Hieman yli seitsemän vuotta sitten sain puhelun, jota en varmaan koskaan unohda. Puhelu alkoi sanoilla, "Sinulle on syntynyt musta poika..." eikä silloin ollut kyseessä yhtään enempää tai vähempää, kuin Zeus. Jännittämisen ensimmäinen vaihe oli ohi, tiesin että minulle olisi seitsemän viikon kuluttua tulossa koiran pentu.

Pitkä matka on kuljettu, ja jo ensimmäisten viiden viikon odottaminen tuntui sietämättömän pitkältä. Yhden päivän aikana kävimme kahdessa eri paikassa katsomassa pentuja. Ensimmäiset pennut olivat rodultaan saksanpaimenkoiria, joista isälleni oli tulossa yksi uros pentu. Jälkimmäiset sitten kääpiöpinserin pentuja, joista yksi tulisi olemaan minun. 

Saksanapaimenkoirista valikoitui yksi, ja se sai kaulaansa pannan. Saman kaulapannan, jonka aikoinaan sai kaulaansa saksanpaimenkoira narttu Jeni loppuvuodesta 1993. Se sama kaulapanta on edelleen tallessa sitä varten, jos minulle joskus vielä tulee koiran kokoinen koira, jolla sitä voi käyttää.

 Kun pääsimme Helsinkiin odotti meitä nurmikolla muutama ihminen ja laatikko. Ja kun asetuimme nurmikolla, oli ensimmäinen näky pennuista tällainen. Tästä kuvasta minun pentuni oli tuo takimmainen musta oikealla, kovaa kyytiä jo menossa pois päin. 

Kun lopulta sain pennun syliini, en voinut lakata hymyilemästä. En olisi malttanut päästää siitä irti lainkaan, vaan pitihän pojan antaa välillä vähän juostakin. Pennut olivat hurjan rohkeita, uteliaita ja avoimia. Ne yrittivät lähteä juoksemaan ohikulkeneiden ihmisten perään, rähisivät ja painivat keskenään. Kiipeilivät ihmisten syliin ja hyppivät pois. Niillä oli uskomaton vauhti päällä ja muistan ihmetelleeni sitä, miten niin pienistä pennuista saattoi lähteä niin valtava ääni. 

Ensimmäinen fyysinen kosketus kääpiöpinsereihin oli syntynyt, ja se jätti sydämeen pysyvän jäljen. Aikaisemmin vannoutuneen saksanpaimenkoira ihmisen, joka ei pitänyt mitään sakemannia pienempää edes koirana, oli nöyrrytävä myöntämään se, että sydämen oli valloittanut pieni räksyttävä piski. 

Joskin tavoitteena oli se, että minun kääpiöpinseristäni ei sellainen tulisi. Oli aika jättää haikeat hyvästit ja lähteä ajelemaan kotiin päin. Aikaa valmistella ja miettiä vielä muutama viikkoa, ennen kuin pentu kotiutuisi opiskelukämppääni, tai ennemminkin koiravaltaiseen soluasuntoon. Kukaan ei ollut kertonut, miten pieni kääpiöpinserin pentu on ja hieman mietitytti miten sen kanssa pärjäisi siellä aikuisten labradorien, collien ja monirotuisen koiran kanssa, unohtamatta sitä pari kuukautta vanhempaa dobermannin pentua ja kuukautta vanhempaa cavalierin pentua, sekä hieman kauempana olevan toisen solukämpän koiria. 

Zeus ei ollut mikään tavallinen pentu, eikä se muuttanut alun alkaen minun koirakseni. Zeuksen osti minun oppilaitokseni minulle projektikoiraksi. Ja aikamoinen projekti se olikin. Muita projektikoirien pentuja olivat cavalier, collie sekä lapinporokoira. Kävimme viikoittain projektikoirien koulutuksessa, teimme kotiläksyjä ja opettelimme yhteistä elämää. 

Zeuksen kanssa kaikki palikat loksahtivat paikoilleen ja muutamista kompastuskivistä selvittiin. Olen kuitenkin joskus miettinyt, olisiko meidän taipaleemme lähtenyt yhtä onnistuneesti käyntiin, ellei Zeus olisi ollut projektikoira. Projektikoirana Zeus sai alusta alkaen tottua hyvin erilaisiin ihmisiin, eläimiin ja ympäristöihin. Se sai jossain määrin olla mukana oppitunneilla, ja nukkui tyytyväisenä sylissäni 8 vkn ikäisenä, kun minä ajelin traktorilla pellolla. 

Zeus oppi pienestä asti tulemaan toimeen eri ikäisten, näköisten ja kokoisten koirien kanssa sukupuoleen katsomatta. Samalla lailla se tottui erilaisiin ihmisiin ja käsittelytapoihin erityisesti koirahoitola ja koirapäiväkoti oppitunneilla. Se kulki mukana kaikkialla, matkusti junalla ja bussilla parikertaa viikossa, tottui maaseudun rauhaan ja kaupungin hälinään. 

Kaikin puolin se sai elää hyvin monipuolista elämää, ne kaksi lukuvuotta, jotka opintoni vielä jatkuivat ja sen aikana kävimme viikottain pakollisissa koulutuksissa, pidin tarkkaa kirjaa sen oppimisesta ja kehittymisestä. Ja keväällä 2009 lunastin itselleni hyvin tasapainoisen nuoren aikuisen koiran, jonka kanssa olimme valmiit kohtaamaan tulevaisuuden haasteet lannistumatta.

Zeuksen kanssa olemme muuttaneet useamman kerran, sen kanssa on asuttu Piikkiössä, Paimiossa kahdessa eri asunnossa. Kangasalla, Tampereella, Kangasalla, sitten muutimme Kangasalla asunnosta toiseen, tämän jälkeen Asikkalaan ja myöhemmin takaisin Kangasalle, asuimme muutaman viikon Lahdessa ja sitten palasimme takaisin Kangasalle ja tällä hetkellä asustelemme pienen hetken Tampereella, josta kuitenkin palaamme takaisin Kangasalle. 

Koirana se on opettanut minulle todella paljon, niin koirista, kuin minusta itsestänikin. Monta kertaa olen joutunut katsomaan itseäni peilistä pohtiessani, miksi tässä kävi nyt näin. Vaikka elämä menisi miten pahasti tahansa syteen taikka saveen, niin Zeus pysyy uskollisena rinnalla. 

Opintojeni päättymisen jälkeen aloitin työt, ja Zeus kulki kanssani päivittäin töissä mukana. Meillä oli mukavia työkavereita ja kaikki tulivat kaikkien kanssa toimeen. 

2010 elämäämme saapui Etna, pieni punainen pentu Ruotsinmaalta. Zeus lähti mukaan hakemaan Etnaa, ja oli hieman ihmeissään kun pääsimme perille. Vastassa oli useampi kääpiöpinseri, jotka olivat sitä mieltä, ettei Zeus oikeastaan olisi saanut edes tulla sisälle heidän kotiinsa. 

Etnan silloinen omistaja saattoi meidät autolle ja Zeus ei vielä siinä vaiheessa arvannut mistä oli kysymys. Kun nostin Etnan autoon häkkiin, Zeus löi jarrut päälle ja kieltäytyi tulemasta, ikäänkuin sanoen että "jos otat tuon mukaan, niin minä jään tänne." Lopulta sain Zeuksen tulemaan auton kyytiin ja niin lähdimme kotimatkalle. 

En arvannut vielä silloin, kuinka haastavaksi elämämme tämän päätöksen jälkeen muuttui, mutta onneksi Zeuksen kanssa oli aikoinaan tehty paljon töitä, eikä se taantunut pennun tulon jälkeen, niin kuin joillekin koirille on tuntunut käyneen. Vaikeuksienkin keskellä oli pientä lohtua toi se, että oli ainakin onnistunut kasvattamaan yhden koiran yhteiskuntakelpoiseksi. 

Vuonna 2010 tapahtui myös jotain muuta, Zeus oli tutkittu silmiltään ja polviltaan terveiksi ja siitä tuli kahden pennun isä. Osallistuimme sen kanssa ensimmäisiin tokokokeisiin ja tulin siihen tulokseen, ettei kääpiöpinseri ole ihan joka sään koira, ainakaan tokokentällä. Ensimmäisen alokasluokan tokokokeen suorittaminen kaatossateessa ei ollut mitään mieltä ylentävää, mutta saimme sentään tuloksen siitä huolimatta. 

Yhteinen elämä jatkui kahden koiran ja alun alkaen yhden kanin kanssa, joita sitten kuitenkin jo loppukesästä oli neljä. Koirat ja kanit tulivat keskenään toimeen siinä määrin kun se oli tarpeellista. Toki ne eivät koskaan olleet valvomatta keskenään, eikä minkäänlaisia kommelluksia käynyt valvonnan alaisena. 

2011 Zeuksen kasvattaja ilmaisi halunsa käyttää Zeusta jalostukseen, ja maksoi Zeukselle luonnetestin. Se oli elämäni ensimmäinen luonnetesti, jonne pääsin ja voin kertoa, että se oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Luonnetestin tulokset ovat luettavissa Zeuksen omalla sivulla
http://zeusjaetna.blogspot.fi/p/zeus.html  Sen lisäksi Zeus tutkittiin jälleen silmiltään terveeksi. 

Uudet pennut laitettiin alulle ja salaisena toiveena oli se, että saisin sieltä itselleni mahdollisen kantaemon tulevalla kasvatustyölleni. Pentuja syntyi 4, 2 + 2 ja tiesin, että toinen tytöistä muuttaisi minulle asumaan. Etna ja Zeus kokivatkin melkoisen ensijärkytyksen, kun lopulta toin pennun kotiin. Etna sulatti sydämensä nopeasti ja jo samana iltana se leikitti innoissaan pentua ja otti sen hellään huomaansa. Zeus puolestaan oli tilanteeseen hyvin tyytymätön

Adjankin saapumisesta on kulunut jo useampi vuosi ja tyttö täyttää syksyllä kolme vuotta. Monta unelmaa on matkan aikana karsiutunut, ja uusia unelmia syntynyt. Sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ei voi kukaan meistä tietää, mutta yksi asia on minulle kirkkaampi kuin toiset. Minä en aio kasvattaa kääpiöpinsereitä. En nyt, enkä tulevaisuudessa. 

Näissä kuvissa näkyy värjätty Zeuksen silmä. Tämän kokoisen haavan kanssa odoteltiin 11 vrk, ennen pääsyä silmiin erikoistuneelle eläinlääkärille. Vaikka silmää hoidettiin siihen asti useita kertoja päivässä, ei haava parantunut ja lopulta päädyttiin siihen, että silmä leikataan. Tästäkin vastoinkäymisestä on selvitty ja silmät ovat pysyneet nyt pitkään hyvinä. Samoin Adjan kanssa elämä on jatkunut eteenpäin normaalisti alopeciasta ( canine acquired pattern alopecia) huolimatta. Kilpirauhasan vajaatoiminta on suljettu pois, mutta Cushingin taudin kanssa se onkin sitten hieman haastavampaa. 

Elämä on jatkunut ja mikä parasta, kaikkien koirien yleisvointi on hyvä. Se miksi lähdin tässä näinkin vanhoja muistelemaan, liittyy muutamaan huomiotta jääneeseen syntymäpäivään. 

Saksanpaimenkoira Roni täytti seitsemän 07.07. 

  Zeus puolestaan täytti seitsemän 08.07 

ja Emra täytti vuoden 19.07.

Ja sitten vielä muutama kuva koko jengistä