tiistai 24. kesäkuuta 2014

Edessä on piakkoin muutosten tuulia, joskin väliaikaisia sellaisia. Muutamme ensi kuun puolella hetkellisesti koirien kanssa asustelemaan läheiseen kaupunkiin. Siitä onkin vierähtänyt tovi aikaa, kun viimeksi asuin kaupungissa ja koirista minulla oli silloin ainoastaan Zeus. 

Elo jo olo kaupungissa asumisesta huolimatta onnistui koiran kanssa hyvin, itse asiassa se on ollut ainut elämänvaihe, jolloin en tingannut koiran lenkeistä kertaakaan. Se pääsi kolme kertaa päivässä vähintään tunnin lenkille, eli sen kanssa tuli lenkkeiltyä päivittäin vähintään kolme tuntia. 

Sen verran väliaikaista tuo meidän tuleva kaupungissa asuminen on ja asunto niin koirille kuin minullekin täysin vieras, että muutamasta asiasta en aio tinkiä tälläkään kertaa. Työpäivien pituus tulee olemaan vähintään kymmentia, eikä siihen ole laskettu mukaan mahdollisia ylitöitä, eikä työmatkoihin kuluvia aikoja. En kuitenkaan halua, enkä uskaltaisi jättää tuota kirppusirkusta vieraaseen asuntoon, saati sitten kerrostalo asuntoon niin pitkiksi ajoiksi keskenään. Koirat tulevat siis kulkemaan mukanani töissä ja saavat viettää aikaansa työpaikalla minun työpäivieni ajan. Kätevästi siinä tulee samalla tehtyä aamu ja iltalenkit, kun tallustelee koirien kanssa aamulla pisteestä A pisteeseen B ja sitten puolestaan illalla pisteestä B pisteeseen A. Työpäivän aikana ne pääsevät käymään ulkona sitten, jos tilanne niin sallii ja sopiva väli sattuu syntymään. 

Hieman kokeilunluontoisesti kävimme koirien kanssa juhannuspäivänä (tai aamupäivää se oikeastaan oli) kävelemässä keskustan läpi Pyynikin näkötornille. Hieman valheellisen todellisuuden tuo keskustakävely kuitenkin loi, koska eihän tuollaista juhanusaamupäivää voi mitenkään verrata tavalliseen päivään. Ihmisiä oli liikenteessä huomattavasti vähemmän, kuin normaalisti. Kuitenkin meitä tuon kävelymatkan aikana tuli vastaan useampi koirakko, kuin mitä tavallisesti täällä maalla viikon aikana. Eipä tuossakaan ole kuin vain totuuden siemen, sillä itse valikoin lenkkimaastot ja ajankohdat niin, että kohtaamme lenkin aikana mahdollisimman vähän muita ihmisiä, koirakoista puhumattaan. Eipä se liene aina niin järkevää, mutta on se huomattavasti mukavampaa olla lenkillä koirien kanssa, kun ei jatkuvasti tarvi väistellä ja varoa ohi sujahtavia pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita, muita lenkkeilijöitä, arvaamattomia lapsia, saati sitten niitä toisia koiria. 

Hieman taas sitä näköjään kulkeuduin aiheen viereen, mutta eipä se liene kenenkään maailmaa kaada. Tuohon kaupunkikävelyyn palaan kuitenkin sen verran, että ensimmäinen koirakko ohitettiin kolmen neljän metrin päästä niin, ettei Etna huomannut heitä lainkaan. Tavalliset ohikulkijat onnistuttiin ohittamaan täysin neutraalisti, mitä nyt Etna riemuitsi itse jokaisen ohituksen jälkeen ja kyseli minulta, että huomasinko miten hyvin taas sujui. Se on niin uskomattoman ihana, kun siitä näkee, kuinka iloiseksi se itse tulee niistä onnistumisistaan. 

Muutama koirakko pystyttiin sivuttamaan myöskin melko neutraalisti, kun etäisyys oli riittävä. Useamman onnistuneen ohituksen ja harjoituksen onnistui sitten tietysti pilaamaan vanhempi rouvashenkilö papiloninsa kanssa. Ehkäpä hän ajatteli, että hänen koiransa saa uusia tuttavuuksia, joskaan minä en ollut siitä ajatuksesta niinkään innostunut. Vaikka hyvin selkeästi odotin ja yritin antaa tietä, sekä kiertää pidemmän kautta, ettemme joudu kohtamaan heitä lähietäisyydeltä ei viesti mennyt perille. Olisi ilmeisesti pitänyt ilmoittaa selkokielellä, että "Meillä on tässä ohitusharjoitukset käynnissä, eivätkä koirani muutenkaan tapaa toisia koiria hihnassa. Olisin siis kiitollinen jos jatkaisitte matkaanne juuri siihen suuntaan mihin olitte menossa ennen kuin huomasitte meidät, ettekä jäisi siihen liikennevalojen kohdalle pyörimään ympryrää. Saati sitten kävele jatkuvasti muutama metriä edemmäs ja pysähdy sitten odottelemaan, josko me kohta ottaisimme teidät kiinni. Sillä se ei missään nimessä ole tarkoitukseni." Eipä siinä kuitenkaan jäänyt aikaa ruveta huutelemaan ohjeita tälle rouvashenkilölle, kun pieni ruskuainen kiihtyi kiihtymistään, eikä tilannetta päässyt mihinkään suuntaan purkamaan. En nimittäin halunnut kääntyä ja kiertää kokonaista korttelia ympäri, vain päästäkseni ohittamaan kyseisen rouvashenkilön ja narun päässä keikaroivan, hyppivän ja pyörivän pienen mustavalkoisen koiran. 

No lopulta pääsimme kyseisen rouvashenkilön ohi ja matka jatkui sitten rivakasti eteenpäin, kohti pyynikinnäkötornia. Ylös päästyämme totesimme, että muutamalla muullakin ihmisellä oli tullut mieleen käydä munkkikahveilla, liekö siellä ylhäällä ollut kaikki ne ihmiset, jotka keskustasta puuttuivat. Päätimme ensin syödä jäätelöt kaikessa rauhassa ja Emra hieman säikähti ja haukuskeli invamopolle ja tämän päällä istuvalle vanhemmalle herrasmiehelle. Mies oli kovasti kiinnostunut koirista ja sain tytöt sysättyä kolmanteen käteen, niin että omani riittivät Zeuksen ja jäätelön kanssa. Jäimme juttelemaan tämän herrasmiehen kanssa ja hän rapsutteli Zeusta. Totesi sitten, että luuli tuntevansa kaikki keskustan alueen koirat, mutta oli ilmeisesti kuitenkin erehtynyt. No ehkäpä miestä vähän lohdutti sitten tieto siitä, että me tulimme kauempaa. Täytyy kyllä todeta, että tällä herrasmiehellä oli hyvin kehittynyt koirasilmä, joka näki sellaisia asioita mikä monelta muulta olisi jäänyt huomaamatta. Hyvin rohkeasti hän kysyi, olivatko kaksi muuta koiraani hieman tuhdimmassa kunnossa kuin Zeus. Häpeäkseni jouduin vastaamaan myöntävästi ja lisäsimpä perään kommentin leikatuista nartuista, vaikka ei se tee asiasta yhtään hyväksyttävämpää. 

Mies huomasi myös koirien rakenteellisia eroja, pohti sitä, että näyttivätkö tytöt pyöreämmiltä siksi, että Zeus oli pidemmän mallinen kuin ne. Totesin siihen, että se pitää osittain paikkaansa, Zeus todellakin on lanneosaltaan pidempi kuin tytöt, mutta hieman liian tuhdissa kunnossa tytöt kuitenkin ovat. Niiden paino on hiljalleen hiipinyt ylös päin leikkauksen jälkeen, eikä asiaa yhtään helpota se, että ne ovat molemmat pohjattoman ahneita. Etna syö ensin oman ruokansa ja pyrkii sitten Zeuksen kupille, josta Zeus puolestaan ei ole moksiskaan. Sen mielestä ne mahtuvat kyllä syömään samaltakin kupilta. Adja puolestaan vahtii omaa ruokaansa Etnalta hyvin tarkasti, eikä vahingossakaan jätä ainoatakaan nappulaa syömättä. Sen lisäksi molemmat koirat ovat armottomia roskisdyykkareita ja tilaisuuden tullen saattavat käydä myös erään naapurin tunkiolla etsimässä aarteita, ja siitä huolimatta Etnalla tuntuu olevan aina nälkä. 

Olen tiedostanut tämän niiden "ylensyönnin" jo pidemmän aikaan ja niinpä lopulta päätin ostaa laihdutusruokaa. Tällä hetkellä sitä uppoaa tytöille sekoitettuna tuohon edelliseen ruokaan ja hyvin näyttää maistuvan, ja sopivasti pääsen punnitsemaan koirat tarvittaessa vaikka lähes päivittäin, kun raahaan ne töihin mukaan. En aloittanut tuota laihariruokaa ihan minimi annostuksella, joten pystyn tarvittaessa pudottamaan annosta hieman alas päin, ellei paino rupea hiljelleen vähenemään. Mielenkiinnolla seuraan onko siitä oikeasti hyötyä ja pysyykö Etnalla nälän tunne pidempään poissa, niin kuin ruuan valmistaja lupaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti