Kun kerran hoidetaan, niin hoidetaan sitten kunnolla, tuntuvat nuo koirat kai ajattelevan... Eli toisin sanoen eläinlääkärissä on tullut käytyä nyt milloin kenen kanssa ja yhdestä jos toisestakin syystä. 

Zeuksen silmien takia on tämän vuoden aikana tullut käytyä lääkärissä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Keväällä huuhdottiin hiekkoja pois silmistä ja saatiin pitkät tippakuurit molempiin silmiin. Pitkin kesää huuhdoin silmistä sitten ihan omatoimisesti pois roskan poikineen. Loppukesästä toisesta Zeuksen silmästä löytyi haava ja sitäkin hoidettiin pitkään. Kuntoon se kuitenkin tuli.

Pentupentu elikäs Emra rokoteltiin ensimmäisen kerran Lokakuussa ja samalla kertaa tutkittiin Adjan polvet jotka todettiin terveiksi. Hetkeä myöhemmin Zeuksella tulehtui taas silmä ja taas hoideltiin.

Lopulta sain varattua Zeukselle ja Adjalle viralliset silmätarkastukset ja molempien silmät todettiin terveiksi. Zeuksen silmän haavasta oli jäljelle jäänyt vain pienen pieni, hädin tuskin mikroskoopilla havaittava arpi, eli se ainakin oli parantunut hyvin. 

Silmätarkastus oli maanantaina ja perjantaina oli sitten Emran seuraava rokotus. Juuri kun olin lähdössä ja jättämässä koiria portin taakse, huomasin että sängylläni oli melko iso veriläntti. Aloin tietysti heti selvittämään mistä veri oli tullut. Ensimmäsienä tuli mieleen pennun hampaiden vaihto, mutta veri ei tullut sen, eikä kenekään toisenkaan suusta. Lopulta oikea kohde kuitenkin sitten löytyi. Pitkäkynsi Etnalta oli revennyt kannuskynsi kokonaisuudessaan irti, siispä pennun kanssa eläinlääkäriin lähti myös Etna. Melko tiukkaan sai pitää pienestä potilaasta kiinni, kun eläinlääkäri puhdisti haavan, laittoi paikallishoidon ja paketoi jalan. 

Emra puolestaan ei huomannut koko rokotuksia, ei nelosta, mutta ei myöskään rabiesta joka samalla kerralla laitettiin. Reippaita koiria molemmat kuitenkin olivat ja käynnistä selvittiin kunnialla.

Melko kipeä tuo Etnan kynnentynkä (tai siinä ei siis ole mitään jäljellä) tuntuu olevan ja kun sitä puhdistaa, hoitaa ja vaihtaa uutta sidettä huomaa sen, että kun aamusella edellisen kipulääkkeen vaikutus alkaa loppua on alueen hoitaminen hieman vaikeampaa kuin illalla. Muutaman kerran neiti on pelkän kivun seurauksena yrittänyt jopa hieman nappaista, mutta jonkilainen kontrolli sillä on kuitenkin pysynyt siinä, ettei mitenkäänä ihan tosissaan ole kuitenkaan yrittänyt purra. 

Olen pyrkinyt tekemään hoitotilanteesta niin miellytävän kun sellainen tilanne, jossa koiraa pidetään väkisin maassa ja käsitellään kipeää aluetta sen verran kuin välttämätöntän, nyt voi koiran mielestä miellyttävää olla. Jokaisen kerran jälkeen se on palkittu ruhtinaallisesti ja lattialta ylös ponnistaessaan sillä heti alkaa nenä käydä, että missäs se palkinto oikein viipyy. 

Siskoni kyseli yhtenä iltana, että osaanko hoitaa kyseisen operaation paremmin kuin tavalliset ihmiset, koska olen suorittanut klinikkaeläinhoitajan opinnot ja työskennellyt eläinlääkäri asemalla. Hieman hymähdin siihen vastaukseksi, että onko sillä oikeastaan merkitystä osaako jonkin asian tehdä vähän paremmin tai huonommin, kuin keskiverto  kaduntallaaja, kunhan sen saa tehtyä. 

Vaan eihän nämä hoidettavat sitten tähän loppuneet, la-su välinen yö meni mukavasti, tai jos totta puhutaan, niin ei nyt niin kovin mukavasti, siinä kun Adja alkoi oksennella, kunnes lopulta aamuyöstä ei ollut enää mitään mitä olisi oksentanut. Sunnuntai päivä meni kuitenkin suhteellisen  hyvin, aamulla yksi oksennus, mutta ei sitten muuta. Jossain alitajunnassa eli pieni pelko siitä, ettei kyseessä vain olisi suolitukoksesta johtuva oksentelu ja illalla helpotus olikin melkoinen kun totesin, että jotain suoliston läpi ainakin kulkee. (ja että siellä olisi ollut jotain mikä olisi kulkenut, niin olin pitkin päivää parin tunnin välein syöttänyt Adjalle hyvin sulavaa koiran märkäruokaa)

Seuraava yö ei kuitenkaan luvannut taaskaan kovin hyvää. Ilta ruoan jälkeen oksentelu alkoi taas ja jatkui pitkälle aamu yöhön. Siispä aamulla Adja lähti kanssani töihin, neiti kuvattiin röntgenillä, mutta mitään merkkejä suolitukoksesta ei löytynyt. Sille annettiin pahoinvoinninesto lääkettä ja jatkettiin taas syöttämistä niin, että ruokaa tuli hyvin pieni annos muutaman tunnin välein. Sunnuntai illalla olin antanut Adjalle myös kissanmallasta ja sen antamista jatkettiin myös koko maanantai päivän ajan. Illalla sitten kun olimme töistä kävelemässä autolle Adja näytti taas, että tavara kyllä pääsee kulkemaan läpi asti, eikä jää matkan varrelle jumiin. Tästä eteen päin edetään nyt niin, että ainakin muutaman päivän ajan Adja saa pienen annoksen hyvin sulavaa ruokaa parin tunnin välein ja tilannetta seurataan, yleisvoinniltaan kun neiti on kuitenkin kaiken aikaa ollut suhteellisen normaali oma itsensä.

Etnan jalan hoito jatkuu vielä pitkään, kun Adjan hoito jo toivottavasti loppuu melko pian. Hoito tilanne on Etnalle aina inhottava, se alkaa vapista kuin haavan lehti, heti kun huomaa että on taas hoitotoimenpiteiden aika. Muutamaan kertaan olen antanut jalalle "ilmakylpyjä" mutta vain silloin kun pystyn 100% neitiä vahtimaan, ettei se pääse aluetta nuolemaan. Etna tietää jo heti, kun side otetaan pois ja se saa lähteä liikkeelle, ettei tassua saa nuolla. Tilanne ja minun tarkkaan valvova silmä ovat sille melko kova paikka. Jotenkin se paineistuu siitä niin, että tulee vain johonkin lähettyville makaamaan ja tärisee tärisemistään. Sen tekisi mieli nuolla niin paljon, ettei se oikein tiedä miten päin sen pitäisi olla ja jos joudun sitä kieltämään nuolemasta se menee sellaiseen jännään mielentilaan. Ei sitä oikein osaa sanoinkuvailla. 

Tämän päiväinen ilmakylpy näyttää nyt kuitenkin sujuvan vähän paremmin, muutaman kerran jouduin sitä kieltämään, eikä se oikein tiennyt mihin olisi asettunut, mutta nyt se nukkuu tuossa vieressä pää Zeuksen selänpäällä. 

Yhtä asiaa olen tässä tänä syksynä huomannut miettiväni. Etna joka on siis täyttää helmikuussa neljä vuotta on alkanut harmaantua pikkuhiljaa. Päälaella, oikean korvan juuressa sillä on useita harmaita karvoja, kuonon alunen on harmaantumaan päin myöskin ja nyt harmaita karvoja on alkanut ilmestyä myös silminen ympärille. Zeuksellakin harmaita karvoja on ilmaantunut jonkin verran, mutta se täyttääkin heinäkuussa jo seitsemän vuotta. Lähinnä päänvaivaa ovat aiheuttaneet nuo Etnan harmaat karvat ja olen kovasti pohtinut sitä, että voiko esimerkiksi stressi aiheuttaa sen, että koira alkaa harmaantumaan ennenaikaisesti. Voiko olla niin, että Etna joka kantaa harteillaan koko maailman huolet ja ahdistuksen alkaa harmaantua jo nyt kaikkien huoliensa seurauksena? 

Sitäkin olen miettinyt, että vanhetaako jatkuva stressi, huoli ja ahdistus Etnaa, tekevätkö ne henkisesti siitä paljon vanhemman koiran, kun se oikeasti onkaan?!?