Eipä ole juurikaan tullut kuljeksittua lenkillä puhelin kädessä, eikä siis napsittua koirista kuvia. Kamerakaan kun ei ole oppinut takin taskussa kulkemaan.

Tänään kuitenkin lenkin yhteydessä löydettiin ihan aurinkoinen paikka metsästä siirtolohkareiden keskeltä, ja päätin sitten nopeasti jonkun kuvan napsaista.

Elämä ja arki ja varsinkin se arkielämä on lähtenyt ihan mukavasti sujumaan näissä uusissa ympyröissä. Aavistuksen verran ehkä jotain läheisriippuvuutta on aistittavissa, näissä nelijalkaisissa kavereissa siis.
Koirat ovat aina tykänneet olla siellä missä minäkin, mutta tyytyneet siihen, ettei se aina ole mahdollista. Tytöt ovat viihtyneet hyvin makuupussin uumenissa ja muutama päivä takaperin päätin testata, kuinka nopeasti ne havahtuvat huomaamaan sen, että "haihdun" pois paikalta. Olin lukenut kirjaa keittiön pöydän ääressä jo hyvän tovin, mutta päätin sitten vaihtaa vähän mukavampaan paikkaan ja hiippailin makuuhuoneen puolelle. Zeus oli tarkkana ja seurasi vanavedessä saman tien. Otin aikaa suurella mielenkiinnolla ja niinhän siinä kävi, että kun kolmas minuutti kului umpeen, alkoivat kynnet rapista lattiaa vasten ja sieltä tytöt ilmestyivät rinnakkain, hieman pöllämystyneen näköisinä, ja kömpivät viereen nukkumaan.

Etna epäluulo sai viime sunnuntaina hieman hiipiä varpaillaan ja leikkiä piiloleikkiä. Yksi mun siskoplikkani oli täällä yötä ja kun itse lähdin sunnuntaina käymään vähän rimpsalla, kävi siskon yksi kaveri kylässä sillä välin. Lähtiessäni jätin koirat portin taakse ja sanoin, että vapaan harkinnan mukaan portin saa myös aukaista, mutta Etnan suhtautuminen tähän vieraaseen voi olla kyseen alainen. Etna puolestaan tuumasi, ettei ole. Se ei halunnut lähestyä vierasta, eikä lähestynyt koko illan aikana, kävi vain turvallisen välimatkan päästä kurkistelemassa ja totesi, että pysyy loitolla jatkossakin. No mikäs siinä, positiivista ainakin se, että se ei reagoinut aggressiolla, vaan mieluummin väisti koko tilanteen.

Saapa nähdä, muuttuuko sen mieli jossain vaiheessa...