tiistai 27. marraskuuta 2012

Hieman epätarkalla, puhelimen laadulla julistetaan joulukausi avatuksi!! Kuvassa siis Zeus jonka kanssa olin mukana meidän ensimmäisessä kaverikoira tapahtumassa, joka ei kuitenkaan varsinaisesti ollut kaverikoira tapahtuma, vaan Tampereen jouluparaati  :) Meitä oli siellä kuitenkin vajaa kymmenen kaverikoiraa mukana, ja paraatin jälkeen jäätiin vielä torille rapsuteltaviksi.. Tai sanottaisiinko, että koirat jäivät rapsuteltavaksi :) Zeus suhtautui hyvin siihen, kun pienet lapset kävivät sitä silittämässä ja halailemassa, vaikka se oli ihan odotettavissakin. 

Virallisesti me päästään kaverikoiratoimintaan mukaan sitten ensivuoden puolella, meidän toimintaan mukaan pääsyä on vähän hidastanut muuttoni Asikkalaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti