Saapaskelit

Zeus aamulenkillä 30.9.2011.

Toisinaan onnellisuuteen ei tarvita kovin paljoa... joskus siihen riittää se, että omistaa kaksi lyhytkarvaista koiraa joilta puuttuu pohjavilla kokonaan. Voin ihan rehellisesti sanoa nostavani hattua kaikille turkkirotujen omistajille, niille jotka jaksavat pestä ja föönätä koiriaan ennen näyttelyitä ja jopa arkisin. Minä myönnän toisinaan näyttelyissä seuraavani hivenen huvittuneena vierestä, miten kehässä vielä viimeistellään koirien turkkeja. Harjataan, kammataan, vedetään keskijakaus uudelleen, kerta toisensa perään ja taas siloitellaan karvaa.

Minulle sopii mainiosti koirat jotka pesen vain, kun ne keksivät piehtaroida vanhoissa kalan perkeissä, tai löytävät vanhoja kuolemalle haisevia raatoja ja tekevät saman. Ennen kehään menoa saatan nopeasti pyyhkäistä jollain rätillä irtokarvat ja rääpät pois. Kehässä seisotan ja liikutan koiran sen enempää "turkista" stressaamatta, on se helppoa!

Etna samaisella aamulenkillä.

Ja näin syksyn tullen kurakelit eivät minun mieltäni paina... meillä mennään metsään, savisille pelloille ja kuraisille teille, satoi tai paistoi. Sen minkä koirat reissussa rähjääntyvät, ne sopivasti metsän kautta takaisin tultaessa puhdistuvat. Ja mikä on sen mukavampaa kuin katsoa elämästään nauttivia, tyhjällä perunapellolla toisiaan jahtaavia ja painivia koiria. Rapa senkun roiskuu, mutta roiskukoon, meillä ei pueta kurahaalaria, ei pestä ulkoa tulevia koiria tai ressata niiden mukanaan tuomasta hiekasta. Tarvittaessa saatan pyyhkäistä tassut ja mahan alusen, tai märän koiran kuivata. Vaikka hieman turhalta se kuivaaminen välillä tuntuu, nuo kun tuntuvat kuivuvan omia aikojaan alta kymmenen minuutin, varsinkin jos heittää "kylpyviitat" päälle.



Päiväkävelyllä lähimetsässä. Zeus, Etna ja isäni koira Roni.

 Onni on asua maalla, sitä joskus facebookissakin aikoinaan hehkutin. Mikä on sen mukavampaa kuin aamulla vielä silmät ristissä kävellä kotipihasta suoraan metsään koirien kanssa. Niin no tietenkin, vielä mukavampaa se on tehdä täysin hereillä :) Siellä sitten minä tarvon saappaat jalassa vailla huolen häivää (tai ajatus siitä miksi tänäänkin herääminen jäi niin viimetippaan ja joutuu nipistämään lenkin lyhyemmäksi ehtiäkseen töihin) ja koirat pomppivat menemään omaan tahtiinsa. Metsässä ja pellon laitaa kierretään hieman aamusta riippuen muutamasta kymmenestä minuutista tuntiin, tosin viime aikoina nuo pidemmät aamulenkit ovat olleet vähän harvennassa, kun herääminen on tuottanut pieniä vaikeuksia!

Täytyy kyllä sanoa, että se on mukava tapa aloittaa aamu, talsia koirien kanssa aamuisessa metsässä ja seurata miten syksyn merkit lisääntyvät ympäristössä ja ruska valtaa alaa lehtivihreältä :)










Niinhän tässä taisi käydä, että syksy tuli ihan huomaamatta, tai ainakin ensimmäinen syysflunssa iski kyntensä salakavalasti ja huomaamatta kunnes pureutui kunnolla kiinni. Neljännen sairastelu päivän jälkeen olo alkaa olla suht siedettävä, ellei oteta laskuihin mukaan sitä raastavaa yskää, joka tuntuu repivän keuhkot hajalle. Mukavaa varsinkin, kun herää yskänpuuskaan keskellä yötä, eikä tiedä selviääkö siitä hengissä vai ei. Pakko hakea iso kurkkupastilli poskeen ja miettiä siinä unen pöppörössä, että kuinkahan turvallista on unissaan syödä kurkkupastillia, voiko siihen epähuomiossa vaikka tukehtua.

No niin tai näin, pitäisi varmaan löytää jonkilainen aasinsilta, millä pääsisi itse asiaan, eli koiriin. Ne ovat uskollisesti tylsistyneet nukkuvan mamman kainalossa ja jalkopäässä. Jos jotain, niin unta näinä päivinä ei ainakaan ole puuttunut. Koirat eivät onneksi ole seinille hyppineet, vaikkei juuri muuta olla tehtykään kun seurusteltu nukkumatin kanssa. Tai on toki, valveilla olo aikoinani olen ahkerasti varautunut tulevaan syksyyn ja talveen ja kaivanut puikot ja lankaa pahvilaatikosta.

Ensimmäisenä palauttelin mieliin villasukan kutomisen, ja parihan siitä valmistui pienten vaikeuksien jälkeen. Kun sukkapari valmistui, varmistui myös tieto siitä, että joskus marraskuussa kotiimme muuttaa pieni mustuainen. Pienoista pentukuumetta ja tekemisen puutetta helpottaakseni aloin neuloa pennulle villapaitaa. Tällä kertaa päätin jättää ohjeet laatikkoon ja neuloa niinkuin hyvältä tuntui. Toisin sanoen neuloa niin pitkälle, kun oma järki ja kädentaidot riittäsivät. Niinhän siinä kävi, että kun aikansa oli neulonut, välillä lisännyt silmukoita, toisinaan kaventanut, alkoi luomus näyttää villapaidalta.Pirtsakka pinkki paita oli valmis ja aloin neuloa seuraavaa. Tästä tuli kooltaan isompi ja aikaakin sen kanssa vierähti huomattavasti enemmän. (Toisinkuin eräässä ohjeessa sanotaan, minun neulomat villapaidat eivät suinkaan valmistu muutamassa tunnissa television ääressä :D). Väreiksi valikoitui jämä kerät vaalean- ja tummansinisestä ja paita valmistui Etnalle. Kolmannen paidan väriksi valikoitui myös jämä kerät vaaleanvihreää ja oranssia, kunhans se nyt valmistuu tulee se sitten olemaan Zeuksen paita :)

Ja kun tuo jokasyksyinen kärpänen pääsi taas puremaan, niin taitaapa käydä niin, että kunhan Zeuksen villapaita on valmis, niin tulee kuvioihin mahdollisesti tuplalangasta neulottu villapaita pennulle, väreiksi haluaisin tuota samaa pirtsakkaa pinkkiä vaaleamman punaisilla raidoilla.

Jännittämisen aika on nyt ohi, eli toisin sanoen pennut ovat syntyneet. Torstaina 15.9.2011 aamulla putkahti maailmaan ensimmäisenä toivottu 200g painanut black and tan neitokainen jota pian seurasi hieman pienenpi  eli 194g painanut siskolikka. Kahden mustan tytön jälkeen Papu pyöräytti 198g painaneen mustan pojan ja hännän huipuksi vielä ruskean 172g painaneen pojan. Itse yritän ahkerasti tehdä töitä synnytyksen ajan, mikä kuitenkin tuotti hieman vaikeuksia, kun koko ajan piti tarkistaa puhelimesta väliaika tietoja :D

Emo ja pennut voivat hyvin ja pennut kasvavat tasaiseen tahtiin... Jännittäminen on nyt siltä osin ohi, ja nyt voi todeta, ettei autoni vaihdekepin ympärillä turhaan ole iloisen pinkki pieni kaulapanta. Siinä se saa odottaa kunnes 6,5 vk on kulunut ja käyn neiti Adjan hakemassa kotiin.

Ainakin tällähetkellä olen melko varma, että tuo tulee olemaan pennun nimi, ellen sitten keksi jotain samaan teemaan liittyvää kuin Zeus ja Etna ovat. Jostain syystä olen kuitenkin jo vuosia sitten päättänyt, että jos minulle joskus musta narttu tulee, sen nimi on tuo edellä mainittu Adja.

Joitan muitakin päätöksiä tässä on tullut tehntyä, joskin pennun ottamista vähän pienempiä päätöksiä. Tämän  vuoden osalta on koiranäyttelyt meidän porukan osalta käyty. Näyttely kausi sai ihan kohtuullisen päätöksen viime lauantain Hattulassa erikoisnäyttelyssä. Zeus oli AVO ERI SA AVK2

Ja tässä lyhyt ja ytimekäs arvostelu tuoreesta isäpapasta.

tuomari Paavo Mattila

 

Erinomainen uros, kaunis pää, erinomainen kaula, sopusuhtainen runko, erittäinhyvä ylälinja ja takaosa, hieman suora edestä, liikkuu sivusta ja takaa hyvin, miellyttävä luonne.

Zeuksen kehän loputtua, aurinkokin pilkisti pilvien lomasta ja Zeus halusi mieluummin nauttia häkin päällä auringosta, kuin mennä häkkiin. Lopulta Etnakin hyppäsi sylistä häkin päälle ja siellä ne sitten nauttivat syksyisen auringon lämmittävistä säteistä ja tarkkailivat valppaina ympäristöään. :)

Mutta kun aurinko painui pilveen, käärin koirat vilttiin, niin että saivat edelleen tarkkailla ympäristöä, mutta niiden ei tavinut silti palella.

Siinä  ne saivat sitten makoilla melkein siihen asti, kunnes lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Siinä näyttelypäivän aikana tein päätöksen siitä, että kehään mennään seuraavan kerran vasta tulevana keväänä, kun pentukin pääsee jo kehään. Sitten aika pitkälle Etnan arvostelusta riippuu se, mitä sen suhteen tehdään päätöksiä. Jos sen arvosteluissa jatkuu sama linja, niin minä en sitä enää näyttelyyn ilmoita, ilmoittakoon sitten Taina jos haluaa. Zeustakin todennäköisesti kehässä tulee pyöräytettyä, vaikka tuskinpa sieltä tulee sen kummoisempaa tulosta, kun on tähän astikaan tullut. Pennun kanssa olisi tarkoitus aloittaa heti pienestä pitäen kehäsä ravaaminen, ja yrittää ottaa takaisin sitä vahinkoa, mikä Zeuksen kanssa tuli, kun näyttelykärpänen iski vasta niin myöhään.

Mitä toko puoleen tulee, niin näin talvea vasten reenaaminen tuntuu vähän turhauttavalta.. sääolosuhteet kun vaikuttavat niin paljon koirieni motivaatioon työskennellä.. Ja kun itse näen, miten koirat inhoavat miltei ylikaiken vesisateessa reenaamista, ei se omaa mielialaakaan juuri kohota. Tarkoitus olisi kuitenkin hioa alokasluokan liikkeet Zeuksen kanssa kuntoon niin, että kun kevät aurinko talven jälkeen alkaa taas lämmittää, niin starttaamme tokokokeita ihan urakalla! Eiköhän sieltä sitten jossain vaiheessa niitä ykkös tuloksiakin tule, kun vaan tekee kovasti töitä sen eteen!! Etnan kanssa jatketaan saman jauhamista, kunnes siitä tulee hyvä. Eli toisin sanoen tarkoitus olisi talven aikana saada Etnankin kanssa alokasluokan liikkeet sujumaan niin, että keväällä on mahdollisesti kaksi koiraa joiden kanssa kokeisiin voi suunnata. Vaan saapa nähdä miten tässä käy :D  

Uutta blogia aloitellessani ajattelin kirjoittavani siihen hieman useammin, kuin se mitä se on nyt käytännössä toteutunut. Mutta ehkäpä se into vielä palautuu. Joitakin kertoja olen on käynyt niin, että olen kirjoittanut valmiin teksin paperille, mutta sen naputtelu koneelle on sitten kuitenkin jostain syystä jäänyt.

Tällä hetkellä olo on hieman kummallinen. Näinä päivinä, tai ainakin tämän viiikon aikana pitäisi syntyä Zeuksen toinen pentue. Eli käytännössä saada tietää kasvaako meidän lauman koko, vai jääkö se ennalleen. Olo on edelleen hieman ristiriitainen, tiedän että Etnan kanssa on vielä paljon töitä, eikä Zeuskaan ole täysin valmis, mutta haluan pennun juuri tästä yhdistelmästä, ehdottomasti.

Tarkoitukseni olisi tehdä itselleni selkeä aikataulutus, jos pentu tulee. Niin että reenit jatkuvat myös molempien aikuisten kanssa. Periaatteessa olen jo asennoitunut niin, että pentu tulee. Ahneuksissani ostin jopa kaksi pennun pantaakin. Kirkkaan pinkin ja ihanan vihreän! Talutushihnoja löytyy omasta takaa.. Ja jos totta puhutaan, niin olisihan niitä pantojakin löytynyt molempien koirien pieniksi jääneistä, mutta.. Kyllä jokaisella uutta taivaltaan aloittavalla pennulla tulee olla juuri sille ostettu panta, aivan kuin ekaluokkalaisella joka kulkee kouluun ylpeänä uusi reppu selässään :D

Koiran ilmat

 Yhtenä aamuna kotiin päin lenkiltä tullessa huomasin valtavan hämähäkin seitin, josta oli pakko napata kuva. Valitettavasti mukana oli vain puhelin, joten kuvan laatu on myös sen mukainen.

Upea tuo seitti oli joka tapauksessa, ja olisi taatusti jäänyt näkemättä, ellei minulla olisi koiria joita on lenkitettävä säällä kuin säällä, ja tuntui miltä tuntui...

Vielä ei ole tullut sellaista aamua, jolloin vain tietää että syksy on tullut. Kuitenkin kelit alkavat jo olla melko syksyisen sateiset. Harvassa näinä aikoina ovat olleet ne päivät, jolloin vettä ei vähän ripsisi!

Päätin kuitenkin, ettei pieni tai suuri vesisade juuri meidän tahtia hidasta, paitsi tietenkin tokokentällä. Lenkillä käydään, satoi tai paistoi. Koirat tietysti nauttivat auringon paisteesta, minä vesisateesta, mutta tästä ristiriidasta olemme selvinneet, vielä ainakin toistaiseksi :D

Olen tänä syksynä ylittänyt itseni ja päättänyt peitota hirvittävän hirvikärpäs kammoni. Tähän lienee syynä totaalinen kyllästyminen lenkkeilyyn asfalttiteillä edes takaisin. Joitakin viikkoja sitten päätin alkaa boikotoimaan metsiä kunnes ensimmäiset pakkaset tulevat, tämä tapahtui jouduttuani hirvikärpästen hyökkäyksen kohteeksi. Lenkin aikana ja jälkeen nypin itsestäni kymmeniä hirvikärpäsiä ja niitä löytyi hiuksien seasta vielä nukkumaan menon jälkeenkin... Eikä siinä vielä kylliksi, jotkut niistä penteleistä purivat!!

Asfalttiteitä talsiessani tulin kuitenkin lopulta toisiin aatoksiin, ja löysin paremman lenkkimetsän, ainakin hirvikärpästen suhteen. Jo viikon päivät olen siellä  patikoinut kera koirien, kerran pari päivässä ja olen löytänyt vasta yhden hirvikärpäsen, joka sekin yritti kätkeytyä lettiini. Nyppäsin sen pois ja jatkoin urhoollisesti matkaa. Itse viihdyn metsässä paremmin ja koirillakin on hauskaa. Siellä ei näytä pieni sade juurikaan haittaavan, saati sitten kura jota pelloilta tarttuu mukaan. Voimakkaamman sadekuuron yllättäessä neiti Etna saattaa jäädä jonkin kuusen alle pitämään sadetta, mutta tulee sieltä kuitenkin luimistellen, jos me Zeuksen kanssa jatkamme matkaa.

Töissä olemme joutuneet koiran kanssa tottumaan sateiden tullen myös märän villan tuoksuun uusien "työkavereiden" myötä. Työpaikan pelloille ja toisinaan myös koiratarhaan kun on ilmestynyt laiduntamaan lauma lampaita. Toisinaan näitä kavereita ja karkulaisia houkutellaan takaisin aitaukseen näkkileivän avulla, ruoho kun on vanhan sanonnan mukaan vihreämpää aidan toisella puolen.. Etna ja Zeus tosin ovat tutustuneet näihin kavereihin vain aidan takaa!