lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kahden koiran sijaan omistan tätä nykyä kolme koiraa, Etna siirtyi näin ensi alkuun nimiini suullisella sopimuksella. Ja sitten tietysti, kun saadaan asia menemään paperilla eteenpäin, niin tieto menee siis kennelliittoon. Syy tähän “ennenaikaiseen sijoitussopimuksen päättymiseen” on neidin luonne, jota ei todellakaan haluta jalostaa eteenpäin.



Nyt sitten minulla on täysi vapaus miettiä, miten lähden elämäämme neidin kanssa rakentamaan eteenpäin. Tarkoitus olisi ainakin sterilisoida neiti joissain vaiheessa, mahdollisesti seuraavien juoksujen jälkeen. Lisäksi saattaa olla, että lähdemme hakemaan joihinkin käytösongelmiin, suureen ahdistuneisuuteen ja “paniikkikohtauksiin” apua, joltain osaavalta taholta. Onneksi nyt on aikaa punnita eri vaihtoehtoja ja miettiä, miten tästä mennään eteenpäin.

Tässä elättelen toiveita koko ajan, että arvon neidit Etna ja Adja aloittaisivat juoksunsa samoihin aikoihin. Tosin jos niin käy, juoksuajan suunnitelmat menisivät uusiksi siltä osin, että Etnan sijaan hoitoon lähtisikin herrasmies Zeus ja molemmat naikkoset saisivat jäädä tänne. Sikäli mikäli vaihtoehto olisi hyvä senkin takia, että todennäköisesti muutos stressaisi Zeusta huomattavasti vähemmän, kuin Etnaa josta on tullut todella läheisriippuvainen, sen aikaisemmin mainitun surullisen viikonlopun jälkeen. Samalla pystyisin myös minimoimaan vahinkojen riskin, kun neiti pysyisi täällä valvovan silmäni alaisena.

Sikäli mikäli, kun minä vuosien teoria ja käytännön etologian opiskeluista mitään olen ymmärtänyt, niin Etnan ja Adjan käytöksestä voisi päätellä jotain tulevien juoksujen suuntaista. Toisaalta sitä voisi halutessaan johdatella myös Zeuksen ja toisten urosten käyttäytymisen perusteella. Mutta odottavan aika on pitkä, ja Etnan juoksuja olen odotellut ja tammikuusta lähtien… Adjan juoksujen osuminen samaan ajankohtaan tekisi elämästä ehkä hieman helpomman elää, ainakin jossain määrin.

Ja sitten koirakouluun, tai oikeamminkin tokokurssille J

Jokainen koira on yllättänyt minut positiivisesti kentällä, Adja pystyy keskittymään uskomattoman hyvin siihen, mitä tehdään. Se oppii melko nopeasti, oikeastaan tilanne on se, että minä pinttyneine tapoineni en meinaa pysyä perässä! Toiset koirat ja koirakot kentällä eivät häiritse Adjaa, silloin kun työskentelemme se ei edes tunnu huomaavan niitä. Ja silloin kun kuuntelemme neuvoja, ei neiti tarvitse kun pienen hiljaisen sanallisen muistutuksen siitä, että kentällä ei toisten koirien luokse ole asiaa, eikä niihin päin oikeastaan tarvitse edes katsoa!

Etna aloittaa jokaisen tokoilu kerran rumia puhumalla. Toisinaan se tapahtuu autossa niin, etteivät toiset sitä kuule. Toisinaan se taas kiroilee narun päässä, mutta lopettaa sen kuitenkin käskystä. Jos osaan itse ennakoida tilanteen, saatamme päästä kiroiluvaiheesta ohi melko huomaamattomasti. Toiset koirat, kokoon, väriin, karvanlaatuun tai sukupuoleen katsomatta ovat kuitenkin pelottavia. Kun mitään ei tapahdu, niin läheisyys ahdistaa, oikeastaan jo sekin ahdistaa, että joku edes vilkaisee Etnaan päin. Eivätkä ihmisetkään oikeastaan ole kivoja. Siedettäviä ne ovat jos eivät halua tulla lähelle tai koskea! Kuitenkin siinä vaiheessa kun alamme tekemään töitä, Etna ikään kuin unohtaa toisten koirakkojen olemassa olon. Se keskittyy vain ja ainoastaan siihen mitä tehdään ja työskentelee innokkaasti. Suurin ongelma sillä on se, että sen maahan meno on niin vahvaa, että se tarjoaa sitä joka välissä. Etenkin jos mitään ei tapahdu. Alkuun mietin, uskallanko päästää Etnaa kentällä irti ollenkaan, myöhemmin totesin, että totta kai voin. Koska silloin kun teemme töitä ei Etna ole mihinkään lähdössä ja muutenkin pysyttelee siinä lähettyvillä.



Zeus puolestaan janoaa työntekoa, maltti siltä puuttuu kokonaan. Se on ottanut pahaksi tavakseen alkaa pikkuisen inisemään jos mitään ei tapahdu. Ikään kuin sanoakseen, että “tehdään tehdään tehdään koko ajan vaan.” Ongelma onkin siinä, että Zeus ei osaa odottaa perusasennossa. Se osaa tulla siihen, ja istua siinä hetken, mutta jos käskyä ei tule, se vaihtaa asentoa, istuu erikohtaan, yrittää ottaa väkisin katsekontaktin, inisee, nousee ylös, menee melkein maahan, istuu taas ja lopulta hyppää vasten, kuin kysyen, että miksi mitään ei tapahdu! Toisin sanoen, vanhaa kerratessamme joudun kasvattamaan omaa kärsivällisyyttäni siihen, että saan Zeuksen malttia kasvatettua.

Se mistä tämä ongelma johtuu on hyvin yksinkertaista. Silloin kun lähdimme sen kanssa tokoa opiskelemaan, minulle neuvottiin miten koira opetetaan tulemaan sivulle. Ei sitä, miten koira opetetaan pysymään siinä!

Toisiin koiriin Zeus suhtautuu kentällä neutraalisti, ellei sitten toinen ole ärsyttävä itsestään liikoja luuleva nuori uros. Silloin herran irokeesi saattaa epähuomiossa nousta pystyyn ja kurkusta tulla vakuuttava syvä murrrrrrrr. Joskaan herra ei yleensä ottaen kuitenkaan lähde viereltäni tai lähde sen enempää uhittelemaan.

Tämmöistä tähän hätään, nyt täytyy lähteä kertomaan herra isoherralle, eli uljaalle mustalle, ettei tyynyni sisään saa todellakaan piilottaa sitä luun loppua jota ei jaksa syödä…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti