Kertokaahan joku, onko se jonkin sorttista kohtalon ivaa, että kun erehtyy riemuitsemaan jostain asiasta ääneen, niin sitten paskaa sataa niskaan oikein kunnon lavallisen verran. Noh, niin tai näin, niin meillä otettiin takapakkia ja rajusti!!!

Etnasta on pikkuhiljaa tullut siskoni poikaystävän kanssa hyvä kaveri, niin hyvä kaveri kun se nyt Etnan tuntien on mahdollista. Luottamussuhde on kasvanut hiljalleen, askel askeleelta. Tilanne kehittyi niin hyväksi, että Etna pystyi lähestymään tätä lähes täysin varauksetta. Hyppäämään vasten, venyttelemään ja toisinaan ihan jopa ohi mennen lipaisemaan kielellään. Ihan ohimennen vain, kuin vahingossa. Kehittyipä suhde jopa niikin pitkälle, että Etna saattoi hypätä sohvalle tämän pojan viereen ja käpertyä siihen nukkumaan. Etnan tuntien se on aikamoinen saavutus. 

Sitten tapahtui jotain, en tiedä mitä. 

Eilen illalla siskoni tuleva kämppis siskoinen toi tänne väliaikaiseen kortteeriini tavaroita. Etna kävi heitä varovaisesti tervehtimässä, eikä tilanne ollut kovinkaan kummallinen. Mitään ei tapahtunut. Ilta oli kuitenkin myöhäinen ja he jäivät asuntoon yöksi, minkä takia siirsin patjani ja tavarani, sekä tietysti koirien tavarat olohuoneesta siskoni makuuhuoneeseen. Yö sujui rauhallisesti, aamu tavanomaisesti, ainoa poikkeus normaalista rutiinista oli se, että koirat eivät jääneet päivän ajaksi olohuoneeseen vaan siskoni makuuhuoneeseen. 

Lähdin kouluun ja asuntoon jäivät koirien lisäksi nukkumaan nuo kaksi tyttöä, jotka sitten aamun aikana kantoivat loput tavarat sisään ja lähtivät pois puoleen päivään mennessä. Olin jättänyt koirat siskoni makuuhuoneeseen visusti suljetun oven taakse ja ohjeistanut tyttöjä niin, ettei sitä ovea saa avata missään nimessä. 

En tiedä pysyikö ovi kiinni, toivottavasti!

Kun tulin kotiin, koirat eivät päästäneet ääntäkään. Lähdin niiden kanssa samantien ulos ja kiersimme pienen lenkin. En oikeastaan huomannut juurikaan mitään poikkeuksellista, toki Etna ehkä reagoi toisiin koirakoihin tavallista terävämmin. Tulin sisään ja sisko oli tullut takaisin sillä välin, edelleenkään en huomannut mitään poikkeavaa Etnan käytöksessä. Toki se painautui ihan kylken kiinni ja nukkui siinä, ja kun siskoni kysyi, että lähteekö Etna hänen kanssaan hakemaan poikaystävää töistä, ilmoitti Etna selkeästi painautumalla tiivimmin minua vasten, ettei lähde. Zeus lähti.

Sisko tuli takaisin ja hetken päästä sisään tuli myös siskon poikaystävä. Etna ei mennyt tervehtimään häntä, vaan veti hännän koipien väliin ja painui häkkiin piiloon saman tien. Siinä hieman naureskelin, että mitäs nyt ja pyysin koiraa tulemaan häkistä pois. Se tuli viereeni, edelleen häntä koipien välissä ja hiippaili sitten takaisin häkkiin. Pyysin useamman kerran Etnan tulemaan häkistä luokseni ja ihmettelin sen käytöstä, joka kerta se vetäytyi takaisin häkkiin häntä koipien välissä. Kun siskon poikaystävä ajatelemattaan heilutti makuuhuoneen ovea edes takaisin, kyyristyi Etna ja tuijotti ovea herkeämättä kuin odottaen, milloin se käy päälle. Ovi siis, ei Etna. 

Etna oli tässä tilanteessa niin ahdistunut, ettei se kyennyt olemaan edes sylissäni, se ei halunnut tulla häkistä pois, joten annoin sen olla siellä. Kun siskon poikaystävä lähti tilanne hieman rentoutui, mutta Etna ei kuitenkaan ollut ihan oma itsensä. Myöhemmin olimme lähdössä iltalenkille koirien kanssa ja sisko laittoi koiria valmiiksi. Vaan mitä teki Etna... Mainittakoon, että Etna ei yleensä kovin mielellään anna muiden kuin minun laittaa sille kaulapantaa tai valjaita, vaan pyrkii väistämään ja pääsemään tilanteesta pois. Se kuitenkin yleensä alistuu tilanteeseen ja antaa muidenkin laittaa sille kaulapannan, kunhan toteaa että minä olen varmasti tulossa mukaan. Kun nyt tulin eteiseen, oli Etna hävinnyt, siskoni makasi patjallani häkin edessä, jonne Etna oli vetäytynyt ahdistuneena piiloon. Siskoni houkuttelu yrityksistä huolimatta se ei tullut sieltä pois, kuitenkin kun minä sitä pyysin se tuli luokseni. Häntänsä se oli kuitenkin kadottanut jonnekin.

Lenkillä Etna käyttäytyi suhteellisen normaalista, siis Etnaksi. Toki se jälleen reagoi hyvin terävästi aina toisen koiran nähdessään ja niitä tuli vastaan valitettavan monta. Sillä hetkellä tuntui, että jokainen niistä oli liikaa! Kotiin päin tultaessa Etnalle tuli kiire, oikeastaan sillä on aina kiire kotiin päin. Nyt esiintyi jopa pientä hepulinpoikasen tapaista, kun sitä vähän innostin ja riehutin. Löytyi sitä spontaania iloa ja elämän riemua... Iltaruokakin maistui hyvin, ja nyt neiti torkkuu tuossa sohvalla vieressä. Tai torkkuminen meni ohi, kun ulkoa alkoi kuulua rähinäkonsertti, pientä murinaa tuo päästelee silloin tällöin, tosin ei mitään vakavasti otettavaa. Totesin sille heti rähinän alettua, ettei sen tarvitse siihen liittyä ja nyt vaikka rähinä jatkuu painui neidin pää tyynyyn. Lienee ollut pienellä raskas päivä.

Voi jospa tietäisin, mikä tämän takapakin aiheutti. Tapahtuiko aamupäivän aikana jotain, mitä minun pitäisi tietää, vastausta en ole saanut. Vai riittikö tämän aiheuttamiseen pelkästään rutiinien muutos, tavaroiden siirtäminen ja nukkuminen eri huoneessa. 

Kertokaa joku viisaampi, minulla ei tällä hetkellä ymmärrys taida ihan riittää.