Edessä on piakkoin muutosten tuulia, joskin väliaikaisia sellaisia. Muutamme ensi kuun puolella hetkellisesti koirien kanssa asustelemaan läheiseen kaupunkiin. Siitä onkin vierähtänyt tovi aikaa, kun viimeksi asuin kaupungissa ja koirista minulla oli silloin ainoastaan Zeus. 

Elo jo olo kaupungissa asumisesta huolimatta onnistui koiran kanssa hyvin, itse asiassa se on ollut ainut elämänvaihe, jolloin en tingannut koiran lenkeistä kertaakaan. Se pääsi kolme kertaa päivässä vähintään tunnin lenkille, eli sen kanssa tuli lenkkeiltyä päivittäin vähintään kolme tuntia. 

Sen verran väliaikaista tuo meidän tuleva kaupungissa asuminen on ja asunto niin koirille kuin minullekin täysin vieras, että muutamasta asiasta en aio tinkiä tälläkään kertaa. Työpäivien pituus tulee olemaan vähintään kymmentia, eikä siihen ole laskettu mukaan mahdollisia ylitöitä, eikä työmatkoihin kuluvia aikoja. En kuitenkaan halua, enkä uskaltaisi jättää tuota kirppusirkusta vieraaseen asuntoon, saati sitten kerrostalo asuntoon niin pitkiksi ajoiksi keskenään. Koirat tulevat siis kulkemaan mukanani töissä ja saavat viettää aikaansa työpaikalla minun työpäivieni ajan. Kätevästi siinä tulee samalla tehtyä aamu ja iltalenkit, kun tallustelee koirien kanssa aamulla pisteestä A pisteeseen B ja sitten puolestaan illalla pisteestä B pisteeseen A. Työpäivän aikana ne pääsevät käymään ulkona sitten, jos tilanne niin sallii ja sopiva väli sattuu syntymään. 

Hieman kokeilunluontoisesti kävimme koirien kanssa juhannuspäivänä (tai aamupäivää se oikeastaan oli) kävelemässä keskustan läpi Pyynikin näkötornille. Hieman valheellisen todellisuuden tuo keskustakävely kuitenkin loi, koska eihän tuollaista juhanusaamupäivää voi mitenkään verrata tavalliseen päivään. Ihmisiä oli liikenteessä huomattavasti vähemmän, kuin normaalisti. Kuitenkin meitä tuon kävelymatkan aikana tuli vastaan useampi koirakko, kuin mitä tavallisesti täällä maalla viikon aikana. Eipä tuossakaan ole kuin vain totuuden siemen, sillä itse valikoin lenkkimaastot ja ajankohdat niin, että kohtaamme lenkin aikana mahdollisimman vähän muita ihmisiä, koirakoista puhumattaan. Eipä se liene aina niin järkevää, mutta on se huomattavasti mukavampaa olla lenkillä koirien kanssa, kun ei jatkuvasti tarvi väistellä ja varoa ohi sujahtavia pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita, muita lenkkeilijöitä, arvaamattomia lapsia, saati sitten niitä toisia koiria. 

Hieman taas sitä näköjään kulkeuduin aiheen viereen, mutta eipä se liene kenenkään maailmaa kaada. Tuohon kaupunkikävelyyn palaan kuitenkin sen verran, että ensimmäinen koirakko ohitettiin kolmen neljän metrin päästä niin, ettei Etna huomannut heitä lainkaan. Tavalliset ohikulkijat onnistuttiin ohittamaan täysin neutraalisti, mitä nyt Etna riemuitsi itse jokaisen ohituksen jälkeen ja kyseli minulta, että huomasinko miten hyvin taas sujui. Se on niin uskomattoman ihana, kun siitä näkee, kuinka iloiseksi se itse tulee niistä onnistumisistaan. 

Muutama koirakko pystyttiin sivuttamaan myöskin melko neutraalisti, kun etäisyys oli riittävä. Useamman onnistuneen ohituksen ja harjoituksen onnistui sitten tietysti pilaamaan vanhempi rouvashenkilö papiloninsa kanssa. Ehkäpä hän ajatteli, että hänen koiransa saa uusia tuttavuuksia, joskaan minä en ollut siitä ajatuksesta niinkään innostunut. Vaikka hyvin selkeästi odotin ja yritin antaa tietä, sekä kiertää pidemmän kautta, ettemme joudu kohtamaan heitä lähietäisyydeltä ei viesti mennyt perille. Olisi ilmeisesti pitänyt ilmoittaa selkokielellä, että "Meillä on tässä ohitusharjoitukset käynnissä, eivätkä koirani muutenkaan tapaa toisia koiria hihnassa. Olisin siis kiitollinen jos jatkaisitte matkaanne juuri siihen suuntaan mihin olitte menossa ennen kuin huomasitte meidät, ettekä jäisi siihen liikennevalojen kohdalle pyörimään ympryrää. Saati sitten kävele jatkuvasti muutama metriä edemmäs ja pysähdy sitten odottelemaan, josko me kohta ottaisimme teidät kiinni. Sillä se ei missään nimessä ole tarkoitukseni." Eipä siinä kuitenkaan jäänyt aikaa ruveta huutelemaan ohjeita tälle rouvashenkilölle, kun pieni ruskuainen kiihtyi kiihtymistään, eikä tilannetta päässyt mihinkään suuntaan purkamaan. En nimittäin halunnut kääntyä ja kiertää kokonaista korttelia ympäri, vain päästäkseni ohittamaan kyseisen rouvashenkilön ja narun päässä keikaroivan, hyppivän ja pyörivän pienen mustavalkoisen koiran. 

No lopulta pääsimme kyseisen rouvashenkilön ohi ja matka jatkui sitten rivakasti eteenpäin, kohti pyynikinnäkötornia. Ylös päästyämme totesimme, että muutamalla muullakin ihmisellä oli tullut mieleen käydä munkkikahveilla, liekö siellä ylhäällä ollut kaikki ne ihmiset, jotka keskustasta puuttuivat. Päätimme ensin syödä jäätelöt kaikessa rauhassa ja Emra hieman säikähti ja haukuskeli invamopolle ja tämän päällä istuvalle vanhemmalle herrasmiehelle. Mies oli kovasti kiinnostunut koirista ja sain tytöt sysättyä kolmanteen käteen, niin että omani riittivät Zeuksen ja jäätelön kanssa. Jäimme juttelemaan tämän herrasmiehen kanssa ja hän rapsutteli Zeusta. Totesi sitten, että luuli tuntevansa kaikki keskustan alueen koirat, mutta oli ilmeisesti kuitenkin erehtynyt. No ehkäpä miestä vähän lohdutti sitten tieto siitä, että me tulimme kauempaa. Täytyy kyllä todeta, että tällä herrasmiehellä oli hyvin kehittynyt koirasilmä, joka näki sellaisia asioita mikä monelta muulta olisi jäänyt huomaamatta. Hyvin rohkeasti hän kysyi, olivatko kaksi muuta koiraani hieman tuhdimmassa kunnossa kuin Zeus. Häpeäkseni jouduin vastaamaan myöntävästi ja lisäsimpä perään kommentin leikatuista nartuista, vaikka ei se tee asiasta yhtään hyväksyttävämpää. 

Mies huomasi myös koirien rakenteellisia eroja, pohti sitä, että näyttivätkö tytöt pyöreämmiltä siksi, että Zeus oli pidemmän mallinen kuin ne. Totesin siihen, että se pitää osittain paikkaansa, Zeus todellakin on lanneosaltaan pidempi kuin tytöt, mutta hieman liian tuhdissa kunnossa tytöt kuitenkin ovat. Niiden paino on hiljalleen hiipinyt ylös päin leikkauksen jälkeen, eikä asiaa yhtään helpota se, että ne ovat molemmat pohjattoman ahneita. Etna syö ensin oman ruokansa ja pyrkii sitten Zeuksen kupille, josta Zeus puolestaan ei ole moksiskaan. Sen mielestä ne mahtuvat kyllä syömään samaltakin kupilta. Adja puolestaan vahtii omaa ruokaansa Etnalta hyvin tarkasti, eikä vahingossakaan jätä ainoatakaan nappulaa syömättä. Sen lisäksi molemmat koirat ovat armottomia roskisdyykkareita ja tilaisuuden tullen saattavat käydä myös erään naapurin tunkiolla etsimässä aarteita, ja siitä huolimatta Etnalla tuntuu olevan aina nälkä. 

Olen tiedostanut tämän niiden "ylensyönnin" jo pidemmän aikaan ja niinpä lopulta päätin ostaa laihdutusruokaa. Tällä hetkellä sitä uppoaa tytöille sekoitettuna tuohon edelliseen ruokaan ja hyvin näyttää maistuvan, ja sopivasti pääsen punnitsemaan koirat tarvittaessa vaikka lähes päivittäin, kun raahaan ne töihin mukaan. En aloittanut tuota laihariruokaa ihan minimi annostuksella, joten pystyn tarvittaessa pudottamaan annosta hieman alas päin, ellei paino rupea hiljelleen vähenemään. Mielenkiinnolla seuraan onko siitä oikeasti hyötyä ja pysyykö Etnalla nälän tunne pidempään poissa, niin kuin ruuan valmistaja lupaa. 

Keskikesän juhla, juhannus

Meistä jokainen viettää juhannusta itselleen sopivimmalla tavalla, minullakin oli suunitelmia joihin kuului ajomatka jokusen sadan kilometrin päähän, tutustumista muutamaan uuteen kohteeseen ja rauhallista yhdessä oloa ystävien kanssa. Koirat olisivat tietenkin tulleet mukaan, siitä huolimatta, että olisivat joutuneet jonkin aikaa odottelemaan autossa. Niitä kun ei ihan joka paikkaan saa viedä, saati sitten tuoda, vaikka se mukavaa olisikin. Vaihtoehto A kuitenkin peruuntui ja otin suosiolla ja hyvillä mielin käyttöön vaihtoehto Bn eli rauhallista yhdessä oloa koirien ja läheisten ihmisten kanssa. 

Aamu lähti käyntiin hyvin rauhallisesti, toisin sanoen taisin kääntää kylkeä aikamonta kertaa. Ylös nouseminen oli kuitenkin välttämätöntä ja kerkesinpä vielä käväistä kaupassakin ennen puolta päivää. Päivällä lähdettiin pienellä porukalla ja neljän koiran voimin metsään, tallattiin metsään viisi jälkeä, jotka sitten ajettiin koirilla. Ensikertalainen Emrakin onnistui ihan mainiosti, vaikka hieman hätiköikin jäljellä. Zeus on tasaisen varma suorittaja, joskin se käyttää huomattavasti enemmän ilma- kuin maavainua. Etna ajaa jäljen kuin höyryveturi, huomasi harhan heti ja palasi varmasti takaisin jäljelle. Adja ei ole elämänsä aikana vetänyt lähellekään yhtä monta jälkeä kuin nuo vanhemmat, mutta melko varma sekin on jäljellä. 

Pitäisi itse jaksaa vain tehdä noita jälkiä vähän aktiivisemmin, jokainen noista kun tykkää nenän käytöstä niin paljon. 

Kun palasimme takaisin kotiin, koirat kähinöivät hetken keskenään pihalla ja lähdimme sitten noiden kolmen vanhimman kanssa päivälevolle, joka venyi venymistään. Iltalenkille lähdimme vasta kymmenen jälkeen ja kun suuntasimme metsään ei koiria kesäinen sade tuntunut juurikaan haittaavan. Etna kävi lammen rantakiveltä tarkistamassa, vieläkö kaverit ovat tallella, mutta hiljaiselta vaikutti lampi. Tai lähinnä "kavereista" taitaa olla kyse, sillä en tiedä arvostaako haapana emo jälkikasvuneen Etnan osoittamaa ystävyyttä. Hyvin rauhallisen oloisesti se kuitenkin suhtautuu Etnan tervehdyskäynteihin ja eiköhän tuo jo ole ymmärtänyt ettei Etna mitään pahaa halua, käy vain aamuin illoin tervehtimässä ohi menessään. Jos sattuu niin ettei lintuja näy, palaa Etna pikimmiten takaisin ja pääsemme jatkamaan matkaa, jos ne taas ovat lähistöllä niin Etna seisoo rantakivellä hetken iloisesti häntää heiluttaen. 

Ja pieniä ilon hetkiä ja edistys askeleita se Etna osaa minullekin osoittaa. Kävinpä tässä joku aika sitten kotosalla melkoisen lapsikatraan kanssa ja he pääsivät koiria taluttelemaan. Otin pihaan ja narun päähän myös Etnan, kun olin ensin lapsille teroittanut sitä, ettei sen lähettyville saa tulla. Käveleskelimme pihassa ja läheiselle kävelytiellä edes takaisin, minä, lapset ja koirat. Pihassa lapset juoksentelivat mustuaisten kanssa ja meno oli aika railakasta. Etna pysytteli kuitenkin koko ajan hyvin tyynenä, jos joku lapsista tuli epähuomiossa liian lähelle, koira vilkaisi minua ja väisti taka-alalle. Kun se istui puutarhakeinussa vieressäni ja yksi taapero ikäinen tallusteli paikalle käsi ojossa, otti Etna kontaktin minuun ja pyysi hoitamaan tilanteen kunnialla. Se luotti siihen, etten minä päästä lasta sen lähelle, eikä se osoittanut merkkiäkään hermostumisesta tai kiihtymisestä. 

Lähes yhtä hyvin sillä on mennyt tuon lähipiiriin kuuluvan taaperoikäisenkin kanssa. Ovatpa ne epähuomiossa joutuneet olemaan samassa tilassakin ja melko lähekkäin, lapsi kiinostaa kovasti Etnaa ja jostain syystä kaikista koirista juuri Etna kiinnostaa eniten tätä lasta. Hyvin sujuvasti Etna kuitenkin osaa väistää lapsen lähestymisyritykset ja hillitä itsensä. Osaapa se välillä olla jopa niinkin, kuin lasta ei olisi lähimaillakaan. Muutaman kerran se on lähestynyt lasta sen näköisenä, että aikoo tehdä hieman lähempää tuttavuutta ja leuat ovat napsahtaneet. Olen joskun aikaisemmin tainnut kirjoitella jotain "puremisenestosta" eli siitä, että sen tekisi mieli napata kiinni, suu käy, mutta irti kohteesta ja siinä vaiheessa kun pientä pintavaurioita olisi saattanut syntyä on suu napsahtanut jo kiinni. Vai mitenköhän sitä tilannetta pitäisi kuvailla? Näissäkin tilanteissa sillä on kuitenkin pysynyt kontrolli, eikä se ole menettänyt itsehilliintäänsä, eikä vahinkoa ole päässyt syntymään, onneksi. 

Tiedän varsin hyvin, ettei lapsia saa pitää tällaisissa tilanteissa koekaniineita, ettei niitä saa altistaa vaaraan. Nämä tilanteet ovat kuitenkin päässeet syntymään vahingossa, joku on avannut väärän oven, tai laskenut lapsen epähuomiossa alas juuri silloin kun koirat ovat olleet samassa tilassa. Kaikista tärkeintä lienee se, että näissä tilanteissa on pysytty hyvin rauhallisina, kukaan ei ole tehnyt äkkinäisiä liikkeitä, hermostunut tai antanut Etnalle mitään syytä hermostua. Usein tilanne on purkautunut niin, että Etna on kutsuttaessa tullut pois ja toimitettu sitten muualle. 

Lenkilläkin olemme saaneet taas lyhyen ajan sisään useita onnistuneita ohitustilanteita, kun koko pakka on pysynyt hyvin hanskassa ja mitään yllättäviä tilanteita ei ole päässyt syntymään.
En tiedä uskaltaisiko sitä jo ajatella, ettei Etna ole enää aivan niin räjähdysherkkä, että sen aikaisemmin niin lyhyt sytytyslanka on saanut huomattavasti lisää pituutta ja ruuti kastunut. 

Edellisestä postauksesta on taas vierähtänyt tovi ja aikalailla pitkä sellainen. Voisi luulla, että monenlaista olisi tänä aikana tapahtunut, mutta melko hiljaiseloa meillä on ollut. Ei olla tehty niinkään mitään ihmeellisyyksiä, oltu vain ja eletty tavallista arkea. 

Ulkona ollaan oltu välillä enemmän, välillä vähemmän. Zeus pysyy melko hyvin tuossa pihassa vapaana, mutta tytöt tuppaavat lähtemään vaeltelemaan naapureidenkin puolelle heti kun silmä välttää. Niinpä kun ulkona on oltu pidempään, ovat tytöt joutuneet narun päähän. 

Talven ja sisällä olon jälkeen ovat raakaluut taas astuneet mukaan meidän arkeen, niitä koirat saavat välillä tiuhemopaan, välillä harvempaan mutta hyvin ne tuntuvat maistuvan joka kerta. Ja mikäs on sen mukavampaa, kun heittää koirat ulos syömään kylmiä luita. Aika kuluu mukavasti ja kaikkien mahatkin toimii hyvin. Etna tosin ahneuksissaan toisinaan nielee liian suuria paloja, jotka jäävät sen mahalaukkuun pyörimään, päivän parin päästä se sitten puklauttaa sulamattoman luukimpaleen takasin ulos ja minä sen sitten korjaan parempaan talteen. Ehkäpä se tuosta oppii, kun huomaa, etteivät nuo raakaluut ole katoava luononvara :) 

Emra on ollut meillä täällä "mummolassa" viettelemässä kesälomaa aika ajoin. Melkoisen kurinpalautuksen tuo murkku aina saa meille tullessaan, laumalta siis. Ja ilmeisesti sillä alkaa olla jonkinlainen "murros-/ uhmaikä" käynnissä muutoinkin, johon täytyy nyt sitten ottaa vähän kantaa ja palautella pojanklopin pääkoppaan se ajatus, kuka on se joka käskyttää ja kuka taas ei. 

Hieman vaihtelee tuon natiaisen itsevarmuus. Kävin koirien kanssa toukokuussa kahtena peräkkäisenä päivänä mätsärissä. Lauantaina Emraa jännitti ihan hirveän paljon ja se vähän murahtikin tuomarille. Onneks oli varma ja reipasotteinen tuomari, joka ei pikku murahduksesta ollut moksiskaan. Emra ansaitsi sinisen nauhan, eikä sinisten kehässä sijoittunut enää sen enempää. Pappakoira elikäs Zeus puolestaan esiintyi iloisesti ja reippaasti pienten punaisten kakkoseksi asti. Minulla oli koko lauma mukana ja ihmeesti nuo tumpulatytötkin osasivat käyttäytyää, vaikka ulkoilutin koko jengin kerrallaan. 

Adja kum on keksinyt itsensä viihdyttämiseksi mukavan leikin. Se on alkanut lenkeillä ja ohitustilanteissa yllyttämään Etnaa rähisemään. Jos Etna kulkee Etnan tasolle riittävän kauniisti hihnassa ja ohittaa kohtuullisen nätisti, kysäisee Adja Etnalta, että "Eikös tuolle olisi pitänyt ärähtää." Nyt joudun siis pitämään Adjaa tiukasti silmillä ja puuttumaan tilanteeseen heti, ennenkuin se ehtii itse reagoida ja räväyttää, samalla joudun myös Etnan jokaista elettä ja liikettä, pyrkien ennakoimaan sen reagointi tavan ja purkamaan tilanteen tarpeen vaatimalla tavalla. No mikäs sen mukavampaa, eivät ainakaan lenkit käy liian tylsiksi. 

Ei vaan, kunhan Adjaa muistaa muistuttaa hyvissä ajoin miten ohitustilanteissa käyttäydytään ja keskittyy sitten täysin Etnaan, niin kyllä meillä ihan onnistuneita ohituksia saadaan aikaiseksi, ainakin välillä. Ja hyvin paljon riippuu myös vastaantulevasta koirakosta, miten Etna siihen suhtautuu. 

Jostain syystä kuitenkin, kun ollaan kunnolla ihmisten ilmoilla, jossa vastaan tulee toisia koiria ja häiriötekijöitä ihan jatkuvasti, Etna käyttäytyy todella hienosti. Paremmin kuin monet muut koirat. Liekö syynä se, että se oikeastaan tiedä mihin suuntaan sen pitäisi kirota. Näissäkin tilanteissa tosin neitiä täytyy muistuttaa heti jo autosta tulon yhteydessä siitä, että nyt täytyy käyttäytyä kunnolla. 

Saman viikon sunnuntainakin kävimme mätsärissä poikien kanssa. Tarkoitukseni oli ottaa myöskin tytöt mukaan, mutta kun hain Emran kyytiin, niin sisko tarjoutui ottamaan tytöt siksi aikaa hoitoon. Kävimme hyvissä ajoin ilmoittautumassa ja kehien alkua odottelessani kerkesin hyvin käydä lenkillä poikien kanssa. Päivä oli melko helteinen ja koetin mahdollisuuksien mukaa pitää pojat varjossa ja vilpoisina. Emra meni kehään ensin ja oli kyllä aivan toinen koira edelliseen päivään verrattuna ja esiintyi todella edukseen. Pöydälläkin se seisoi hienosti ja antoi tuomarin tutkailla itseään. Zeus esiintyi tasaisen varmasti, oman tasonsa mukaisesti ja hurmasi tuomarin. Ylpeä sai olla molemmista koirista ja tuloksena oli Emralla pienten pentujen PUN 2 ja Zeuksella pienten aikuisten PUN 2

Täytyisi nyt vain jatkossakin muistaa käydä silloin tällöin noissa mätsäreissä, niin Emralla pysyy hyvässä muistissa se, miten kehässä kuuluu käyttäytyä.