevan match shown, tarkoituksena lähteä sinne Emran kanssa reenailemaan kehässä oloa, sekä Zeuksen kanssa pitämään hauskaa. Tänään aamulla kuitenkin tuumailin, että sää näyttää sellaiselta, että jää kyllä lähtemättä. Aikani asiaa mielessä pyöriteltäni päätin kuitenkin, että kyllähän me vaan lähdetäänkin ja niin tehtiin.

Pika pikaa keräsin kamppeet kasaan ja pakkasin koko lauman autoon mukaan. Ajomatka paikan päälle ei kestänyt vajaata kymmentä minuuttia kauempaa ja lähdimme sitten koirien kanssa kävellen nostamaan käteistä rahaa läheiseltä ottomaatilta.

Kelin ollessa hyvin epävakaa ja vaihdellessa auringonpaisteesta vesisateeseen, päätin etten ota koko laumaa palelemaan ja kastumaan kehän laidalle, vaan juoksentelen itse sitten auton ja kehän väliä. Koskapa tytöt eivät näistä missikisa touhuista perusta sen enempää, kun söisivät mielellään muidenkin eväät, en tullut ilmoittaneeksi kehään poikien lisäksi muita. Tytöt saivatkin tyytyä näissä kesteissä vain huutelemaan autosta hävyttömyyksiä ohikulkijoille ja käymään silloin tällöin pissakeikalla kentän laidalla.

Emran kanssa mentiin kehään ensin, seisottaahan en edelleenkään sitä osaa, eikä se juurikaan nauti siitä kun tuomari sitä lähemmin tutkii ja kopeloi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan lyönyt itseään ihan löysäksi läjäksi, vaan seisoi ihan omilla jaloillaan, joskin pienellä mutkalla kuitenkin.
Tuomarin tutkailun jälkeen häntä löytyi vasta liikkeessä ja Emra liikkui varsin iloisesti häntä heiluen.

Aikansa tuumailtuaan tuomari antoi Emralle sinisen nauhan ja olin siihen tyytyväinen. Pikaisesti juoksin autolle vaihtamaan koiraa ja niin päästiin Zeuksen kanssa tosi toimiin. Zeus on aina tykännyt näistä touhuista ja kovin oli kevyt askel tänäänkin.

Zeuksen esittäminen on aina ollut niin ihanaa puuhaa, kun se aikalailla pitää siitä huolen itse. Ja jos jotakin jalkaa täytyy vähän siirtää tai asetella muuten, niin Zeus ei ole moksiskaan. Seistä törröttää vaan, niin kuin pronssiin valettu patsas. Tosin tämä patsas on vanhemmiten alkanut hieman kuolaamaan. Onneksi keli oli sen verran tuulinen, että kuolajojo hävisi tuulen mukana pois häiritsemästä.

Zeus oli niin innoissaan esiintymisestään, että suorastaan hypähteli ja tanssi. Yritin sitä hieman hillitä, mutta toisaalta eihän tuollaista koiran ylitse tulvivaa iloa voi muuten kuin hymyssä suin seurata. Eikä meillä nämä näyttelyt, erittelemättä virallisia tai epävirallisia, ole koskaan olleet kovinkaan vakavamielistä touhua.

Zeus sai ansaitusti punaisen nauhan ja kehän ulkopuolelta vielä roimasti sympatia pisteitä yleisöltä. Epävakaasta säästä oletettavasti johtuen paikan päällä ei ollut väkeä yhtään liikaa, joten sain taas pika pikaa kipittää autosta hakemaan Emraa.

Sinisten kehässä Emra taas jännitteli sen aikaa kun tuomari kävi sitä vähän lähemmin katselemassa. Muuten se esiintyi yllättävänkin vapaasti ja rennosti, eikä mennyt lukkoon, vaikka varovasti sen jalkoja yritinkin asetella hieman parempaan asentoon. Tällä kertaa se juoksi itsensä Sinisten ykköseksi, Bis kehässä sitä kävi ropeloimassa useampi tuomari ja Emra kadotti häntänsä kokonaan. Liikkeessä se kuitenkin taas löytyi ja Emra ravasi ihanasti häntä heiluen. Tällä kertaa rahkeet eivät riittäneet kuitenkaan pidemälle ja saimme jättää kärki nelikon kilpailemaan keskenään paremmuudestaan.

Zeus puolestaan sijoittui Punaisten toiseksi, eikä sillä ollut Bis kehään mitään asiaa. Hyvillä mielin jäimme vielä hetkeksi kehän reunalle jutustelemaan kanssa ihmisten kanssa ja se oli itse asiassa varsin mukavaa. Välillä sitä on tuntunut olevan sellaisia vähän epäsosiaalisempia kausia allekirjoittaneen osalta, niin ettei sitä oikeastaan ole jaksanut vaihdella kuulumisia muiden kanssa, saati sitten tehdä uusia tuttavuuksia. Tällä kertaa tuli vaihdettua kuulumisia, sekä juteltua ihan vieraidenkin ihmisten kanssa. Lupasinpa eräällä vanhalle tutulle, saman rodun harrastajalle, että ilmoitan Zeusta sitten virallisiin näyttelyihin veteraani luokkiin, kunhan se täyttää kahdeksan vuotta.

Kävinpä tekemässä tuttavuutta nuoreen, viiden kuukauden ikäiseen, saksanpaimenkoiraksi luulemaani pojankloppiin. Kotia kuului olevan vailla ja kysäisivät minultakin, että olinko pennun osto aikeissa. Aikani jututettuani koiran paikalle tuoneita henkilöitä kävi ilmi sekin, ettei kysesssä ollut puhdas saksanpaimenkoira. Pennun isä oli näiden puheiden mukaan puhdas saku, mutta emä kuulemma matalaprosenttinen koirasusi. Siinä nuorta koiran alkua rapsutellessani, totesin, ettei minulla juuri nyt ole uuden koiran tarvetta.

Sen sijaan mätsäreistä jäi hyvä maku suuhun ja kaikin puolin hyvä mieli, joten huomasin kotiin päästyäni etsiväni jo seuraavia mätsäreitä minne mennä. Lauantaina käydään sitten pyörähtämässä Emran kanssa ihan virallisessakin kehässä, ryhmänäyttelyssä Ruovedellä. Saapa nähdä mitä herra silloin tuomarista tuumailee.

Emra kävi oman ihmisensä kanssa korkkaamassa melomiskauden. Meidän laumalta se on vielä tekemättä, vaikka mieli on järvelle tehnyt jo pitkään. Ehkäpä mekin sinne jo kohta joutaisimme :)

Eräänä tavallista kauniinpana, aurinkoisena kevätpäivänä, muuten ihan tavallisena sellaisena, lähdimme kääpiöiden kanssa käpsyttelemään viereiselle pelolle. Koirien kisailua pellolla seuraillessamme emme huomanneet, että olimme saaneet seuraajan, hyvin äänettömän ja huomaamattoman sellaisen... 

Kääpiöthän tuumasivat möröstä, että se on totisesti haukut ansainnut, eikä "maastokuosiin" pukeutuneen veljeni auttanut muu kuin juosta kotiin päin riemastuneet kääpiöt kannoillaan. Kuvissa esiintyvä, tulevaisuuden "koirakuiskaaja" muutaman vuoden ikäinen neitokainen puolestaan hihkui innoissaan tuon viimeisen kuvan tilanteen nähdessään.. 

"Taitti menee" huusi tyttö ja juoksi perään minkä kerkesi. 

Olipa melkoinen onni, että kamera sattui olemaan juuri tuona päivänä mukana :D 

Zeus palktittiin eilen Tampereen Kv näyttelyssä ansioituneesta työstä kennelliiton kaverikoirana yhdessä muiden ansioituneiden kanssa. 

Kiinnostaako kaverikoirailu? tästä linkistä pääset tutustumaan Kennelliiton kaverikoirien virallisille sivuille.

Emra puolestaan kävi näytteleillä EHn arvoisesti saaden seuraavanlaisen arvostelun.

20 month. Head is proportion to the body, needs more underjaw. Scissor bite is very tight. Big ears, oval eyes. Good depth of the chest. Hair texture is little bit soft. Little bit straight shoulders, and short steps on movement.

Ja vapaasta suomennettuna huonolla kielipäällä kuta kuinkin näin

20 kuukautta, pää on suhteessa vartaloon, tarvitsee lisää alaleukaa. Leikkaava purenta on todella tiukka. Isot korvat, ovaalin muotoist silmät. Hyvä rinnan syvyys. Turkki rakenteeltaa hieman pehmeä. Hieman suora olkavarsi ja lyhyt askel liikkeessä.

Ja tällä arvostelutta saatiin tulokseksi NUO EH NUK 4

Pientä haastetta koiran esittämiseen loi se, että tuomarin tullessa kopeloimaan koko koira heittäytyi veltoksi kuin keitetty spaghetti.. Vaan ehkäpä se siitä vielä hyväksi muuttuu, iän ja kokemuksen myötä :)