Vajaa kolme viikkoa vapun jälkeen kuva vappuseurasta.

Undiksella oli totisesti onnenpäivät, kun vietimme vappua monen päivän ajan perhepiirissä pihahommia tehden. Torstai-illasta lähtien aamusta iltaan ulkona, voisiko parempaa tapaa ajan viettoon ollakaan. 

Kuvassa vasemmalta Bablo, Undiksen isä Basti, Undiksen bestis Soolo, Undis, sekä Etna ja Adja.

Undis nautti vappuseuralaisistaan ja otti ilon irti, kun leikkikavereita riittämiin. Allekirjoittanut oli puolestaan jatkuvasti sydän syrjällään seuratessaan vauhdikkaita leikkejä. Vaikka Undis ei enää paljon pienemmille pojille koossa häviäkään, niin Sooloa se on silti kiloissa puolet pienempi. 

Se mitä Zeukselle tapahtui elokuussa vuosia sitten on jättänyt jälkensä minuun ja se elää pelkona siitä, että niin voisi tapahtua uudelleen. Se on jättänyt jälkeensä sen, että minua pelottaa aina kun isommat ja pienemmät koirat leikkivät keskenään, tai kun vauhti käy liian kovaksi minun mielestäni. Huomaankin monesti helposti hermostuvani vähän liiankin herkästä silloin, kuin koirilla vauhti yltyy. Samoin puutun joka kerta tilanteeseen, kun huomaan Undiksen kyttäävään Etnaa tai Adjaa, tai lähtevän "hyökäämään päin", vaikka se ei sillä mitään pahaa tarkoitakkaan. 

En myöskään anna Etnan tai Adjan juosta lainkaan isojen poikien perässä. Näissä kääpiöpinseritytöissä on se ärsyttävä puoli, että ne näkevät tarpeelliseksi puuttua asiaan aina, kun toiset koirat leikkivät, eivätkä ne tee sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Aikamoisella metakalla ne lähteävät komentamaan isompiaan ja saattavat jopa yrittää napata varoitukseksi isommista kiinni. Vahingon välttämiseksi haluaisinkin pystyä ennalta estämään kaikki mahdolliset tilanteet, joissa voisi päästä käymään niin, että isompi koira nappaisi pienempää. 

Jossain kohtaa olen saattanut kertoa tänne siitä, että harrastan omaksi ilokseni lintujen bongailua, niin yksin, kuin yhdessä muidenkin kanssa. Ilokseni olen myös huomannut että aikaisemmin niin veljentyttöni, kuin tänä keväänä myös siskonpoikani ovat halunneet oppia tunnistamaan lintuja, siispä olen tullut bongailleeksi ja opetelleeksi lintuja heidän kanssaan. 

Huomasin tässä muutama päivä sitten, että se on totisesti jäänyt päälle. Kun lenkillä Undis ilmaisee havaitsemiaan lintuja, minä kehun sitä ääneen ja sitten opettavaisesti kerron (koiralle :D) että "hyvä tyttö, se on vihervarpunen." (tai mikä ikänä kohdalle sattuukaan.) Jatkossa yritän tietysti pitää mölyt mahassa julkisilla paikoilla kulkiessani, mutta huomaan että lipsahduksia sattuu yhtenään. Vaan mitäpäs siitä, ehkäpä koirakin oppii tunnistamaan lintulajit, kun kerrataan ahkerasti.