Kevät on edennyt kohisten ja kiirettä on pitänyt välillä niin paljon, että kun aikaa on jostain pitänyt saada nipistettyä lisää, on se perinteisesti lähtenyt yöunista, niin kuin aina ennenkin. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, etten vahingossa lipsahtaisi taas siihen samaan tilanteeseen, johon pikkuhiljaa vuosia sitten ajauduin. Yöuni on kuitenkin aika merkittävässä osassa silloin, kun puhutaan terveellisistä elämäntavoista ja työhyvinvoinnin ylläpitämisestä. 

Aloittelin aikaisempaan blogiteksi luonnosta sanoilla: " Käsittämätön tämä ajan juoksu..." ja niin se on ollutkin. Sain sentään lyhyen ja ytimekkään kuvapostauksen tehtyä tuossa pari päivää sitten, mutta muuten täällä blogissa on ollut hyvin hiljaista. Etnan merkkipäivä ei jäänyt kuitenkaan unholaan.

Meille kuuluu ihan tavallista hyvää arkea, toisinaan ehkä vähän niukkaa sellaista. Korona-viruksesta johtuen muutamat Undiksen tulevaisuuden varalle tehdyt suunnitelmat siirtyivät sinne jonnekin hamaan tulevaisuuden. 

Elämämme pyörii aika pitkälle kodin ja tuttujen lenkkimaastojen ympärillä. Undis kaipaisi jokapäivä mahdollisuutta päästä juoksemaan vapaana, mutta tästä ihan lähimaastosta, ei täysin turvallista koiranjuoksutus paikkaa enää meinaa löytyä. Läheiset lenkkipolut ovat täynnä lenkkeilijöitä ja ulkoilijoita, ja pelloilla liikkuvat talven ja alkukevään jälkeen koko ajan aktiivisemmin niin rusakot kuin metsäkauriitkin, puhumattaan kaikista niistä muuttolinnuista, joita tuntuu päivä päivältä maisemissa näkyvän aina vain enemmän. 

Jos jotain, niin sitä yritän välttää viimeiseen asti, että minä tai koirat aiheuttaisimme häiriötä luonnossa liikkuessamme, niille joiden vieraina me siellä kuljemme. Yritänkin kulkea koko ajan silmät auki ja seurata ympäristön tapahtumia aktiivisesti koko ajan, joka suunnalta, mutta väistämättä aina jotain jää huomaamatta. 

Kelit ovat olleet aika vaihtelevia, harva se aamu on saanut herätä siihen, että maa on ollut öisen lumisateen jälkeen valkoinen ja kirkas ja selkeä päivä on saattanut ihan hetkessä muuttua harmaaksi ja pilviseksi ja heittää niskaan kipakan raekuuron. Etna ja Adja eivät kylmästä ja märästä tykkää, Undis ulkoilee yhtä innokkaasti säällä kuin säällä. Tässä joku aika sitten huomasinkin iloinneeni sydämeni pohjasta siitä, että olin lenkillä kaatosateessa koiran kanssa, jota se ei häirinnyt yhtään. Vasta silloin oikeastsaan huomasin sen, kuinka ikävä minulla oli sellaista ollut. Enpä siis suotta haaveillut pitkään säänkestävästä koirasta, tässä arkielämän keskellä se konkretisoituu, mitä se oikeasti tarkoittaa, kun on säänkestävä koira. 

Opintoni alkavat pikkuhiljaa olla takanapäin, oikeastaan muutamaa päivää ja papereita vaille valmista. Kieltämättä mukavaa, kun tämän elämänvaiheen saa jättää taakseen ja keskittyä jatkossa vain töihin ja vapaa-aikaan. 

Vapaa-ajan viettooni on aina kuulunut sekä koirat ja luonnossa liikkuminen, ja erityisesti maailman tapahtumista johtuen erityisesti lähiluonnossa liikkuminen. Vaikka toisinaan lähipolkujen tallaaminen alkaakin tympiä, niin onneksi niitä löytyy pienten välimatkojen päästä lisää. Undiskin alkaa pikkuhiljaa oppia sen, ettei se saa lenkeillä kytätä tyttöjä ollenkaan, vielä kun siltä saisi kokonaan pois sen, miten se yrittää silloin tällöin höykyttää Adjaa. Vaikka kuinka yrittää koko ajan olla valppaana ja valmiina stoppaamaan sen kiusaamisyritykset, niin se pääsee silti silloin tällöin yllättämään ja nappaamaan Adjaa niskasta kiinni. Vaikka se ei kovaa kiinni otakaan, niin en haluaisi enää kertaakaan sen tekevän niin. 

Etnaa kohtaan Undis tuntee tietynlaista kunnioitusta, mitä se ei taas Adjaa kohtaan tunne. Sisällä ne osaavat Adjan kanssa leikkiä kohtuullisen nätisti ja Adja itse hakeutuu leikkimään Undiksen kanssa, mutta ulkona Undiksella on aivan liian rajut otteet. Siispä työn alla on nyt saada niin Etna kuin Adjakin ja erityisesti Adja Undiksen koskemattomuus vyöhykkeelle. Sen ei tarvitsisi koskea tyttöihin ollenkaan, mikä tosin lienee todellisuudessa kuitenkin ihan mahdoton toteuttaa. 

Undis alkaa ulkoisesti muistuttaa jo aikuista koiraa, vaikka sen naamasta vielä näkeekin sen, ettei se ole vielä aikuinen. Jossain kohtaa sen kasvu hidastui ja se alkoi kasvattaa turkkiaan. Siitä on aikaa kun viimeksi käytin sitä puntarilla (olisikohan kolmatta viikkoa) ja painoa oli silloin, 16,7 kg. Jännä nähdä, minkä kokoiseksi se jää. 

Mielenkiinnolla seuraan myös, millainen punkkivuosi tästä on tulossa. Ensisijaiesti olisi tarkoitus saada koirat pysymään punkittomina eteerisiä öljyjä käyttäen. Kääpiöpinsereiden kanssa se onkin toiminut hyvin, Undiksella on kuitenkin huomattavasti enemmän karvaa. Koirista en ole vielä punkkeja löytänyt ja aloitinkin öljyjen käytön heti kun tällä alueella tehtiin ensimmäiset punkkihavainnot. Tällä viikolla yhden iltalenkin jälkeen (kun olin kulkenut vähän ryteiköissä) tunsin kuitenkin omalla käsivarrellani kävelevän punkin. Liekö se kiivennyt matkaan, kun koirien kanssa vähän kerättiin roskien tien vierustan pusikoista. Punkki pääsi hengestään ja kävin koirat perusteellisesti läpi, sen jälkeen voitelin myös itseni samalla öljyseoksella mitä koirilla käytän. Ajatuksena olisi tehdä myös pieneen pulloon sumutettava versio, että saisin Undiksen runsaan turkin riittävästi käsiteltyä öljyillä. 

Toivotaan, että kurja talvi oli kurja myös punkeille, eikä kesäkään tekisi niiden elosta ja olosta yhtään helpompaa. 

Etna, Undis ja Adja kevätretkellä 28.03.2020.