sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joku aika sitten aloin tuntea epävarmuutta sen suhteen, osaanko todella ruokkia pennun barffilla, joten päädyin ostamaan säkillisen penturuokaa. No sen jälkeen sitten tietysti iski totaalinen laiskuus, minkä seurauksena aikuiset alkoivat saamaan samaa pentunappulaa kuin Adjakin. Sitä jatkui reippaan viikon kahden verran. Samaan aikaan tapahtui kuitenkin huomattavia muutoksia joista suurimpana ympäritöriskinä olivat valtavat hajuhaitat.

Barffauksen aikana koirien kakat (niin aikuisten kuin pennunkin) olivat hyvin pieniä ja oikeastaan miltei hajuttomia. En muista niiden kärsineen myöskään ilmavaivoista.

Nappuloiden syöttämisen jälkeen, koirat alkoivat kuitenkin haisemaan pahemmalle kuin yleiset käymälät ja samassa tilassa niiden kanssa oleminen alkoi käydä miltei sietämättömäksi. Etenkin kun haisunäätiä nukkui kanssani samassa huoneessa kolme.

Niinpä päätin sitten ympäristöystävällisistä syistä johtuen siirtää ainakin aikuiset takaisin barffille. Tulin koitenkin sopivasti sitten kipeäksi ja sitkeä flunssa vei kaikki voimat. Niinhän siinä sitten kävi, että kun perjantaina lähdin ostamaan pennulle uutta säkkiä nappulaa, tuli samalla ostettua 15 kg aikuisten ruokaakin.

Merkki vaihtui tosin toiseksi, ja ainakin toistaiseksi suuremmilta hajuhaitoilta on vältytty, joskin koirien ulosteen määrä ja haju on kyllä kasvanut...

Tosiaan olen sairastellut tässä sitkeää flunssaa jo kohta viikon, eikä se tunnu hellittävän millään. Aika on ollut koirille varmasti melkoisen tylsä, vaan eivätpä ne juuri ole oireilleen,vaikken niiden kanssa olekaan jaksanut touhuta. Suurin osa näistä sairastelu päivistä on mennyt nukkuessa, välillä yksin välillä yhdessä. Ihmeesti tuo pentukin on se oppinut, että nukutaan silloin kun lauma nukkuu ja ollaan hereillä taas kaikki yhdessä.

Ensi viikon loppu puolella suunnataan Adjan kanssa eläinlääkärille ja neiti saa ensimmäisen rokotteen nahkansa alle. Saapa nähdä mitä mieltä tempperamenttinen äkäpussi siitä on :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti