Pikainen postaus sen merkiksi, ettei tämä blogi ole vaipunut kokonaan unholaan.

Kevät on tehnyt tuloaan ja kaikki koirat kyllä nauttivat auringon paisteesta aina kun mahdollista ja kyllähän siitä allekirjoittanutkin nauttii, ainakin pienimuotoisesti. Yksi melko varma kevään merkki, joskaan ei minun mielestäni kovinkaan mukava on myös aina ollut se, että Etna tekee pienen katoamistempun ja palaa sitten takaisin aivan kuolemalle haisten. Kummallinen on se koiran nenä, joka aina sen vanhan raadon hajun jostain nenäänsä nappaa ja käy siinä piehtaroimassa. Pienimuotoisesti nuo kaikki sitä ovat harrastaneet, joskin Zeus ja Adja tyytyvät useimmiten vain kuolleisiin kastematoihin. 

Kutakuinkin kuukauden päivät sitten, pestyäni koko lauman totesin tämän vuoden koirien pesukiintiön olevan täynnä. Vaan eihän se sitten mennytkään ihan niin, vaan Etna on sen jälkeen päätynyt pesulle kahdesti ja Adja kerran. Kastemato parfyyminsä nuo ovat saaneet pitää, mutta siinä vaiheessa kun koira saapuu onnellisena luokse verhoutuneena epämääräiseen ruskean sävyihin ja haisten todella etovalle, ei pesua ole kuitenkaan voinut jättää tekemättä. 

Saapa nähdä, kuinka monta kertaa tämän kevään ja kesän aikana joudun vielä nuo neitokaiset pesemään. 

Tulipa tuon Adja neitokaisen kanssa pyörähdettyä kehässä Tampereen KV näyttelyssä.. tai korjataan nyt vielä sen verran, että Adja pyörähti kehän reunalta bongatun handlerin kanssa ja minä seurasin tilannetta sivussa. Ihmeen hyvin neiti esiintyi ja liikkui tuntemattoman ihmisen kanssa ja oman koiran seuraaminen kehän reunalta oli kyllä aika opettavaista. Jos ei muuten, niin ainakin näki miten koira siellä kehässä liikkui ja hienostihan se liikkui. Tuomarikin sai kopeloida Adjan läpi ihan nätisti, vaikka vähän epäilevästi siihen suhtauduinkin. Jos nimittäin jotain, niin tempperamenttia Adjasta löytyy ja paljon. Kovin moni sanainen ei tuomari ollut, eikä arvostelu tässä nyt käden ulottuvilla olekaan, mutta tyytyväinen olen kuitenkin neidin tulokseen. NUO ERI 3 se oli ja hienosti meni, vaikka ei nyt sitten SAta saanutkaan. Melkein tuntuu siltä, että jatkossakin koetan saada jonkun muun noita mun koiria esittämään, kun en oloani kehässä kovin kotoisaksi tunnekaam. 

Zeuksen kanssa niin olen tehnyt jo vuosien ajan, se kun on niin helppo vaan antaa kenelle vaan vietäväksi. Se esiintyy silloin oikeastaan vielä paremmin, kuin minun kanssani, vaikka kaikin puolin äärettömän helppo esitettävä onkin. 

Väärällä paikkakunnalla asumisen takia Zeuksen kaverikoirailu on nyt jäänyt vähän vähemmälle, mutta Tampereen KV näyttleyissä käytiin sitten kaverikoirailemassa molempina päivinä. Herrasta sai kyllä taas olla ylpeä, niin hienosti se osasi käyttyä paikan päällä, enkä nyt tähän hätään osaa sano onko pojasta polvi parantunut, mutta tuo tytär ainakin käyttyi ihan mallikelpoisesti myös. No ehkä me voidaan sen verran paljastaa, että kehän reunalta tuli bongattua myöskin Adjan velipuoli, eli Elvis uros Zeuksen ensimmäisestä pentueesta. 

Olin kyllä todella ylpeä niin noista omista, kuin sitten myös tuosta Elvis pojastakin. Etenkin sen jälkeen, kun olin useamman tunnin ajan kuunnellut penkkini takana rivissä olevista bokseista jatkuvaa haukkumista, kiljumista ja uikuttamista. Taisinpa sitten muutaman kerran äänenkin tästä jatkuvasta riesasta palautetta antaa, vaan eivätkä koirat bokseissaan hiljenneet. Sääliksi kävi siinä vieressä hiljaa odottavien omien koirien korvat, kun jo itsekin sain jatkuvasta haukkumisesta ja hälinästä päänsäryn.