Tällä hetkellä yritetään vain selvitä hyvällä fiiliksellä ja huomioida kaikin mahdollisin tavoin muut kulkijat ja etenkin toiset koirakot. Se ettei meidän laumasta yksi osaa nätisti ohittaa, ei mielestäni kuitenkaan tarkoita sitä, että näiden ohitustilanteiden pitäisi olla hankalia, tai epämiellyttäviä muille meidät kohtaamaan joutuville koirakoille.
Ohitustilanteet sujuvat meillä parhaiten tietenkin niissä tapauksissa kun kohdattava koirakko on havaittu jo hyvissä ajoin. Aina tilanteen niin salliessa väistän jo hyvissä ajoin tien sivuun ja toisinaan pitkälle pientareen puolelle. Zeuksesta ja Adjasta huolehdin sen verran, että narut ovat riittävän lyhyellä ja ote niistä pitävä. Sen jälkeen voin keskittyä täysin Etnaan.
Etnaa otan toisella kädellä tiukasti kiinni valjaista ja toisella kädellä otan kuonosta kiinni. Vaikka otteet on varmat niin mieli kuitenkin kepeä. Tämän pitkälle jo viidettä vuottaan elävän koiran kanssa on kokeiltu vaikka ja mitä, toivostakin olen luopunut moneen kertaan. Sisuuntunut ja yrittänyt uudelleen.
Nyt se tahkoaminen on saanut riittää.. niillä resursseilla mitä minulta ja tuolta koiralta löytyy, ei elämä tämän kummemmaksi muutu. Koskapa Etna kiihtyy ohitustilanteissa niin, että menettää toisinaan jopa oman kontrollin, olen todennut parhaimmaksi ratkaisuksi katkaissta tuon kiihtymisen heti alkuunsa. Ja vuosien mittaa kokeillut varmasti kaikki mahdolliset keinot maan ja taivaan väliltä.
Minulle tältä erää ja tulevaisuudenkin suhteen riittäköön se, että koiristani kaksi onnistuu ohitustilanteissa mallikelpoisesti, Etnan kanssa elelläään ja oleillaan niillä ominaisuuksilla jotka sille on elämän alussa jaettu ja elämässä edetään puolestaan niillä rahkeilla, joita minulta löytyy.
Olkoon se enempää, tai vähempää, se on sitä meidän elämää.
Etna keväällä 2015 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti