Pirkanmaalla kevät alkoi olla jo pitkällä.
Pienet hiirenkorvat on auringon lämmössä avautuneet ja
kurkottelevat kohti valoa.
Metsäorvokki, Viola riviniana.
Yksi ehdottomasti suosikeihini kuuluvista
suomalaisista luonnonvaraisista kukista.
Valon ja varjon leikkiä,
pihlajan lehdillä, männikön suojissa.
Tervehtimässä lauttamiestä Kukkolan koskilla.
Matkalla kohti pohjoista.
Tunturikoivu, Aakenustunturin rinteellä.
Etna ei olisi malttanut istahtaa alas, kun samoilla rinteillä
näkyi poukkoilevan yksi poro.
Näillä rinteillä kevään merkkejä ei ollut yhtä paljon näkyvissä,
kuin Pirkanmaalla.
Välillä saimme kahlata lumessa, välillä vedessä
ja toisinaan ihan kuivalla maalla.
Tunturi puroja solisi siellä täällä.
Opasteita.
Vielä tosin oli paikoitellen rinteillä lunta niin
runsaasti, ettei merkittyjä reittejä pitkin päässyt
kulkemaan. Niinpä meidän polkumme polveili sinne tänne,
pitkin poikin Aakenuksen rinnettä.
Tytöt ansaitulla tauolla Pyhäjärven päivätuvalla.
Hieman meinasi väsypainaa, ja vaatteetkin olivat
läpimärkiä, vaan jo pelkkä lihapullan tuoksu piristi
ihmeesti pikku pinsereitä.
Muuttolinnut näkyivät palailleen näillekin saloille.
Ainakin Pyhäjärven kämpän pihamalla hypähtelevistä
räkättirastaista päätellen.
Päiväretken jälkeen iltakävelyllä. Kääpiöpinserit
olisivat mieluusti jääneet mökille nukkumaan,
vaan ei annettu.
Kuerlinkan yläputos.
Prinsessat etsivät itselleen lumettoman istuinpaikan.
Yläputouksen kuohut ja mahtava pauhu. Kuvaan päässyt
myös yksi matkaseuralainen.
Tytöt alaputouksella. Jyrkät reunat ja pitkä pudotus eivät
tyttöjä juurikaan jännittäneet.
Alemmalla putouksella.
Tytöt yrittävät pönöttää.
Tiistai päivän päiväretki.
Etna ja pitkospuut, jotka välillä olivat piilossa
puolimetrisen hangen alla.
Tyttöjä tympäisi, kun piti antaa koppeloiden siirtyä
sivummalle ilman vauhdittamista.
Pitkältä tuntui matka ylös Ryövärinkurua pitkin,
vaan vihdoin päästiin taukopaikalle ja suunnittelemaan
eväiden syömistä.
Tuntureilta valuvia sulamisvesiä tulistelupaikan vieressä.
Hiljaista veden solinaa kuului kaikkialta ympäriltä,
tilhet ruokailivat viereissä puussa.
Päiväretkelijät pitivät ymäristöä silmillä sillä välin,
kun allekirjoittanut viritteli tulia nuotiopaikalle.
Taivaalle alkoi kertyä pilviä ja tiedossa olikin,
että jossakin kohtaa iltapäivästä alkaisi sataa.
Evästauon jälkeen pohdin lähdemmekö jatkamaan
matkaa, vai palailemaan takaisin autolle.
Tunturimaisemat houkuttelivat enemmän, ja kun reppuun
jäi vielä evästä, niin lähdimme koirien kanssa
kahlaamaan ylöspäin.
Tunturikoivu ja taustalla Kellostapuli.
Vasemmalla Kellostapuli, oikealla Ylläs.
Edessä päin lumista taivalta.
Välillä pääsimme kulkemaan merkittyä reittiä pitkin
hieman helpommissakin maastoissa.
Pilvipeite alkoi peittää koko taivaan.
Yksi päiväretken kauneimmista pätkistä.
<3
Vaihteeksi suunta alaspäin.
Piti päättää, että palaameko takaisin päin,
vai jatkammeko matkaa.
Päätin patikoida kierroksen loppuun,
viisaampaa olisi ollut palata takaisin päin.
Näihin maisemiin täytyy päästä takaisin.
Vaikka sainkin lähes koko loppu matkan kahlata lumessa,
välillä polvia myöden ja loppumatkasta tuntui jo siltä,
ettemme pääse koskaan perille. Koirilta alkoi olla voimat lopput,
ja edessä oli ylitettävänä vetinen suo.
Sopivaa reittiä sen ylittämiseen sai etsiä pitkään,
koiria kantamalla.
Autolle päästyäni, ei kuitenkaan enää harmittanut yhtään.
Viimeinen ilta Äkäslompolojärven rannalla.
Aamuaurinko juuri ennen kotimatkan alkamista.
Erityiskiitos reissun onnistumisesta kuuluu tietysti sen mahdollistaneelle henkilölle, sekä reippasti ja kärsivällisesti matkustaville koirille, jotka mahdollistivat siirtymisiin liittyvät pitkät päivämatkat.
