Heti ensi alkuun ettei unohdu niin laitetaan muistiin viime viikon torstaina, eli näköjään tasan vk sitten punnitut koirien painot.

Zeus 6.1 kg
Etna 5.3 kg
Adja 2.4 kg

Aika on tosiaan taas kulunut luvattoman nopeasti ja viikko sitten käytiin Adjalle hakemassa ensimmäinen rokote niskaan. Eu-passikin saatiin samalla reissulla mukaan, joskin minulle sen jälkeen kerrottiin ettei niin saisi tehdä. Eu passin saa luovuttaa koiralle vasta, kun on tarkistettu, että koira on tunnistusmerkitty ja saanut rabies rokotuksen. Jotenkin noin sanotaan EVIRAn sivuilla.. no Adjaltahan tuo rabies rokote vielä puuttuu. Tosin se asia tulee sitten korjattua tammikuun puolella kun neiti saa tehosterokotteen ja rabies rokotteen.

Ensimmäinen käynti eläinlääkärin kanssa sujui ihan hyvin. Oli kuitenkin jännä huomata miten pöydällä olemista rakastava Adja jostain syystä jännitti eläinlääkärin pöydällä olemista niin paljon, että tärisi. Rokottamista sinänsä se ei huomannut ollenkaan, koska söi samaan aikaan raksuja pöydällä ihan tyytyväisenä.

Adja tosiaan rakastaa pöydällä olemista ja oikein hinkuaa sinne. Liekö tuon sitten oppinut vanhemmilta koirilta, ne kun käytännössä kilpailevat siitä kumpi tai kuka saa olla pöydällä pisimpään ja käydä eniten siellä. Nykyään päivittäiset seisotus rutiinit etenevätkin niin, että ensin pöydällä pääsee Adja, sen jäkeen Zeus ja sitten taas Adja minkä jälkeen on Etnan vuoro, jolloin pöydälle kinuaa taas Adja. Kun pentu pääsee, niin sitten haluaa taas Zeus ja koska Zeus pääsi, sinne pyrkii myös Etna. Ja kun Etna pääsee pöydälle, kinuaa vuoroaan puolestaan Adja... toisin sanoen siitä seuraisi katkeamaton kierre jos koirilta kysyttäisiin.

Vaan eipä sovi asiasta valittaa, positiivistahan se vain on. Zeus tietysti seisoo pöydällä hienosti, vanha konkari kun on, Etnakin seisoo ihan hienosti.. joskin sitä ahdistaa liika lääppiminen. Adjakin on oppinut sen, että makupalan saa vain paikoillaan seisomalla. Nykyään pysytn pitämään namia jo hieman kaumpana neidin nenästä :) Paljonhan se vielä vaatii harjoittelua, että saadaan suoritukseen kestoa, samalla lailla purukaluston tarkistaminen ja kropan läpikäyminen vaativat vielä melkoista reenausta. Tosin mikäpä hätä tässä Adjakun on vasta sen 13 viikkoa vanha, joten muutama tovi vierähtää ennen ensimmäistä näyttelyä!

Minusta tuntui viikko takaperin, ettei tuo pentu ole kasvanut yhtään. No kylmän kelin yllättäessä puin sille sitten sen ihanan pinkin "ensivillapaidan" päälle ja sehän oli aina liian pieni. Eli Adja oli kuin olikin kasvanut, ja on sen oppinut nyt näkemään ilman liian pientä villapaitaakin.

Haukkumisen jalon taidonkin pentu on oppinut, ja toisinaan Etnan innostamana haukkuu innokkaasti kimittäen. Useimmiten Adja kuitenkin avaa ääntään lähinnä kiljumisen ja leikkirähisemisen merkeissä.

Etna vaihtaa karvaa... ehkäpä siitä sittenkin tulee hienon punainen. Saapa nähdä kuinka käy:)

Joku aika sitten aloin tuntea epävarmuutta sen suhteen, osaanko todella ruokkia pennun barffilla, joten päädyin ostamaan säkillisen penturuokaa. No sen jälkeen sitten tietysti iski totaalinen laiskuus, minkä seurauksena aikuiset alkoivat saamaan samaa pentunappulaa kuin Adjakin. Sitä jatkui reippaan viikon kahden verran. Samaan aikaan tapahtui kuitenkin huomattavia muutoksia joista suurimpana ympäritöriskinä olivat valtavat hajuhaitat.

Barffauksen aikana koirien kakat (niin aikuisten kuin pennunkin) olivat hyvin pieniä ja oikeastaan miltei hajuttomia. En muista niiden kärsineen myöskään ilmavaivoista.

Nappuloiden syöttämisen jälkeen, koirat alkoivat kuitenkin haisemaan pahemmalle kuin yleiset käymälät ja samassa tilassa niiden kanssa oleminen alkoi käydä miltei sietämättömäksi. Etenkin kun haisunäätiä nukkui kanssani samassa huoneessa kolme.

Niinpä päätin sitten ympäristöystävällisistä syistä johtuen siirtää ainakin aikuiset takaisin barffille. Tulin koitenkin sopivasti sitten kipeäksi ja sitkeä flunssa vei kaikki voimat. Niinhän siinä sitten kävi, että kun perjantaina lähdin ostamaan pennulle uutta säkkiä nappulaa, tuli samalla ostettua 15 kg aikuisten ruokaakin.

Merkki vaihtui tosin toiseksi, ja ainakin toistaiseksi suuremmilta hajuhaitoilta on vältytty, joskin koirien ulosteen määrä ja haju on kyllä kasvanut...

Tosiaan olen sairastellut tässä sitkeää flunssaa jo kohta viikon, eikä se tunnu hellittävän millään. Aika on ollut koirille varmasti melkoisen tylsä, vaan eivätpä ne juuri ole oireilleen,vaikken niiden kanssa olekaan jaksanut touhuta. Suurin osa näistä sairastelu päivistä on mennyt nukkuessa, välillä yksin välillä yhdessä. Ihmeesti tuo pentukin on se oppinut, että nukutaan silloin kun lauma nukkuu ja ollaan hereillä taas kaikki yhdessä.

Ensi viikon loppu puolella suunnataan Adjan kanssa eläinlääkärille ja neiti saa ensimmäisen rokotteen nahkansa alle. Saapa nähdä mitä mieltä tempperamenttinen äkäpussi siitä on :D

Näköjään tämä blogi ei päivity itsekseen, vaikka sitä ajatuksen tasolla päivittelenkin. Neiti napero täyttää huomenna jo 10 viikkoa ja pikkuhiljaa pennun mukanaan tuoma väsymys alkaa mennä ohi. Kaipa sitä alkaa hiljalleen taas rutinoitua elämään pennun kanssa.

Enää Adja ei yöllä herätä päästäkseen tarpeilleen, varsinkaan jos illalla tarpeeksi myöhään käydään vielä ulkona. Aamulla neiti herättää minut yleensä siinä kuuden nurkilla kevyesti joko purkeskelemalla korvaa, syömällä hiuksia tai kiipeämällä naaman yli.

Muutenkin pennun mukana oloon alkaa tottua ja pentukin alkaa tottua. Enään sen maailma ei kaadu siihen, jos ja kun se joutuu jäämään yksin. Tai jos ihan totta puhutaan, eihän se kaatunut aikaisemminkaan, neiti vaan kapinoi sitä vastaan varsin äänekkäästi.

Korvat neidillä oli pystyssä jo silloin kun kävin sen vajaa kolme viikkoa sitten hakemassa, mistä lie kodin vaihtamisen järkytyksestä johtuen ne kuitenkin lörpsähtivät kotimatkan aikana alas. No muutaman päin kuluttua ne kuitenkin pongahtivat takaisin pystyyn ja melko tukevasti ne näyttävät pystyssä olevan ja hyvä niin.

Zeus alkaa ponnistella pintaan "syvästä masennuksestaan" Toisin sanoen, sekin kai alkaa uskoa, ettei tuo napero täältä katoa, vaikka kuinka synkistelisi. Alkuaikoina se unohti itsensä sopivasti johonkin nurkkaan ja luimisteli siellä sen näköisenä, että en tule jos et pyydä, ja kauniisti joudutkin sitten pyytämään. Toisinaan se luimuillen tuli syliin, kuin kysyen että tykkäätkö vielä musta. Iltaisin se vetäytyi kärsivän näköisenä häkkiin nukkumaan ja vasta aamuyön tunteinä hiippaili kysymään saisiko sittenkin nukkua jalkopäässä tai kainalossa.

Nyt se kuitenkin välillä saattaa jopa oma-aloitteisesti alkaa leikittämään pentua. Melko tiukat rajat se on kuitenkin pennulle asettanut, eikä Adja saakkaan Zeuksen rakkaisiin leluihin (lue yhteenkään pehmeään, karvaiseen ja vinkuvaan) koskea ilman iskän kurinpalautusta. ¨Ne lelut kun ovat Zeuksen rakkaita pentuja ja paljon arvokkaampia, kuin riiviö joka kohtelee niitä kaltoin.

Autossa matkustaminen sujuu jo mallikkaasti. Ensimmäiset matkat yksinään boksissa se kiljui kuin syötävä, sitten se totesi, ettei siitä ole mitään hyötyä ja alkoi nukkua. Tällä viikolla olen sitten alkanut kuskaamaan neitiä aikuisten kanssa samassa häkissä, aluksi se kapinoi sitäkin vastaan äänekkäästi, boksissa oli kai turvallisemman tuntuista, mutta nyt sekin sujuu jo ihan mukavasti.

Toistaiseksi kevättalvea odotellessa olemme unohtaneet tokon ihan täysin. Sen sijaan vanhempien koirien kanssa meillä on varsinainen temppu koulu käynnissä. Zeuksen kanssa on käyty kaikki vanhat temput läpi ja otettu rinnalle uusia. Etnan kanssa puolestaan ollaan kovasti harjoiteltu kierimistä, haukkumista ja pussaamista. Kovin ronskeja ja kovaotteisempia ovat Etnan pusut  Zeuksen suukkohin verrattuna :) Etna kun meinaa välillä viedä koko nenän mennessään!

Adjan kanssa harjoitellaan pääasiassa seisomista niin pöydällä kuin lattiallakin. Pienimuotoisesti mukana on myös maahan meno, eikä ruokaa tietenkään tule ennenkuin napeo istuu. Kynsien leikkuu sujuu välillä hyvin, välillä se taas on hieman haastellisempaa, aina se on kuitenkin onnistunut.

Ensimmäisten viikkojen kuvat ovat valitettavasti melko heikkoja laadultaan,, siksipä niitä ei juurikaan tänne ole ilmestynyt, lupailustani huolimatta...

TYTTÖ ON TULLUT KOTIIN...

Eilen töiden jälkeen lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä määränpäänä Zeuksen ja Adjan kasvattajan koti. Hämärtyvässä illassa harmittelin talvirajoituksia, jotka astuivat voimaan jokin aika sitten. Jostain syystä matka Helsinkiin tuntui pidemmältä kuin koskaan.

Perillä meitä odotti kasvismamman paidan sisällä nukkuva pentu, joka tosin lattialle laskettaessa melko nopeasti virkistyi. Vauhtia ja luonnetta siitä tuntui löytyvän melkoisesti.

Kotimatka meni hyvin alun väsymys kiljumista lukuunottamatta, mutta ehkäpä sitä ei tässä tapauksessa lasketa. Kun auto lähti liikkeelle, kuului pientä vikinää joka hetken päästä muuttui kiljumiseksi, jonka jälkeen pentu sitten nukahti.

Kotona pentu joutui heti haukutuksi. Etnan mielestä napero oli todella pelottava ja vaarallinen. Zeus puolestaan katsoi minua ilmeellä, "mitä sä nyt taas olet mennyt tekemään..." Hetken kotona oltuaan pennusta rupesi sitten jo löytymään sitä kasvattajan luona tutuksi tullutta vauhtia. Etnakaan ei enää pentua pelännyt ja Zeuskin todennut sen siedettäväksi, sitten rupesi tulemaan se luonnepuolikin esiin. Etna leikitti murisevaa, rähisevää ja pomottavaa pentua ihan innoissaan häntä heiluen. Pentu hyppi, loikki ja teki hauskoja syöksyjä, Etna pyöri välillä lattialla ihan ympäri ja pentu teki kuperkeikkoja, hyppäsi ja kääntyi 180 astetta ilmassa ympäri.

Illalla tuli yksi pissa sisään lattialle, siirsin paperit siihen kohtaan ja yöllä papereille tuli toinen pissa. Aamulla kahdekan aikaan lähdin koko lauman kanssa ulos. Naperolla oli vähän ujopissa, mutta tulihan se lopulta ja kakkakin jokin aika myöhemmin. Aamuruoka maistui hyvin, yksin olo ei sen sijaan neitiä miellyttänyt. Päiväuninen jälkeen ulos tuli taas hienosti ykkös ja kakkos hätä.

Täytyy varmaan jatkaa yksityiskohtaista raportoimista hieman myöhemmin ;) tai ei ehkä ihan kuitenkaan :D Kuvia laitan sitten kun kerkeän... (jos ne suostuu tähän blogiin latautumaan.)

Taitaa olla jotain sananlaskuja joissa sanotaan mm. että tilaisuus tekee varkaan, ahneella on kakkainen loppu ja kyllä sopu sijaa antaa... Sitä sanotaan myös, että ei kahta ilman kolmatta.

Jospa siis lähdetään liikkeelle tuosta varkaus ja ahneus jutusta. Ensimmäinen sananlasku pitää paikkaansa, ainakin noiden koirieni suhteen. Aina kun vain on tilaisuus, ne repivät roskapusseja tai varastavat ruokaa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, ettei roskapusseja voi jättää lattialle ja wcn ovi on pidettävä visusti suljettuna. No varotoimenpiteistä huolimatta näitä tilaisuuksia tuntuu ilmenevän koirille melko usein. Jollei muuten, niin sitten tiirikoija Zeus käy avaamassa Ronin ruoan säilytysastian ja ahtaa nappulaa itseensä minkä kerkeää...

No tänään kun silmä hetkeksi vältti, kävi neiti Etna varastamassa siskoni repusta tämän eväsleivät. Siinä vaiheessa kun huomasin tapahtuneen, ahtoi viisas kääpiöpinseri kuin viimeistä päivää leipää sisuksiinsa, katseilta suojassa häkissä. No puolikkaan leivän sain koiralta takavarikoitua, puolitoista se oli jo kerinnyt syödä.

Vaatimattoman läjän jäänteet sängylläni!



Sinänsä oli helpottavaa, että leivät ahmi teräsvatsa, eli Etna, jonka mahaa on miltei mahdoton saada menemään sekaisin, ja hyvä niin! Niinpä asiaa sen kummemmin ajattelematta jätin koirat huoneeseeni lähtiessäni kauppaan. Takaisin tullessa vastassa oli ylläri, eikä kovin mukava sellainen. Neiti näpsän teräsvatsa ei halunnutkaan vastaanottaa happohyökkäyksen kohteeksi tuoretta ruisleipää, joten neiti oli ystävällisesti oksentanut kaksi kertaa kahdelle eri matolle ja vieläpä kaksi mukavan kokoista läjää myös sänkyyni. Sanoisinko sarkastisesti, että nämä ovat näitiä koiran omistamisen parhaita puolia :D

No eipä siinä auttanut muu, kun parhaan kykynsä mukaan siivota sotkut pois...

Sen suuremmin pentu kuumeilematta, kehittelin joitakin päiviä sitten pennulle pienen pedin pahvilaatikosta ja laitoin sinne jo viltinkin valmiiksi. Laatikon sijoitin makuuhuoneen rauhalliseen nurkkaan. Pieniin pakkoihin nukkumaan ahtautuva Etna tietysti innostui laatikosta.Mikäs sen mukavampaa, kun ahtautua pieneen laatikkoon, jonne on laitettu ihanan lämmin karva alusta. Niinpä Rimpula otti laatikon omaksi paikakseen....

Aiemmin kesällä olin ostanut pennulle pienen lelukirahvin, eikä sinänsä ollut yllätys että sen nähdessään Zeus oli mennyttä miestä. Teräsmiehen kovan kuoren alla kun sykkii lämmin ja hellä sydän, joka rakastaa karvaisten vinkulelujen hoitamista, välillä miltei maanisestikin. Piilotin lelun ylähyllylle odottamaan pentua, jolloin uskollinen ukkeli istui hyllyn edessä odottamassa puolisen tuntia välillä vinkuen ja yrittipä se kertaalleen jopa hyllyyn kiivetäkin.

Saapa siis nähdä, miten tuo kolmas sananlansku sovusta toteutuu, jos Etna on pennun tullessa edelleen sitä mieltä, että peti on sen ja Zeus taas puolestaan haluaa pennun lelut omiksi kakaroikseen... No sitäpä kerkeää sitten seurailla miten tilanne kehittyy :)

Siinä se nyt sitten on. Toukka josta toivottavasti joskus kuoriutuu kaunis päiväperhonen :)

Neljän päivän jälkeen tämän prinsessan pitäisi muuttaa kotiini!



Piti vielä ottaa tämä teksti muokkaukseen ja lisätä loppuun maininta Zeuksen ensimmäisen pentueen Elvis-pojan näyttelymenestyksestä.

Elvis sai tänään toisen sertinsä Seinäjoen KV näyttelyssä ollen hienosti  PU2 ja ansaiten näin toisen SERTinsä.

Saapaskelit

Zeus aamulenkillä 30.9.2011.

Toisinaan onnellisuuteen ei tarvita kovin paljoa... joskus siihen riittää se, että omistaa kaksi lyhytkarvaista koiraa joilta puuttuu pohjavilla kokonaan. Voin ihan rehellisesti sanoa nostavani hattua kaikille turkkirotujen omistajille, niille jotka jaksavat pestä ja föönätä koiriaan ennen näyttelyitä ja jopa arkisin. Minä myönnän toisinaan näyttelyissä seuraavani hivenen huvittuneena vierestä, miten kehässä vielä viimeistellään koirien turkkeja. Harjataan, kammataan, vedetään keskijakaus uudelleen, kerta toisensa perään ja taas siloitellaan karvaa.

Minulle sopii mainiosti koirat jotka pesen vain, kun ne keksivät piehtaroida vanhoissa kalan perkeissä, tai löytävät vanhoja kuolemalle haisevia raatoja ja tekevät saman. Ennen kehään menoa saatan nopeasti pyyhkäistä jollain rätillä irtokarvat ja rääpät pois. Kehässä seisotan ja liikutan koiran sen enempää "turkista" stressaamatta, on se helppoa!

Etna samaisella aamulenkillä.

Ja näin syksyn tullen kurakelit eivät minun mieltäni paina... meillä mennään metsään, savisille pelloille ja kuraisille teille, satoi tai paistoi. Sen minkä koirat reissussa rähjääntyvät, ne sopivasti metsän kautta takaisin tultaessa puhdistuvat. Ja mikä on sen mukavampaa kuin katsoa elämästään nauttivia, tyhjällä perunapellolla toisiaan jahtaavia ja painivia koiria. Rapa senkun roiskuu, mutta roiskukoon, meillä ei pueta kurahaalaria, ei pestä ulkoa tulevia koiria tai ressata niiden mukanaan tuomasta hiekasta. Tarvittaessa saatan pyyhkäistä tassut ja mahan alusen, tai märän koiran kuivata. Vaikka hieman turhalta se kuivaaminen välillä tuntuu, nuo kun tuntuvat kuivuvan omia aikojaan alta kymmenen minuutin, varsinkin jos heittää "kylpyviitat" päälle.



Päiväkävelyllä lähimetsässä. Zeus, Etna ja isäni koira Roni.

 Onni on asua maalla, sitä joskus facebookissakin aikoinaan hehkutin. Mikä on sen mukavampaa kuin aamulla vielä silmät ristissä kävellä kotipihasta suoraan metsään koirien kanssa. Niin no tietenkin, vielä mukavampaa se on tehdä täysin hereillä :) Siellä sitten minä tarvon saappaat jalassa vailla huolen häivää (tai ajatus siitä miksi tänäänkin herääminen jäi niin viimetippaan ja joutuu nipistämään lenkin lyhyemmäksi ehtiäkseen töihin) ja koirat pomppivat menemään omaan tahtiinsa. Metsässä ja pellon laitaa kierretään hieman aamusta riippuen muutamasta kymmenestä minuutista tuntiin, tosin viime aikoina nuo pidemmät aamulenkit ovat olleet vähän harvennassa, kun herääminen on tuottanut pieniä vaikeuksia!

Täytyy kyllä sanoa, että se on mukava tapa aloittaa aamu, talsia koirien kanssa aamuisessa metsässä ja seurata miten syksyn merkit lisääntyvät ympäristössä ja ruska valtaa alaa lehtivihreältä :)










Niinhän tässä taisi käydä, että syksy tuli ihan huomaamatta, tai ainakin ensimmäinen syysflunssa iski kyntensä salakavalasti ja huomaamatta kunnes pureutui kunnolla kiinni. Neljännen sairastelu päivän jälkeen olo alkaa olla suht siedettävä, ellei oteta laskuihin mukaan sitä raastavaa yskää, joka tuntuu repivän keuhkot hajalle. Mukavaa varsinkin, kun herää yskänpuuskaan keskellä yötä, eikä tiedä selviääkö siitä hengissä vai ei. Pakko hakea iso kurkkupastilli poskeen ja miettiä siinä unen pöppörössä, että kuinkahan turvallista on unissaan syödä kurkkupastillia, voiko siihen epähuomiossa vaikka tukehtua.

No niin tai näin, pitäisi varmaan löytää jonkilainen aasinsilta, millä pääsisi itse asiaan, eli koiriin. Ne ovat uskollisesti tylsistyneet nukkuvan mamman kainalossa ja jalkopäässä. Jos jotain, niin unta näinä päivinä ei ainakaan ole puuttunut. Koirat eivät onneksi ole seinille hyppineet, vaikkei juuri muuta olla tehtykään kun seurusteltu nukkumatin kanssa. Tai on toki, valveilla olo aikoinani olen ahkerasti varautunut tulevaan syksyyn ja talveen ja kaivanut puikot ja lankaa pahvilaatikosta.

Ensimmäisenä palauttelin mieliin villasukan kutomisen, ja parihan siitä valmistui pienten vaikeuksien jälkeen. Kun sukkapari valmistui, varmistui myös tieto siitä, että joskus marraskuussa kotiimme muuttaa pieni mustuainen. Pienoista pentukuumetta ja tekemisen puutetta helpottaakseni aloin neuloa pennulle villapaitaa. Tällä kertaa päätin jättää ohjeet laatikkoon ja neuloa niinkuin hyvältä tuntui. Toisin sanoen neuloa niin pitkälle, kun oma järki ja kädentaidot riittäsivät. Niinhän siinä kävi, että kun aikansa oli neulonut, välillä lisännyt silmukoita, toisinaan kaventanut, alkoi luomus näyttää villapaidalta.Pirtsakka pinkki paita oli valmis ja aloin neuloa seuraavaa. Tästä tuli kooltaan isompi ja aikaakin sen kanssa vierähti huomattavasti enemmän. (Toisinkuin eräässä ohjeessa sanotaan, minun neulomat villapaidat eivät suinkaan valmistu muutamassa tunnissa television ääressä :D). Väreiksi valikoitui jämä kerät vaalean- ja tummansinisestä ja paita valmistui Etnalle. Kolmannen paidan väriksi valikoitui myös jämä kerät vaaleanvihreää ja oranssia, kunhans se nyt valmistuu tulee se sitten olemaan Zeuksen paita :)

Ja kun tuo jokasyksyinen kärpänen pääsi taas puremaan, niin taitaapa käydä niin, että kunhan Zeuksen villapaita on valmis, niin tulee kuvioihin mahdollisesti tuplalangasta neulottu villapaita pennulle, väreiksi haluaisin tuota samaa pirtsakkaa pinkkiä vaaleamman punaisilla raidoilla.

Jännittämisen aika on nyt ohi, eli toisin sanoen pennut ovat syntyneet. Torstaina 15.9.2011 aamulla putkahti maailmaan ensimmäisenä toivottu 200g painanut black and tan neitokainen jota pian seurasi hieman pienenpi  eli 194g painanut siskolikka. Kahden mustan tytön jälkeen Papu pyöräytti 198g painaneen mustan pojan ja hännän huipuksi vielä ruskean 172g painaneen pojan. Itse yritän ahkerasti tehdä töitä synnytyksen ajan, mikä kuitenkin tuotti hieman vaikeuksia, kun koko ajan piti tarkistaa puhelimesta väliaika tietoja :D

Emo ja pennut voivat hyvin ja pennut kasvavat tasaiseen tahtiin... Jännittäminen on nyt siltä osin ohi, ja nyt voi todeta, ettei autoni vaihdekepin ympärillä turhaan ole iloisen pinkki pieni kaulapanta. Siinä se saa odottaa kunnes 6,5 vk on kulunut ja käyn neiti Adjan hakemassa kotiin.

Ainakin tällähetkellä olen melko varma, että tuo tulee olemaan pennun nimi, ellen sitten keksi jotain samaan teemaan liittyvää kuin Zeus ja Etna ovat. Jostain syystä olen kuitenkin jo vuosia sitten päättänyt, että jos minulle joskus musta narttu tulee, sen nimi on tuo edellä mainittu Adja.

Joitan muitakin päätöksiä tässä on tullut tehntyä, joskin pennun ottamista vähän pienempiä päätöksiä. Tämän  vuoden osalta on koiranäyttelyt meidän porukan osalta käyty. Näyttely kausi sai ihan kohtuullisen päätöksen viime lauantain Hattulassa erikoisnäyttelyssä. Zeus oli AVO ERI SA AVK2

Ja tässä lyhyt ja ytimekäs arvostelu tuoreesta isäpapasta.

tuomari Paavo Mattila

 

Erinomainen uros, kaunis pää, erinomainen kaula, sopusuhtainen runko, erittäinhyvä ylälinja ja takaosa, hieman suora edestä, liikkuu sivusta ja takaa hyvin, miellyttävä luonne.

Zeuksen kehän loputtua, aurinkokin pilkisti pilvien lomasta ja Zeus halusi mieluummin nauttia häkin päällä auringosta, kuin mennä häkkiin. Lopulta Etnakin hyppäsi sylistä häkin päälle ja siellä ne sitten nauttivat syksyisen auringon lämmittävistä säteistä ja tarkkailivat valppaina ympäristöään. :)

Mutta kun aurinko painui pilveen, käärin koirat vilttiin, niin että saivat edelleen tarkkailla ympäristöä, mutta niiden ei tavinut silti palella.

Siinä  ne saivat sitten makoilla melkein siihen asti, kunnes lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Siinä näyttelypäivän aikana tein päätöksen siitä, että kehään mennään seuraavan kerran vasta tulevana keväänä, kun pentukin pääsee jo kehään. Sitten aika pitkälle Etnan arvostelusta riippuu se, mitä sen suhteen tehdään päätöksiä. Jos sen arvosteluissa jatkuu sama linja, niin minä en sitä enää näyttelyyn ilmoita, ilmoittakoon sitten Taina jos haluaa. Zeustakin todennäköisesti kehässä tulee pyöräytettyä, vaikka tuskinpa sieltä tulee sen kummoisempaa tulosta, kun on tähän astikaan tullut. Pennun kanssa olisi tarkoitus aloittaa heti pienestä pitäen kehäsä ravaaminen, ja yrittää ottaa takaisin sitä vahinkoa, mikä Zeuksen kanssa tuli, kun näyttelykärpänen iski vasta niin myöhään.

Mitä toko puoleen tulee, niin näin talvea vasten reenaaminen tuntuu vähän turhauttavalta.. sääolosuhteet kun vaikuttavat niin paljon koirieni motivaatioon työskennellä.. Ja kun itse näen, miten koirat inhoavat miltei ylikaiken vesisateessa reenaamista, ei se omaa mielialaakaan juuri kohota. Tarkoitus olisi kuitenkin hioa alokasluokan liikkeet Zeuksen kanssa kuntoon niin, että kun kevät aurinko talven jälkeen alkaa taas lämmittää, niin starttaamme tokokokeita ihan urakalla! Eiköhän sieltä sitten jossain vaiheessa niitä ykkös tuloksiakin tule, kun vaan tekee kovasti töitä sen eteen!! Etnan kanssa jatketaan saman jauhamista, kunnes siitä tulee hyvä. Eli toisin sanoen tarkoitus olisi talven aikana saada Etnankin kanssa alokasluokan liikkeet sujumaan niin, että keväällä on mahdollisesti kaksi koiraa joiden kanssa kokeisiin voi suunnata. Vaan saapa nähdä miten tässä käy :D  

Uutta blogia aloitellessani ajattelin kirjoittavani siihen hieman useammin, kuin se mitä se on nyt käytännössä toteutunut. Mutta ehkäpä se into vielä palautuu. Joitakin kertoja olen on käynyt niin, että olen kirjoittanut valmiin teksin paperille, mutta sen naputtelu koneelle on sitten kuitenkin jostain syystä jäänyt.

Tällä hetkellä olo on hieman kummallinen. Näinä päivinä, tai ainakin tämän viiikon aikana pitäisi syntyä Zeuksen toinen pentue. Eli käytännössä saada tietää kasvaako meidän lauman koko, vai jääkö se ennalleen. Olo on edelleen hieman ristiriitainen, tiedän että Etnan kanssa on vielä paljon töitä, eikä Zeuskaan ole täysin valmis, mutta haluan pennun juuri tästä yhdistelmästä, ehdottomasti.

Tarkoitukseni olisi tehdä itselleni selkeä aikataulutus, jos pentu tulee. Niin että reenit jatkuvat myös molempien aikuisten kanssa. Periaatteessa olen jo asennoitunut niin, että pentu tulee. Ahneuksissani ostin jopa kaksi pennun pantaakin. Kirkkaan pinkin ja ihanan vihreän! Talutushihnoja löytyy omasta takaa.. Ja jos totta puhutaan, niin olisihan niitä pantojakin löytynyt molempien koirien pieniksi jääneistä, mutta.. Kyllä jokaisella uutta taivaltaan aloittavalla pennulla tulee olla juuri sille ostettu panta, aivan kuin ekaluokkalaisella joka kulkee kouluun ylpeänä uusi reppu selässään :D

Koiran ilmat

 Yhtenä aamuna kotiin päin lenkiltä tullessa huomasin valtavan hämähäkin seitin, josta oli pakko napata kuva. Valitettavasti mukana oli vain puhelin, joten kuvan laatu on myös sen mukainen.

Upea tuo seitti oli joka tapauksessa, ja olisi taatusti jäänyt näkemättä, ellei minulla olisi koiria joita on lenkitettävä säällä kuin säällä, ja tuntui miltä tuntui...

Vielä ei ole tullut sellaista aamua, jolloin vain tietää että syksy on tullut. Kuitenkin kelit alkavat jo olla melko syksyisen sateiset. Harvassa näinä aikoina ovat olleet ne päivät, jolloin vettä ei vähän ripsisi!

Päätin kuitenkin, ettei pieni tai suuri vesisade juuri meidän tahtia hidasta, paitsi tietenkin tokokentällä. Lenkillä käydään, satoi tai paistoi. Koirat tietysti nauttivat auringon paisteesta, minä vesisateesta, mutta tästä ristiriidasta olemme selvinneet, vielä ainakin toistaiseksi :D

Olen tänä syksynä ylittänyt itseni ja päättänyt peitota hirvittävän hirvikärpäs kammoni. Tähän lienee syynä totaalinen kyllästyminen lenkkeilyyn asfalttiteillä edes takaisin. Joitakin viikkoja sitten päätin alkaa boikotoimaan metsiä kunnes ensimmäiset pakkaset tulevat, tämä tapahtui jouduttuani hirvikärpästen hyökkäyksen kohteeksi. Lenkin aikana ja jälkeen nypin itsestäni kymmeniä hirvikärpäsiä ja niitä löytyi hiuksien seasta vielä nukkumaan menon jälkeenkin... Eikä siinä vielä kylliksi, jotkut niistä penteleistä purivat!!

Asfalttiteitä talsiessani tulin kuitenkin lopulta toisiin aatoksiin, ja löysin paremman lenkkimetsän, ainakin hirvikärpästen suhteen. Jo viikon päivät olen siellä  patikoinut kera koirien, kerran pari päivässä ja olen löytänyt vasta yhden hirvikärpäsen, joka sekin yritti kätkeytyä lettiini. Nyppäsin sen pois ja jatkoin urhoollisesti matkaa. Itse viihdyn metsässä paremmin ja koirillakin on hauskaa. Siellä ei näytä pieni sade juurikaan haittaavan, saati sitten kura jota pelloilta tarttuu mukaan. Voimakkaamman sadekuuron yllättäessä neiti Etna saattaa jäädä jonkin kuusen alle pitämään sadetta, mutta tulee sieltä kuitenkin luimistellen, jos me Zeuksen kanssa jatkamme matkaa.

Töissä olemme joutuneet koiran kanssa tottumaan sateiden tullen myös märän villan tuoksuun uusien "työkavereiden" myötä. Työpaikan pelloille ja toisinaan myös koiratarhaan kun on ilmestynyt laiduntamaan lauma lampaita. Toisinaan näitä kavereita ja karkulaisia houkutellaan takaisin aitaukseen näkkileivän avulla, ruoho kun on vanhan sanonnan mukaan vihreämpää aidan toisella puolen.. Etna ja Zeus tosin ovat tutustuneet näihin kavereihin vain aidan takaa!

Viimeistä tämän pätkän kesäloma päivää viedään, ja huomen aamulla olisi tarkoitus palata taas takaisin työkiireisiin. Saapa nähdä miten sitä loman jälkeen taas sopeutuu työyhteisöön ja samoihin vanhoihin rutiineihin. Toivottavasti hyvin!

Ajattelin palautetella tässä vielä mieliin vähän kesäloma muistoja, kun onnistuin tähän kuviakin saamaan. Ajelin koirien kanssa Pudasjärvelle mökille sunnuntai- iltana aivan totaalisen kyllästyneenä auringon paahteeseen ja uuvuttavaan helteeseen. Onneksi päästyämme perille, ilta oli jo viilentenyt sen verran, että olo hieman helpotti. Koirillekin matkustaminen kuumassa autossa meinasi tehdä vähän tiukkaa, vaikka Zeusta ja Etnaa kärsivällisempiä matkustajia saa kyllä melkein hakea. Kyllä koirilla riitti riemua, kun päästin ne mökin pihapiiriin juoksemaan vapaana ja heittelin vielä vähän frisbeetäkin niille.

Illalla saimme seuraa, jonkin verran myös toki sääskistä, mutta onneksi hieman pienemmässä mittakaavassa, kuin alkukesällä. Veljeni vaimoineen tuli mökille iltayöstä. Zeushan on tunnetusti kaikkien kaveri ja se suhtautui tulijoihin yhtä avoimesti, kuin yleensäkin. Etnalta tutustuminen vei paljon kauemmin, ja varsinkin veljeni tuntui olevan sille varsinainen mörkö. Sitkeästi veljeni kuitenkin päätti ansaita Etnan luottamuksen. Illan mittaa heistä tuli jo hyvän päivän tuttuja, mutta yön aikana tuo "tuttuus" tuntui unohtuneen,  ja Etna mörköili taas  veljeäni. Päivän mittaa ystävyys onnistuttiin taas luomaan hataralle pohjalle, joka yön aikana taas hävisi.

Maanantaina mökille tuli myös veljeni vaimon veli perheineen. Mukana oli myös kolme pientä tyttöä, joista vanhin pelkäsi koiria. Pienten järjestelyjen avulla saimme kuitenkin yhteiselomme sujumaan. Samalla tuli todettua, etten luultavasti koskaan voi jättää Etnaa valvomatta pienten lasten kanssa samaan tilaan. Alku illan tein niin, että istuin keinutuolissa aitauksen vieressä ja vahdin, etteivät lapset tule liian lähelle aitausta ja toisaalta, että pystyn hiljentämään koirat heti, jos ne yrittävät haukkua tms. Tilanteen rauhoituttua siirryin ruokapöydän ääreen, muutaman metrin päähän häkistä, huomasin miten kävelevä taapero lähestyi aitausta ja pysähtyi sen eteen. Etna nosti päänsä ja huomasi 1-vuotiaan lapsen tuijottavan itseään suoraan silmiin. Ennen kuin kerkesin nousta pöydän äärestä ylös ja syöksyä aitaukselle Etna räjähti aivan totaalisesti. Onneksi aita oli välissä, lapsi pyllähti alas ja alko itkeä, onneksi sen suurempia traumoja ei tuntunut syntyvän ainakaan lapselle.

Jos lapsi olisi sattunut tuijottamaan Zeusta suoraan silmiin, tämän suhtautumis tapa olisi ollut aivan erilainen. Se olisi ensin vastannut katseeseen, heilauttanut vähän häntää, ja lopulta väistänyt katsetta ja yrittänyt rauhoitella tilannetta rauhoittavia singnaaleja käyttäen. Mutta Etna ei kestänyt ilmeisesti omasta mielestään uhkaavaa tilannetta ollenkaan, vaan räjähti saman tien. Etna ei ole koskaan oikeastaan sietänyt lapsia, se on niiden suhteen epävarma, epäluuloinen ja lyhyt pinnainen. Lapset ovat ihan ok, jos ne istuvat hiljaa paikoillaan, mutta Etnalle on liikaa jos ne hyppivät, pomppivat, huutavat tai ottavat yhtään juoksuaskeleita. Etna alkaa ärhennellä ja yrittää napsia housun lahkeista. Ketään se ei ole vielä purrut, mutta toisinaan hampaat ovat kolahtaneet ihoon!

Mökki lomamme jatkui nyt vielä varovaisemmissa merkeissä, pyrin välttämään kaikkia konflikti tilanteita. Peitin mm verkkoaidan vilteillä, niin ettei lapset ja koirat päässeet enää katsekontaktiin keskenään, kun vein koiria lenkille lähdimme aina niin että koirat olivat kiinni ja lyhyessä narussa. Juoksutin niitä pihalla vapaana vain sillon kun lapset olivat sisällä jne..



Luonto oli lähellä, kerran metsälenkillä rusakko lähti n. viiden metrin päästä karkuun, vaan Zeus ja Etna eivät sitä huomanneet kulkiessaan kuonot tiukasti maassa. Erään toisen kerran mökkitietä kulkiessamme huomasin jonkin metsäkanalinnun (liekö teeri tai riekko) poikasineen, lintu huomasi meidät. Sen poikaset syöksyivät metsään piiloon ja emo lähti haavakkoa esittäen mökkitietä eteenpäin. Zeus ja Etna sekosivat täysin, kuljimme joitakin kymmeniä metriä turvallisen välimatkan päässä meitä "eksyttävästä" emolinnusta, ennenkuin se kääntyi metsään ja suojavärinsä ansioista katosi nopeasti näkyvistä. Nyt ehkä vasta ymmärsin kunnolla sen, miksi koirien kuuluu olla tähän aikaan kesästä kiinni!

Viimeksi kun olimme mökillä olivat koirien pelastusliivit mukana, vaan emme käyneet soutamassa. Tällä kertaa liivit unohtuivat kotiin ja tietysti kävimme "veneilemässä" parikin kertaa, koirat mukana. Onneksi ne osasivat olla suht. rauhassa perätuhdolla ja makoilla siinä viltin päällä, vaikka välillä rannoilta ilmeisesti tulikin jotain todella houkuttelevia tuoksuja. Uimassakin koirat kävivät joessa muutaman kerran. Torstaina lähdimme

hiljaksiin ajelemaan kohti Torniota, sieltä kun kuulemma saa maailman parasta pitsaa. Matkan aikana vastaan tuli muutama poro ja riekko poikasineen, jotka kaikessa rauhassa astelivat tien yli.

Tornion ABC llä suuntasin ensimmäiseksi koirien kanssa varjoon, kastelin koirat ja käveleskelimme edes takasin. Jonkin ajan kuluttua jätimme auton sinne parkkiin ja hyppäsimme minin kyytiin. Huolimatta siitä, että ajoimme katto auki, auto oli kuin pätsi. Kävimme tilaamassa pitsan, jonka sitten söimme Ruotsin ilmaa haistellen Suomen puolella, Ikeaa vastapäätä olevassa rannassa. Vaikka aurinko paahtoikin taas pílvettömältä taivaalta, siinä puun rannassa oli ihanan  viileää. Huomasimme myös ilmeisesti pesänrakentamis puuhissa olleen saukkopariskunnan siinä täydessä työntouhussa.

Asfaltti ja kivetys varmasti polttivat koirien polkuanturoita, joten syötyämme pitsat kävimme ostamassa jäätelöä ja hakeuduimme taas varjoon. Vanha kämppikseni keksi, että lähdetään katsomaan kukkolan koskia ja sinne me sitten ajelimme. Makoilin laiturilla ja katselin valkoisia vaahtopäitä. Kosken kuohuista tuli yllättävän kova ääni. Etna omana huimapäisenä itseään vaelteli laiturilla ja kurkki reunan yli. Zeukseen taas varmaan iski jonkin sorttinen korkeanpaikan kammo ja se melkein ryömi lautoja pitkin. Rantakivia pitkiän kulkiessani löysin pienen syvennyksen, josta vesi kuitenkin vaihtui koko ajan. Nostin vuorotellen molemmat koirat siihen ja kastelin ne läpimäriksi.




 Illalla kävimme vielä Kemissä jonka jälkeen lähdin omalla autollani jatkamaan matkaa. Toisin sanoen etsimään sopivaa yöpaikkaa. Perjantaina kävimme lähellä Rovanimeä katsomassa hiidenkirnuja ja paikka oli kyllä hieno. Kolmen ison kirnun lisäksi metsäpolun varresta löytyi myös pieniä syviä kirnuja joista yhtä Zeus ja Etna ihmettelvät yllä olevassa kuvassa. Kävimme päivälenkillä siinä kirrnujen ympäristössä ja otin kirnuista joitakin kuvia puhelimmella. Sen verran syviä ja pelottavia ne olivat, että minulle tuli jonkinlainen korkeanpaikan kammo niihin katsellessa. Tuntui, että siitä kaiteen yli vain keikahtaa tuonne alas, eikä sitten pääsekään pois. En yhtään ihmetellyt enää, miksi alhaalla oli lukenut, että kulku omalla vastuulla! Syvin kirnuista oli vielä osittain jäässä, liekö edes ehtii sulaa tämän kesän aikana.

Lauantai iltana olimme sitten lopulta turvallisesti kotona. Olen joitakin kertoja itsekseni naureskellut, että Etna tuntee ilmeisesti olonsa turvalliseksi käpertyessään mahdollisimman pieneen tilaan käärölle. Niinpä pelatessani serkkutytön kanssa FITS peliä huomasin Etnan kömpineen siihen viereen pelilaatikkoon nukkumaan. Liekö lomareissu käynyt neidin voimille sitten niin paljon?!? Siinä pelasimme hymy suupielessä ja Zeus katseli ihmetellen vieressä, ja sitten kun Etna lähti käymään juomassa kömpi puolestaan Zeus laatikkoon istumaan, ikäänkuin todetakseen, että osaan se minäkin olla suloinen :D

  

 Viime sunnuntaina, eli toissapäivänä vein Zeuksen Helsinkiin lemmen lomalle. Sielä olikin jo odottelemassa kasvismamman luona kaunis Papu tyttönen. Koirista otettiin seisotuskuvia, ja sitten kokeiltiin mitä Zeus tuumii Papusta. Siinä pihanurmikolla jonkin aikaa leikittyään ja kisailtuaan onnistui ensimmäinen astuminenkin. Ihan tyytyväisin mielin jäi Zeus Helsinkiin lomaansa viettämään  ja minä palasin Etnan kanssa kohti kotia.

Jonkin verran neiti on nyt ollut hieman hukassa ilman Zeusta. Ja onhan se itselläkin vähän orpo olo, kun on vaan yksi koira kainalossa. Vaan koetan nyt käyttää tämän yhden koiran vaiheen hyödyksi. Jos vaikka saisi Etnalta vähän tuota remmirähinää taas vähemmälle. Ja palauteltua jotain toko asioista mieliin. Perusastentoa ja siitä maahan menoa, onkin tullut jo harjoiteltua. Kun Zeus tulee takaisin kotiin alkaa sen kanssa sitten loppukiritys kohti tokon pm kisoja. Pakko alkaa nyt tekemään töitä ihan tosissaan, ettei siitä koetuksesta tule mitään pohjanoteerausta!

Saapa nähdä, miten me Etnan kanssa selvitään tulevasta työrupeamasta :)

Zeuksen luonnetesti

Edellisestä blogi kirjoituksesta on taas vierähtänyt pitkä tovi, jotenkin tässä on taas ollut (mukamas) niin kiirettä ettei ole kerinnyt  kirjoitella ylös mitään taas ollenkaan...

Jos jonkinlaista tässä onkin sitten tapahtunut. Ehkäpä ensimmäisenä pitäisi palautella kesäkuun alusta mieliin tapaus luonnetesti. Muutama utelias kun on niitä tuloksia facebookin kautta kärttänyt. Aikaa ei vain ole niin paljon ollut, että olisin kerinnyt niitä tuloksia missään julkaista. Tosin tämän päivän jälkeen niiden olisi tarkoitus löytyä niiin täältä blogista kuin kotisivuiltakin.

Aamu tuimaan lähdimme ajelemaan kohti Espoota... jo silloin oli melkoisen kuuma. Pääsimme lähespaikan päällä ilman sen suurempia kommelluksia, mutta kun olisi pitänyt kääntyä viimeisen kerran niin navigaattori käski kääntyä metsään. Jonkin kerran ajoin saman kohdan ohi ja aina ohje oli samanlainen. Kävin pyörimässä myös vähän kauempana, mutta lopulta piti soittaa apua. Sain yksinkertaiset ohjeet kääntyä siitä kohtaa, jossa navigaattori käskikin ja toden totta, siinä meni tie.

Koirat olivat jo melkein läkähtyneet siihen mennessä autoon. Sain auton onneksi parkkeerattua metsän siimekseen kokonaan varjoisaan paikkkaan ja avasin räppänöitä ja takaluukun. Kävin koirien kanssa kävelemässä ja suuntasin sitten haistelemaan luonnetesti paikan ilmaa. Annoin Zeuksen paperit ja passin tarkastettavaksi ja sain ohjeen jäädä seuraamaan minua edeltävää koirakkoa, testi päättyisi laukaukseen jolloin minun pitäisi lähteä hakemaan omaa koiraani.

Aurinko porotti todella kuumasti kun saavuin Zeuksen kanssa kentän reunalle, siinä sitten aluksi juteltiin tuomareiden kanssa ja he kyselivät Zeuksesta monenlaista... toinen tuomareista yritti leikittää Zeusta ensin puukepillä ja sitten narulelulla, mutta Zeus ei innostunut. Yritin itsekin, mutta Zeus otti vain muutaman juoksuaskeleen ja into lopahti siihen. Liekö jonkinasteista  vaikutusta helteellä, koska kotioloissa Zeus ainakin innostuu vetoleikeistä...

Kokonaisuudessaan luonnetesti oli todella mielenkiintoinen ja tuomarit Jorma Laakinen ja Lea Haanpää todella mukavia! Seuraavaksi tulee sitten kokonaisuudessaan Zeuksen luonnetestin tulokset!

TOIMINTAKYKY +2  hyvä
TERÄVYYS+3  kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
PUOLUSTUSHALU+3  kohtuullinen, hillitty
TAISTELUHALU-1  pieni
HERMORAKENNE+1  hieman rauhaton
TEMPPERAMENTTI+1  erittäin vilkas
KOVUUS +1  hieman pehmeä
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS+3  hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
LAUKAUSPELOTTOMUUS+++  laukausvarma

LOPPUPISTEET 129

Luonnetestin lopuksi tuomareiden tullessa lukemaan tulokset ääneen Zeus oli aivan läkähdyksissä, niinpä se asettui kyljelleen makamaan toisen tuomarin varjoon. Niinpä tuomarin lukiessa tuloksista, että "Tempperamentti +1, erittäin vilkas" katsoessaan Zeusta ja lisäten perään, "niin no ei se nyt kyllä siltä näytä" sai pienen naurahduksen yleisöltä.

Kaiken kaikkiaan tuomarit kehuivat Zeusta tosi kivaksi ja mukavan oloiseksi koiraksi. Zeus oli testin aikana kovasti ihmeissään kun ei saanut minuun minkäälaista kontaktia, ennenkuin sain tuomareilta luvan huomioida koiraa. Yleensä kun se ottaa oma-alotteisesti kontaktia kaikissa hieman erikoisemmissa tilantessa ja on todella ohjaajaherkkä koira, kysellen kuin neuvoa, että miten tää ny menikään, mitä tässä pitikään tehdä!

Kunhan Etnalle nyt vielä vähän karttuu ikää ja se saa vähän lisää elämänkokemusta niin, täytyy kyllä käyttää sekin luonnetestissä. Se oli oli todella mielenkiintoinen kokemus!

Tässä kesäkuun aikana on tullut matkustettua autolla aika paljon. Onneksi nuo molemmat koirat ovat niin helppoja mukana kuljetettavia. Moneen kertaan ne on myös tullut käytyettyä uimassa. Zeus on uinut ihan oma-aloitteisesti kepin perässä, Etna hieman avustettuna. Hailuodossa kuitenkin kävi niin että kun kahlailin meressä ja koirat pyöri siinä jaloissa niin, ei neidillä näyttänyt olevan mitään ongelmia talsia perässä mereen ja ruveta sitten uimaan kun pohja katosi alta. Se sujui molemmilta koirilta hienosti!

Sataa sataa ropisee

Tänään oli kyllä sellainen näyttely päivä, että toivon ettei toista samanlaista tulisi vähään aikaan tai sitten enää koskaan! Ajelimme ensi alkuun parisen tuntia Harjavaltaan vesisateessa ja perinteiseen tapaan hyvissä ajoin. Käytännössä siis saavuimme näyttelypaikalle pari tuntia etuajassa, eikä yllätys ollut kovinkaan suuri, kun totesimme että sielläkin sataa.

Kävimme rokotusten tarkastuksessa ja kiertelimme hetken koirien kanssa näyttelyalueella ja suuntasimme sitten takaisin autolle. Totesin, että Etnan karva oli tosi kamalan näköinen (vaihtumassa) ja rupesin miettimään haluanko todella viedä sen kehään.. Kokosin sitten auton taakse, takakontin luukun alle suojaan "näyttelypöydän" häkistä jonka päälle heitin maton ja viltin ja koitin harjailla neitosta, jos vaikka enimmät karvat lähtisivät. Kyllähän niitä lähtikin, vaan ei se karva yhtään sen kummoisemman näköiseksi muuttunut!

Kynnetkin tuli leikattua molemmilta koirilta, Etnan pienestä vastaan hangoittelusta huolimatta ja sitten taas takaisin autoon.

Siellä sitä sitten istuskeltiin ja katsottiin vesisadetta juoden kuumaa mehua, jota olin onneksi hoksannut ottaa mukaan.

Etnan toinen omistaja, Tainakin saapui paikalla ja näytin Etnaa hänelle. Totesin sitten, että jos häntä ei ihan hirvittävästi harmita, niin voisin jättää Etnan kehän väliin ja niin sitten teinkin.

Vesisateesta ja kylmästä huolimatta Zeus esiintyi todella hienosti ja voittikin sitten oman luokkansa... Paras uros kehässä sijoituimme kolmansiksi joten pääsimme sitten suunnitelemaan kotiin lähtöä. Näytin vielä Etnaa Tainalle ja hän vähän katsoi Etnan liikkeitä.. huomasi jonkinlaista jäykkyyttä niissä, tai toisella puolella, vaikka sanoikin sen sitten muuten liikkuvan hyvin.

Täytyy koittaa etsiä jostain koirahieroja joka voisi käydä neitokaisen läpi ja sanoa sitten onko siellä jotain lukkoja tms...

Näyttelypäivä oli siis menestyksen kannalta ihan kiva, mutta se jatkuva vesisade oli kyllä todella inhottavaa. Varsinkin kun vesisadetta kesti koko päivän. Kävimme koirien kanssa iltalenkillä kaupungissa ja koirapuistossa. Mitään kovin mukavaa se ei kuitenkaan ollut, ainakaan koirien mielestä.. kaatosateessa kävely siis :) Itseäni se ei oikeastaan juurikaan haitannut, tykkään vesisateesta jossain määrin. Kunhan sitä ei kestä viikko tolkulla. Näyttelyitä ajatellen se ei kuitenkaan ole kovin mukavaa.

Tällä hetkellä ei ole nyt seuraavaa näyttelyä vielä tiedossa.. tosin kävin kennelliiton sivuja selailemassa ja loppu kesältä löytyi muutama mahdollinen näyttely joihin saattaisimme suunnata. Niitä olivat mm.

Valkeakoski 13.8  (Tänne olen ilmoittamassa todennäköisesti molemmat koirat, jos Etnan "turkki" on   kunnossa siihen mennessä)

Tervakoski 27-28.8 (Olin tuolla viime vuonna Zeuksen kanssa ja se oli ihan kiva näyttely)

Rn Helsinki 0.9 (Pienellä varauksella... )

Seuraava koitoksemme Zeuksen kanssa kuitenkin 4.6 jolloin olemme menossa Espooseen luonnetestiin. Täytyy sanoa, että jonkinlainen pieni jännitys kyllä kiemurtelee jossain tuolla sisuksissa :)

Kun mikään ei riitä

Pikku hiljaa olen huomannut pyörittäväni kummalista ajatusta pääkopassani. Olen pysynyt siitä vielä melko hiljaa, enkä ääneen ole uskaltanut sitä lausuakaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että aika pitkä tie on kuljettu siitä kun kävelin vanhan saksanpaimenkoirani kanssa haaveillen saman rotuisesta pennusta.

Sitten tuli Zeus ja vei sydämeni lopullisesti. Aika kului opetellessa elämää aivan uudenlaisen koiran kanssa. Ajatuksissa oli kuitenkin melko vahvana vielä saksanpaimenen hankkiminen toiseksi koiraksi.

Jossain vaiheessa minulle tarjottiin mahdollisuutta toisen kääpiöpinseri uroksen ottamiseksi. Ajattelin kuitenkin, etten talouteeni halua toista uroskoiraa.

Selasin nettisivuja, pentukuume vaivasi...

Lopulta löytyi siihen lääke ja tein alustavan pentuvarauksen. Siinä kävi kuitenkin surullisesti, enkä pentua kyseisestä yhdistelmästä saanut. Olin melkoisen murtunut ja todella haikein mielin.

Muistan miten istuin jouluna ikkunan ääressä ainokaiseni, Zeus sylissäni, katselin lapin lumisia maisemia. Ulkona paukkui yli -30 asteen pakkaset ja radiosta soi joululaulut. Silloin korvaani tarttui eräästä laulusta muutama sana... Tarkkaan en nyt enää muista miten se meni, mutta suurin piirtein kuitenkin

...ja Etnanpa kaukana kauniina nään...

Mietin että siinäpä vasta olisikin hieno nimi koiralle. Harmi vaan, etten missään nimessä halunnut punaista kääpiöpinseriä. Ja mustalle taas tuo nimi ei olisi sopinut.

Ehkäpä se oli jonkinlainen enne, kuka tietää...

Aika kului ja sitten yhtäkkiä minulta kysyttiin voisinko olla yhtään kiinnostunut sijoituskoiran ottamisesta. Enhän minä ollut, en ollut koskaan mitään sellaista ajatellutkaan. No aloin kuitenkin pyörittelemään ajatusta mielessäni. Mietin ja mietin ja koko ajatus oli kaatua siihen kun kuulin Suomeen tulossa olevan narttupennun olevan punainen. Ensimmäinen reaktioni oli ehdottoman kielteinen... Noh, sitten taas mietittiin ja mieleeni muistui tuo pieni hetki, "kaunis kaukana oleva tulivuori" sieltä paukku pakkasten keskeltä.

Tulivuoresta puheenollen juuri samoihin aikohin taisi Islannissa purkautua tulivuori. Eihän sen pitänyt elämääni vaikuttaa millään lailla, vaan vaikuttipa sittenkin. Niinpä tuhkapilvien takia lensi Suomeen pienellä viiveellä pieni, punainen taittokorvainen, tulivuoren mukaan nimeensä saanut neitokainen.

Etnan saapumisesta on nyt kulunut reipas vuosi ja Islannissa on taas purkautunut tulivuori. Se nyt taitaa kuitenkin olla jo sivuseikka.

Sivuseikka, tosiaan niin! Ehkäpä koko tämän blogi päivityksen pääasia on nyt kuitenkin se, että kaiken tämän viimeaikaisen pyörityksen keskellä olen melkoisessa välikädessa.

Palatakseni asiaan pitäisi ehkä nyt koittaa rykäistä tuo palakurkusta...

Olen tehnyt siis alustavan pentuvarauksen!

Asiassa on kuitenkin vielä aika monta mutkaa, eikä mutkia voi aina suoristaa.

Olen pyöritellyt asiaa ympäri ämpäri tulematta hullua hurskaammaksi. Mitä ihmettä voin tehdä, kun minulle on ilmoitettu että "tähän taloon ei tule enää yhtään koiraa tai minä lähden." Uskallanko ottaa riskin ja kokeilla?

Oikeastaan omilla ehdoilla eläminen on aika vaikeaa jos lusmuaa toisten nurkissa. Sattuneista syistä elämäntilanteeni on nyt kuitenkin juuri sellainen! Jos minulla olisi oma asunto, ei tällaista ongelmaa olisi.

Tiedä sitten siitä ongelmastam sitä kun ei ole vielä edes laitettu alulle...

Kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että sikäli mikäli minulla asti syntyy tyttöpentu, se tulee minulle! Asiasta pitäisi nyt vain uskaltaa keskustella.

Ai miksi?

No siksi, koska haluan ehdottomasti saada Zeuksen pennun ja juuri tästä tulevasta pentueesta.

Uskon vahvasti että Zeuksella on kissan tavoin yhdeksän henkeä, ja jos niin ei ole niin tässä mennään jo aika vahvsti laina-ajalla. Ja sikäli mikäli niitä henkiä yhdeksän olisi, niistä on jo useampia käytettty. Enkä halua joutua tilanteeseen, että viimeinenkin niistä menee ilman että minulla on Zeksen jälkeläinen.

Voiko hyvä onni seurata ikuisesti?
Voiko onni olla onnettomuudessa joka kerta mukana?
En usko!

Zeus on kuitenkin melkoisen kovan onnen koira. Onneksi tähän asti onni on aina ollut onnettomuudessa mukana. Ehkäpä jotain Zeuksen kova onnisuudesta kertovat ne kerrat jolloin Zeus on joutunut itseään huomattavasti kookkaamman lajitoverin hampaisiin (jotka sen suurempaa numeroa tekemättä olivat dobberi ja jälkimmäisellä kerralla husky). Onni onnettomuudessa molemmilla kerroilla on ollut se, että näistä tapauksista on selvitty ilman suurempia vammoja ja minkäänlaisia traumoja. Ainakin Zeus siis. Ehkäpä jotain Zeuksen hyvästä onnesta kertoo myös ällistynyt eläinlääkäri, joka tutki auto-onnettomuuteen joutunutta Zeusta ja totesi, "ettei tällaista koiraa olekaan, miksei sillä ole minkäänlaisia shokin merkkejä, on se aikamoinen teräsmies" Valitettavasti tämä teräsmies ei kuitenkaan osaa lentää, siitä olisi varmasti ollut apua Zeuksen pudotessa kalliolta alas...

Sattuneista syistä pelkään siis Zeuksen hyvän tuurin joskus loppuvan ja se tilanne hirvittää minua...

Samalla kun haaveilen mahdollisesti tulevasta pienestä mustasta tytöstä, ajatuksissa pyörii mahdollisesti joskus Zeuksen tytön pennun ostaminen ja sijoittaminen. Tietysti vain jos tuo tyttö on terve ja uros valinta miellyttää minua itseäni. Kyseinen narttu on tällä hetkellä 10 kk vanha ja todella vienyt sydämeni. Joitakin kertoja olen harmitellut, etten ottanut sitä jo alunperin itselleni!

Päätelköön itsekukin sitten sen mitä nämä ajatukset mahdollisesti tarkoittavat. Ehkäpä jotain siitä kuitenkin kertoo se, kuinka harmissani olin huomatessani, että samana vkl kun on tokon pm kisat olisi ollut myös Hämeenlinnassa kasvattajan peruskurssi!

Eiköhän niitä kuitenkin tule lisää...
ja kiirehän minulla ei ole mihinkään!
Sanotaanhan sitä, että hiljaa hyvä tulee.

Jonkun kerran myönnän kyllä ajatelleeni tuleeko sitä toisinaan haukanneeksi liian suuren palan omenasta...

Mikä on se kummallinen ahneus mikä ihmiseen (minuun ainakin) tuntuu toisinaan iskevän. Jos nyt miettii vaikka tuota minun kanilaumani tarinaakin.

Ensin tuli yksi kodinvaihtaja joka jonkin ajan kuluttua tarvitsi kaverin. Niinpä Riesan kaveriksi muutti Ressi. Sitten tuli kesä ja netti täyttyi mitä suloisemmista kaninpoikasten kuvista. Eikä asiaa helpottanut yhtään se, että töissä hoidin päivittäin samanlaisia suloisuuksia! Ja niinhän siinä kävi, että tein varauksen Rillasta ja hain sen kotiin. Pari viikkoa sen jälkeen tarttui töistäkin mukaan kaninpoikanen ja niin meille muutti myös Rintintin. Ja puolessa vuodessa oli yhden kanin sijaan jaloissa pyörimässä neljä!

Hulinaa

No voihan huokaus.. Kankean alun jälkeen sain kirjoiteltua pitkät tovit enemmän ja vähemmän tärkeää asiaa, kunnes sitten poistin koko tekstin ja taas piti aloittaa alusta. Jotenkin niin tuttua tuolta freewebs blogin ajoilta. Noh toivottavasti tätä tekstiä ei nyt tarvitsisi kovin montaa kertaa kirjoitella uusiksi!

Kuva on otettu toukokussa läheiseltä pellolta.

Tässä näin kuvan lautautumista odotellessa on hyvä koittaa kirjoitella muistiin taas jotain asiaa. Ja ehkäpä sitä pitäisi aloitella jostain riemuitsemisen arvoisesta asiasta... Sellainen ehkäpä on se, että Etnan kanssa aletaan pikkuhiljaa päästä jonkin asteiseen tulokseen tuon remmirähinän kanssa. Vesipullo kun kulkee kätevästi koulutusliivin taskussa ja tarvittaessa muistuttaa neitiä siitä, miten sitä nätisti pitikään ohittaa toinen koira. Edistytty ollaan jo sen verran hyvin että suurin osa koirista pystytään ohittamaan ilman rähinöitä tai pörinöitä.. joskus vielä täytyy pullo kaivaa taskusta mutta useasti ohittaminen sujuu jo niin että vaadin Etnalta kontaktin minuun :)

Pitkän "loman" jälkeen herrasväki eli koirat ovat päässeet taas töihin mukaan. Tosin voi olla että Harjavallassa käytävän näyttelyreissun jälkeen ne taas jäävät hetkeksi aikaa tauolle. Itseasiassa pieni tauko tulee siis varmaan taas tuohon töissä käymiseen (koirilla), mutta vähän pidempi tauko sitten näyttelyissä käymiseen. Etna ainakin jää vähän pidemmällekin tauolle ja Zeuksen kanssa täytyy sitten katsoa vähän näyttelyitä sillä silmällä jos jossain kävisi vähän pyörähtämässä.

Minä ja Etna Tre KV näyttelyssä -> JUN EH


Pikkuhiljaa tuo kevät on muuttunut alkukesäksi... Zeus on jo käynyt kastamassa talviturkkinsa eräänä kuumana sunnuntai päivänä, mutta Etna kasteli vain varpaansa. Uskoisin kuitenkin että myös se ui tänä kesänä.. kun ajan kanssa rannalle lähdetään...

Etnan juoksuja odottelen alkavaksi tässä jonkin ajan kuluttua.. saapa sitten nähdä milloin ne alkavat. Pienen pieniä viittauksia siihen on kuitenkin jo ilmassa... Se miten niistä selvitään onkin sitten sen ajan murhe.

Tokoa ollaan reenattu enemmän ja vähemmän innostuneesti aina silloin tällöin. Jotenkin se ei nyt vaan jaksa innostaa ja tietysti jos olisi viisas niin sitä reenaisi vain sillon kun on itse oikeassa vireessä. Niin taisi käydä tänään.. näyttelyreenien sivussa kävin Zeuksen kanssa alokasluokan liikkeitä läpi ja ne sujuivat yllättävän hyvin.. Seuraamisessa pienenä pulmana on se, että Zeus alkaa ennakoida jättäviä liikkeitä ja hidastaa siis vauhtia kun arvelee käskyn kuitenkin kohta tulevan... Tänään otimme seuraamista, liikkeestä maahan ja liikkeistä seiso, luoksetuloa ja paikalla oloa ja ne kaikki sujuivat (oman silmän mukaan) ihan hienosti lukuunottamatta juuri tuota pientä Zeuksen ennakoimista.

Näyttelyreeneistä puheenollen tänä keväänä niissä on tullut muutamissa käytyä. Pikkuhiljaa Etnakin alkaa hoksaamaan mistä on kysymys.. Sen kanssa pitäisi vain jaksaa reenata niin, että seisomiseen saisi lisää kestoa. Liikkuminen Etnalla on mielestäni edelleen todella huonoa, mutta en keksi miten sen saisi liikkumaan paremmin. No ehkäpä saamme siihen vinkkejä sitten sunnuntaina Harjavallassa.

Piti tässä oikein muistella miksi viime viikolla ajattelin että nyt pitäisi kyllä kirjoittaa blogiin heti ettei vain unohtu.. No unohtu se, mutta palasi mieleen kuitenkin. Ja se asia taisi liittyä jotenkin siihen, että olemme alkaneet koirien kanssa reippailemaan pienesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kävelylenkeillä tahti on vähän toinen kuin talvella ja keväällä ja juokseminenkin on tullut mukaan kuvioihin. Täytyypä sanoa etten muista milloin olisin nauttinut niin paljon kun viime viikon piitkällä lenkillä. Siinä niin käveltiin kuin juostiinkin erittäin vaihtelemassa maastossa ja sen verran reipas tahti oli, että kolmen tunnin lenkki kutistui kahteen tuntiin. Koiristakin oikein näki sen, kuinka paljon ne nauttivat siitä kun saivat vapaasti juosta.

Käskystä riippuen koirat juoksivat metsäpolulla joko edessäni tai takanani... lenkin loppu puolella tuli vastaan oja.. Niiden kaikkien lammikoiden ja vesilätököiden jälkeen päätin todella yrittää selvitä kuivin jaloin. Híeman epäröivin katsein tutkailin ojan yli meneviä puunrunkoja miettien kestäisivätkö ne. Tulin siihen tulokseen, että koska nuo muurahaiset luottavat niihin niin luotan minäkin. Ja eikun sitten vain ojan yli :D. Kyllähän ne puut kestivät, harmi vaan että yksi niistä päätti pyörähtää ympäri kesken kaiken ja niinhän siinä seisottiin sitten nilkkoja myöten ojassa :D :D :D Sen verran hyvä fiilis oli kuitenkin päällä, etten niin pienestä jaksanut masentua, hyvänen aika sentään eihän siinä kastunut vaan kun sukat, kengät ja lahkeet. Mitä siitä että valkoiset lenkkarit olivat muuttaneet väriään toiseen ääripäähän. Niinpä jatkoin itsekseni naureskellen matkaa.. ja niin joo ne koirat. Ne tietysti selvisivät kuivin tassuin, ne kun viisaasti hyppäsivät ojan yli

Napanuoran kasvattamista

Tampere KV näyttelyn jälkeen koirani jäävät viikon mittaiselle "lomalle" ettemme veisi mukanamme töihin mitään tartuntaa... Näin ollen tulee samalla palauteltua mieliin myös yksinolo harjoituksia. Ensimmäinen päivä meni ihan kohtuu hyvin.. eivät ne kahdeksaa tuntia joutuneet olemaan yksin, ehkäpä vain puolet siitä mutta kotiin tultuani löytyi makuuhuoneestani silputtu paperirulla. Syyllistä ei kovin kaukaa tarvinnut hakea, Zeushan ei koskaan ole moista harrastanut, Etna puolestaan toisinaan tylsistyessään kyllä. Olin koittanut kerätä kaiken mahdollisen syötävän tarpeeksi ylös, mutta tuo paperirulla oli nähtävästi unohtunut.

No onneksi vahinko ei kuitenkaan ollut sen suurempi... Vastaaotto komitea oli melkoinen, kera hyppyjen, pomppujen ja haukkujen. Oli siinä melko vaikeaa koettaa olla huomioimatta koiria, kun nuorempi melkein väkisin yritti kiivetä syliin.

No jälleennäkemisen riemusta selvittiin ja käytiin läheiseltä pellolta hakemassa erittäin tiivisti pakattuna 10 litraa voikukan lehtiä ym. vihreää kanilauman syötäväksi. Siinä samalla koiruudet saivat tuhlata ylimääräistä energiaansa juoksennellen saksanpaimenkoira Ronin kanssa.

Tänään palauteltiin hieman myös kanien muistiin sitä, miten sitä pitikään käsiteltäessä käyttäytyä... siinä samalla tuli tarkistettua kaikilta hampaat ja kynnet.

Päätin todella ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa tältä keväältä toko reenit.. Tällähetkellä vaan ihan meidän keskiset, mutta parempi sekin kai kun ei mitään.

Zeuksen kanssa aloittelimme palauttelemalla mieliin luoksetuloa lyhyeltä ja pitkältä matkalta. Se sujui muuten hienosti ilman varasteluja ym.. mutta herralla on hieman hakusessa suoraan istuminen pitkän luoksetulo matkan jälkeen. Niinpä sitä täytyy varmaan alkaa rakentamaan oikeaksi taas lyhyen matkan avulla ja sitten pikkuhiljaa pidentää matka.. Toisena palauttelimme mieliin Zeuksen ikuista ongelma aluetta, nimittäin maahanmenoa! Tällä kertaa niin maahan meno, kuin paikallaolokin sujuivat hienosti. Pidemmässä paikalla olossa herra tosin vaihtoi kesken kaiken kankulta toiselle.

Etnan kanssa aloittelimme palauttamalla perusasentoa mieliin.. Hyvin neiti sen muisti, vaikka kaikki muu onkin vaipunut unholaan! Hienosti Etna osasi istua sivulle, mutta siinä pysyminen olikin sitten jo toinen juttu. Eli neidin kanssa jatkamme siitä, että pikkuhiljaa pidemmämme perusasennossa istuttavaa aikaa ja sitten aletaan varovasti muuttamaaan sitä paikalla oloksi josta ehkä sitten jossain vaiheessa rakennamme luoksetulon!

Tämmöisiä tällä kertaa!

Jaahas :) Melkeinpä tekisi mieleni aloittaa tänään sanomalla, että TAAS kirjoittamassa blogia. Edellisestä kerrasta kun ei ole aikaa kovinkaan kauaa.. Vaan mitäpä pienistä kun ei ne pienetkään meistä. Ja kun kerran pienesti löytyi jotain hehkuttamisen arvoista asiaa, niin ajattelin siitä heti tännekin riemuista.

Ensinäkin meillä on ollut koirien kanssa pitkä päivä. Aamulla suuntasimme ensin Tre KV näyttelyyn, onneksi matka ei ollut kovinkaan pitkä. Siellä vierahti huomaamatta niin tunti kuin toinenkin, molemmat koirat kävivät kehässä pyörähtämässä ja seisoskelemassa kuitenkin ilman sen kummoisempia tuloksia. Zeus tapansa mukaan ERIn, mutta ensimmäisen kerran tänä vuonna ilman SA:ta ja Etna omaan tyyliinsä EHn.

Arvosteluissa ei sinänsä ollut mitään uutta, tosin joitakin hämmästyttäviä piirteitä... Vielä joku aika sitten(lue Lahti KV näyttelyssä) Etnalle kaivattiin lisää eturintaa... nyt arvostelua lainaten sillä olikin "Hyvin kehittynyt rintakehä" Hieman kulmakarvoja kohotti myös se ettei kummankaan koiran liikkeistä mainittu mitään. Vaan parempihan se meidän kannalta on!

Tänään näyttelypäivä sujui suht rennoissa merkeissä, toki pientä jännitystä oli ilmassa... Totesin vaan, että Etna tarvitsee hirveästi lisää kestoa seisomiseen, se välttämättä vaikuta kovin edustavalta stepatessaan koko ajan edestakaisin.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme näyttelyreeneihin Hakametsän jäähallin parkkipaikalle.. jonkin asteisesti siinä pyörähtelin molempien koirien kanssa mutta niistä oli aistittavissa jo jonkin asteista väsymistä.

Reenien jälkeen suuntasimme vielä kääpiöpinseri porukalla koirapuistoon ja kummasti sitä löytyi uutta energiaa. Ilokseni huomasin ensimmäisen kerran Etnan todella vapautuneen koirapuistossa niin että se leikki sydämensä kyllyydestä siellä, käyden vain aina välillä minua morjenstamassa!

Aika on kulunut vikkelään ja edellisestä blogi kirjoituksesta on melkein kuukausi aikaa. Paljon on sinä aikana tapahtunut ja siitä olisi nyt tarkoitus koittaa jotain kirjoitella muistiin...

Ensinä ehkäpä kaikista suurin muutos on ollut muutto kimppakämpästä takaisin vanhempieni luokse maaseudun rauhaan. Arkea on suunnattomasti helpottanut mm. se että ulko-oven avatessa ei ole sitä riskiä että jompikumpi koira syöksyisi tielle suoraan auton alle. Jonkun kerran kun Etna-epeli karkasi oven suusta suoraan tielle lähtien kerran auton perään ja sitten toiseen suuntaan koiran perään. Muutamat ohikulkijatkin joutuivat haukutuksi lähietäisyydeltä neidin toimesta ja minä tietysti nolostuneena pyytelemään anteeksi!

Mukavaa on myös se, että uudesta(vanhasta) kotipihastamme pääsee joko suoraan pellolle tai metsään, ja kävelytiekin kulkee aika lähellä tontin rajan vieressä niin että toisinaan iskee oikein valinnan vaikeus siitä mihin päin sitä oiken lähtisi. Parasta siinä ehkä on se, että pellolle ja metsään voi lähteä koirat vapaana. Toki tässäkin joka kertaa teemme niin, että minä ylitän ensimmäisenä tontin rajan ja koirat saavat vasta sitten luvan kanssa tulla perään!

Näin kevään tullen olemme myös aloitelleet pyöräilyn. Pyöräily kahden koiran kanssa ei ole oikeastaan sen haasteellisempaa kuin yhdenkään kanssa.. kuitenkin haaveilen pyörään kiinnitettävästä springeristä vai mikä lie se nimeltään sitten onkaan. Silloin se olisi vielä helpompaa ja pyöräily asentokin olisi ehkäpä hieman mukavampaa. Zeus on ymmärtänyt pyöräilyn idean loistavasti.. se etenee koko ajan pienellä vedolla tasaiseen tahtiin ilman turhia koikkelehtimisia. Etnalla oikea tyyli on vielä hieman hakusessa.. se tykkää jolkotella ennemmin pyörän takaviistossa kuin vierellä ja on siinä mielessä inhottava, että kun minun pitäisi katsoa eteenpäin en näe neidin liikkumista ollenkaan. Näin ollen joitakin äkkipysähdyksiä pyörälenkkien aikana on ilmaantunut neidin toimesta. Onneksi vauhtimme on kuitenkin siinä määrin rauhallinen, että saan pyöräin pysäytettyä nopeasti ilman sen suurempia kommelluksia.

Pyöräilyn ohella olisi tarkoitus alkaa myös juoksemaan koirien kanssa, kunhan saan itse vain juoksukengät ostettua!

Huhtikuun loppu puolella kävimme koirien kanssa Turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä ihan hienoin tuloksin. Zeus oli ERI AVO2 SA PU ei sij. (eli selkokielellä avoimen luokan toinen ERINOMAISELLA arvostelulla, sertifikaatin arvoinen, paras uros kehässä ei sijoitusta) Etna puolestaan sai EHn eli ERITTÄIN HYVÄN arvostelun ja noottia tuli lähinnä neidin liikkumista, kehittymättömästä eturinnasta ja turkista. Tarkemmat arvostelut ovat luettavissa kotisivuiltamme.

Mätsäreissäkin on tullut pari kertaa käytyä. Toisen match shown tulokset puuttuvat kotisivuiltamme, siellä molemmat koirat esiintyivät suhteellisen hyvin (jos ei lasketa Etnaa) mutta eivät sijoittuneet. Tämän päiväisessä mätsärissä (3.5.2011) ei aluksi kumpikaan koira esiintynyt edukseen. Zeus haahuili kehässä aivan muissa maailmoissa saaden kuitenkin punaisen nauhan. Etna puolestaan ei pysynyt seisomassa hetkeään ja liikkui taas todella huonosti joten sai ansaitun sinisen nauhan. Sinisten kehässä Etna oli todella väsynyt ja palelevainen eikä esiintynyt enää ollenkaan. Se ei pysynyt seisomaasa ollenkaan, mutta liikkui ihan kohtuudella. Ensin katsoin että "jes pääsimme kuuden parhaan joukkoon" ja lopulta viellä sinisten kolmansiksi. Olin tuloksesta todella yllättynyt, sillä kehässä oli monta huomattavasti paremmin esiintynyttä koiraa. No ilmeisesti tuomari sitten tykkäsi palelevasta, väsyneestä Etnasta :) Punaisten kehässä Zeus alkoi pikkuhiljaa heräillä ja seisoi mallikelpoisesti. Liikkuminen sujui hienosti, jos ei oteta lukuun sitä kohtaa mihin joku ihana narttu oli pissannut... Seisotukset sujuivat esimerkillisesti ja pääsimme kuuden parhaan joukkoon. Lopulta pitkän pohtimisen jälkeen tuomari tiputti meidän pois. Onneksi, sillä niin minä kuin koiratkin olimme väsyneitä ja palelimme.

Vaan eipä tuo mätsäri reissu ihan turha reissu ollut.. molemmille koirille tuli nimittäin ostettua pelastutliivit tulevaa kesää odotellen (päätin unohtaa jo kotona olevan pelastusliivin ja ostaa uudet :)). Nyt voimme sitten huoletta mökillä käydä soutelemassa kun molemmilla koirilla löytyy liivit.

Olemme toivottaneet kesän tervetulleiksi ja Expottiakin on varattu kaappiin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ensimmäinen annos on vielä laittamatta lapojen väliin, sillä en uskalla sitä sinne laittaa ennen TRE KV näyttelyä.. Sen jälkeen eli tulevana sunnuntaina tökötti on kuitenkin tarkoitus koiriin laittaa, joten nyt eletään toivossa ettei punkkeja sitä ennen ilmaantuisi.. jo senkin takia, että molemmat koirat nukkuvat yöt kainalossani!

Vielä jännitellään sitä satutaanko Zeuksen kanssa pääsemään luonnetestiin tulevana vkl. Saapa nähdä miten sen asian kanssa käy.. mutta jos emme pääse, niin sitten tosiaan kutsuu tuo Tampereen kansainvälinen koiranäyttely. Sitä seuraa sitten Harjavallan ryhmänäyttely ja mahdollisesti Kotkan KV näyttely kesäkuussa.. Tämän kuun puolella olisi vielä muutama mätsärikin.. muistaakseni 14 päivä Jämsässä ja sitten 22 päivä Tampereella Hakametsän jäähallin p-paikalla! Näihin olemme ainakin näillä näkymin menossa.. Etna kun vaatii reeniä vielä ihan hirmuisesti, Zeus nauttii kehässä olemisesta ja meni lisää varmuutta esittämiseen!!

Näihin ajatuksiin on ehkä hyvä lopettaa tällä kertaa ja sitten vain ihan sivulauseessa mainita siitä, että Zeuksen kanssa olisi tarkoitus lopultakin alkaa reenaamaan ihan todella yhtä loppukesän koitosta varten...

kevät kuvia :)

Kevät

Niinhän siinä kävi, että tuli kevät ja jonkin asteisesti uusi elämän vaihe. Pikkuhiljaa me, niin minä Zeus kuin Etnakin alamme hiljalleen herämään talviunestamme.

Innostuimme taas koirapuistoilusta. Monena iltana olemme käyneet puistoilemassa.. Zeus on siellä aina oma itsevarma itsensä, paikallinen poliisi. Kukkulan kuningas käy katsastamassa kaikki uudet tulijat, itsevarmasti käy kertomassa olevansa se joka siellä käskee. Ainakin tähän asti olemme selvinneet ilman sen suurempia vanhingoita, herran itsevarmuudesta huolimatta. Pahimmilta ärhentelyiltä on vältytty yksinkertaisesti sen kaavan avulla, että aina kun näyttää siltä että tilanne kiristyy kahden uroksen välillä olen lähtenyt kävelemään päinvastaiseen suuntaan. Näin ollen tilanne on aina lauennut ja Zeus lähtenyt juoksemaan perääni.

Etna puolestaan suhtautuu varovaisen epäilevästi kaikkiin muihin kulkijoihin. Se haahuilee ympärilläni muutaman metrin säteellä ja seurailee leikkiviä koiria kaumpaa. Jos joku uskaltatutuu sen mielestä liian lähelle se murisee ja juoksee jalkoihini. Jos toiset innostuvat Etnan mielestä liian rajuun leikkiin ja lähtee haukkuen niitä kohti. Palaten kuitenkin nopeasti luokseni. Toisinaan tarkkailtuaan tilannetta rauhassa ja löydettyään tarpeeksi rauhallisen kaverin saattaa Etna jopa lämmetä leikkimään.

Suurin osa teistä alkaa olla jo sulanut, niinpä lenkki toisensa jälkeen palaan kotiin kera kahden kuraisen koiran. Suuri helpotus on sinänsä se, että nuo koirat ovat jossain määrin aika karvattomia versioita. Vähän tilanteesta riippuen olen joko ahkerana vienyt koirat suihkuun. Laiskenpina päivinä olen sitten vain joko kuivannut koirat tai laittanut ne häkkiin kuivumaan. Koirapuistosta tullessa kuraongelmaa ei muodustu ollenkaan, ne kun hyppäävät takakonttiin häkkiin ja kotiin päästyämme ovat ne jo kuivuneet ja kuivunut hiekka jää fleeceihin autonhäkkiin.

Kanitkin pääsivät ulkoilemaan lauantaina ensimmäisen kerran sitten pitkän talven jälkeen. Ja kaipa niiden pikkuhiljaa pitäisi ulkoilmaan tottua, kun tämän kuun lopulla ne muuttavat ulkokaneiksi. Vielä pitäisi kehitellä kunnon tukeva ulkoaitaus niille!