Raitapaidat ovat valmistuneet ainakin toistaiseksi, ja kevät on tullut kohisten. Saapa nähdä kuinka käy, joutuvatko villapaidat vielä muokkauksen kohteeksi ja yllättääkö takatalvi kesken kauneimman kevään. 

Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että ollaan maaliskuun puolivälissä tai aavistuksen vajaassa puolivälissä ja keräsin tänään ensimmäiset vihreät kaneille. Pellolta löytyi pienen pieniä ihanan vaalean vihreitä vuohenputken alkuja ja pitihän ne sitten kerätä pupuille maistiaisiksi. Ihmeellistä miten iloiseksi sitä voikaan tulla, kyykkiessään routaisella pellolla metsäsaarekkeen reunalla ja kaivellessa edelliskesäisten laonneiden heinien seasta pieniä hentoja elämän alkuja. 

Tänään heräsin huomaamaan kuinka paljon tuo oma rakas eläintarha on rikastuttanut elämää vuosien mittaan ja tekee sitä edelleen päivä toisensa jälkeen. Lenkillä tänään loistimme kilpaa auringon kanssa, niin minä, kuin koiratkin. Ja kevättä taisi olla vähän rinnassa meistä jokaiselta, niin oli kevyt askel remmien molemmissa päissä. 

Aurinko se taitaa olla se jolla on suurin vaikutus ja onhan sitä kyllä ehditty ikävöidäkin, pitkän harmaan syksyn, ja lähes yhtä pilvisen talven aikana. 

Joka vuosi, yhtenä päivänä sen vain tietää... ja joka tuntee sadun Ronja ryövärintyttärestä, tietää mitä sinä päivänä tapahtuu. Tänään oli keväthuudon päivä, tänään kävelimme koirien kanssa pellolle ja istuimme kevätkivellä pitkään, auringon lämmöstä nauttien. Sillä samalla kivellä, jolla olen istunut lapsesta saakka, vuosi toisensa jälkeen ja tuntenut, miten aurinko lataa kehon energiavarastot täyteen. Jotenkin kaikista liikuttavinta oli se, miten koira toisensa jälkeen hiippaili hiljaa luokseni, kiipesi syliin ja painautui hetkeksi rintaa vasten, kuin haluten kertoa, että tässä olen, enkä ole menossa mihinkään..