sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Se on reipas vikkko mennyt ohi niin että humahti vain. Alun pelkojen jälkeen oli ihana huomata, että kaikki meni hyvin. Viime viikon perjantaina taisin olla melkoisessa ressissä ja vielä lauantai-iltanakin sitä oli vielä melkoisesti ilmassa. Etenkin kun naapurilta saadun tiedon mukaan koirat pitivät kotona keskenään melkoista sekakuoroa.


Sunnuntain puolella stressi alkoi jo helpottaa ja myöhemmin iltapäivällä tuumailin ystävälleni, että on kyllä hienon tuntuista kun stressi häviää ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Kaksi suurinta huolenaihetta olivat olleet se, että miten saan kaikki koirat pysymään tallessa ja se, että miten ne tulevat keskenään toimeen.

Molemmat huolenaiheet osoittautuivat onneksi melko turhiksi. Vielä reippaan viikon jälkeen viidestä koirasta oli edelleen 100% tallessa ja ne tulivat kaikki keskenään hienosti toimeen. Muutaman päivän aikana tilanne oli tasaantunut hienosti. Aikuiset koirat palauttelivat pentua silloin tällöin maanpinnalle, eivätkä kähisseet keskenään juuri ollenkaan.  Ne muutamat tilanteet kun jotain pientä kähinän poikasta oli ilmassa. syntyivät resurrikiistoista. 

Lenkit sujuivat pääaiassa hyvin, aikuiset käyttäytyivät pääasiassa hyvin asiallisesti ja pentu sitten riehui ja riekkui kaikkien muidenkin edestä. Erityisesti talutushihna ja ihanat syksyiset lehdet tuntuivat herättävän siinä erittäin suurta mielenkiintoa ja niiden seurauksena oli yks jos toinenkin remmi välillä pikkaisen solmussa. Loppujen lopuksi totesin, että kun vie neljää koiraa yhdellä kädellä ja antaa pennun pennutella sitten toisen käden varassa, niin kaikki menee silloin riittävän sujuvasti. Suurin osa lenkityksistä tapahtui kuitenkin kahden ihmisen voimin, jolloin pystyi vähän jakamaan vastuuta ja toisiinsa sotkeutuvia remmejä.


Ruokailut sujuivat melko rauhallisesti, kääpiöpinserit saivat väliaikaisesti siirtyä syöntien ajaksi keittiön sijaan makuuhuoneeseeni ja Eetu ja Basti puolestaan söivät keittiön puolella, toinen häkissä ja toinen sitten häkin ulkopuolella. Muutamaan otteeseen Eetu tuumaili, ettei ehkä haluakaan syödä kuppiaan ihan tyhjäksi asti, mutta pääasiassa ruoka maistui sille ihan riittävän hyvin. 

Yötkin sujuivat pääsääntöisesti hyvin, välillä nukuttiin enemmän, välillä puolestaan vähän vähemmän. Pääasiassa nukkumisjärjestelyt menivät niin, että hoitokoirat nukkuivat siskoni huoneessa, kääpiöt sitten minun huoneessani. Välillä kuitenkin kaikki viisi koiraa nukkuivat minun huoneessani, tai sitten niin että hoitokoirista toinen siskoni huoneessa ja loput sitten minun huoneessani.


Kun pentu illalla rauhoittui nukkumaan se nukkui aika hyvin läpi yön, vaihtaen paikkaa muutaman kerran. Kääpiöt nukkuivat perinteiseen malliinsa ja Eetu sitten hieman haki paikkaansa. Etenkin keskiyön jälkeisinä tunteina Eetussa oli selkeästi havaittavissa pientä levottomuutta ja se haki paikkaa ja sopivaa nukkuma-alustaa. Sitä en osaa sanoa, voisiko yöaikaan esiintyvään levottomuuteen liittyä myös sen sydänvika, joka ei kuitenkaan toistaiseksi ole vielä vaatinut lääkitystä.

Olen tunnetusti (tai sitten vähemmän tunnetusti) aika herkkäuninen, enkä ole kovin montaa yötä nukkunut hyvin sen jälkeen kun Zeus aikanaan reipas 9 vuotta sitten muutti luokseni asumaan, No näinä öinä kun hoitokoirat nukkuivat minun huoneessani, nukuin tavallistakin huonommin. Eikä siinä oikeastaan ollut eroa senkään suhteen, kun hoitokoirat nukkuivat siskoni huoneessa, heräsin siitä huolimatta joka kerran kun koirista jompikumpi hyppäsi alas sängyltä, kävi juomassa ja palasi takaisin siskoni sänkyyn. Heräsin myös joka kerta kun Eetu örisi ja mörisi pennulle, koska ne eivät vanhemman koiran mielestä olisi mahtuneet pennun kanssa samaan, leveään parisänkyyn nukkumaan. Sen sijaan minun kapealla, levitetyllä vuodesohvalla mahtui ilman örinöitä nukkumaan neljä aikuista koiraa, pennun nukkuessa lattialla sängyn vieressä. 


Koko reippaan viikon mittainen hoitojakso on ollut varsin positiivinen yllätys, ja hieno esimerkki koirien valtavan hyvästä sopeutumiskyvystä. Eetukin "kotiutui" hienosti ja loppuviikosta oikeastaan kaikki sen arkailu muiden sähläilytilanteissa alkoi häviämään. Kaipa se alkoi löytämään paikkaansa koirana koirien joukosta. Uloslähtemiset olivat mukavaa katseltavaa, kun villakoira tanssahteli innoissaan aina kun huomasi, että lenkille ollaan lähdössä, luokse se tuli hienosti kutsuttaessa ja löysi paikkansa niin sohvalta, kainalosta kuin lattialtakin.

Nyt tämä ajanjakso on päättynyt, hoitokoirat ovat matkalla kohti kotejaan ja meillä jatkuu arki vanhaan malliin. Mukavaa on ollut, välillä vähän väsyttävää ja ehkä hetkittäin hieman rankkaakin,mutta sen verran mukavia koiria meillä täällä hoidossa kävi, että saavat kyllä tulla uudestaankin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti