ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ
Sotahevonen
Meillä oli ennenvanhaan Maija hevonen,
markkinoilta aikoinaan, isä hankki sen.
Vetotyöt se aikoinaan, tilalla hoiteli,
kun heinillä ja kauroilla, sen kuntoon voiteli.
Yksi sillä hiukan oli erikoinen taipumus,
kovin vauhdikkaasti siltä aina kävi peruutus.
Veikon kanssa saatiin sitä usein ohjastella,
hevosmiehen taitojamme sen kanssa kasvatella.
Vahva oli töissään, oikein mallikelpoinen.
Kerran senkin elämään tuli kokemus melkoinen.
Taas kerran sota julma levisi maailmalle,
lähtökäskyn hevonen sai suoraan rintamalle.
Puukolla numerot kaiverrettiin länkiin, rattaisiin.
Valmis oli valjaisiin, tuli lähtö uusiin maisemiin.
Niin hevonen ja kolme poikaa, joutui sodan pauhinaan.
Kovat melskeet alkoivat rajoilla rakkaan isänmaan.
Kuukauden niissä oloissa joten kuten viihtyi,
sitten pauke koveni ja sodan tahti kiihtyi.
Lopullisesti vauhkoontui ja tuli näyttöä,
sotarintamalla tällaiselle ei ole käyttöä.
Luvan sai se palata takaisin siviiliin,
onni oli sillä päästä taas kotilaitumiin.
Ennen kuin omaan talliin saakka oli saapunut,
sai kotiväki viestin, oli yksi pojista kaatunut.
Se vaatii omat uhrinsa, kun maata puolustaa.
Itsestään ei selvyys ole vapaa isänmaa.
Sen ajan nuoret ansaitsevat meidän kiitoksemme.
Heidän ansiostaan on meillä kallis vapautemme.
Silti yhtyä voi ajatukseen erään hevosen,
kun hirnahtaen pilttuussaan, kerran lausui sen.
On sodan touhu mieletön, ei mitään järkeä.
Ennemmin rauhan töissä kiskoo vaikka kivirekeä.
Matti Tupasela.
Vuosia sitten minulla oli aikaa istua tietokoneen ääressä, istua, itkeä ja etsiä tietoa joka tuntui särkevän sydämeni. Silloin ensimmäisen kerran jaoin sosiaalisessa mediassa alla olevan tekstin, toisenlaisena näkökulmana itsenäisyyspäivään. Alun alkaen kiinnostukseni tähän aiheeseen heräsi yhtenä töissä viettämänäni itsenäisyyspäivänä, kun kuulin erään vanhan rouvan kertovan hevosesta, joka heidän tallistaan oli luovutettu rintamalle ja sodan jälkeen tuotu takaisin kotiin, ulkoisesti ehjänä, mutta mieleltään murtuneena.
Suomi 1931
Täysi-ikäisiä hevosia suomessa oli 318 000 ja alle kolme vuotiaita hevosia 60 000.
Sotakelpoisiksi niistä todettiin 173 000 hevosta.
15 000 miehen vahvuiseen divisioonaan kuului 3500 hevosta, mutta vain 100 moottoriajoneuvoa.
Hevosia tarvittiin kaluston, ampumatarvikkeiden, kenttäkeittiöiden ja raskasaseyksiköiden kuljettamiseen. Hevosten laskettiin pystyvän vetämään n. 300 kg kuormia. Raskaimpien tykkien vetämiseen tarvittiin kahdeksan hevosta.
Talvisodan aikana menetettiin 7200 hevosta.
Jatkosodassa hevosia menehtyi 15 000, joista 900 nääntyi heikon ravitsemuksen ja rasituksen seurauksena.
Te kannoitte raskaan taakan ja vastuun taistellessanne isänmaan vapauden puolesta Isoisiemme isät, isoisät, isät, veljet. Isoäitiemme äidit, isoäidit, äidit ja siskot. Teidän rinnallanne kulki uskollisia ystäviä, jotka kantoivat ja jakoivat teidän taakkanne, toivat teille ruokaa ja loivat lohtua ja toivoa läsnäolollaan.
Rauhan ajan tultua, ei perheissä kaivattu ainoastaan rintamalla kaatunutta isää, veljä, sisarta, poikaa tai tytärtä. Päivästä toiseen odotettiin tietoa hevosten kotiuttamisesta, oliko hevonen selvinnyt rintamalta ja mistä sen saisi hakea kotiin.
Joissain perheissä iloittiin, mutta useiden talojen ylle, oli laskeutunut raskas surun taakka. Ei surtu ainoastaan rintamalla kaatuneita omaisia. Moniin perheiseen otettiin raskaasti vastaan kunnioittava ilmoitus, jossa kerrottiin hevosen palvelleen hyvin ja kaatuneen rintamalla isänmaata puolustaessaan. Kotiin saattoi myöhemmin vielä saapua rintamalla ehjänä säilynyt kovia kokenut reki
ja hevosen nimikoitu loimi.
Kovinkin isäntämies pidätteli kyyneleitä valjastaessaan tuon reen eteen hevosen. Nimikoitu loimi oli taiteltu arvokkaasti reen penkille. Nuori hevonen, vielä niin kovin kohelo, sai vetää reen kauimmaiselle ladolle, ladon sisään. Siellä piilossa kaikkien katseilta saattoi niin vanhempi, kuin nuorempikin isäntä antaa kyyneleiden valua.
Siellä ladolla ei koskaan enää käyty, yhtäkään nuorta oria tai tamma ei enää valjastettu sen reen eteen. Nimikoitu loimi ei saanut enää lämmittää ainoatakaan ruskeaa selkää. Ne jätettiin latoon muistoineen. Unohdettiin.
Niin kuin on unohdettu sekin, miten suuressa kiitollisuudenvelassa olemme teille silloin eläneille ja vapautemme puolesta taistelleille. Kiitos isoisät, isät, pojat, veljet. Kiitos isoäidit, äidit, tyttäret ja sisaret. Kiitos suomenhevoselle, meillä on vapaus ja vapaa maa.
Meille jälkipolville jäi raskas vastuu. Unohdetut muistot.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti