Pikkujoulua

Lähdimme koirien kanssa pikkujoulun viettoon viikko sitten perjantaina. Moneen kertaan olen pienen surkuhupaisuuden ja puolihuvittuneisuuden vallassa seurannut meidän lähtöruutineita ja todennut, että vaikka lähtisin liikenteeseen yksin koirien kanssa vain viikonlopuksi, on auton takakontti silti aina täynnä tavaraa.

Alustavana kehoituksena olin saanut neuvoksi pakata mukaan paljon lämmintä vaatetusta, mikä tietysti noiden pohjavillattomien nylkkykarvaisten rakin rääpäleiden kanssa tarkoitti sitä, että sen lisäksi että pakkasin itselleni lämmintä vaatetusta, jouduin pakkaamaan lämintä myöskin niitä ajatellen. 

Ajelin yksin koirien kanssa (jotka kuten aina matkustivat autossa hyvin huomaamattomasti, useimmiten häkissä nukkuen, kunnes alkavat aavistella perille saapumista ja Adja aloitti malttamattoman poraamisen päästäkseen ulos autosta) kohti Parkanon perämetsiä. Ulkona oli pimeää ja märkää, eikä muuta liikennettä juurikaan ollut. 

Parkanoon päästyäni jouduin hieman kuluttamaan aikaa, ennen kuin perille saattajani saapuisi joten lähdin tutustumaan paikalliseen Halpa Halliin. Sieltä tarttui mukaan heräteostoksena koirille uusi fleecee viltti ja tassu pyyhe. 

Lidlin pihasta sain kyytiini muutaman matkustajan ja niin lähdimme ajelemaan kohti mökkiä. Olin ulkoiluttanut koirat keskustassa opasta odotellessani, joten ne tyytyivät jälleen kiltisti matkustamaan autossa.

Lopulta pääsimme mökin pihaan ja päästin koirat sinne tutustumaan. Hyvin hartaasti ne haistelivat kaikki pihan hajut ja pelkäsin niiden katoavan pimeään, vieraaseen ympäristöön hajumaailman houkuttelemina. Päätin ruokkia ne siihen mökin pihaan sillä ajatuksella, että ne hieman paremmin viihtyisivät silloin siinä mökin pihapiirissä. 

Sillä välin purin tavarat autosta ja pohdiskelin hieman minne koirien kanssa majoitun. Ensimmäisenä ajatuksena oli nukkua koirien kanssa sohvalla niin, että ne olisivat yön ajaksi kytkettynä kiinni omaan häkkiinsä. Illan ehtiessä pidemmälle ja Etnan todetessa turvallisiksi ja mukaviksi ihmisiksi myöskin ne, joita se ei ollut pitkään aikaan nähnytkään sain kuitenkin kehoituksen painua koirieni kanssa nukkumaan parvelle, epämukavan sohvan takia :) 

Eihän siinä auttanut muu kuin tarttua tuumasta toimeen ja raijata ensimmäinen koira parvelle. En ehkäpä ajatellut asiaa aivan loppuun asti, kun kannoin kauhusta kankean ja korkeanpaikan kammosta kärsivän Zeuksen ylös parvelle. Käänsin selkäni ja lähdin hakemaan seuraavaa koiraa alhaalta, kun Zeus jo lähti tulemaan portaita takaisin alas, hätääntyi kiellostani ja tuli rymisten portaat alas puolestavälistä eteen päin. 

Taisi siinä vähän säikähtää yksi jos toinenkin, vaan ei siinä ollut hätääntymiselle sijaa. Totesin, että koiraan oli kyllä sattunut, mutta ei siinä ollut enää mitään pelastettavissa. Vasta kun tilanne oli rauhoittunut kävin kopeloimassa teräsmiehen läpi ja vaikka se hieman ontui niin ei se valittanut lainkaan tai aristellut mitään kohtaa. Melko pahannäköisesti se oli portaat alas kuitenkin rymistellyt ja sehän tietysti hirvitti, ettei mikään paikka ollut mennyt oikeasti rikki tai sijoiltaan. 

Vahingosta viisastuneena kannoin yhden koiran kerrallaan sen ylös ja kytkin sen saman tien kiinni sänkyyn niin, ettei parvelta tulisi enää yksikään koira ryminällä alas. Nukkumaan mennessä minulla oli peittoa, vilttiä, täkkiä ja huopaa, sekä tietysti kolme elävää lämpöpatteria. Yön aikana ei palellut muuta kuin silloin kun joku raaja epähuomiossa eksyi pois peiton alta. 

Aamulla herätys oli melkoinen.. herra ja hidalgo katseli innoissaan ikkunasta ulos, Etna puolestaan murisi murisemistaan ja Adja haukahteli. Siispä ajattelin, että ulos on ja kiire, olihan kellokin jo ehtinyt niin pitkälle, että päivä oli valjennut. Ei muuta kun vaatetta ja etenkin paksu untuvatakki päälle ja koirien kanssa ulos. Tai se oli siis suunnitelma, loppu tulos oli se, että kun tempaisin oven auki, oli pihassa minulle täysin vieras koira. Vedin oven takaisin kiinni, kytkin omat koirat visusti ja kyselin vähän, että tunsiko kukaan koiraa. 

Koira oli omalla reviirillään, mökin omistajan koira, lähtenyt joka aamuiselle reviirin tarkastuskierrokselleen. Sain apuvoimia ulos, yksi piteli koirasta kiinni niin että pääsin omieni kanssa siitä turvallisesti ohi. Paiskasin lähtiessäni oven lujasti kiinni ja totesin sitten, että lukossahan se on, eikä meillä ollut avaimesta tietoakaan. Kaikki puhelimetkin olivat sisällä.. Jippii. Jätin paksun untuvatakkini yhdelle vähäpukeiselle ja lähdin koirien kanssa tarpomaan kohti päätaloa, avaimen toivossa..

Koirat saivat siinä mukavan aamulenkin samalla ja kun palasin takaisin mökin pihaan, pystyin sujauttamaan ne takaisin oven raosta sisään ja päiväkin pääsi lähtemään lopulta käyntiin. 

Pienistä kommelluksista huolimatta viikonloppu oli varsin mukava, etenkin kun totesin, että Zeus oli jälleen ollut lisänimensä arvoinen ja selvinnyt edellisestä puoliputoamisesta taas pelkällä säikähdyksellä. Kaikki neljä rajaa toimivat erinomaisesti, eikä edellisiltaisesta ontumisesta ollut jäljellä enää merkkiäkään. Päin vastoin rakkaus aivan roihusi herran rinnassa. 

Mökkeily oli mukavaa kun koirat pystyi vain päästämään ovesta ulos ja sitten seurailemaan ikkunoista, etteivät ne yrittäneet lähteä liian kauaksi. Eivätkä ne pääsääntöisesti edes yrittäneet, Zeusta lukuunottamatta. Zeus oli aamupäivän aikana päässyt sen verran tekemään tuttavuutta mökin omistajan koiran kanssa, ettei enää saanut sitä mielestään. Useampaan kertaan kävin komentamassa  sen takaisin mökin pihaan, kun se hyvin vaivihkaisesti yritti livistää päätalolle päin. 

Toisaalta minä kyllä ymmärsin sitä hyvin. Vaikka olenkin jo unohtanut tuon kaunottaren nimen, oli koira, niin sekaroituinen pystykorva  kuin olikin, mielettömän upea ilmestys. Väritykseltään, rakenteeltaan ja kaikin puolin muutenkin erittäin tasapainoisen näköinen, sellainen jonka saattaisin itsellenikin ottaa. Pystykorvaisuudestaan huolimatta se ei juurikaan koskaan omistajansa kertoman mukaan hauku, koska sillä ei ole tarvetta sellaiseen. Luonteeltaankin se oli varsin miellyttävä ja vaikka en tyttöjä sen kanssa päästänytkään aikaa viettämään, onnistui herra hurmuri sen kannoille kuitenkin kertaalleen karkaamaan. 

Kute jo kertaalleen aikaisemminkin tässä kuussa Zeus päätti ottaa hatkat ja lähteä kosiomatkalle. Edellisellä kerralla syynä oli juoksuinen narttu, tällä kertaa ne juoksut taisivat kuitenkin olla vasta tulollaan. Vanha rouva viehättyi kuitenkin salskeasta kosiasta siinä määrin, että yltyi oikein villiin leikkiin Zeuksen kanssa. Melko lähelle piti kävellä, ennen kuin käskyssä riitti teho sen verran, että Zeus huomasi maailmassa olevan muutakin, kuin tuo ihanuus. Nöyränä, joskin mieleltään silti salaa kapinallisena se lähti kanssani takaisin mökille. 

Etna kun haistoi tunkeilijan, lähti se rähinä päällä haistelemaan sen jälkiä, ikäänkuin haluten ajaa pois myös hajujäljen siitä. Yksi napakka käsky kuitenkin riitti palauttamaan sen jälleen ruotuun ja jättämään tuon koiran hajujäljet omaan arvoonsa. 

Vaikka koirat pääsivät moneen kertaan päivän aikana ulkoilemaan, saivat ne aikansa kulumaan myös sisällä. Ensi alkuun eli perjantai iltana pidin niitä kytkettynä myöskin sisällä, mutta kun totesin, etteivät ne juurikaan aiheuta häiriöitä tai tehneet kenenkään oloa tukalaksi uskalsin laskea ne sitten viettämään omia pikkujoulujaan vapaina, joskin tarkan valvovan silmän alla. Enhän halunnt niiden tekevän pahojaan tai vahinkoja vasta viime kesänä kokonaan remontoituun mökkiin. 

Sunnnuntaina lähdimme vielä käymään vieraisillä yhdessä koirille ja minulle kokonaan uudessa paikassa. Hieman levottomana Etna tuumaili, että mikähän tässä on nyt touhun nimi, kun ei kotiin päästä ollenkaan. Kuitenkin tuo mukana kulkenut häkki = koirien turvapaikka  loi turvallisen olon Etnalle myöskin edelleen jatkuvalla kyläreissulla ja neiti osasi rentoutua siellä hyvin, kun pääsi alkujännityksestään. 

Oli melko riemukasta huomata, että Etna on alkanut hyväksymään lähipiiriinsä ihmisiä, joilla sinne ei aikaisemmin ole ollut mitään asiaa. Kun yksi pikkunjoulu kansalainen saapui myöhemmin sunnuntai iltana töidensä jälkeen tuonne asunnolle myöskin, riemastui Etna vallan mahdottomasti. Iloisesti häntä heiluen se kiiruhti tätä ihmistä vastaan, hyppäsi täysin rentona ihmistä vasten ja vilpittömän ystävyytensä merkiksi jopa nuoli tämän ihmisen kättä tervehdykseksi. Edes Zeuksen ja Adjan tervehdysseremoniat eivät olleet niin ylenpalttisen, mutta kuitenkin niin aidon ystävällisiä ja iloisia, kuin Etnan tervehdys. Aikamoinen muutos koiralta, joka aikaisemmin vain kyräili niin  vieraita kuin tuttujakin ihmisiä.

Emme olleet koirien kanssa käyneet pitkään aikaan missään reissussa, muuta kuin perus mummola reissuilla, mutta oli kyllä ilo huomata miten hyvin ne sopeutuvat tähän reissuelämään edelleen. On aivan sama minne mennään tai kenen kanssa, kunhan on tuttu ja turvallinen nukkumapaikka, ja mamma matkassa, niin kaikki on hyvin..