Eetu ja Basti hoidossa 23.9. - 2.10.

23.9.                                   

Pärjäsin stressaamatta aika pitkälle, lähes siihen asti, että hoidokit tulivat siskoni kyydillä tuohon pihaan. Sitten se alkoi. 

Siitä huolimatta alkajaisiksi lähdimme lenkille koko konkkaronkka. Etnaa hieman kiroilututti tilanne, mutta kun jatkoimme siitä huolimatta matkaa, niin sekin asettui pikkuhiljaa ja lenkki sujui hyvin kivuttomasti. Alkuyöstä virittelin verkkoja vähän sinne tänne, ja mietin, mihin virittelisin mitäkin varmistukeinoja, tarkoituksena tietenkin saada hoidokit pysymään tallessa. 

Melko tiukasti olin sitä mieltä, ettei villakoira Eetua saa laskea takapihalle vapaana, koska loppujen lopuksi aidat siellä ovat melko matalat. Jo aikaisemminkin kertaalleen blogissa esiintynyt tsekinpaimenkoiranpentu Basti tulee kyllä luokse kutsusta, mutta Eetu ei vielä ainakaan toistaiseksi tule, eikä varmasti ainakaan silloin, jos pääsee irti ja säikähtää. 

Se onkin pahin kauhuskenaarioni, enkä edes haluaisi ajatella sitä. Mieli kuitenkin työstää asioita ja vastuukysymyksiä ihan omasta halustaan. Etenkin kun mielessä pyörii myös se, kuinka suuri luottamuksen osoitus on se, kun uskallan jättää koirani jonkun toisen vastuulle. Se on oikeastaan suurin luottamuksen ja kunnioituksen osoitus, jonka kukaan voi minulta saada. Nyt minun ja siskoni käsiin on annettu samanlainen vastuu ja luottamus ja se pelottaa, ainakin vähän. 

Kanien ja hoitokoirien kohtaaminen sujui ilman sen suurempaa draamaa ja toivottavasti jatkuu samaan malliin. Toki nämä kaksi eläinlajia tulee erottamaan toisistaan aina ja jatkuvasti vähintään yksinkertainen verkkoaita.

Iltayöstä Basti sai iltamurkinansa ja Eetukin maisteli omaa ruokaansa muutaman suupalan verran. Yöksi vierailevat tähdet pääsivät siskoni "minun sängyssäni ei sitten nuku yksikään koira" viereen. Oli mukavaa kuunnella, kun kerrankin joku toinenkin sai valvoa ja vatvoa yötään koirien kommervenkkien kanssa. Kyllähän se siskonkin huone sitten jossain vaiheessa hiljeni. 

Omat koirani olivat käyneet nukkumaan jo hyvän aikaa sitten, mutta omat ajatukset askarsivat edelleen erilaisten turvallisuuskysymysten ympärillä. Lähinnä miettien sitä, miten koirat pärjäävät kun minä olen töissä ja sisko koulussa, mitä jos villakoira hyppääkin aidan yli, tai pentu saa itsensä pahemman kerran solmuun. Mitä jos, mitä jos... Pitääkö etuoven eteen virittää portti siltä varalta, että joku koirista on karannut portin takaa ja onkin yllättäin oven takana vastassa ja pääsee livahtamaan ulos. Miten takapihan aitoja saisi väliaikaisesti korotettua niin, ettei 10- vuotias veteraani hyppää matalan aidan yli ja katoa. Mitä jos valjaat luiskahtavatkin päältä pois kesken lenkin jne...

24.9

Aamulla viiden aikaan Adja herätti ja pyysi ulos, niin huomaamattomasti ja hienovaraisesti kuin se sen tekeekin. Kun muutama viikko takaperin sisään "kotini on linnani, jonne kutsumattomat vieraat eivät saa tulla" tunkeutuivat patjakauppiaat joille en osannut sanoa ei, kysyivät nukunko hyvin, taisin naurahtaa vastaukseksi. "Näkeehän sen jo naamasta", tuumailin ja totesin, etten ole nukkunut yhdeksään vuoteen hyvin, siihen ei kuitenkaan ole syynä se, missä tai millä nukun, vaan jatkuva tarve olla ja pysyä tilanteen tasalla koirien takia. Siispä tänä aamunakin havahduin kevyestä unestani hereille samalla hetkellä, kun Adjan tassut koskettivat lattiaa ja nopea vilkaisu siihen kertoi sen, että ulos oli päästävä ja pikaisesti. Siispä laskin neidin takapihalle ja päästin myös heränneen Bastin siellä käymään. Adja teki tarpeensa ja pentu kävi pissalla, sitten palauttelin ne takaisin nukkumaan. Ennen seitsemää koirista jälkimmäinen oli käynyt siskoni riemuksi takapihalla ja kolme kerta, joten päätin nousta ylös arvellessani sen levottomuuden johtuvan ainakin osittain nälästä. 

Kello oli ehtinyt hieman yli seitsemään, kun ruokin pennun ja lähdimme sitten urheasti aamulenkkeilemään kahden ihmisen ja viiden koiran kanssa. Kävely sujui verrattain hyvin, Etnakaan ei jaksanut enää kiihkoilla, mitä nyt muutaman kerran vähän pärähti muka tärkeänä ja Eetukin oli huomattavasti reippaampi kuin eilen iltayöstä. Villakoiran koipi nousi reteästi ja moneen kertaan ja huvittuneena totesinkin, että tästä taitaa tulla oikea pissaralli kun jokainen vuorotellen haluaa peittää edeltävän jättämät terveiset. 

Aamulenkin jälkeen tarjoilin Eetulle murkinat, ja ohjeiden mukaan nirso ja huonosti syövä koira veteli kupin tyhjäksi muutaman kehoituksen jälkeen. Virittelin hoitokoirien ja kanien väliin yhden portin lisää, niin etteivät ne pääse suoraan kontaktiin toistensa kanssa, vaan kahden portin välissä on turvallinen "ilmatila". Muutamaan otteeseen pentu kävi melko kovaäänisesti Ressiä ja Plösöä puhuttelemassa, mutta puutuin siihen ja katkaisin sen käytöksen samantien. 

Aika harvoin sitä tulee oltua lauantai-aamusta jo näin varhain, ja virkkuna pystyssä. Kahvit on juotu jo hyvä tovi sitten, koirat lenkitetty vielä aikaisemmin ja uunissa kuivumassa kanien "pellettipullat". Asiaa hieman avatakseni voin kertoa sen verran, että jokaisen pupujen pellettipussin pohjalla on hienon hienoa jauhoa, joka on jäänyt/syntynyt pelleteistä. Olen kerännyt sitä jo pidemmän ajan talteen ja näin kun kerrankin aikaa on, niin päätin sitten leipasta niistä pupuille vähän nakerreltavaa. Sekoitin jauhojen sekaan vettä, lusikoin mössön pellille ja pistin uuniin. Ensimmäisen paistamisen jälkeen ne jäivät hieman pehmeiksi, joten aamusta pistin ne sitten uuniin kuivumaan miedolla lämmöllä niitä paistellen. Vähän myöhään hoksasin, että sekaan olisi ihan hyvin voinut esimerkiksi omenaa ja porkkanaa, mutta yritän muistaa sen sitten ensikerralla. Oikeastaan seuraavaan satsiin voisi hienontaa joukkoon myöskin viimekesän satoa, jota tosin rupesin korjaamaan vasta keskikesän jälkeen. Siihen asti ajattelin, että en taida sitä tehdä, koska kanit saattavat kuolla ja silloin kaikki se työ olisi turhaa. Samasta syystä olen pitkän aikaa ostanut kaneille aina vain pieniä pellettipusseja, onneksi elokuun alussa viikon eläintarhaani hoitanut sisko ei osannut katsoa asiaa tuolta kantilta ja oli jättämilläni rahoillani hommanut ihan kunnon kokoisen pellettipussin kaneille. Näin taidan itsekin toimia jatkossa, rupesinhan keskikesän jälkeen keräämään kaneille pihalta erilaisia vihreitä herkkuja, kuivaten niitä pitkään ja hartaasti, ennen pakkaamista paperipusseihin ja jemmaamista talven varalle. 

Kello lähentelee puolta kymmentä, Eetu ja Basti rauhoittuivat viimein nukkumaan, samoin omat koirat. Saapa nähdä miten se arki lähtee tästä seuraavan 9 vuorokauden aikana rullammaan. Ei voi muuta kuin toivoa, että kaikki menisi paremmin kuin hyvin. Ja toki tehdä itse parhaansa sen eteen.

Aamupäivällä olin mielestäni seurannut tilanteita ja koiria sen verran, että uskalsin päästää vanhukset tutustumaan toisiinsa. 9- vuotias ja 10 - vuotias herrasmies pääsi tekemään lähempää tuttavuutta ja ihan toimiva yksikkö niistä muotoitui. Zeus ja Eetu tulivat hyvin juttuun, tosin huomattavasti varovaisempi ja herkkätunteisempi villakoira ei välillä meinannut ymmärtää Zeuksen ystävällisyyden osoituksia eli Zeukselle niin tyypillistä takapuolella tönimistä.

No kun hillitsin Zeuksen yliystävällisyyttä niin melko nopeasti huomasin molempien poikien olevan täysin rentoja keskenään. Adjasta ja Eetustakin tuli hyvät ystävät, lenkeillä Eetu oli muutamaan kertaan ohimennen ja puolihuolimattomasti toisia koiria haistellessaan saanut sen oivalluksen, että kaksi niistä on tyttöjä. No päivän ja illan mittaa siinä taisi käydä niin, että Eetua ihastuneempi olikin Adja, ja se olikin se, jonka tutustumisintoa ja suunnatonta leikkimielisyyttä sai hieman himmailla, kun Eetu vaikutti menevän siitä hämilleen, eikä oikein tiennyt mitä tai miten sen olisi pitänyt näissä tilanteissa toimia.

Se mikä tässä kokoonpanossa mietitty eniten olivat Etna ja Eetu, lähinnä mietiskelin sitä, että uskaltaisiko sitä, tai siis näitä kahta kokeilla päästää yhteen. Lenkeillähän ne kulkivat melko lähetyksin, välillä liki kylki kyljessä ja meno on ollut aikalailla neutraalia. Ja kuitenkin Etnalla on välillä ollut hieman pistävä katse silmissään, kun se on olevinaan huomaamattomasti seuraillut tuoretta tuttavuutta. Etnasta ei koskaan voi tietää, sen käytös ja reagtiot eivät ole ennalta-arvattavissa. Kaikki voi olla mennä hyvin, tai se voi pimahtaa sekunnin sadasosassa ilman mitään ihmismielestätselkeää syytä.

No varovainen kokeilu tuotti kuitenkin yltiöpositiivisen tuloksen, minkä seurauksena meillä elelee täällä nyt viiden koiran konkkaronkka sulassa sovussa ja rauhassa, ellei lukuun oteta sitä, miten neljä vanhempaa aina tarpeen vaatiessa palauttaa pennun taas maanpinnalle ja pohdiskelemaan sitä, että miten laumassa oikein käyttäydytään ja kenen nenille ei hypellä.

Eetu on alkanut asettua taloksi, ja sainpa minä iltayöstä koko viiden koiran lauman rauhoittumaan omaan huoneeneeni ja ihan nukkumaan asti, ennen kuin sisko sitten palaili yöllä työkeikaltaan ja otti sitten hoitokoirat nukkumaan omaan huoneeseensa. Täytyy kyllä sanoa, että meillä on täällä aikalailla mukavaa, tasapainoista ja rauhallista, ainakin silloin kun pentu on tarpeeksi väsynyt ollakseen hetken paikoillaan. Ruoka maistuu kaikille, sille nirsollekin. Pappakoirat voivat nukkua sohvalla vierekkäin, tai kaikki neljä pientä koiraa vaikka samassa sängyssä. Ulos lähtemiset ja sisääntulemiset tapahtuvat ilman sen suurempaa sähläystä.

Takapihan aitaustakin korottelin tuossa lauantaina aamupäivästä, melkoiselta keskitysleiriltä se nyt näyttää, mutta nyt olen uskaltanut päästää Eetukin siellä käymään. Se tulee luokse kutsusta ja hakeutuu omastahalustaan lähelle, syliin tai viereen lepäilemään. Tässähän on itseasiassa tainnut käydä niin, että toissailtainen ja öinen stressi on jotenkin puolivahingossa lauennut ja kun meillä on pääsääntöisesti täällä hyvin mukavaa.

25.9.

Ensialkuun ajattelin pitää päiväkohtaista päiväkirjaa tästä lyhyestä ajanjaksosta, minkä Eetu ja Basti täällä viettävät, mutta koskapa kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin, paljon paremmin kuin osasin edes odottaa, niin se saa jäädä tekemättä. Se ajatus sai muuttua sen verran, että rustailen jotain ajatuksia kasaan, jos huvittaa ja näin hyvin rullaavasta arjesta jotain erityistä kertomisen arvoista tapahtuu.

Eetun hoito-ohjeista haluan tähän lainata pienen pätkän:

"Eetu on nirso, koiralle tarkoitetut napsut ja kostea pussiruoka maistuu huonosti. Tosin kun nälkä tulee niin kyllä syö. Älkää olko huolissanne pariin päivään, jos ruoka ei maistu, taitaa olla aika järkytys Eetulle tulla hoitoon taloon, jossa on muitakin koiria. Tosin toivomme, että viikosta tulisi Eetulle kuitenkin positiivinen yllätys uusine koirakavereineen."

Näin vajaan kahden vuorokauden perusteella voin sanoa, että Eetun nirsous on hävinnyt, se on tainnut tulla siihen tulokseen, että jollei se syö kuppiaan tyhjäksi, joku muu tekee sen. Siitä huolimatta, että sen ruokailutilanne on rauhoitettu, eikä kukaan pääse sen kupille kesken syönnin pyrkimään, on se ensimmäisestä illasta alkaen syönyt kuppinsa aina tyhjäksi, viimeistä murusta myöten.

Vaikka sille saattoikin olla pieni järkytys tulla tänne meille hoitoon ja kohdata meidän karski konkkaronkka, niin se on päässyt siitä hyvin yli ja sopeutunut tilanteeseen varsin kiitettävällä tavalla. Kumpikin näistä hoitokoirista tosin ainakin toistaiseksi vielä kapinoi hieman rajattua tilaa vastaan,  pentu omassa turvalliseksi rajatussa katollisessa "pentuaitauksessaan" ja vanhempi herra sitten keittiössä portin takana. Halusivatpa ne tai eivät, niin siihen ne saavat kuitenkin tottua, meistä toinen kun käy arkisin töissä ja toinen koulussa, enkä missään nimessä tekisi kahta asiaa.

1) jättäisi kaikkia koiria keskenään vapaaksi asuntoon.
2) jättäisi koiria vapaaksi koko asuntoon.

Omat koirat viettävät kaiken sen ajan, kun ne keskeneään kotona ovat, aina portin takana makuuhuoneessani. Ja seuraavan viikon ajan, kun asunnossa keskenään aikaansa viettävät nämä viisi koiraa, viettää niistä kolme päivänäsä makuuhuoneessa, ja Eetu ja Basti sitten keittiössä, jossa sielläkin ne on erotettu toisistaan, mutta ovat kuitenkin näköyhteydessä.

Seinänaapurille olen etukäteen ilmoittanut kahdesta hoitokoirasta ja pahoitellut niistä mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä. Eilen illalla kun koirat muutaman tunnin keskenään viettivät, niin viestittelin naapurin kanssa ja kävi ilmi, että koirat kyllä melko äänekkäästi kapinoivat, mutta ainakaan toistaiseksi se ei naapureita häiriste.

Siispä toivotaan, että uudetkin tulokkaat sopeutuvat tilanteeseen sen vaativalla tavalla, ja elleivät näin tee, niin niin mekin, kuin naapurikin tiedämme sen, että tämä tulee olemaan vain väliaikainen tilanne.