Kun on ollut niin kauan kirjoittamatta mitään, en tiedä osaanko enää kirjoittaa. Rehellisesti sanottuna, se että blogi jäi luvattoman pitkälle tauolle, oli vahinko. Ainakin puolittain. 

Keväällä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun Undis kävi petotestissä testattavana, miten se reagoi karhuun. Testissä oli paikalla valokuvaaja, joka kuvasi testattavia koiria. Meille puhuttiin, että kuvat toimitetaan kaikkien saataville ja jäin näitä kuvia odottamaan. Odotusaika venyi kuukausiksi, inhimillisestä unohduksesta johtuen. Kertomus karhutestistä jäi blogiin jäi kirjoittamatta ja ajan kuluessa oma aikaansaamattomuus vain paheni.

No, takaisin asiaan. Petotesti tuntui mielenkiintoiselta ja vähän niin kuin siivellä sinne lähdin mukaan, kun isäni koiran kasvattaja omia kasvattejaan testiin haali. Ajattelin, että kyllä siellä saksanpaimenten seassa yksi tsekinpaimenkoira menee. Ja menihän se.

Testi oli äärettömän mielenkiintoinen, kahdestakin syystä. Ensimmäisenä tietysti kiinnosti se, miten erittäin reaktiivinen Undis karhuun reagoi. Toiseksi se, miten vuosia "karhutraumasta kärsineenä" ja siitä selvinneenä reagoisin itse. Oletusarvoni oli Undiksen suhteen se, että se reagoi voimakkaasti ääntä käyttäen, mutta epävarmuuttaan vetäytyy minun taakseni. 

No reagoihan se, mutta päin vastoin. Äänen se avasi kyllä saman tien, nosti hännän pystyyn ja ampaisi suoraan kohti karhua. Hyvä kun perään sieltä liinan päästä kerkesin. Ohjeeksi oli annettu myötäillä koiran liikkeitä niin, ettei liina kiristy. Saattoi kiristyä pieneksi hetkeksi, ennen kuin oma reaktiokyky riitti ottamaan muutamat askeleet eteenpäin kohti karhua. 

Undiksen "tanssi" karhun kanssa oli upean näköistä. Häntä ei tainnut juuri selkälinjan alapuolella käydä kertaakaan, kun Undis haukkui karhua. (Tekisi mieleni sanoa, että peilaten karhun jokaista liikettä, mutta en tiedä onko se oikea termi kuvaamaan sitä mitä tapahtui.) Kun karhu tuli kohti, Undis perääntyi, kun karhu pysähtyi Undiskin pysähtyi. Kun karhu perääntyi, Undis eteni sitä kohti, koko ajan haukkuen ja keskittyen lukemaan karhua.

Ainoa pieni huolestuminen ja epävarmuus puhkesi silloin, kun karhu koiran sijaan kääntyikin minua kohti. Ihan niin kuin koira olisi miettinyt, että "hetkinen, mitä nyt, karhu lakkasikin pelaamasta sääntöjen mukaan." Häntä laski ja hämmentynyt koira hiippaili karhun perään. Sitten se totesi, ettei tyhmä ihminen tee mitään, ei yhtään mitään ja räjähti haukkuun uudestaan. (Jos tällainen inhimillinen tulkinta tilanteesta sallitaan.) 

Minun ja karhun väliin se ei yrittänyt tulla, ei oman henkensä kaupalla. Koko testin ajan Undis piti karhuun turvallisen etäisyyden, se ei tuntunut karhua pelkäävän ja kun karhu kääntyi minusta päin koiraa ja sitten molemmista pois päin, ampaisi Undis tässä vaiheessa vähän minun ja karhun väliin, jatkaen haukkumista. Kun karhu kääntyi takaisin päin, siirtyi Undis viistosti edestäni oikealle haukkumaan. Kun karhu kääntyi pois päin, seurasi Undis sitä haukkuen ja "ajoi sen pois" 

Lopulta ikuisuudelta tuntuneet ajan jälkeen sain ohjeen kutsua Undiksen pois haukulta ja se tuli, vaikka valppaasti edelleen jatkoi tilanteen seuraamista siltä varalta, että karhu vielä  palaisi. Tuota pientä hämmennyksen hetkeä lukuun ottamatta, kun karhu lähestyikin koiran sijaan minua, Undis tuntui nauttivan koko testin ajan. Se ei pelännyt tai hätääntynyt, päin vastoin itsevarmasti karhua haukkuen se toimi ihan huikean hienosti. 

En toki ehkä ilahtunut siitä, että se niin varauksettomasti ampui suoraan karhua kohti, eteenpäin, etenkään kun konekarhu mies kertoi sen todennäköisesti reagoivan karhuun myös todellisessa tilanteessa niin. Hän jatkoi kuitenkin toteamalla, että Undiksen kanssa minun ei tarvitse koskaan pelätä sitä tilannetta että tulemme luonnossa karhun kanssa vastakkain. Koska jos näin käy, Undis hoitaa karhun ja minä voin vetäytyä pois tilanteesta. 

Kiva. Kiitos. 

Uhrata koira karhulle, että itse pelastun. 

Konekarhu mies totesi myös, että Undis ei ollut tyhmän rohkea. Se ei yrittänyt mennä liian lähelle karhua, tai käydä kiinni. Se ei kääntänyt selkäänsä karhulle kertaakaan, ennen kuin minä kutsuin sen pois. Ja silloinkin se piti tilannetta koko ajan silmillä. 

Testi tuntui pieneltä ikuisuudelta, ja voin kertoa että vaikka tiesin kyseessä olevan renkailla kulkevan täytetyn karhun, keho reagoi kuitenkin todella voimakkaasti siinä tilanteessa. Vaikka trauma on kesällä 2015 Yellowstonen kansallispuistossa purkautunut, ihan kirjaimellisesti ja 12 vuotta jatkuneen painajaiset tämän jälkeen loppuneet, keho reagoi silti vaikka mieli tiesi, ettei tarvitsisi.

Sydän hakkasi, tai ennemminkin vapisi rinnassa ja yritin keskittyä vain hengittämiseen. Karhumies ei traumastani mitään tiennyt. Ei siitä, että 12 vuotta olin ihan varma, että minun on tarkoitus kuolla karhun tappamana. Ja vaikka en sitä päiväaikaan pelännyt, yöt olivat asia erikseen. Siispä tilanteessa jossa karhu kääntyi minua kohti, tuntui hetken aikaa siltä, että nyt minä kuolen. Ja "karhu" jatkoi tulemistaan, tullen aina vain lähemmäksi, kunnes sen kuono oli lähes mahassani kiinni. Ja minä mietin vain, että hengitä, tämä ei ole totta. Minulla ei ole mitään hätää. Sitten karhu vetäytyi ja kääntyi kohti Undista. 

Hyvin harva koira on valmis on uhraamaan oman henkensä omistajansa hengen pelastaakseen. Halu selvitä hengissä on paljon uskollisuutta suurempi. Eivätkä koirat ole tyhmiä, totesi konekarhu mies.

Karua, mutta varmasti totta. 

Aikaisemmin kerroin, että hetki siinä avoimella kentällä koiran ja karhun kanssa, tuntui pieneltä ikuisuudelta. Todellisuudessa se kesti vähän reilu kolme minuuttia. Kyllä minuutit voivat joskus olla pitkiä. Tähän kolmeen minuuttiin ei tietenkään ole laskettu mukaan alku haastattelua, karhun ulosteen haistelua, eikä lopun "arviointikeskustelua." Kaikkinensa erittäin mielenkiintoinen kokemus. Etenkin useamman karhulla testattavan koiran testin seuraaminen oli silmiä avaavaa. Moni yllättyy siitä, miten oma koira reagoi, siellä todettiin ja todeksi elettiin.

Olen ilmoittanut Undiksen petotestiin uudelleen. Tulevana keväänä Hämeenlinnassa testataan miten se reagoi suden ulosteeseen ja suteen. Sydämeni pohjasta toivon täysin päinvastaista reaktiota kuin karhuun. Minä haluaisin, että se pelkää. Tänä talvena lähin mahdollinen havainto suden jäljistä on tehty läheisen järven jäällä, vajaan puolentoista kilometrin päässä kotipihasta.