Olin kirjoitellut kalenteriin jo hyvissä ajoin kotipaikkakunnalla olevan match shown, tarkoituksena lähteä sinne Emran kanssa reenailemaan kehässä oloa, sekä Zeuksen kanssa pitämään hauskaa. Tänään aamulla kuitenkin tuumailin, että sää näyttää sellaiselta, että jää kyllä lähtemättä. Aikani asiaa mielessä pyöriteltäni päätin kuitenkin, että kyllähän me vaan lähdetäänkin ja niin tehtiin.

Pika pikaa keräsin kamppeet kasaan ja pakkasin koko lauman autoon mukaan. Ajomatka paikan päälle ei kestänyt vajaata kymmentä minuuttia kauempaa ja lähdimme sitten koirien kanssa kävellen nostamaan käteistä rahaa läheiseltä ottomaatilta.

Kelin ollessa hyvin epävakaa ja vaihdellessa auringonpaisteesta vesisateeseen, päätin etten ota koko laumaa palelemaan ja kastumaan kehän laidalle, vaan juoksentelen itse sitten auton ja kehän väliä. Koskapa tytöt eivät näistä missikisa touhuista perusta sen enempää, kun söisivät mielellään muidenkin eväät, en tullut ilmoittaneeksi kehään poikien lisäksi muita. Tytöt saivatkin tyytyä näissä kesteissä vain huutelemaan autosta hävyttömyyksiä ohikulkijoille ja käymään silloin tällöin pissakeikalla kentän laidalla.

Emran kanssa mentiin kehään ensin, seisottaahan en edelleenkään sitä osaa, eikä se juurikaan nauti siitä kun tuomari sitä lähemmin tutkii ja kopeloi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan lyönyt itseään ihan löysäksi läjäksi, vaan seisoi ihan omilla jaloillaan, joskin pienellä mutkalla kuitenkin.
Tuomarin tutkailun jälkeen häntä löytyi vasta liikkeessä ja Emra liikkui varsin iloisesti häntä heiluen.

Aikansa tuumailtuaan tuomari antoi Emralle sinisen nauhan ja olin siihen tyytyväinen. Pikaisesti juoksin autolle vaihtamaan koiraa ja niin päästiin Zeuksen kanssa tosi toimiin. Zeus on aina tykännyt näistä touhuista ja kovin oli kevyt askel tänäänkin.

Zeuksen esittäminen on aina ollut niin ihanaa puuhaa, kun se aikalailla pitää siitä huolen itse. Ja jos jotakin jalkaa täytyy vähän siirtää tai asetella muuten, niin Zeus ei ole moksiskaan. Seistä törröttää vaan, niin kuin pronssiin valettu patsas. Tosin tämä patsas on vanhemmiten alkanut hieman kuolaamaan. Onneksi keli oli sen verran tuulinen, että kuolajojo hävisi tuulen mukana pois häiritsemästä.

Zeus oli niin innoissaan esiintymisestään, että suorastaan hypähteli ja tanssi. Yritin sitä hieman hillitä, mutta toisaalta eihän tuollaista koiran ylitse tulvivaa iloa voi muuten kuin hymyssä suin seurata. Eikä meillä nämä näyttelyt, erittelemättä virallisia tai epävirallisia, ole koskaan olleet kovinkaan vakavamielistä touhua.

Zeus sai ansaitusti punaisen nauhan ja kehän ulkopuolelta vielä roimasti sympatia pisteitä yleisöltä. Epävakaasta säästä oletettavasti johtuen paikan päällä ei ollut väkeä yhtään liikaa, joten sain taas pika pikaa kipittää autosta hakemaan Emraa.

Sinisten kehässä Emra taas jännitteli sen aikaa kun tuomari kävi sitä vähän lähemmin katselemassa. Muuten se esiintyi yllättävänkin vapaasti ja rennosti, eikä mennyt lukkoon, vaikka varovasti sen jalkoja yritinkin asetella hieman parempaan asentoon. Tällä kertaa se juoksi itsensä Sinisten ykköseksi, Bis kehässä sitä kävi ropeloimassa useampi tuomari ja Emra kadotti häntänsä kokonaan. Liikkeessä se kuitenkin taas löytyi ja Emra ravasi ihanasti häntä heiluen. Tällä kertaa rahkeet eivät riittäneet kuitenkaan pidemälle ja saimme jättää kärki nelikon kilpailemaan keskenään paremmuudestaan.

Zeus puolestaan sijoittui Punaisten toiseksi, eikä sillä ollut Bis kehään mitään asiaa. Hyvillä mielin jäimme vielä hetkeksi kehän reunalle jutustelemaan kanssa ihmisten kanssa ja se oli itse asiassa varsin mukavaa. Välillä sitä on tuntunut olevan sellaisia vähän epäsosiaalisempia kausia allekirjoittaneen osalta, niin ettei sitä oikeastaan ole jaksanut vaihdella kuulumisia muiden kanssa, saati sitten tehdä uusia tuttavuuksia. Tällä kertaa tuli vaihdettua kuulumisia, sekä juteltua ihan vieraidenkin ihmisten kanssa. Lupasinpa eräällä vanhalle tutulle, saman rodun harrastajalle, että ilmoitan Zeusta sitten virallisiin näyttelyihin veteraani luokkiin, kunhan se täyttää kahdeksan vuotta.

Kävinpä tekemässä tuttavuutta nuoreen, viiden kuukauden ikäiseen, saksanpaimenkoiraksi luulemaani pojankloppiin. Kotia kuului olevan vailla ja kysäisivät minultakin, että olinko pennun osto aikeissa. Aikani jututettuani koiran paikalle tuoneita henkilöitä kävi ilmi sekin, ettei kysesssä ollut puhdas saksanpaimenkoira. Pennun isä oli näiden puheiden mukaan puhdas saku, mutta emä kuulemma matalaprosenttinen koirasusi. Siinä nuorta koiran alkua rapsutellessani, totesin, ettei minulla juuri nyt ole uuden koiran tarvetta.

Sen sijaan mätsäreistä jäi hyvä maku suuhun ja kaikin puolin hyvä mieli, joten huomasin kotiin päästyäni etsiväni jo seuraavia mätsäreitä minne mennä. Lauantaina käydään sitten pyörähtämässä Emran kanssa ihan virallisessakin kehässä, ryhmänäyttelyssä Ruovedellä. Saapa nähdä mitä herra silloin tuomarista tuumailee.