Ensi lumi on satanut maahan ja useampia pakkasöitäkin jo ollut. Alkaa olla se aika vuodesta, kun vuodesohvan alta tulee kaivettua kaiken näköistä talvivarustusta koirille. Vuosien mittaan ( ja niitä on tosiaan useampia kulunut kun Zeuskin on jo reippaasti yli kuusi vuotias) on tullut kokeiluta monen näköistä villapaidan värkkiä. Ensimmäisen punaharmaa raidallisen "jouluisen tonttupaidan" neuloin Zeukselle erään Koirat lehdessä olleen ohjeen mukaan. Neuloin ja purin, neuloin ja purin ja neuloin taas. Lopulta paita valmistui, mutta en ollut siihen juurikaan kovin tyytyväinen. Muokkasin sitä vähän ja neuloin pitkät lahkeet, mutta nekään eivät olleet oikein hyvät.

Niinpä ostin Zeukselle kaupasta Hurtan manttelin joka on uskollisesti palvellut ihan näihin päiviin asti, ja palvelee edelleen. Ensimmäinen ja seuraava talven alku mentiinkin sitten noiden kahden avulla. Jos oli oikein kylmä, niin päällä oli ensin villapaita ja sitten mantteli ja hyvin pärjättiin. 

Zeuksen toisena talvena löysin sitten aivan ihanan Top Caniksen toppahaalarin joka passasi Zeuksen päälle juuri eikä melkein. Oli kuin se olisi mittatilaus työnä tehty, ei kinnannut mistään. Se tuli todella tarpeeseen, etenkin kun joulu 2009 tuli vietetty pohjoisessa Posion seudulla ja joulun aikaan pakkanen kiri ylimillään - 32 ja risat asteisiin asti. Taisinpa kovimmilla pakkasilla pistää toppahaalarin alle vielä villapaidankin. Luntakin oli niin paljon, ettei Zeus poistunut auratuilta teiltä tai tallotuilta poluilta sivuun lainkaan, muuten se olisi uponnut hankeen. Ulkona ei vietetty kovinkaan pitkiä aikoja, pisin reissu taisi olla sellainen kun kävelimme "kanavalle" ja sattumalta oltiin liikenteessä samaan aikaan kuin saukkopariskunta, joka leikki sulan ja jään rajamailla. Välillä sukelsi hyytävään veteen ja sitten kieriskelivät ja painiskelivat lumella ja jäällä. Melko pitkään siellä vasta rannalla Zeuksen kanssa niitä ihailtiin. 

Tuolloin, eikä vielä tänä päivänäkään koirilla ole ollut tossuja jaloissaan. Täksi talveksi olen ajatellut sellaiset askarrella, mutta saapa nähdä onnistuuko. Monenlaisia pipo viritelmiä olen Zeukselle kokeillut, ja viime talvena useamman yrittänyt neuloakin, mutta lopputulokset ovat mitä ihmeellisempiä... Ja Zeus inhoaa pipoja yli kaiken. Kummasti sitä vain niissä pohjoisen kovissa pakkasissa selvittiin niin ilman pipoa kuin tossujakin, vaikka olisivathan ne hyviä olemassa.

Kun Etna muutti meille 2010 kevällä, oli koko kesän ajan taukoa käsitöissä, mutta sitten syksyllä aloin taas jotain askarrella. Tällä kertaa yritin virkata koirille jotain villapaidan tapaista.. valmistakin tuli ja muutaman kerran ne viritelmät ovat käytössäkin olleet, vaan eipä niitä kovin kummoisiksi voi sanoa. Viimeistelyä ja pientä muokkausta pitäisi kovasti tehdä, että niistä tulisi parempia. Kaupastakin tuli muutamia villapaitoja ostettua ja sitten yritin niistä mallia katsomalla neuloa saman laisia...

Aloin kutoa Zeukselle paitaa, vaan sen etuosasta tuli sitten liian pieni ja nafti, samoin kainaloista, tai siis niistä kohdista, mistä jalkojen piti tulla ulos. Paidan sai kyllä puettua koiran päälle, mutta koirasta näki heti, ettei sillä ollut mukava olla. Paita kiristi sieltä ja täältä. Kokeilin sitä sitten kasvuvaiheessa olevalle Etnalle ja sille se meni paremmin päälle, mutta lapojen kohdalla, siinä sään kohdalla oli aikaminen määrä ylimääräistä "kangasta" Lisäksi kun yritin tehdä villapaidan taakse tarpeeksi pitkät "lepareet" jotka lämmittäisivät reisiäkin, niin ne sitten kääntyivät vähän miten sattuu...

Tuon edellisen paidan tein kaksinkertaisella langalla, sitten seuraavan jota aloin Zeukselle tekemään tein yksinkertaisesta langasta. Siitä tuli muuten ihan hyvä, mutta jalkojen aukot jäivät taas vähän liian ahtaisiksi..

Samalla tyylillä tein sitten Etnalle raidallisen paidan mutta päätin erityisesti huolehtia siitä, että nyt jalkojen aukoista tulee sopivat. Paidasta tuli paras jonka olin koskaan aikaan saanut, mutta aavistuksen verran liian pitkä takaa, jolloin se kääntyy kippuraan sieltä. Kaiken lisäksi olen vielä hukannut tuon "lempparipaidan" jonnekin. 

Sellainen kehitys noiden paitojen tekemissä on syntynyt, että ensimmäiset paidat tein ikään kuin yhtenä kappaleena... myöhemmin aloin tekemään paitoja kahtena kappaleena, eli yläkappaleena ja alakappaleena. Kun sain varmuuden siitä, että Adja pentu muuttaa luokseni, aloin tehdä sille vaaleanpunaista "ensipaitaa" syksy olisi kuitenkin aika pitkälle, kun Adja lopulta meille tulisi. Tämänkin paidan aloin tekemään kahtena kappaleena ja kun se lopulta oli valmis olin siihen todella tyytyväinen, se sopi Adjalle hyvin. Joskin paidan pukeminen Adjan päälle oli sen mielestä todella raivostuttavaa.. Yritin seuraavan koon paitaa tehdä sitten hieman erilailla ja jälleen sama vanha ongelma  ilmestyi... jalkojen teistä tuli aivan liian pienet ja ahtaat.

Adjan "keskaripaidasta" eli seuraavan kasvuvaiheen paidan tein sitten taas hyväksi toteamallani tavalla,  kahtena kappaleena ja tällä kertaa kaksinkertaisesta langasta. Tästäkin paidasta tuli todella mieleinen joskin taas kävi niin että siihen sää'än alueelle tuli "ylimääräinen makkara" no eipä se käyttöä juuri haitannut, pieni kauneisvirhe vain. 

Sitten paitojen tekemiseen tuli pitkä tauko, olihan niitä vuosien mittaan kertynyt jo useita, lisäksi olen talvella 2010 ostanut Etnalle toppahaalarin.. lisäksi talvella 2012-2013 siskoni ompeli kaikille kolmelle koiralle fleece manttelit jotka ovat olleet lähes jatkuvassa käytössä aina säiden kylmetessä. Viime talvena innostuin askartelemaan koirille pipoja, liekö osa syynä se, että koin hieman huonoa omaa tuntoa siitä että koirani ovat talvisin kulkeneet pääsääntöisesti ilman pipoja ja tossuja. Neuloin pipon toisensa jälkeen, vaan yhteenkään niistä en ollut kovin tyytyväinen. Huvittavinta oli se, että neuloin jokaisen samalla ohjeella, mutta jokaisesta tuli erilainen :) 

Tänä syksynä on sitten taas virkkuukoukku ja puikot olleet kovassa käytössä... Kun Emran tulo varmistui aloin virkkaamaan sille paitaa. Paidasta tuli aivan ihana, ehkä hienoin ikinä,  vaan eihän se mahtunut poikapoloisen päälle. Sen lisäksi käsiala oli ollut sen verran tiukka, ettei se joustanut ollenkaan. Paita tuli siis hyllytettyä saman tien ja jäi odottamaan sitä, että jos vaikka joskus tulevaisuudessa satun ostamaan kaniinimäyräkoiran pennun. :D 
Päätin sitten neuloa pikavauhtia uuden paidan ja taas kahtena kappaleena. Paidasta tuli ihana, joskin tällä kertaa jalkojen aukoista tuli ehkä aavistuksen verran liian suuret, vaan parempi niin päin, kuin että ne hirveästi rajoittaisivat jalkojen liikkeitä. Paita istui pojan päälle hyvin ja on ollut kovassa käytössä. Tulipa siihen hakaneuloilla laitettua kiinni pari heijastintakin.

Pojan kasvuvauhti vain on niin hurja, että paita on jo jäänyt auttamatta liian pieneksi... Adjan "seuraavan kasvuvaiheen paita" on kuitenkin vielä aivan liian iso, lisäksi ongelmana on se, että se paita on tehty tytölle ja Emra on poika. Paita on siis mahan alta liian pitkä. Se siis tarkoittaa sitä, että pitäisi laittaa taas puikot viuhumaan ja neuloa poitsulle seuraava paita...

Ensimmäistä paitaa lukuunottamatta jokaisen paidan olen neulonut ilman mitään varsinaista ohjetta ja yleensä ottaen aina paidoista löytyy jotain pientä vikaa tai paranneltavaa. Olenkin yrittänyt etsiskellä jotain hyvää yleispätevää ohjetta, jolla saisin tehtyä kaikille koirille hyvät ja lämpimät paidat päälle. 

Siispä jos jollain on joku hyvä ohje tiedossa, niin olisin todella kiinnostunut ja kiitollinen sellaisesta.

(kuvia noista erilaisista villapaidoista voin julkaista, kunhan kotiuduin, kuvat kun löytyvät vain omalta tietokoneeltani) Emran raitapaidasta taitaa kuitenkin olla ainakin yksi kuva tuolla muutama postaus takana päin)                                           

Hieman vähäiseksi on jäänyt kirjoittelu tänne blogiin ja kaikki postaukset ovat tulleet lähinnä kuvapostaus muodossa, siihen on kuitenkin ihan luonnollinen syy.. Jos juurikaan mitään ei tapahdu, niin eipä sitten ole paljon kirjoiteltavaakaan. 

Syksy on saapunut tänne meillekin ja ainakin pihavaahterat ovat aikalailla kaikki lehtensä jo pudotelleet.. kun tontilla riittää puu poikineen niin haravoitavaa riittäisi vaikka kokonaiselle joukkueelle, vielä viikko pari sitten puista pudonneet olivat eri keltaisen ja oranssin värisiä. Nyt nekin värit ovat alkaneet kadota ja maassa on vain ruskeita ja sateen kastelemia lehtiä. 

Syksy on aina ollut vuodenajoista minulle mieleisin, aikaisemmin saksanpaimenkoiran kanssa kulkiessa eivät syyssateet menoa juuri hidastaneet. Päin vastoin, sitä pidemmälle lenkille tuli lähdettyä, mitä kovemmin vettä taivaalta tuli. 

Nyt tilanne on hieman toisin... 

Yksikään koiristani ei vesisadetta arvosta kovinkaan korkealle. Kun sadesäällä lenkille lähdetään, koirat kulkisiat mieluiten sitten vapaana, joko metsässä tai pellolla. Jostain syystä sadekelillä hihnassa kulkeminen tuntuu etenkin Etnan ja Adjan mielestä kovin vastahakoiselta. Zeus lienee jo ikänsä puolesta oppinut sen, että sadesäällä lenkiltä selviää nopeimmin takaisin sisälle, etenemällä reippaasti. Tytöillä kun taas meinaa niin jarrut, kuin pakkikin unohtua päälle. 

Jos olen johonkin asiaan tyytyväinen, mitä vuosien myötä on koirien kanssa tullut tehtyä, niin siihen, että opetin ne pillille. Opettaminen ei ihan oppikirjan mukaan varmasti mennyt, etenkään kun opetin kolme koiraa samaan aikaan, enkä erikseen. Se nyt vain sattui olemaan minulle helpompaa.. en myöskään aloittanut pillille opettamista kotona, tai edes kotipihassa, vaan metsälenkin aikana...

Huolimatta siitä, ettei opetusta tullut tehtyä ihan oppikirjan mukaan, se toimii. 
Se toimii yhdellä koiralla.
Se toimii kahdella koiralla. 
Ja se toimii myöskin kolmella koiralla.

Olen opettanut pillillä ainoastaan yhden käskyn koirille. Se on EHDOTON luoksetulo. 

Sitä sanotaan että koira on ihmisen uskollisin ystävä.. Uskollisia ystäviä voi olla monta, jokaisessa omat hyvät ja huonot puolensa, mutta ainoastaan yksi voi olla uskollisin ystävä. Minulla se on Zeus. Vaikka kaikki muuta pettäisivät ja jättäisivät, niin Zeus pysyisi. 

Emra

Syy tähän näinkin "syvälliseen pohdintaan" on se, että Etnalle on vuoden aikana kehittynyt uskomaton taito hävitä kuin tuhkatuuleen. Kun sen kanssa on ulkona se pysyy lähellä niin kauan, kuin katse seuraa sitä lakkaamatta, kuitenkin kun selkänsä kääntää vain pieneksi hetkeksi, se on hävinnyt näköpiiristä, eikä pihaustakaan tiedä. Etna totisesti tietää, ettei ihmisillä ole silmiä selässä, kaiken lisäksi sillä on aivan uskomaton suojaväri. 

Adja on seurannut Zeuksen jalanjälkiä monessa asiassa, tässä se kuitenkin on alkanut hiippailla Etnan kannoilla... Niinpä kun pihapiiristä häviää ensin yksi ruskuainan, hetken päästä on kadonnut myös mustuainen ja jäljellä, useimmiten selkäni takana istuu Zeus. 

Hirveän suurta stressiä en näistä tyttöjen katoamisista ole ottanut, koska tiedän 99% mihin ne ovat hiippaileet. 1% jää tietämättä, koska en voi varmaksi sanoa ovatko ne sillä kertaa menneet viereiseen metsään, vaiko naapurin pihalle. Tietenkään tuo tyttöjen hiipparoiminen tiehensä ei ole hyväksyttävää, enkä todellakaan pidä siitä. Hiipparoidessaan tiehensä ne menettävät korvansa lähestulkoon kokonaan. Jos huudan niitä, ne eivät tule. Mutta kun käytän pilliä, alkaa lehtien rapina kuulua ja molemmat tytöt ilmestyvät ovelle. 

Hieman kiusallista tuo koirien livistäminen etenkin tuonne naapurin puolelle on.. eikä pieninpänä syynä siinä suinkaan ole se, ettei meidän naapurisuhdettamme voi juurikaan kehua. Naapuri on inhonnut meitä aikojen alusta asti, emmekä mekään heistä juuri pidä. Itselleni olen kuitenkin luvannut, etteivät koirani rajaa ylitä kertaakaan enää sen jälkeen, kun naapurin kissat eivät rajaa myöskään ylitä. Olen nimittäin liian monta kertaa saanut ajaa naapurin kissat meidän pihastamme pois. Eipä kovin vakavaa ole vielä se, että kissat rajan ylittävät, vaan se, että ne tuntuvat pyrkivän keinolla millä hyvänsä meidän pupulaan. Kerran olen kissan ajanut pois kaniaitauksesta, kerran pupulan sisätiloista ja useamman kerran norkoilemasta siitä pupulan ympäriltä. 

Eihän tuo toki tee omien koirieni rajan ylittämisestä yhtään sen hyväksyttävämpää, mutta tilanne on nyt on tämä...