Tänään lauantaina 22.2 on Etnan syntymäpäivä. Kovin kivikkoinen ja välillä uuvuttavan raskas, on ollut tämä meidän tiemme ja kuitenkin sen varrella on tullut kohdattua monia mieleen painuneita ja unohtumattomia kokemuksia. Samaisen matkan varrelle on mahtunut monia katkeria kyyneleitä, mutta myös aivan uskomattoman onnellisia, ihania pieniä hetkiä, jotka ovat syy siihen, että tämä kivikkoinen taipaleemme jatkuu edelleen. 

Kahdessa paikkaa Etna tuntee
olonsa hyvin turvalliseksi. Toinen paikka
on aina mahdollisimman korkealla.

 Etna tosiaan täyttää jo 4- vuotta ja voin sanoa, ettei yksikään koiristani ole koskaan saanut näin kallista syntymäpäivä lahjaa. Ja toivottavasti jatkossa ei tule saamaankaan.

Olin jo hetken aikaa seurannut täällä kotona vallitsevaa tilannetta. Etnassa sinällään ei ollut tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia, mutta kaksi muuta koiraa käyttäytyivät varsin merkillisesti. Erityisesti Adja oli kovin kiinostunut Etnasta ja tämän vulvan alueesta. Ja sitten hetken päästä myös Zeus kiinnostui siitä ja alkoi oikeastaan käyttäytymään samalla lailla, kun silloin kun tyttöjen juoksut alkoivat lähennellä parhaita päiviä. 

Nappasinpa sitten yksi päivä Etnan syliin ja totesin, että Etnan vulva oli edelleen hieman turvoksissa, etenkin verrattuna Adjaan. Niillä oli kuitenkin alkaneet juoksut suunilleen samoihin aikoihin, oliko jopa niin että vain yhden päivän erolla, joten jos kaikki olisi hyvin, niin oletettavasti niiden olisi pitänyt näyttää edes suunnilleen samalta. Turvotuksen lisäksi alue oli jatkuvan nuoleskelun seurauksena ärtyneen oloinen, iho oli paikoitellen mennyt rikki ja tullut rakkuloille. Kävipä ajatuksissa muutama hieman synkenpikin ajatus ja niinpä varasin ajan eläinlääkäriltä. 

Ja toinen paikka on mahdollisimman pienessä paikassa :)

Toissa päivänä kävimme sitten iltapäivällä lääkärissä ja tutkailtiin vähän tilannetta. Ultrattiin ja otettiin verinäytteet, joiden jälkeen sitten hieman pohdiskeltiin tilanetta. Lopulta päädyttiin siihen, että varattiin eiliselle päivälle leikkausaika ja kohdun poisto. 

Kyllä oli torstaina Etna hyvällä tuulella lääkärissä, kun pääsi niin vähällä. Ei tainnut aavistaakaan, että pahin olisi vasta tuloillaan seuraavana päivänä. Kovasti se tuumaili, että saattaisi jopa alkaa tutun pieneläinhoitajan kaveriksikin. Eilen aamulla Etna oli kovasti huolissaan. Makasi vain sohvalla ja tärisi kuin horkassa, liekö aavistellut jotain. En päässyt autolla ihan lähelle parkkiin, vaan jouduin jättämään sen kauemmaksi ja  voi että kun Etnalla oli kiire. Hyvä kun perässä pysyin, kun se itkeskellen pyrki eläinlääkäriasemaa kohti. Hirmuinen kiire, eivätkä ovetkaan auenneet sille tarpeeksi nopeasti. Iloisena se ryntäsi heti moikkaamaan tuttuja ihmisiä ja yllätys oli melkoinen, kun Etna antoi jopa pusun pieneläinhoitajan nenänpäähän. Ihan ohimennen vain, kuin puolivahingossa.

Ei ollut ensimmäinen kerta kun kanyloin omaa koiraa, ne reppanat kun ovat joutuneet olemaan koekaniineja vähän tilanteessa jos toisessakin. Mutta jotenkin tämä kerta tuntui hieman erilaiselta, olihan Etna kuitenkin menossa aika isoon leikkaukseen, ja vaikka koiran steriloiminen on monesti aivan rutiinihomma eläinlääkärille, oli nyt kuitenkin kyseessä märkäkohdun poisto. Leikkausvalmistelut menivät hyvin ja leikkauskin meni hyvin, mutta tuntui kyllä hieman erilaiselta katsoa siinä leikkauspöydällä olevaa potilasta, kun kyseessä oli oma koira. 

Olin miettinyt Etnan leikkauttamista aina silloin tällöin, laittanut asioita vaakakuppeihin ja punninnut. En oikeastaan tiennyt aikaisemmin, haluanko tytön leikkauttaa vai en. Lähinnä on mietityttänyt se, että miten se vaikuttaa Etnan luonteeseen, meillä on kun viime aikoina mennyt ihan hyvin. Elämä on tasoittunut ja sen kivikkoisen tien murikat ovat muuttuneet karkeaksi sepeliksi. Toisinaan tulee vastaan joku terävämpi särmä joka satuttaa jalkapohjaa tai rikkoo vähän ihoa, niitä on tuntunut tulevan kuitenkin aina vain vähemmän. Hiljalleen oli alkanut tuntua siltä, että se Etnan elämän hillitön vuoristorata oli hiljalleen muuttumassa tasaisen rauhalliseksi possujunaksi, joskin moottorivikaiseksi sellaiseksi. 

Etna nukkuu leikkauksen jälkeen.

Etenkin vaakakupeista toinen painui nyt kuitenin huomattavasti alemmaksi. Märkäkohtua olisi voitu koittaa hoitaa myös antibiootein kuntoon. Jotenkin kohdun ja munasarjojen poisto tuntui kuitenkin viisaammalta vaihtoehdolta ja ainakin se estäisi märkäkohdun muodostumisen jatkossa. Toisaalta samalla pois jäävät myös juoksut, joiden hormoonihyrinät saivat Etnan aina kovasti ahdistumaan, etenkin jos poikakoiria oli lähettyvillä. 

Hyvien ja huonojen puolien ajattelu on joskus aika raskasta, ja hieman (oikeastaan aikapaljon enemmänkin) tässä nyt sitten jännittää, mitä kaikkea tuo Etnan sterkkaus nyt sitten tuo tullessaan. Toivottavasti ei ainakaan pahemman laatuista takapakkia, hieman mietityttää myös se, miten tämä nyt vaikuttaa Etnan ja Adjan väleihin. 

No tästä edetään nyt hiljalleen askel kerrallaan ja katsotaan mitä tulevaisuus suo tullessaan. Tärkeintä lienee nyt kuitenkin mahdollisimman hyvä ja nopea toipuminen tästä operaatiosta. 

Lopultakin Etna tuntui löytäneen
hyvän asennon ja rauhoittui nukkumaan.

Leikkauksesta alkaa olla nyt kulunut aikaa suunilleen vuorokauden verran. Aika levottomissa merkeissä meni viime yö. Ei nukkunut meidän laumasta hyvin yksikään. Etna ei suostunut nukkumaan häkissä, joten hentomielisenä otin sen viereen. Zeus ja Adja olivat tietysti hirveän kiinnostuneita ja huolissaan Etnasta. Etna puolestaan ei halunnut niitä lähelleen, eikä edes niiden katsovan itseensä päin. Täytyy kyllä tunnustaa, että hieman kapealta tuntui tuo 56,5 cm leveä sohva jolla me kaikki neljä sitten yritimme mahtua nukkumaan. Zeus ja Adja jalkopäässä ja minä ja Etna sitten tyynyjen kanssa käpertyneenä tuhannen solmuun sohvan toisessa päässä. Etna ei tuntunut löytävän hyvää asentoa ollenkaan, vaihtoi asentoa jatkuvasti ja ähisi pitkin yötä. Oikeastaan vasta kolmen aikaan se löysi suhteellisen mukavan asennon, johon se sitten rauhoittui nukkumaan vain herätäkseen hetken päästä uudelleen vaihtamaan asentoa. 

Tänä aamuna nukuttiin pitkään, koska Etnalle tuntui vihdoin uni maistuvan. 

Kanna, tuumasi Etna lauantai aamupäivällä.

Ulos lähtiessä puin Etnalle päälle Zeuksen haalarin. Ajattelin muka suojaavani leikkausalueen suojalappua kastumiselta, vaan eihän se ihan niin toiminutkaan. Etenkään kun mahan puolella sattui olemaan haalarissa aukko juuri samalla kohtaa, kun Etnan leikkaushaava oli. 
No eipä se juurikaan haitannut, kun neiti tuumasi ettei ulkona halua kävellä ollenkaan. Sylissä sain pikku prinsessan kantaa pellolle, jonne neiti sitten suvaitsi pissat tehdä. Loppumatkan sainkin sitten kantaa tyttöä. Etna on toki aina ollut prinsessa, mutta nyt ei liene kuitenkaan kysymys pelkistä prinsessan mielenoikuista, vaan taitaa Etna olla hiukan kipeänä kipulääkkeestä huolimatta. 

Ruokaa rupesin neidille antamaan varovasti, eilen iltapäivällä sen jälkeen kun Etna oli heräillyt ja pysyi ihan tolpillaan annoin puolikkaan tölkin hill's a/d tä ja illalla sitten vielä toisen. Tänään aamulla neiti sai koko purkillisen kerrallaan ja sitten jatketaan omalla ruualla, joskin ensi alkuun sitten turvotettuna.