"Olen ilmoittanut Undiksen petotestiin uudelleen. Tulevana keväänä Hämeenlinnassa testataan miten se reagoi suden ulosteeseen ja suteen. Sydämeni pohjasta toivon täysin päinvastaista reaktiota kuin karhuun. Minä haluaisin, että se pelkää. Tänä talvena lähin mahdollinen havainto suden jäljistä on tehty läheisen järven jäällä, vajaan puolentoista kilometrin päässä kotipihasta."
Aikaa se otti, mutta odottelun jälkeen oli taas aika pakata koira autoon ja suunnata kohti petotestiä. Ja suorin reitti ei tietenkään ollut vaihtoehto. Siispä ajelimme Undiksen kanssa petotestiin Hämeenlinnaan tietysti Vantaan kautta. Kävimme yökylässä yhden yön verran ja lähdimme aamuvarhaisella tien päälle kohti Hämeenlinnaa. Aamupalan haimme matkan varrelta huoltoaseman kaupasta. Loppumatkasta päätimme luottaa navigaattoriin löytääksemme perille Pekolan lavalle. Se luottamus kuitenkin loppui muutama satametriä ennen päätepistettä. Päätepistettä jota emme olleet löytää, koska navigaattori kertoi meidän saapuneen perille vaikka Pekolan lavaa emme löytäneetkään. Pienen hämmennyksen keskelle mahtui muutama u-käännös ja peruuttelu pois kartanon pihatieltä. Lopulta löysimme perille ja kävimme ilmoittautumassa. Ehdin nähdä vilahduksella edellisen koiran suorituksen, toisin sanoen alun siitä, en loppua. Virittelin gopro kameraa päälleni ja joku paikalla valmiina olleista ihmisistä lupasi kuvata meidän suorituksen verkon takaa.
Alkukeskustelu meni kutakuinkin näin, videolta litteroituna.
"Kerropas minkälainen tsekki tää on."
"Tää on käynyt, oisko vuosi tai kaks sitten karhulla."
"Mitäs se silloin sano?"
"No mun oletus oli väärä. Mä oletin että se väistää ja hakeutuu mun taakse suojaan. Koiran reaktio oli äänenavaus ja suoraan kohti. Ja ei meinannut liinassa pituus riittää, elikkä.. ja toivoisin että pelkäisi ja pahoinpelkään, että ei pelkää..."
"Ja se on tietenkin sillain, silleen jos koira on itekseen, se on koiran henkivakuutus jos se ei pelkää sutta."
"Joo."
'"Et susi on pakoeläin, jos vaan koira pystyy vakuuttavasti tekeen valehyökkäystä ja lähtee sutta kohti, ykskään susi eikä susilauma jää odottamaan koiraa.
"Joo."
"Sitä hyödynnetään myös metsästyspuolella silleen että, jos on riittävän ärhäköitä vaikka karhukoirii, laikoja, vastaavii, ne laitetaan susilaumaan vaik kaks ärhäkkää koiraa, ja vaikka olis kymmenen sutta. Ku se susilauma, jos se tulee se paeta reaktio, ne pakenee, vaikka siellä tulis kuka siel perässä. Et se on sillee, käyttäytyy sudet. Sit ne vaan menee. Et ei ne käännykää, vaikka niin ku ihminen tietysti. Tottakai jos ne pyörähtää ympäri, niin pärjäähän ne nyt kahelle koiralle tai yhelle, mutta näin se ei luonnossa mene jos siellä vaan löytyy sitä luonnetta riittävästi. Ja nyt voit sitä liina niputtaa, siit koiralta lähtien. Teet silmukoita, lenksukoita ja lopult sielt tulee se käsilenksu toiseen käteen. Ja kaiken kaikkiaan täytyy täst sun rodusta sanoo, et viime aikoina on näitä tsekkiläisii aika tiukkoja ollut yllättävän paljon. -- Mä testasin Suomen ensimmäiset tsekit 13 vuotta sitten.
Niin kun näät koiralle nyt tulee hajut sieltä. Ja tuota nyt tuolla kulmalla on sitten, mä otan ton muovitötiksen päältä pois. Sieltä löytyy se tiiliskivi kohta niitä suden ulosteita. Annan nuuhkasta, älä anna merkata. Lyhkäsellä liinalla eteenpäin, kun sinä näät suden pysähdy, kun koira näkee niin pitkä liina. Ja sen jälkeen se tärkein juttu, töppösiin vauhtia tarvittaessa."
Alkukeskustelua seurasi muutaman minuutin ajan räjähtävää toimintaa, käytännössä karhutestin toisinnon merkeissä, mutta suden kanssa. Ei merkkiäkään pelosta tai arkuudesta, päin vastoin. Raivokasta toimintaa heti kun näköhavainto sudesta koiralle tuli. (videot sekä karhutestistä, että susitestistä löytyvät instagramista. Lisäksi yritän lisätä jälkimmäisen videon myös tämän postauksen yhteyteen.)
Jälkipyykki pyykättiin saman tien. Välihuomiona vielä sen verran, että en oikeastaan hoksannut Undista kutsua testin lopussa mukaani, ennen kuin niin käskettiin tehdä. Sitä ennen lähdin vain itse kulkemaan pois päin, puhuttelematta koiraa mitenkään. Siitä huolimatta se lähti kulkemaan kanssani samaan suntaan.
"Löyty sitte."
"Joo löyty." (Mikä löyty, ei jälkikäteen enää aavistustakaan!)
"Tolleen ku mennään, niin toihan on se paras ikinä mitä voi olla."
"Ai jaa, okei."
"Elikkä ja kuitenki siinä sun lähellä ja sit se sun kannalta viimonen asia mikä oli hieno. Se tulee sun mukana pois. Et näitä on välillä ollut tsekkiläisiä, et ne ei enää kuuntele omistajaa. Elikkä ne vaan jää tonne sit. Sitä mieltä et mene vaan pois, et tää on hänen mielestä kivaa touhua. Ja myös toi palautuminenhan on, näytti ihan täydellinen on. Et ei jääny minkään näköst jälkikäyntiä. Mikä on sit aina harrastuksien ja muutenkin koiran elämä silmällä pitäen hyvä asia, ettei tuota oo sellaista pehmeyttä vaikka on jännä paikka. Hieno koira"
Keskustelun pätkät on tosiaan litteroitu videoilta ja ovat juuri siinä muodossa, kun ne on puhuttu. Testi oli äärimmäisen mielenkiintoinen, Mielenkiintoisin asia näiden kahden petotestin aikana oli se, että karhutestissä kehoni oli kauhuissaan, vaikka mieli tiesi, että mitään hätää ei ollut. Väittäisin kuitenkin, että susitestissä edes sykkeeni ei noussut juuri normaalia korkeammaksi. Minulla ei ollut mitään hätää ja myös kehoni tiesi sen. Karhutestiin palaan vielä sen verran ajatuksen takana, että vaikka varsinainen karhutrauma purkautuikin Yellowstonen kansallispuistossa heinäkuussa 2015, ei pelko ollut kuitenkaan poistunut kehostani kokonaan. Keho ei koskaan unohda.
Jäimme Undiksen testin jälkeen vielä hetkeksi aikaa paikalle. Seuraavana testiin oli menossa rottweiler. Omistaja tunsi koiransa hyvin. Hän osasi kertoa jo etukäteen, että koira tulee olemaan kauhuissaan. Näin myös kävi. Jo suden ulosteelle tullessa. Koiran häntä painui välittömästi koipien väliin ja siitä näki, että se ei olisi halunnut olla siellä. Testiä kuitenkin jatkettiin ja omistaja käveli koiransa kanssa eteenpäin. Kun suden pää tuli näkyviin, omistaja tiputti liinan maahan. Koira vetäytyi välittömästi omistajansa taakse ja alkoi vapista. Sen vapina näkyi useiden metrien päähän, sinne missä me seisoimme testialueen ulkopuolella. Koira halusi pois, välittömästi. Susi ei tullut enempää näkyviin, vaan se peruutti pois. Myös koira halusi pois, niin paljon, kuin liinassa riitti mittaa, ja vielä enemmän. Eikä sen vapina lakannut, vaikka he pääsivät testialueen ulkopuolelle, eikä koko palautekeskustelun aikana. Kyseinen koira ei meinannut palautua suden kohtaamisesta lainkaan, onneksi se pääsi lopulta autoon turvaan.
Tämän näkeminen oli silmiä avaava kokemus. Ja ajatukset siitä, että toivoisin Undiksen pelkäävän sutta, muuttui kyllä tämän testipäivän myötä. En enää toivo, että se pelkäisi. Saatan kuitenkin toivoa, ettei sen reaktio suden (ja karhun näkemiseen) olisi kuitenkaan niin raivokas. Toisaalta jos konekarhumiehen sanoihin on uskominen, se saattaa pelastaa yksin liikkuvan koiran hengen. Se että se ei lähde pakenemaan sutta ja muutu sen myötä saaliiksi. Undiksen reaktioista johtuen minun ei myöskään tarvitse luonnossa sen kanssa liikkuessani pelätä karhun tai suden kohtaamista. Se kyllä kertoo minulle, jos niitä samoissa maisemissa kulkee ja antaa minulle aikaa siirtyä turvaan. Toivottavasti se kulkee samaan turvaan minun kanssani.
Irti Undis ei maastossa liiku vapaana juurikaan muuten, kuin pelastuskoiraharjoituksissa. Päätöksen olen tehnyt sen jälkeen kun olen todennut, että Undis reagoi kaikkiin luonnon eläviin erittäin voimakkaasti ja heti. Tuleepa vastaan mäyrä, karhu, susi, hirvi, peura, kauris, rusakko tai jänis, kettua ja muita eläviä unohtamatta, reaktio on aikalailla aina sama. Suoraan kohti. Näkölähdöt ovat pahimpia, petoeläimiä kohti Undis lähtee ääntä käyttäen, riistan perään yleensä alkuhaukahduksen jälkeen äänettömästi. Oleellista on kuitenkin se, että se lähtee! Olemme sen kanssa lähimmillään tainneet kauriita ohittaa vajaan 10 metrin päästä ja ohittaminen sujui hyvin. Eli luopuminen riistasta onnistuu, kunhan koira ei ole riistan perään lähtenyt. Näkölähdöt ovat kuitenkin sellaisia, että jos koira on irti, ja riistaa lähtee silmien edestä liikkeelle, koirakin lähtee.
Tämä asia on fakta ja mielestäni sellainen asia, että tämän koiran kohdalla se on vallitseva ominaisuus. Toistaiseksi ainoa tapa hallita sitä ominaisuutta, on estää näkölähdöt. Ja se onnistuu vain sillä tavalla, että luonnossa lain kirjaa noudattaen koirani kulkee kytkettynä. Ihan niin kuin jokaisen koiran tällä hetkellä tulisi kulkea. Kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä, lukuun ottamatta niitä poikkeuksia, jotka lakiinkin on kirjattu.
