Avasin pitkästä aikaa taas tietokoneen, tarkoituksenani hoitaa muutamia virallisia asioita ja samalla viimeistellä blogiteksti julkaistavaan kuntoon. (Tai rehellisyyden nimissä siis käydä julkaistavat kuvat läpi ja kirjoittaa blogiteksti, joka puuttuu vielä kokonaisuudessaan.) Vaan eihän tässä ihan niin käynyt. Olen jo pitkään katsellut blogin ulkoasua tiedostaen sen, että sitä pitäisi päivittää. Joskus vuosia sitten siinä oli kuitenkin niin paljon haastetta, että asia jäi pitkäksi aikaa pelkän ajatuksen asteelle.
Samalla olen miettinyt myös blogin nimeä. Kertaalleen jo vuosia sitten meinasin vaihtaa sekä blogin nimen, että osoitteen, mutta totesin sitten, että siitä voisi olla enenmmän haittaa kuin hyötyä. Kun aikanaan aloittelin kouluprojektin merkeissä ensimmäistä blogia ja rakentelin ensimmäisiä kotisivujani, minulla oli vain yksi koira, Zeus. Aika on jättänyt näistä kaikista, ensin hävisivät netistä kotisivut, sitten vanha blogi ja vuosia myöhemmin kuoli koira. Sitä ennen elämään oli kuitenkin tullut paljon muutoksia. Tämän blogin aloittelin vanhaan blogiin liittyneiden haasteiden jälkeen maaliskuussa 2011
Oikeastaan tämän blogin tositarinat alkavat siitä, miten minulle tuli ensin koira, sitten kani ja jatkui siitä, miten molemmat laumat kasvoivat. Lopulta koiria oli kolme ja kaneja yhteensä 5 joskin yhtäaikaisesti kuitenkin enintään vain neljä. Siihen väliin mahtui myös muutaman vuoden ajan jatkunut kesyhiiri harrastus, muutama lisko ja lipaston laatikollinen jauhomatoja ja - pukkeja. Vuosien kuluessa alkoivat ensin vähentyä kanit, sitten koirat. Tähän päivään asti pidin blogin nimenä ZEUS, ETNA JA ADJA, tänään ajattelin kuitenkin tehdä siihen asiaan muutoksen.
Elämä ei ole aina mennyt toivomallani tavalla. Vuosia sitten suunnittelin vakaasti aloittavani kääpiöpinsereiden kasvattamisen, ja niinpä otin molemmat tyttökoirat vastaan suurin odotuksin. Etna tulikin alunperin sijoituskoiraksi, eli minulla olisi ollut mahdollisuus pennuttaa Etna vasta sijoitussopimuksen täytyttyä. No jokainen, joka on edes pienen hetken verran seurannut meidän elämäämme, tietää, ettei Etnasta ollut jalostuskäyttöön, eivätkä suunnitelmat toteutuneet Adjankaan kohdalla. Kun tein päätöksen sen streriloimisesta sain kuulla olevani liian ehdoton ja pyrkiväni liian täydelliseen. Todettiin, etten tällä menolla kasvata yhtään pentuetta. Joskus ehdottomuus kannattaa, mikä onni onkaan, ettei Adjalla koskaan teetetty pentuja, vaikka surupuserossa sen päätöksen aikanaan teinkin. Eikä haittaa sekään, että Zeuksen jälkeläiset rajoittuvat kolmeen pentueeseen. Ja näistä jälkeläisistä ainoastaan yksi on lisääntynyt edelleen. Jos totta puhutaan, niin mielestäni olisi ollut parempi, jos tämä pentue olisi jäänyt syntymättä. Jälkiviisaus on tunnetusti sitä parasta viisautta, mutta jos en olisi sokeutunut ajatuksesta Zeuksen "lapsenlapsista", niin en ikinä olisi suositellut tuosta pentueesta jälkeläistä kenellekään. Tykkäsin kyllä pentueen emästä, se oli oikeissa käsissä tosi kiva koira, valitettavasti pentueen isästä ei kuitenkaan voi sanoa samaa. Enkä tiedä onko "tosi kiva" riittävä perustelu sille, miksi koiralla pitäisi pennut teettää.
Samaan aikaan, kun Adja oli vielä ajatuksen asteella, minulle sanoi kokenut kääpiöpinsereiden kasvattaja, että minun pitäisi laittaa Etna pois. Että jos todella halusin pitkän linjan menestyväksi kasvattajaksi, ei kannattanut kerätä "paskaa nurkkiin" vaan siitä olisi päästävä eroon. Ellei koirasta siis olisi jalostuskäyttöön, se pitäisi pistää eteen päin tai kokonaan pois. Ei sopinut minun ajatusmaailmaani. Faktahan on se, että jos olisin tuolloin kuunnellut sitä mitä minulle silloin sanottiin, olisin säästynyt monilta huolilta ja murheilta, kyynelistä puhumattakaan. Minä valitsin kuitenkin kulkeakseni sen toisen tien, pitkän, pimeän ja kivisen, ja kompastelemalla sitä on eteen päin kuljettukin.
Vuodet ovat kuluneet, suureksi surukseni elokuun 20. päivä 2017 Zeus loukkasi itsensä niin pahasti, että päätin kolme vuorokautta myöhemmin, eläinlääkäreiden konsultoimisen jälkeen päästää sen pois. Jäljelle jäivät Etna ja Adja jolla on läpi elämänsä ollut monenlaisia vaivoja ja jolle reilu vuosi sitten ilmestyi aivan uudenlaisia, elämään suuresti vaikuttavia oireita. Adjan elämä päättyi 19. elokuuta kolme päivää vajaa kolme vuotta isänsä, Zeuksen hautaamisen jälkeen.
Huomasin, että blogin alkuperäisestä nimestä oli jäljellä enää yksi koira, koira jonka kanssa elämää eletään eteenpäin päivä kerrallaan.
Vuosia sitten, kun vielä haaveilin siitä, että joskus alan kasvattamaan koiria, kääpiöpinsereitä, pyörittelin kennelnimi vaihtoehtoja mielessäni pitkään. Kasvattajan peruskurssin kävin vuosia sitten ja jäljellä oli kennelnimen anominen. Halusin erilaisen, omanlaisen nimen, jota ei helposti sekotettaisi mihinkään toiseen. Nimen johon voisi liittää helposti niin suomen, kuin englanninkin kieliset loppuosat. Harmikseni olin antanut koirille niin pöljät kutsumanimet, ettei niitä yhdistelemällä saanut mitenkään päin toimivaaa nimeä. Kunnes yksi päivä tajusin pellolla kutsuvani kolmea koiraa vain yhdellä sanalla. Aikaisemmin olin aina huutanut jokaista nimellä "Zeus, Etna ja Adja", sama vaikutus oli sillä, kun huusin vain "zenadjan", ne juoksivat luokseni kaikki.
Sain haluamani kennelnimen vuosia sitten, mutta en tiedä tarvitsenko sitä koskaan. Vuosi sitten tiesin, että Vaasan alapuolelle oli syntymässä tsekinpaimenkoira pentue, puolitoista viikkoa sen jälkeen sain tietää, että minulle oli "pedattu" pentueesta narttupentu ja minun pitäisi pikimiten olla siihen suuntaan yhteyksissä. Kaikki tuntui hyvin epätodelliselta, se että iso pyörä lähtisi pyörimään ja minulla saattaisi kahden kuukauden päästä olla pentu talossa. Olimme kasvattajan kanssa tavanneet vuosia sitten, kun joku oli minua rohkeampi ottamaan ratkaisevan askeleen ja astelemaan lähemmäksi omaa unelmaansa. Nyt oli minun vuoroni, suhteista on toisinaan hyötyä.
Niinhän siinä kävi, että minulle oli varattu tsekinpaimenkoiran narttupentu ja seuraavaksi minulta kyseltiin, minkä haluaisin sen viralliseksi nimeksi. Tai lähinnä sitä, olisiko minulla ehdotusta kennelnimen jatko-osalle jonka pitäisi alkaa z-kirjaimella. Totesin, että ei ole, ja hiljaa mielessäni mietin, että olisikohan, sittenkin. Tulin maininneeksi, että minulla on kennelnimi joka alkaa samalla kirjaimella. Ehkä joskus asiat menevät niin kuin on tarkoitettu, sain koiran, jonka virallisessa nimessä on minulle myönnetty kennelnimi. Päätyessäni valitsemaan oman kennelnimen, halusin, että se muistuttaisi minua aina siitä, mistä kaikki sai alkunsa. Kun Undiksen kasvattaja kirjoitti sen virallisen nimen someen, huomasin, että se totisesti muistutti niistä kahdesta, joista olin joutunut päästämään irti. Se toi paljon muistoja mieleen ja sai kyyneleet silmiini. Tiedän kuitenkin, että ikävä helpottaa aikanaan, eivätkä muistotkaan enää joskus tee kipeää.
Vaikka tuota minulle myönnettyä kennelnimeä ei koskaan käytettäisi mihinkään muuhun, siitä tulee nyt osa tätä blogia. Tästä eteenpäin kirjotan tekstini aina sen alle. On aika antaa Zeuksen ja Adjan olla, ehkä muistella niitä toisinaan, ikävöidäkin silloin tällöin.
Jatkossa aion kuitenkin keskittyää eläviin, Etnaan ja Undikseen,
sekä seikkailuihimme elämän reunalla.
