Tein joitakin vuosia sitten meidän ryhmä rämästä kertovan joulukalenterin. 

Viime vuosina tai joulun alusaikana tuntui, että sen kalenterin "lehdillä" oli liian monta muistoa. Liian monta kaunista ja hyvää hetkeä, jotka tuntuivat enemmänkin satuttavan, kuin lohduttavan. 

Ajattelin kuitenkin, että tänä syksynä ja tästä eteen päin minusta tuntuu siltä, että jaksan taas käydä läpi niitä monia hyviä hetkiä, joita on mahtunut menneisiin vajaaseen 12,5 vuoteen. 

Muiston kerrallaan.

Siksipä yritänkin vanhan joulukalenterin rinnalle tehdä myös uuden joulukalenterin.

Katsotaan miten tässä käy. 😊

Löysin 10,5 vuotta vanhan kortin, jossa oli tämä ystäväni piirtämä kuva. Mallina kuvassa oli vähän alle 2- vuotias Zeus. Toisinaan se iskee vieläkin yllättäin, hyvin salakavalasti, ikävä, kun mieleen nousee muistoja vuosien takaa. 

Enimmäkseen muistot ovat hyviä ja onnellisiä, mutta toisinaan muistojen aiheuttaman surun ja ikävän voima pääsee yllättämään, uudelleen ja uudelleen. 

"Suru on perustunne, sillä se ei ilmene pelkästään opittuna. Surun keskeisiä elementtejä ovat luopuminen ja muutos, jotka tuovat mukanaan alavireisyyttä, energian ja näköalojenkin puutetta. 

Suru ei ole tasainen tunne, joka alkaa ja loppuu. Se ilmestyy aaltoina. Alussa se paine tuntuu hukuttavan musertavalta. Kun se ajan mittaa jää hetkeksi taka-alalle, seuraava tyrskähdys yllättääkin odottamatta, vie jalat alta. 

Lopulta aallot loivenevat, ja alkaa tulla vapaita, ihania unohtamisen hetkiä: iloa ja naurunpurskahduksia. 

Kaikki ilon ja rentoutumisen hetket kannattaa ottaa talteen ja antaa surun tulla silloin, kun se on tullakseen."  

(U-M.P)

Suremalla menetyksen voi muuttaa muistoksi, osaksi menneisyyttä. 

Reilun kolmen tunnin ajomatkan päässä täältä, missä meidän lauma asuu, syntyi kolme viikoa ja päivä sitten kolme prinssiä ja kaksi pientä prinsessaa. Meni hetki ja sain tietää, että minulla olisi mahdollisuus saada toinen näistä prinsessoista sulostamaan meidän arkeamme.

Olen pikkuhiljaa ja varovasti totutellut siihen ajatukseen, että meidän lauman pääluku kasvaa yhdellä, vähän isommalla päällä. Aluksi en oikeastaan kertonut siitä kenellekään. Pyörittelin ajatusta päässäni yksin ja mietin, että yli kuusi vuotta olen tätä suunnitellut, ja helposti olisi saattanut toinen kuusi vuotta mennä suunnitelmia jatkaessa, miettien sitä milloin on oikea aika elämässä uudelle pennulle.

Rotuvaihtoehtoja olen pyöritellyt päässäni pitkään, oikeastaan jo silloin aikanaan, kun yli 12 vuotta sitten "otin" ensimmäisen kääpiöpinserini "välikoiraksi".

Meidän perheeseen tuli ensimmäinen saksanpaimenkoira niihin aikoihin, kun minä olin noin neljännen ja viidennen ikävuoteni puolivälissä. Muistan vieläkin sen hetken, kun istuin sukulaisperheen pöydän ääressä edessäni lautasellinen hirvenlihakeittoa, eikä syöminen ottanut onnistuakseen.

"Jos syöt lautasen tyhjäksi, niin pääset mukaan katsomaan koiran pentuja", isäni sanoi silloin. Voisin väittää, ettei lautanen tyhjentynyt, mutta pääsin mukaan katsomaan pentuja siitä huolimatta. Taisi pientä tyttöä jännittää aika paljon, kun isän perässä kävelin peremmälle huoneeseen, mistä pennut löytyivät. Pentulaatikon laidan yli kurkotteli monta pientä tummaa päätä ja sitten kaikkien niiden samannäköisten pennun päiden joukosta isä nosti yhden syliinsä ja kertoi, että "tämä on meidän pentu."
"Miten sinä voit sen tunnistaa", ihmettelin ja isä kertoi tunnistaneensa pennun sen merkeistä silmien yläpuolella. Siitä meni vielä aikaa, liekö vajaan kuukauden verran, ennen kuin lähdimme koko perheen voimin hakemaan pentua kotiin.

Tämän koiran pentuajasta ei ole jäänyt paljon mieleen, jotain yksittäisiä asioita kuitenkin ja tuo pennunhaku reissu on yksi niistä. Samoin pennun ensimmäinen ilta meidän kotona, takassa räiskyvä tuli ja levollinen hetki isossa nojatuolissa isän sylissä, kun yhdessä isän ja veljieni kanssa pohdimme sitä, mikä tulisi koiran nimeksi.

Pitkä tie on kuljettu näistä vuosista, tuosta ensimmäisestä yhteisestä illasta takkatulen lämmöstä siihen iltaan, kun lähdin viimeiselle lenkille saman koiran kanssa 17-vuotiaana. Kävelimme yhdessä sateessa, eikä minun tarvinnut pelätä sitä, että joku voisi huomata, ettei sinä iltana poskiani pitkin valuneet ainoastaan sadepisarat.

Oli kesä 2006.

Olin vannoutunut saksanpaimenkoiraihminen, rehellisesti sanottuna en oikeastaan pitänyt mitään saksanmapaimenkoiraa pienempää edes koirana. Inhosin pieniä räksyttäviä piskejä, enkä voinut käsittää ihmisiä jotka ottivat sellaisia lemmikiksi, puhumattakaan sellaisista joille piti pukea vaatteita päälle.

Lähdin opiskelemaan maatalousalan perustutkintoa, pieneläinpainotteiselle linjalle. Oman koiran kaipuuta helpottivat koulukavereiden koirat, sekä oppilailla koulutuksessa olevat avustajakoirat. Mikään niistä ei silti pystynyt korjaamaan särkynyttä sydäntä. Ei ollut yhtään saksanpaimenkoiraa, ei edes mitään mikä olisi muistuttanut sellaista.

Olin aina hoitanut meidän koiraamme parhaan tietotaitoni mukaan, aika ajoin puukkoa käänneettiin haavassa oikein peruteellisesti. Sain oppia ja huomata, että oli paljon asioita, jotka olisi voinut tehdä ja hoitaa vielä paljon paremmin. Saimme kuulla, että avustajakoirat siirtyvät pikkuhiljaa kaikki koulutukseen muualle, mutta suunnitelmissa olisi toisenlaisia koiraprojekteja ja projektikoiria.

Minä olin yksi niistä, joille mahdollinen koulun projektikoira luvattiin. Asiassa oli vain yksi mutta. Kun olin kertonut haluavani saksanapaimenkoiran, opettaja alkoi nauraa. Vastaus oli ei, ei missään nimessä. Meidän koulumme projektikoiriksi ei tulisi yhtään saksanpaimenkoiraa, ei edes minulle. Opettaja totesi, että jos halusin projektikoiran, minun piti keksiä uusi rotu.

Ja minä halusin koiran.

Monen mutkan jälkeen totesin, että rotu muuttuisi aika radikaalisti. Saksanpaimenkoirasta kääpiöpinseriin, huh heijaa. Tein kuitenkin niin itselleni, kuin muillekin selväksi, että kääpiöpinseri olisi vain välikoira. Seuraava koira olisi ehdottomasti saksanpaimenkoira. Välikoiraa on kestänyt 12 vuotta ja 3 kuukautta. Koska ensimmäinen kääpiöpinserini oli ihan huikea, minulle tuli toinen. Jos toinen olisi ollut ensimmäinen, kolmatta ei olisi koskaan tullut.

Ensimmäisen ja toisen kääpiöpinserin välissä näin jotain, mikä jäi alitajuntaan muhimaan. Nimittäin koiran, jollaisen haluaisin joskus omistaa. Siitä on nyt kulunut yli kymmenen pitkää vuotta. Ajatuksesta on alkanut tulla ajankohtainen asia. Neljän, ehkä viiden viikon päästä kotiimme muuttaa pieni blac and tan värinen paimen. Saksanpaimenkoira se ei kuitenkaan ole.

Kun olin nuorempi, noin 13 vuotta sitten, lempiaineeni koulussa oli ehdottomasti Etologia. Etologia on biologian tieteenhaara, joka tutkii eläinten käyttäytymistä, yleensä keskittyen käyttäytymiseen luonnollisissa olosuhteissa.

Aika lähellä etologiaa, ainakin kirjoitusasun puolesta on ekologia. Ekologia (kerik. oikos = koti, logos = oppi) on eliöiden ja ympäristön suhteita tutkiva tiede. Se on yksi soveltavista luonnontieteistä. Ekologia on biologian monitieteinen haara, joka tutkii eliöiden ja eliölajien vuorovaikutusta toistensa sekä niitä ympäröivän elottoman ympäristön kanssa.

Mitä on sitten olla ekologinen?

Sana ekologinen tarkoittaa ihmisen ja ympäristön keskinäisiä suhteita tai mahdollisimman vähän energiaa ja/tai resursseja kuluttavaa.

Ekologisuus puolestaan on vastuuta ympäristöstä, muista ihmisistä, sekä tulevaisuudesta.

Istuin tässä taannoin iltaa mielenkiintoisessa seurassa, jossa keskusteltiin ilmastoahdistuksesta. Koetin kovasti kuunnella omaa sisintäni ja miettiä, että mikä minussa on vikana, kun en ole vielä kertaakaan tuntenut ilmastoahdistusta. Pitäisikö sitä tuntea?

Tuntuu siltä, että tänä päivänä ihmisten pitäisi olla huolissaan paljon sellaisista asioista, joille itse ei loppujen lopuksi pysty tekemään juurikaan mitään. Tunnetaan huolta siitä ja tästä ja ollaan ahdistuneita ihan vaan sen vuoksi, kun pitää olla.

Eihän se tottapuhuen ihan niinkään mene. Huomaan kuitenkin silloin tällöin miettiväni sitä että minkä takia minulla ei ole ilmasto ahdistusta, kun se nykyään tuntuu olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus. Haluan tässä tuoda esiin sen asian, että en halua väheksyä kenenkään ahdistusta, oli kyse sitten ihan vain ahdistuksesta, tai ilmastoahdistuksesta. Minäkin olin tässä taannoin hyvin ahdistunut ja maailma näytti aika synkältä paikalta olla ja elää, ilmaston kanssa sillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä.

Osansa ilmastoahdistuksesta antaa varmasti jatkuva ilmastohypetys. "Tee sitä ja tätä ja jätä nämä asiat tekemättä, niin maailma pelastuu. Tee ekoteko, kuluta vähemmän, välitä enemmän."
Ehkä ahdistuneisuus tai se, ettei sitä ole, johtuu aika paljon siitä, miltä kantilta asioita katsoo ja miten ne meille aukenevat. Minkälaisia uutisia seuraa ja millaista lähdekritiikkiä käyttää.

Voin rehellisesti kertoa, miten minun sydäntäni särki, luettuani seuraavia uutisia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/meren-pikkuiset-uhrit-kilpikonnan-poikaset-syovat-muovia-ja-kuolevat-jo-yksi-muovinpala-voi-tappaa/7089546#gs.f3gacp
https://yle.fi/uutiset/3-10694838
https://yle.fi/uutiset/3-10131304

Varsinaisesti ensimmäinen lehtijuttu, joka pisti minut miettimään omia valintojani, oli kuitenkin tämä.
https://retkilehti.fi/uutiset/fleecea-vai-villaa/
Ja huomasin syyllisenä miettineeni sitä, kuinka monta fleecevilttiä olen vuosien mittaa koirille ostanut. Kuinka monta välikerrastoa itselleni. Ja kuinka monta kertaa olen yli 20 vuoden aikana tullut pesseeksi vanhan fleece pipon.

Ensimmäinen pieni askeleeni ekologisempaan suuntaan oli päätös, etten osta enää fleecea, missään muodossa. Huomasin myös, että ihminen voi olla "ekologinen", vaikka ei edes itse tiedä sitä.

Tästä on aikaa jo varmaan ainakin vuosi, kun minulle oli tulossa kotiin vieraita. Laitoin heille viestiä, että: "jos aiotte käydä kyläreissun aikana vessassa, niin tuokaa vessapaperia." Ei siksi, ettenkö minä sitä yleensä vieraille tarjoaisi, vaan siksi koska minulla oli viimeinen rulla menossa, enkä nyt ollut sattunut käymään kaupassa. Yleensä kun siirrän kauppareissut niin viimeiseen tippaan kuin mahdollista.

No ystäväni olivat olleet kaupassa ja ohimennessään napanneet myös wc-paperi paketin. Yksi kaveri oli sitten huikannut toiselle, että "hei älä ota sitä valkoista paperia, siellä käytetään valkaisematonta paperia, kun * on niin ekologinen.

Kuulin tästä jälkeen päin ja huomasin, että minua kyllä huvitti aika paljon tilanne, ja ajautus siitä että käytän keltaista vessapaperia, koska olen ekologinen . No se ei ole totta. Minä käytän keltaista vessapaperia siksi, koska olen käyttänyt sitä koko elämäni ajan. Meillä on käytetty kotona aina keltaista vessapaperia, eikä syy siihen varmasti ole se, että se olisi ekologisempi vaihtoehto.

Tämä asia on joskus nähty myös toisestakin vinkkelistä. Minulta on kerran kysytty että :"Oletko sä niin köyhä, että sulla ei ole varaa ostaa valkoista vessapaperia."

Noh, tähän oli sitten helppo vastata, että " ei kun mä olen vaan niin ekologinen", vaikka ei se koko totuus ollutkaan.

Jos sitä haluaa, niin siitä vessapaperin värin valinnasta voi tehdä myös ekologisen asian, vaikka se ei sitä henkilökohtaisesti koskaan ole minulle ollut. Se on vain kotoa opittu asia, jota minä olen jatkanut, koska minä en tarvitse valkoista vessapaperia.

Kai tässä nyt tehdään vähän tikusta asiaa, mutta joku joskus sanoi, että pienillä asioilla voi olla yllättäävän suuri merkitys. No minä mietin sitten, että ehkä sitä voi itsekin tehdä pieniä asioita, ei niiden aina tarvitse olla niin kovin suuria ja ihmeellisiä asioita.

Joten päätin vähentää muovin käyttöä. Tai ei niinkään käyttöä, vaan sen ylimääräisen kertakäyttöisen muovin ostamista. No, minä tunnetusti tykkään leivästä ja syön leipää aika ajoin liikaakin. Viime vuonna päätin sitten, että en osta sellaista leipää joka on pakattu muoviin, koska en tarvitse sellaista. Sellaistakin leipää löytyy, jonka pakkauksesta ei löydy yhtään muovia. Huomasin kuitenkin, että voin leipoa leivän myös itse. Viime vuoden aikana en kovin montaa paketillista leipää kaupasta kotiin kantanut, vaan käytännössä leivoin kaiken syömäni leivän itse ja pakastin sen uusiokäyttöisiin muovipusseihin, tai paperipusseihin. Niitä oli nimittäin vuosien mittaa kertynyt ja yhdenkin leipäpussin voi käyttää yli 20 kertaa, eikä se mene siinä juuri miksikään.

Sitten tein toisen päätöksen, joka tarkoitti sitä, etten ole viimeiseen kahteen  vuoteen ostanut kaupasta yhtä ainutta roskapussi rullaa, eikä minulla ole kertaa ollut niistä pulaa. Huomasin oikeastaan jo silloin, kun minulla olii vielä pari kania, että kun siivosin pupulan, niin kaikki roskiin menevä mahtui 8 rullan we-paperirullan kääreeseen, eli "pussiin". Sen sijaan, että olisin heittänyt nämä pussit muovinkeräykseen, otinkin ne käyttöön roskapusseina. Käytin tosipaljon myös muovisia koiranruokasäkkejä roskapusseina.

Kaupasta ei tarvinut ostaa siis enää muovipusseja. Viime vuoden aikana en ostanut myöskään ainuttakaan muovista ostoskassia, vaan käytin kestokasseja, sekä hevituotteille paperipusseja. Myös paperipusseja pystyi käyttämään useaan kertaan.

Huomasin myös, että minulla oli vessankaappi täynnä muovisia pesuainepulloja. Totesin, että käytännössä minullle riittää kuitenkin vain yksi ainut muovinen pesuainepullo, josta saan laimennettua vessanpesuaineen, yleispesuaineen sekä keittiön pintojen pyyhintään tarkoitetun pesuaineen, ikkunoiden pesukin onnistuu samalla aineella (vielä kun vain olisi se joku, joka ne pesisi). Ne kaikki tulee siis yhdestä ainoasta pesuainepullosta, joka on todella riittoisa. Samalla aineella ja vedellä jatkettuna laimennan myös pyykinpesuainetiivisteen niin, että käytännössä pesen yhdellä ainoalla pyykinpesuainepullolla koko vuoden pyykit. No eihän yksineläjällä toisaalta sitä pyykkiä nyt niin valtavan paljon tule. Tiskit edelleen pesen vielä konetiskiaine tableteilla, mutta nekin puolitan aina yhtä pesukertaa varten. Käytönnössä varmasti myös 1/4 tbl riittäisi, mutta tämä on vielä käytännössä kokeilematta. Käsitiskiaineeksi olen ostanut kaupasta ekologisemman vaihtoehdon.

Sain vuosi sitten joululahjaksi kaksi palashamppoota ja totesin, että ne riittävät minulle ja koirille ihan hyvin. Käytännössä se tarkoittaa sitä olen tämän kuluvan vuoden aikana ostanut kaupasta yhden ainoan pullon shamppoota ja olisin pärjännyt sitä ilmankin, mutta kokeilumielessä sen ostin. Melkein vuoden ajan olen pessyt hiukset palashamppoota käyttäen, mutta olen myös todennut, että minulla on sellainen palasaippua, jolla saan hiukset vähintään yhtä hyvin pestyä. Eli käytännössä se voi tarkoittaa sitä, että minulle riittää yksi ainoa palasaippua kylpyhuoneeseen, enkä minä tarvitse sinne mitään muuta. Nyt olen vielä käyttänyt silloin tällöin tyhjäksi sellaista koirien hoitoaine pulloa, jota tosin käytän omien hiusteni hoitoaineena, koska se on ihan tosi hyvää kamaa.

Hmm.

Ovatko nämä sitten ympäristötekoja, ekotekoja vai mitä ne ovat?

En tiedä.

Ehkä se on vain sen osoittamista, ettei ihminen (tai ainakaan minä) nyt niin kovin paljon tarvitse, tullakseen toimeen ja pystyäkseen hoitamaan pieniä arkisia asioita.

Olen huomannut viimevuosien aikana että, minä tulen aika vähällä toimeen, vähän liiankin vähällä varsinkin jos pitäisi jotain ostaa minulle itselleni. Minulla on käytössä tosi paljon vanhoja vaatteita, joista joku muu on halunnut luopua, mutta jotka ovat minulle vielä tosi hyviä, toimivia vaatteita, jotka kestävät vielä pitkään.

Jos miettii mitä vaatteita minä olen kuluvan kahden vuoden aikana itselleni uutena ostanut, niin minä olen ostanut muutaman paketin sukkia ja alusvaatteita. muutamat housut tänä vuonna. Tarpeeseen, ei siksi että haluan. Häihin ostin asusteita, koska ei ollut sopivia.

Minä käyn ruokakaupassa muutaman kerran kuukaudessa, ja ostan sen mitä tarvitsen, sitten pärjään sillä mitä on. Aika paljon jätän myös ostamatta. Olen kuitenkin huomannut, että olen syönyt opiskeluaikana kotoani pois myös sen "hätävaran", jonka olin sinne kerännyt. Kun teen ruokaa, niin teen sitä ison annoksen kerrallaan, otan sivuun sen mitän syön ja pakastan loput kerta annoksina. Minulla on monesti käynyt vieraita, jotka katsovat jääkaappiin ja toteavat, että "Millä sä elät, eihän täällä ole mitään syötävää." No ei siellä tarvitsekaan olla ja silti pystyy elämään ja pärjäämään ihan hyvin.

Olen aina ihmetellyt sellaista ostomaniaa ja -hysteriaa. Toki tunnistan sen myös itsestäni, on minullakin ollut joskus suunnaton tarve laittaa rahaa palamaan. Nykyään huomaan, että minulla on kyllä paljon asioita, joita haluaisin, ehkä siksi kun se on kiva, tai kaunis tai jotain muuta, mutta en minä tarvitse sitä, ja silloin jätän sen ostamatta lähestulkoon aina, en aina. Kyllä minäkin teen heräteostoksia muutaman kerran vuodessa, en liikaa. Jos ostan jotain, niin kyllä minä yleensä ostan sen myös niin, että se tulee käyttöä varten ja sillä on käyttöikää riittävästi. Minä tykkään myös käyttää ne asiat mistä pidän, niin loppuun kuin mahdollista. Siksi minulla on yli 20 vuotta vanha pipo, enkä vielä tänä päivänä ole löytänyt sen veroista. Minulla ei ole ikinä ollut niin hyvää pipoa kuin tuo pipo on, enkä varmasti ikinä tule löytämään toista yhtä hyvää, siksi minä käytän sitä edelleen. Tuo pipo on ollut minulla 9 vuotiaasta asti. Monta kertaa olen ajatellut, että nyt minä luovun tuosta piposta ja otan käyttöön jonkun toisen, niin ei sitä uutta pipoa voi kovin kauan käyttää, huomaan palaavani aina käyttämään tuota vanhaa pipoa.

Minulla on käytössä tosi paljon toisten vanhoja vaatteita, rikkinäisiäkin. Niistä saa ihan toimivia, kun ne korjaa. Minulla on aika paljon kenkiä, siksi, että vanhimmat niistä on yli 10 vuotta vanhoja ja toimii edelleen. Lenkkarit minulla ei kestä käytössä, tai kestää ne. Vuoden niillä menee hyvin ja toisen vuoden niitä voi vielä käyttää, vaikka ne on vähän rikki, on minulla jotkut menneet kolmattakin vuotta, mutta siinä vaiheessa kun pohja irtoaa, niin sitten niitä ei oikein enää voi käyttää.

En minä elä elämääni näin, siksi että se olisi minulle ylpeyden aihe.

Tai että se olisi ekologista.

Minä olen vain niin pihi, että jos minä voin vielä jotain rikkinäistä käyttää, niin miksi minä ostaisin tilalle uutta.

Joku on joskus sanonut, että lapsettomuus on ekoteko. Tämä ajatus nostaa minulla niskakarvat pystyyn, ja kuulinkin hienon ajatuksen tästä muutama viikko sitten. Ajatuksen ydin oli siinä, että ei maailmaa kuulu suojella lapsilta, vaan lapsia varten.

https://www.talouselama.fi/uutiset/koiria-rekisteroidaan-vuodessa-lahes-yhta-paljon-kuin-lapsia-syntyy-joskus-hauva-korvaa-vauvan-ei-hankitakaan-lasta-hankitaan-koira/6d699caf-baab-4a48-bd00-df7e088e099e

Niinpä kun minulle on sanottu, että ihmisen suurin ekoteko on jäädä lapsettomaksi, olen hymähtänyt ja todennut sitten, että minulla on ollut pitkään kolme koiraa, tällä hetkellä kaksi ja kolmas taas tulossa, sitten niitä on toivottavasti taas kolme pitkän aikaa.. Se jos mikä ei ole ekoteko.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kuinka-epaekologista-on-omistaa-koira-hauvan-hiilijalanjalki-on-hankala-laskea/53b5d552-d5ce-3eb9-80d4-dd2e125b75bc

Minulla on joskus ollut ehkä jonkinlaista holtittomuutta rahan käytössä koirien suhteen.  Joskus laskin, että niin minulla oli esim. kotona yli 10 valjaat, mutta vain kolme koiraa. Toisaalta tähän on syynä se, etten ole vielä tänä päivänä löytänyt hyviä valjaita koirilleni, etenkään tämän hetkiselle juniorille, jolla on tosi ohut karva ja jonka ihon syö valjaat rikki tosi nopeasti, jos ne on huonot.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005388022.html
https://op.media/teemat/trendit-ja-ilmiot/koiriin-kulutetaan-suomessa-miljardi-euroa-vuodessa-0f027b85c04c456c96ae1310015f14ee

Talutushihnoja on ollut varmasti pitkäsi yli 30, flexejä on tullut vuosien mittaa ostettua aika  monta, koska ne kovasta kulutuksesta johtuen jossain vaiheessa hajoavat. Koirilla on kaulapantoja, vaatteita, joista tosin suurimman osan olen neulonut itse, on ruokakuppeja varmaan toistakymmentä. On leluja, joista osan olen saanut, mutta suurimman osan myös ostanut itse.

Toisaalta tämä mahdollistaa sen, että kun minulle on nyt tulossa uusi pentu, niin minun ei oikeastaan tarvitse ostaa sille yhtään mitään. Olisihan se ihanaa jos kaikki olisi uuden karheata ja vaikka pinkkiä ja bling blingia, mutta ei se pentu sitä tarvitse. Minä saan sille ensialkuun kaiken vanhoista koirakamoista, paitsi ehkä kamman, joka pitää ostaa.

Onko se sitten ekologista?

Sitä miettiessä ainakaan minä en aio menettää yöuniani.