On säitä pidellyt.
Aika lämpimiä.
Aamusta iltaan ja joka ainoa hetki siitä väliltä.
Moni tykkää,
minä en.
Alkuvuodesta totesin ystävälleni,
etten pidä siitä kevään vaiheesta,
kun lumi alkaa sulaa,
ja on kuraista ja märkää joka paikassa.
Loskan kanssa on monena keväänä
saanut tahkota kyllästymiseen asti.
Tänä keväänä taisi ainut kerta osua
pohjoisen reissun yhteyteen huhtikuun
alussa, kun päätin pitää nopean jaloittelu
tauon ennen Kärsämäkeä ja käännyin
levähdysalueelle. Oikeastaan jo samalla
hetkellä tiedostin tehneeni virheen.
Pysähtyä ei uskaltanut kun auto "kellui"
loskan päällä miten parhaiten taisi ja
loskaa oli tien pinnan päällä useita
kymmeniä senttejä.
Meinasi siinä iltayöstä pieni tuskanhiki
nousta pintaan kun mietin, mitä sitten teen
jos eteneminen tyssää siihen.
No pääsimme turvallisesti eteen päin ja
aamuyöstä perille.
Todettua tuli, että älykääpiöden
kanssa pärjää kyllä viikonlopun verran
lapsiperheen vieraana ja selviää yksistä
lasten syntymäpäiväjuhlistakin, kun
varautuu kaikkeen, pelaa varman päälle
110%, eikä jousta tehdyistä päätöksistä.
Kotopuolessa kevät tuli yhdessä
hujauksessa. Yhtenä päivänä oli lunta,
toisena päivänä märkä asfaltti ja kohta jo
kuiva sellainen. Hiekoitussorakin hävisi
ennätysnopeasti kevyenliikenteenväyliltä.
Kani tuli monena päivänä otettua metsään
mukaan. Ei sitä nyt lenkkeilyksi voi sanoa,
mutta hengailuksi nyt kuitenkin.
Syömistä löytyi lähinnä mustikanvarpujen
muodossa. Pikkuhiljaa alkoi löytyä
muutakin ja ensimmäiset satsit ulkoa
kerättyjä herkkuja tulevan talven varalle
on jo kuivattu ja pakattu kierrätys
paperipusseihin.
Pikkuhiljaa omakin pihapiiri alkoi vihertää
ja kani on ulkoillut hyvin omatoimisesti
aidatulla takapihalla. On hienoa ja
käytännöllistä, että kani ja kääpiöpinserit
voivat hengailla pihalla samanaikaisesti ja
tämä onnistuu hieman tarkemmin
valvotusti myös hoidossa olevalta Emralta.
Toukokuun ajan töiden jälkeen onkin
enimmäkseen tullut hengailua kotona
eläinten omatoimisen ulkoilun merkeissä.
Itselle päivät ovat olleet aivan liian
kuumia, eikä pilvettömältä taivaalta
paahtava aurinko ole todellakaan
houkutellut lähtemään lenkille ennen illan
viilentymistä.
Iltalenkit ovatkin sitten saattaneet venyä
15 km mittaisiksi kun ei malttaisi lenkkiä
lopettaa kun luonto vihdoin vähän
armahtaa illan kulkijaa. Yöunista se on
tietenkin pois kun iltalenkit venyvät lähelle
puoltayötä ja aamulla kuuden aikaan
jo soi kello.
Koirien kanssa on tullut jatkettua öljyilyä
ja Emrakin sai lähteä samaan touhuun
mukaan. Kun herra oli ollut viikon verran
hoidossa en illalla ollut ihan varma mihin
suuntaan sitä lähtisi lenkille. Arviolta niin
10 kilometrin mittainen luontopolun lenkki
kuuluu ehdottomiin suosikkeihini mutta
siellä ei ole tullut käytyä pitkään aikaan
muutamasta syystä.
1. Jo pari kertaa tallin pihasta tielle ryykännyt iso labradori uros
2. Kauriiden ja peurojen poluilla viihtyvät punkit
3. rehevöityneen joka kesä pahasti sinilevää kukkivan järven tulvavedet
Enimmäkseen sitä omaa intuitiota
kannattaisi kuunnella. Olisi kannattanut
tuolloinkin, mutta kun vaihtoehtona olisi
ollut kohdata kolme kääpiösnautseria tai
kääntyä luontopolulle, päädyin jo valmiiksi
huonon fiiliksen takia luontopolulle.
Ensimmäinen helpotus oli se ettei lapukkaa
näkynyt, kauempaa kyräilevä omistaja
kylläkin. Koirat kiersivät jokaisen
pusikon ja heinikon, tunkivat päänsä
puskaan ja kahlasivat kuivat ojanpohjat.
Pitkospuille päästyäni iskivät sääsket, ei
niitä nyt ihan mahdottomasti ollut. Sen
verran mitä Pudasjärvelläkin hyvänä
hyttysvuonna on. Yleensä nautin
luonnonäänistä, mutta tuon konsertin olisi
voinut vaikka jättää välistä. Eikä olisi
haitannut vaikka perässä tuleva musta
inisevä pilvi olisi kadonnut
mystisesti matkan varrelta. Jatkoin matkaa
vain huomatakseni että laskuoja tulvi
edelleen ja pitkospuut olivat vain juuri ja
juuri tulvaveden yläpuolella. Sitten
havaitsin että ojan ylittävälle sillalle ei
pääse välttämättä kuivin jaloin.
Kiireisin koirista oli jo kahlannut sinne ja
ajattelin nappaavani kaksi muuta
kainaloon saadakseni edes ne kuivin jaloin
ojan toiselle puolelle. Yli mentiin niin että
heilahti, mutta myös edessä olevat ojat
tulvivat ja kuivin jaloin oli mahdoton
päästä eteenpäin. Ei auttanut kuin palata ja
siinä ärsytyskynnyksen ylittyessä miltei
täysin, Etna tuumasi ettei tule kainaloon ja
hyppäsi suoraan tulvivaan paskaojaan.
Nostin koiran kuiville ja kävin läpi taas
mielessäni kaikista pahimpia vaihtoehtoja
mukaanlukien jonkinlainen myrkytys ja
mahdollinen keuhkokuume.
Mielipahaa ja kiukkua kihisten kävelin taas
läpi mustien sääskipilvien.
Ajatukseni eksyivät vuosien taakse
varhaisiin teini vuosiin, kun pappa päätti
viedä "eteläntytöt" hillasuolle.
Tiet olivat pieniä,
kapeita ja kivisiä. Useamman kerran
matalan auton pohja raapiutui isoihin
kiviin. Muutama järkyttävän rumassa
karvanvaihdossa oleva vaadin vasoineen
koikkelehti vastaan ja lopulta löytyi sopiva
ojanpenkka autolle. Avaimet jäivät siihen
johonkin lähelle, tarkoin valitun kiven alle
ja minua hirvitti.
Papasta pienempi paha oli hukata avaimet
jonkin sattumanvaraisen kiven alle auton
läheisyyteen kuin hillasuolle.
Minun mielestäni avaimet olisivat olleet
parhaassa tallessa vetoketju taskussa.
Erimielisyyksistä huolimatta lähdimme
tarpomaan hyvälle hillasuolle.
En muista, pitkäänkö siellä aikaamme
vietimme, varmasti hyvän tovin kuitenkin.
Jossakin kohtaa pikkusisko tuiskahti
"Minä vihaan tätä suota."
Autolle palatessa epäilimme ettemme taida
kulkea edes oikeaan suuntaan. Papalla oli
kuitenkin maamerkit hyvässä muistissa.
Oli mukava istahtaa auton kyytiin, ja jäädä
kuuntelemaan sen tasaista hyrinää.
Mökillä odotti saunan lämmitys, aina yhtä
vilvoittava pulahdus jokeen ja tietysti
lämminruoka. Varmasti ikuisiksi ajoiksi
mieliin on syntynyt papan pieni tuiskahdus
kun auto kääntyi isommalle tielle.
"Paskareissu, mutta tulipahan tehtyä."
Samalta tuntui tuolloin kun hermostuneena
kuljin kotiin päin. Vajaaksi tunniksi jäi
usean tunnin mittaiseksi ajateltu iltalenkki
ja kotona odotti koirien pesu. Samalla
huomasin että Emra oli saanut matkaansa
punkin. Vajaan viikon öljyily ei vielä
riittänyt pitämään punkkeja pois. Samoissa
ryteiköissä juoksennelleet neitokaiset
olivat kuitenkin punkkivapaita.
Jotain hyvää löytyi sentään tuostakin
paskasta reissusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti