maanantai 28. toukokuuta 2012


Harvoinpa sitä tulee herättyä vapaaehtoisesti lauantai aamuna neljältä ja lähdettyä aamu lenkille, ainakaan jos takana on vajaan neljän tunnin yöunet. Vaan viime launtaina minä teinä juuri niin, täytyy kyllä sanoa, että aamu oli todella upea. Muita kulkijoita ei näkynyt, tulipallona loistava aurinko hiipi hiljalleen ylemmäksi ja linnut lauloivat kilpaa.

Reippaan tunnin kuluttua pakkauduimme autoihin, minä kolme koiraa ja kaksi muuta tyttöä miniin ja muut sitten kahteen muuhun autoon. Suuntana oli Lappeenranta ja tarkoitukena viettää päivä siellä. Sanottakoon, että uni painoi hieman silmiä, ja taisinpa katkonaiseen uneen muutamaksi tunniksi torkahtaakin, onneksi takapenkin matkustajana. Koirat nukkuivat, sikeästi sillä nekään eivät olleet ihan näin aikaisiin aamuherätyksiin tottuneet.

Siinä seitsemän kahdenksan nurkilla pysähdyimme Utin ABDlle ja kävimme seikkailemassa siinä lähiymäristössä. Löysimme vanhan linnakkeen, joka oli rakennettu aikoinaan silloin, kun Suomea ei vielä ollut. Oli vain Venäjä ja Ruotsi ja ilmeisesti jonkinsorttista kränää! Linnakkeella ei siihen aikaan lauantai aamusta ollut muita kulkijoita, joten uskaltauduin päästämään koirat irti. Siellä ne saivat sitten juoksennella vapaana ja nauttia kesäaamun rauhasta. Vähän jonkin sortin aktiviteettiäkin tuli kehiteltyä kun paikan päältä löytyi hieno pitkä kaatunut mänty. Zeushan se reippainpana päätyikin männyn päälle tasapainottelemaan :)



Sitten matka jatkui kohti Lappeenrantaa, aurinko paistoi jo korkealla ja pienen pieni mini meinasi jäädä valtavien venäläisten rekkojen jalkoihin (tai renkaisiin). Pässinpäät kun tyynen rauhallisesti puskivat valtavailla autoillaan väkisin liikenteen sekaan, mutta onneksi mini mahtui sujahtamaan sitten sopivaan väliin kuitenkin.. niille venäläisille rekkakuskeille voisi kuitenkin joku kertoa mitä tarkoittaa varoituskolmio!!

Kerrottakoon, että rakastuin tämän päiväretken aikana, en nyt aivan toivottomasti, mutta vähän nyt kuitenkin. Eikä ihastukseni kohde ole enempää tai vähempää kuin Lappeenranta. Aivan ihana kaupunki Saimaan rannalla. Mahtavia puistoja, ihana siisti kaupunki, koiraystävällisiä ostoskeskuksia (ainakaan meitä ei ajettu ulos, ja tietenkään niihin joissa kieltokyltit olivat, ei menty) ja aivan uskomattoman ihana koirien uimaranta! Jos joskus muutan pois Pirkanmaalta, niin tuonne haluausin päästä. Melko jännää oli myös se, että koirien kanssa liikkuessa kiinnitimme ihmisten huomion. Ja kun hetkeksi asetuimme aloilemme johonkin ja koirat rauhoittuivat lepäämään ilmestyi ihailijoita sieltä täältä. Varsinkin vanhemmat naisihmiste pysähtelivät kohdallemme ja halusivat tehdä tuttavuutta koiriin. Muutenkin ihmiste kulkivat hymy suupielessä ohi, kun kaksi mustaa ja yksi ruskuainen lakosivat lepäämään lämpimälle asfaltille, kivetykselle tai nurmelle retkottaen kyljellään kuin kuolleet.


Päivä on uskomattoman pitkä, jos sen alottaa neljän aikaan aamusta... sen saivat koiratkin huomata. Kaupunkia kiertäessä, ja Lappeenrannan linnaketta ihaillessa tuli melkoisissa hellelukemissa käveltyä kilometri toisensa jälkeen. Kaupungin häly ja uudet hajut ja maisevat vaativat veronsa, huolimatta siitä, että välillä lepäiltiin puiston nurmikolla. Etenkin koirista nuorin Adja, oli iltapäivästä jo niin uupunut, että heti kun pysähdyimme käpertyi neiti pienelle kerälle asfaltille ja nukahti saman tien.

Kun päätimme lopulta siirtyä uimarannan puolelle keskustasta, päädyin siihen, että kannan Adjan autolle, matkaa kun oli kuitenkin kohtuudella ja koira oli todella väsynyt. Zeus ja Etna joutuivat sitten toisten talutettaviksi, kun nappasin Adjan kainalooni. Sanottakoon, että hieman kyllä tympäisi kun joku välkky terassilta kaljatuoppi edessään huusi isoon ääneen, että
"onko tuo yksi koira niin laiska, ettei osaa kävellä itse". Jonnin verran närkästyneenä tokaisin takaisin, että "tämä on pentu ja ollut liikenteessä aamu viidestä lähtien."
Huutelija pahoitteli, mutta minä en sen enempää jäänyt siihen kuuntelemaan. Ärsytti kyllä melkoisesti, itse kun kuitenkin näin, miten toinen sinnitteli sylissä hereillä, vaikka olisi tehnyt mieli vain nukkua. 


Autolle päästyämme koirat hyppäsivät sisään ja olivat jo sikeässä unessa ennenkuin auto ehti liikkelle. Löysimme hienon koirien uimaranna, josta valitettavasti kukaan ei hoksannut napata valokuvaa. Joka tapaukusessa osa hienosta hiekkarannasta oli aidattu niin, että aidat jatkuivat vielä järveenkin. Zeus kävi uimassa yhtä reippaasti kuin aina muulloinkin, haki heitetyn kepin muutamaan kertaan. Adjan nostin järveen ja se kävi uimassa pienen lenkin ja palasi takaisin rantaan. Ruskuainenkin päätyi järveen hieman avustettuna, mutta se kääntyi samantien rantaan päin. 

Kun ihmisetkin olivat käyneet pulikoimassa käytiin vielä pienellä maisema ajelulla ennen kotiin päin lähtöä. Matkan varrella pysähdyimme vielä Taavetin (tai jotain sinne päin) linnoitukseen jossa koirat pääsivät vielä juoksentelemaan vapaina. 

Kaiken kaikkiaan pitkä päivä oli aivan mahtava, vaikkakin hieman raskas ehkä koirille. Alkoihan se aamulla neljän aikaan ja takaisin kotona olin siinä puolen yön kieppeillä. Sikeästi koirat nukkuivat koko kotimatkan, ja vaikka itseläkin olisi tehnyt mieli nukahtaa, niin sinniteelin hereillä loppuun asti :) 

















Laitan tänne loppuun vielä vähän kuvasaastetta matkan varrelta...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti