Kävimme keskiviikkona nauttimassa auringon paisteesta järven jäällä. Koirat juoksentelivat riemuissaan jäällä ja aavistuksen verran taisi olla yhdellä jos toisellakin jo vähän kevättä rinnassa! Lauman elämän riemu muuttui kuitenkin hienoiseksi huoleksi, kun jää alkoi poksahdella ympärillämme

Kuvissa näkyy koirien tämän talviset uudet manttelit. Melkoisen loistava keksintö oli ommella manttelin mahakappaleen päälimmäiseksi kerrokseksi vanhojen sadetakkien palasia... hyvin on pysynyt sisäpuoli kuivana. 

Samoilla kaavoilla on valmistumassa kevääksi sadetakit jokaiselle koiralle, niistä ja näistä kiitos pukuompelijallemme!! 

Päivällä lähdin vielä käymään Nokialla ja oli siinä Adjalla ihmettelemistä kun se pääsikin ainokaisena reissuun mukaan. Oli neiti jonkin verran hukassa paikanpäällä, kun ei ollutkaan koko lauma pitämässä sen puolia, vaan se joutui selviämään ihan omin nokkinensa.

Melkoisen mekkalan se saikin aikaan jouduttuaan viettämään hetken verran suljettuna hevosen karsinaan. Myöskin talon koira aiheutti Adjassa pientä jännityksen poikasta, ja melko ihmeellinen oli myös pienen pieni ihminen, joka vuorotellen vietti aikaansa mamskun tai äitinsä sylissä ja välillä jopa lattialla. Hyvin hyvin varovasti neiti kävi siihen tuttavuutta tekemässä. 

Illan päätteksi lähdettiin vielä käymään ponin ajo harjotuksissa metsälenkillä. Oli muuten pikkuisen hienon näköistä kun poni kulki eteenpäin pimeässä metsässä, otsalampun valokeilassa hengitys huuruten.. Alkumatkasta Adja oli sitä mieltä, että oltaisiin kovasti voitu kulkea eri suuntaan poniinin kanssa, mutta loppumatkasta sen jännitys unohtui ja se meinasi kiireissään pari kertaa eksyä vähän liiankin lähelle ponin kavioita! 

Kun lopulta paketoin Adjan auton häkkiin, oli se nukahtanut jo ennen kuin auto lähti liikkeelle. Ilmeisesti kokemus kaiken kaikkinaan isäntäväen lasten, koiran, kissan, ponin, kanien, kanojen ja kukkojen seurassa pitkän, lähinnä laumassa koto-oloissa olon jälkeen oli melko raskas!

Pitkään aikaan ei ole ollut aikaa eikä oikeastaan mielenkiintoakaan päivittää tätä blogia.. monesti olen miettinyt, että pitäisi taas ottaa itseään niskasta kiinni ja rustailla edes jotain ajatuksia tänne.

Jouluaattona ajattelin, että tänne täytyy kirjoittaa siitä miten riemuissaan koirani olivat lahjojen saamista ja etenkin niiden avaamisesta. Huolimatta siitä, miten joku rohkenikin epäillä sitä, etteivät koirat ymmärrä lahjojen päälle. 

Tiukan rahatilanteen takia, en voinut koirille mitään kovin ihmeellisiä lahjoja ostaa, eivätkä ne varmaan mitään ihmeellisyyksiä olisi arvostaneetkaan. Kallein lahja maksoikin viitisen euroa ja se oli Zeuksen uusi vinkuva pehmolelu.

Tytöt puolestaan saivat yhteensä neljä lahjaa, joiden arvo ei kuitenkaan yltänyt edes yhteensä Zeuksen lahjan tasolle. Tyttöjen lahjat muodostuivat kirpputorilta ostetuista halvoista pehmoleluista. Ajatuksena tässä oli se, että tytöt saavat niitä repiä ja riepottaa sydämensä kyllyydestä ja suolistaa ne vaikka samana päivänä. Ne kun tykkäävät siitä niin hirveästi.

Zeus puolestaan kohtelee kaikkia "pentujaan" hellävaroen  kuin tuore isä konsanaan. Niinpä jouluaattona kun lahjojen aavaminen tuli ajankohtaiseksi, päästin koirat yläkerrasta alakertaan. Melkein olisi pitänyt olla videokameran kanssa todistamassa sitä näkyä, kun Zeus tarrasi ensimmäiseen näkemäänsä lahjaan kiinni ja alkoi avata sitä saman tien. Etna nappasi toisen lahjan ja avasi sitä sen verran, että näki vähän mitä se sisälsi ja kiiruhti lahja suussaan yläkertaan, ettei sitä kukaan veisi. Adjakin touhusi yhtä innoissaan lahjojen kimpussa ja pyrki sitten avaamaan taas seuraavan lahjan. 

Zeuksen lahjasta paljastui kuvassa näkyvä lehmä, jota se on huolellisen isän lailla hoivannut  vähän liiallisuuksiinkiin asti. Samaan hoitoon on päässyt myös edellisvuotien seepra/lumileopardi, Etnan lahjaksi saama pieni sinivalkoinen suloinen nalle ja Adjan lahjaksi saama valkoinen joulutonttunalle. Hassua, että tumma isäukolla on neljä lähes kokonaan valkoista "pentua", mutta ehkä se on sitten yksi maailman seitsemästä ihmeestä. 

Ihme tai ei, en ole kummastakaan neitokaisesta huomannut mitään valeraskauteen viittaavia merkkejä, mutta Zeus sitten ilmeisesti "oireilee" niidenkin puolesta! Jos nyt oireiluksi voi sanoa sitä hoiva vimmaa, joka syttyi Zeuksen ensimmäisestä  vinkuvasta pehmolelu leopardista, eikä ole sammunut vuosienkaan jälkeen. On uskomatonta miten sellainen mukamas niin karski äijä onkin piikikkään ulkokuorensa alla sellainen pehmo, joka itkettää eli vinguttaa pehmolelua, jonka jälkeen nuolee sitä hellästi ja painaa sitten itseään vasten, kuin lämmittelemään. Huolellisesti uljas musta suojelee pentujaan tyttöjen teräviltä hampailta, ja vastuun kasvaessa liian suureksi luovuttaa ne minun hoitooni. Herran hätä on melkoinen jos pentu on eksynyt harhateille, teille tietämättömille tai tyttöjen hampaisiin. Melkoisen murinan kera herra yrittää saada lapsukaisensa takaisin, ja taistelun hävittyään tulee hakemaan apua minulta. 

Onneksi herran hoivavimma vähän laskee, kun pennut kerää jemmaan. Mutta aina jos herra saa käsiinsä edes yhden, uusimmasta ja rakkaimmasta lehmästä puhumattakaan, nukkuu Zeus uskollisesti sen vieressä ja hoitaa sitä, kuin kalleinta aarrettaan!