Aikaisemmin, joku hetkinen sitten mainitsin, että olin testailemassa uusia tulevia kaverikoiria, samana viikonloppuna kävimme testeissä myös Adjan kanssa, niin kuin olin suunnitellut jo kauan aikaa sitten. 

Tuleville "työkavereille" esittelin Adjan seuraavasti;

"Tässä on Adja.

Adja on 6-vuotias leikattu kääpiöpinseri narttu.

Aikaisemmin aina sanoin, ettei Adja aikuistu koskaan, että lauman nuorimpana se on jäänyt pennun asteelle ja pysyy pentumaisena läpi elämänsä. Arjessa se on hyvinkin elämän iloinen ja rakkautta tulvillaan, sekä äärimmäisen hellyyden kipeä. Se rakastaa sylissä olemista ja sitä, että saa vain olla ihmisten lähellä.

Zeus jätti jälkeensä aika suuret saappaat, joita kumpikaan näistä jäljelle jääneistä ei pysty täyttämään, mutta Adja yrittää räpiköidä eteenpäin kuitenkin yksi liian suuri saapas jalassaan. Sen ikuiseen pentuelämään tuli raju päätös ja se joutuikin loppujen lopuksi kasvamaan aikuiseksi yhdessä rysäyksessä.

Tällä hetkellä se on hieman hukassa ja hakee vielä paikkaansa tästä maailmasta, joka yllättäin onkin muuttunut hieman pelottavaksi ja ennalta arvaamattomaksi.

Kaverikoirien testaustilaisuudessa todettiin, että Adjalla on ihan hyvä aihio, jota nyt lähdemme tästä hiljaksiin ajan kanssa työstämään toivoen mm. että sen suunnaton tarve saada rakastaa, ja toisaalta tarve saada hellyyttä osakseen kohdistuisi hyvin myöskin meidän asiakasryhmiimme.

Aika näyttää miten meillä Adjan kanssa tällä taipaleella käy, varmaa on kuitenkin se, että tällä matkalla se tarvitsee hyvin paljon tukea minulta, sekä työskentely rauhaa ja sen oman tilan kunnioittamista muilta koirakoilta.

Etukäteen osaan sanoa jo ainakin sen, että jos sen sylissä ollessa toinen koira tulee liian lähelle, se ahdistuu tilanteessa huomattavasti.

Adja on pieni suuri koira, johon olen kohdistanut paljon toiveita, toivotaan että jonain päivänä tuo toivon kylvetty siemen kantaisi hyvin kauniin sadon."

Heti testaustilanteen alussa jo totensin, että minä itse olen Adjaa ajatellen aivan liian armoton, vertaamalla sitä jatkuvasti ja joka asiassa Zeukseen toimin nuorempaa koiraa kohtaan epäoikeudenmukaisesti ja epäreilusti, mutta en voi sille mitään. Zeus solahti kaverikoiran rooliinsa täydellisesti, vaikka pienen oppimatkan se vaati siltäkin, minusta puhumattakaan. Lupasin muille testaajille ja kaverikoiraohjaajille yrittää olla armollisempi Adjaa kohtaan, ja lopettaa sen vertailun. Antaa sille mahdollisuus edetä ja oppia askel kerrallaan, ihan niin kuin Zeuskin sai opetella aikanaan. 

Pääsimmekin ensimmäiselle kaverikoirakäynnille jo heti seuraavalla viikolla ja totesin, että eipä siinä auta muu, kuin opetella tuntemaan koiransa uudelleen, siinä kävi nimittäin seuraavanlaisesti;

"Adja on vahvasti sitä mieltä, että jos annetaan täytettäväksi suuret saappaat, niin pitäisi saada edes kävellä itse.

Ajatukseni siitä että neiti ehkäpä olisi luontevampi ku edetään sylitellen osoittautuikin vääräksi. Kyllä lattialla oli paljon mukavampaa kuin mamman sylissä, ja siellä häntäkin heilahteli melko reippaasti. Ja kun sitä hieman vapautui niin jo liikeni suukkokin jo erään vanhuksen kämmenelle.

Harjoitushuivi kaulassa ei juurikaan häirinnyt, mutta uudet voimakkaat hajut tulivat Adjalle melko tujuna yllätyksenä. Vaan eivätpä ne nekään enää loppupuolella häirinneet.

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa."

Ja minäkin saan opetella aika paljon Adjan kanssa alusta. Päällisin puolin käynnistä jäi hyvä jo toiveikas mieli, kaikki meni hyvin ja meillä oli mukavaa."