lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tänään toteutui pitkään odoteltu kaverikoirien yhteislenkki ja palaveri. Kipsuttelimme Zeuksen kanssa hyvissä ajoin kirkonkylälle. Siinä me seisoskelimme ja odottelimme kyytiä kevät auringon lämmittäessä mukavasti. Jälleen kerran sai huomata, kuinka mukavaa on kulkea yhden, hyvin koulutetun ja yhteiskkuntakelpoisen koiran kanssa.

Siinä kun seisoskelimme ja jatkokyytiä odottelimme, käveli siitä ohi kunnallisvaaliehdokas. Hän kysyi olinko käynyt jo äänestämässä ja kehoitti äänestämään. Puheenaihe kääntyi koiriin, kunnallisvaaliehdokkaan tytär haluaisi koiran ja ehdokas kyseli oliko minulla tiedossa pentuja jotka olisivat mahdollisesti luovutuksessa kesäkuun alussa. Pudistelin päätäni, enhän tiennyt sellaisista, kun en tällä hetkellä aktiivisesti seuraa pentueita, en niiden suunnittelua, saati sitten toteutumista. Sanoin puolivitsillä, että minulta löytyy kolme koiraa, joista kyllä riittäisi muillekkin. En arvannut, että toinen ottaisi sen tosissaan, piti heti syödä sanansa, käyttää veto-oikeuttaa ja todeta, että eivät ne varmaan kyllä lapsiperheeseen sopisikaan. Kunnallisvaaliehdokas oli sitä mieltä, että Zeus kyllä voisi sopia, totesin, että ehkä niin, mutta ei sitä nyt kymmenvuotiasta koiraa kannata lapselle ostaa, ei ainakaan minun koiraani, joka tosin vasta heinäkuussa saavuttaa tuon kymmenen vuoden iän. Puhe jatkui koirista yleisellä tasolla, ehdokas pyysi ilmoittelemaan jos saisin jostain kuulla pentueista, ei kuulemma tarvitsisi olla edes puhdasrotuisia, ne kun ovat niin törkeän kalliita ja niihin täytyisi panostaa niin paljon enemmän. Liekö katseeni kertonut jotain, kun tämä jatkoi heti korjaten, "siis täytyyhän sitä tietenkin panostaa koiraan kun koiraan.." Lähtiessään kunnallisvaaliehdokas työnsi käteeni käyntikorttinsa ja muistutteli huomisesta äänestyspäivästä.

Kortti sujahti sujuvasti koulutusliivin taskuun ja mietin, että jos tuon lyhyen kohtaamisen perusteella pitäisi tehdä äänestysvalintansa, niin en äänestäisi. Ainakaan kyseistä ehdokasta. Hyppäsimme paikalle saapuneen auton kyytiin ja ajelimme kohti määränpäätä. Mukana olivat eväiden ohella tietenkin myös kiikarit ja määritysopas. No määritysopasta ei tarvittu kun sain listaan lisättyä pyyn, jollaisia kaksi oli juuri ylittämässä metsän kulkevaa soratietä.

Ilahduin melkoisesti, en muista milloin olisin viimeksi nähnyt kyseisen lajisia lintuja. Vuosien mittaan on jonkin verran tullut kohdattua metsäkanalintuja, mutta ei liiaksi asti. Fasaaneita, jotka kuuluvat peltokanalintuihin sen sijaan kävi säännöllisesti lapsuudenkotini lintujenruokintapaikalla syömässä. Ja kertaalleen, niin harmillista kuin se onkin, on yhden fasaaninpoikasen elämä päättynyt siihen, että ne sattuivat vastakkain Zeuksen kanssa.

Kohtaamispaikalle alkoi saapua väkeä, loppujen lopuksi kun lähdimme porukalla liikkeelle, oli ihmisiä ihan hyvän verran ja koiria 15. Aikalailla ja enimmäkseen hyvin sulassa sovussa matka jatkui kohti laavua ja nuotiopaikkaa. Katselin hieman harmisssani hyvin kituvasti palavaa nuotiota, joka savutti melkoisesti. Olisi tehnyt mieli käydä tulta kohentelemassa ja saada se palamaan ihan kunnolla, siinä määrin kun se olisi ollut mahdollista, mutta tyydyin tällä kertaa vain istumaan savussa. Zeusta hieman turhautti paikallaan kökkiminen, siispä se kertaalleen tölväisi kuuman kaakokupin nurin, melko taidokkaasti niin, että kuuma kaakao valui suoraan muovirasiaan. Ärsytti ja harmitti silti. Kaadoin itselleni uuden kupillisen kuumaa kaakaota, eikä mennyt kauaa, kun Zeus onnistui kippaamaan sen reppuni päälle. No sai siitä sentään muutaman suullisen juotua ennen sitä. Tympäisi pikkuisen enempi ja taisin vähän suutahtaa Zeukselle, täysin epäoikeudenmukaisesti tietenkin, eihän se sitä tahallaan tietenkään tehnyt. Ja sitten harmitti taas.

Yllättävän rauhallisesti sujui palaveri siinä savuavan nuotion äärellä, vaikka meillä oli siellä mukana 15 koiraa. Muutaman muun retkeilijän puolesta vähän harmitti. Ainakin irlanninsetterin kanssa retkeilleen miehen ja nuoren tytön hetki nuotiolla tuntui jäävän melko lyhyeksi, kun meidän porukkamme saapui paikalle. Olisihan heillä toki ollut mahdollisuus jäädä vielä nuotion ääreen istumaan, mutta omalle kohdalle miettien, niin olisinko niin tehnyt itsekään.

Olisin saanut paluumatkalla kyydin kotiin asti, Sanoin, että kävelen kyllä mielelläni siitä kirkolta, saisinpahan samalla kiikaroida järven lahdelta lintuja, josko sinne olisi tullut lisää havannoitavaa. Olihan sinne. Nokikanoja näkyi ainakin neljä, telkkä pareja oli puolenkymmentä, joutsenetkin istuivat jäänreunalla, sinisorsa koiras ja naaras olivat saaneet solmittua rauhan ja uiskentelivat sopuisasti yhdessä. Seurasin niitä kiikareillani ja sitten näin jotain muuta. Kuin ihmetellen sinisorsat kävivät pyörähtämässä lähellä lumivalkoista lintua, vähän sinisorsia suuremman. Määritysopas sai kyytiä, ohi kulkeva pyöräilijä lirutteli paikalle, kyseli olinko tunnistanut linnun. Sanoin, etten ollut löytänyt mitään lintua vastaavaa. Seurasin sitä kiikareilla, siinä se uiskenteli, vähän riistanväriä päässään, aavistus etukropassakin. Aavistuksen punertava nokka, vähän kuin haalistuneen punainen. Paikalle saapui lisää ihmisiä, yksi mies kaivoi esiin kameran valtavan kokoisen putken kanssa, epäili lintua uiveloksi, määritysopas kuitenkin kertoi ettei se voinut pitää paikkaansa. Edellinen pyöräilijä oli jatkanut matkaa, seuraava osasi kertoa, ettei kyseessä ollut mikään harvinainen läpimuuttaja, vaan leukistinen sinisorsa.

Siinä meitä sitten seisoi rivillinen ihmisiä ja yksi kääpiöpinseri ihmettelemässä lähes vitivalkoista sinisorsaa, eikä harmittanut yhtään, että lajilistalle ei tullutkaan uutta harvinaista lintulajia.

#29 räkättirastas.
#30 pyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti