Potkukelkan kanssa jäällä kevättalvella 2013

Kylläpäs on taas vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä ja lienee jo aika ilmaista jotain sen merkiksi, että edelleen hengissä ollaan. Lopultakin saapui talvi ja pyyhkäisi läpi Suomen maan, ja vaikkei lumen määrällä juurikaan voi kehuskella, niin ainakin pakkasta on ollut riittämiin. Ja vähän liiankin kanssa, jos näiltä nelijalkaisilta kyselee. 

Erityisen paljon on nautittu niistä päivistä, jolloin aurinko paistaa, mutta kyllä nuo pilvisemmätkin päivät ihan mukavia ovat, kunhan ei vain ole liian kylmä. Järven jäällekin tuli uskallattua sen jälkeen, kun todettiin, että se kantaa jo autoakin ja muutamaan otteeseen siellä on tullut tehtyä ihan kunnon pitkiä lenkkejä. 

Ensimmäiselle jäälle suuntautuneelle lenkille otin mukaan potkukelkan, jonka päälle laitoin tuollaisen koiran kevythäkin (nylonhäkin, mikä lie). Ajattelin, että koirat pääsevät sinne välillä lämmittelemään jos tulee liian kylmä. Vaan arvaahan sen mitä siitä seurasi. Jos joku meidän seuraajistamme, taikka mahdollisista satunnaisista lukijoista ei vielä tiedä, niin Etna on torellinen prinsessa. Kirjoitinkin yhtenä aamupäivänä facebookiin pitkän litanian Etnasta ja jälkeenpäin nimesin tekstin sitten "Etnan ylistyslauluksi", huumorimielellä tietysti. No joka tapukauksessa, Etna tuumasi lenkin alusta asti, että tuo potkukelkan kyydissä oleva häkki on mukana vain ja ainoastaan sitä varten, minkä seurauksena se ei olisi halunnut kävellä koko lenkin aikana. Tietenkin minä allekirjoittanut olin siitä hieman erimieltä, mutta kyllä Etna kyydissäkin sai olla, prinsessa kun on, ja erityiskohteluun tottunut :) Erityisesti lenkin aikana Etnaa ahdisti ja harmitti nuori Poju, intoa täynnä oleva parsonrusseli, jota tietysti taas kiehtoi hirvittävästi tuo kärttyinen pieni ruskuaisen paskiainen. 

<3

Lenkki ei siis missään nimessä ollut tylsä, mutta pääsääntöisesti koirilla oli mukavaa, kun alun jännittäminen oli ohi (koirat eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan, ja edellisellä lenkillä viime syksynä urokset olivat ottaneet yhteen). Koirat (paitsi tietysti Etna "erityislapsi") nauttivat suunnattomasti kun saivat juosta jäällä sydämmensä kyllyydestä. Zeusta tietysti vähän kismitti, kun merkkailusta oli tehty niin hankalaa, olivathan rantaviiva ja kaikki puut ja pensaat niin hirvittävän välimatkan päässä, että sille kertyi kilometrejä varmasti roimasti enemmän kuin kenellekään muulle. Aika lahjakkaasti se tuntui huomaavan pienetkin korkeuserot jäätä koristavista kuurankukista. Ihan uskomattoman tarkalla silmällä se bongasi keskellä järven selkää olevan, sen ainoan noin sentin pari muita korkeamman kuurankukan, jonka ympärillä aikansa pyörittyään ja mallailtuaan se sai sihdattua merkkauksen juuri haluaamansa kohtaan. Ei sitä äkkiä arvaisi, että koivennostaminen saattaa olla yllättävän haasteellinen ja tarkka laji. Mikään ihan tahansa ruiskaus ja suihkaus ei aina riitäkään. 

Takaisin päin palatessa, kun Adja oli pahimman energiansa saanut purettua ja alkoi jo selvästi uupua, hakeutui se tapansa mukaan varjokseni. Yleensä se kulkee noin 15 - 20 cm päässä jaloistani, juuri niiden kantomatkan ulkopuolella niin, ettei kantapää kopsahda sen leukaan. Siinä se pistää tassua toisen eteen uskollisesti, eikä väisty jäljiltäni enää pois. Nyt se otti saman etäisyyden potkukelkan jalaksista. Tai siitä, mihin ne loppuivat. Seurasin sitä pitkän ajan, ja etäisyys pysyi koko ajan tismalleen samana. Mikään ei saanut sitä enää lähtemään juoksentelemaan poikien kanssa kauemmaksi, hyvin tasaisella askelluksellansa se sovitti vauhtinsa omaani juuri niin, ettei se jäänyt yhtään jälkeen, tai tullut jalaksien ulottuville. 

Kovimmilla pakkasilla meidän ulkoilut ovat olleet melko lyhyitä, varsinaisia pika pyrähdyksiä, pelto tai "lehmienaitaus" ympäri. Minä en ole koirilta vaatinut sen pidempää ulkoilua, eivätkä ne puolestaan ole vaatineet sitä minulta. Itse asiassa jos Etna saisi päättää, se ei kovimpien pakkasten aikaan ulkoilisi lainkaan. Eikä heräisi aamulla. Se nukkuisi aamusta iltaan ja illasta aamuun asti. Olenpa toisinaan jopa joutunut kantamaan sen ulos, kun neiti on itsepäisesti ollut sitä mieltä, että ulkoilu näillä keleillä sopii vain alempiarvoisille, ei prinsessoille ollenkaan. 

Uusia kuvia koirista ei juurikaan ole tullut otettua, sormet kun tuntuvat ulkona jäätyvän muutenkin. Mutta ehkäpä sitten taas, kun kevät aurinko hiljalleen alkaa lämmittämään ja aurinkoisia päiviä tulee enemmän.