Jos jossain vaiheessa minulle itselleni oli epäselvää, onko Adjan sterilointi oikea vai väärä ratkaisu, niin se ei ole sitä enää. Adja steriloitiin maanantaina 5.5.2014. Siinä karvojen ajelun yhteydessä tulin pohtineeksi ääneen sitä, että miksiköhän Adjan kaulassa on oikeastaan aina ollut huono karva ja juurikin tällä hetkellä huonompi kuin koskaan. Arvelin ja pohdiskelin, että lieneekö siinä sitten sikaripunkkia vai missä lienee syy tuohon. Kyselin eläinlääkärin mielipidettä, että kannaattaako mieluummin koettaa hoitaa haulikkohoidoilla kuntoon ja saada näin karva kasvamaan, vaiko ei. Eläinlääkärin mielipide oli, että otetaan alueelta biopsia ja lähetetään patologin tutkittavaksi. Näin sitten tehtiinkin ja koepala lähti eteen päin.
Unodin autuaasti koko eteenpäin lähteneen näytteen keskittyessäni lähinnä siihen, että Adjalla lähtee toipuminen hyvin käyntiin. Itse operaatio tehtiin sille aamupäivästä ja olin itse iltaan asti töissä joten seurailin Adjan heräilemistä sitten töiden lomassa.
Adja nukkui melko pitkään, ja oli heräämisen jälkeenkin melko rauhallisen oloinen. Jätin siltä Etnan mallin mukaan kaulurin pois ja pidin bodya sen päällä. Kaulasta otetin koepalan takia yritin saada keksittyä jonkin viritelmän, joka suojaisi alueen hyvin. No sitä ajatellen biopsia oli otettua kaikista mahdollisimman huonoimmasta kohdasta. Eihän siinä oikeastaan mikään pysynyt.
Kotona toipuminen jatkui tuttun malliin. Ensimmäien yö oli vaikea.. Adja ähisi ja puhisi, eikä oikeastaan löytänyt itselleen mukavaa asentoa. Mutta siitä se paraneminen sitten hiljalleen lähti. Oikeastaan koko tänä aikana tuo leikkaushaava ei ole vaivannut yhtään niin paljon, kuin nuo pari tikkiä kaulassa leuan alla. Olipa Adja jossain välissä päässyt sitä vähän kuopsuttamaankin ja haava vaikutti ärtyneeltä. Annoin siinä sitten kotikonstein sellaista ensiapua kun pystyin ja virittelin sukan tytön päähän. Kaulurikin pääsi taas käyttöön ja tyttö tyytyi kohtaloonsa yllättävän hyvin. Pari päivää kauluri päässä auttoi hyvin ja haava lähti paranemaan kunnolla.
Nyt enää ei ole tarvinnut kauluria käyttää, enkä kipulääkettäkään ole Adjalle antanut enää pariin vuorokauteen. Vauhtia tuntuu silti riittävän melkoisesti, eikä kipuilusta ole tietoakaan.
Hyvä niin.
Koiralla tuntui siis olevan kaikki menossa parempaan päin ja paraneminen hyvässä käynnissä. Jo saattoi siis patologin lausunto saapua huonoine uutisineen.
Ja tässä se nyt sitten tulee:
Lausunto
Tutkimustulos: Alueelliseen alopeciaan viittaavat löydökset
Tutkituissa näytteissä todetaan lähes diffuusi karvanjuurifollikkelien lepovaiheeseen siirtyminen.
Karvanjuurifollikkelit ovat normaalia pienempiä, mutta niihin liittyy normaalit rauhaset. Näytteissä ei todeta tulehdusmuutoksia.
Löydökset viittaavat alueelliseen alopeciaan (canine acquired pattern alopecia), jonka tarkkaa syytä ei tunneta. Sairaudelle on tyypillistä karvapeitten etenevä oheneminen etenkin korvalehdissä mutta myös ventraalipinnoilla, perineaalialueella ja reisien takapinnalla. Tämän ihomuutoksen differentiaalidiagnoosi on kilpirauhasen vajaatoiminta ja Cushingin tauti. Osa koirista vastaa melatoniinilääkitykseen. Sairautta esiintyy etenkin lyhytkarvaisilla ohutkarvaisilla roduilla.
Seppo Saari
ELL, tarttuvien tautien erikoiseläinlääkäri
Siinähän oli lausuntoa kerrassaan. Ei ollut sitä sikaripunkkia ei.
Nyt tässä sitten mietiään, miten tämän asian suhteen edetään. Lähdetäänkö tutkimaan kaikki mahdollinen, vai odotellaanko ja seuraillaanko tilannetta, koska muita oireita ei ole ollut, kuin tuo huono karva Adjan kaulan alueella.
Ei ole pitkäkään aika, lieneekö viime syksynä kun pohdiskelin töissä sitä, että jos vain olisi rahaa, niin tutkisin jokaisen koiran aivan läpikotaisin. Työkaveri sitä ihmetteli, että miksi halusisin niin tehdä, koska kaikki koirat kuitenkin vaikuttavat päällisin puolin terveiltä. Yritin perustella sitä sillä, että silloin ainakin saisi kiinni mahdolliset hiipimällä etenevät sairaudet, tai tietäsi ainakin sen, että kaikki kunnossa.
Nyt sitten olen tullut siihen tulokseen, että en ehkä sittenkään tutkisi vaikka olisi rahaa. Sitähän sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Ja aika paljon yksi pieni täysin viattomalta tuntuva biopsia voikin lisätä yhden ihmisen huolia ja murheita.
Yhdestä asiasta voin kuitenkin nyt olla iloinen ja helpottunut. Etenkin kun yksi asia johtaa toiseen. En voi muuta, kuin huokaista helpotuksesta sen suhteen, etten ole Zeusta jalostukseen juurikaan markkinoinut ja mainostanut. Jokainen astutus on tapahtunut aina niin, että nartun omistaja on kaivanut minun yhteistietoni esiin ja ilmoittanut olevansa kiinnostunut minun urokseni käyttämisestä. Niin avoimesti kuin olen osannut, kerroin kaikki Zeuksen hyvät ja huonot puolet ja annoin sen sitten jalostukseen, jos nartun omistaja siihen päätyi.
Joku minulta joskus kyseli, että miksi en ole Zeusta laittanut uroslistoille tai muuten koettanut etsiä sille morsmaikkuja. En kuitenkaan ole koskaan kokenut sellaista tarvetta. Minun mielestäni, se ei varsinaisesti ole ollut minun asiani. Onni tässä kaiken onnettomuuden keskellä on se, että Zeus ole päässyt missään vaiheessa minkäälaiseksi matador urokseksi. Eikä se jatkossa ole enää lainkaan jalostuskäytössä. Tämän myötä, en voisi olla mitään muuta mieltä, kuin että Adjan steriloiminen oli aivan oikea päätös.
Näiden viime aikaisten tapahtuminen ja diagnoosien myötä olen päättänyt myös sen, etten omia koiriani enää ilmoita virallisiin näyttelyihin. Niistä ainoastaan Zeus on ollut sellainen joka kehässä olemisesta todella on nauttinut ja se tulee jatkossakin kehiin pääsemään. Joskin vain hieman edullisempiin kehiin, eli mätsäreihin.
Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Yritän tuohon seuraavan postaukseen kirjoitella miten meille kävin Tampereen KV näyttelyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti