Kylläpä pääsi kesä pitkälle ennen kuin koirilla talviturkin kastuivat. Zeuksella päivää aikaisemmin kuin tytöillä ja tytöillä nyt viimein torstai iltana. Yhtä mieluisasti lähti Zeus uimaan niin kuin aina ennenkin ja Adjakin ui kepin perässä kunnon lenkkiä. Etna se oppi pitämään uimisesta oikeastaan  vasta viime kesänä kunnolla. Kyllähän se uimassa oli aikaisemminkin käynyt, joskin sen omaan tyyliin kuului lähinnä rantavedessä kahlailu. Viime kesänä se kuitenkin innostui uimaan melontaretkien yhteydessä, kun minäkin kävin uimassa.

Melonta reissuja meillä on tälle kesällä takana päin vasta kaksi, joista jälkimmäinen oli muutama päivä sitten. Sillä reissulla kun lämmintä piisasi niin uitin (houkutteli koirat uimaan) ihan perusteellisesti. Etna tosiaan vähän arkaili uimista, vaikka minäkin järvessä olin, tosin vain sen verran minkä shortsit antoivat myöden.  Ihan uimasille asti en itse innostunut lähtemään, ehkäpä sitten siellä rapakon takana ☺

Sellainen pieni harjoittelu irtiotto tuli koirista otettua viime viikonloppuna. Kokonaista kolme yötä ja kolme päivää tuli oltua pois. Koirilla meni kotihoidossa ihan mukavasti, vaikka hoitaja vaihtuikin kolmen päivän aikana kolme kertaa... Tuttuja hoitajia ne kuitenkin kaikki olivat, ihan tästä lähipiiristä.

Eipä meillä hirveästi muita hoitajia olekaan. Kahdelle vanhalle kämppikselle olen uskaltanut koirat toisinaan hoitoon jättää, silloin kun koiria oli vain yksi ja kaksi. Liekö sellaista tilannetta ollutkaan, että ne olisivat kahdestaan jääneet päivää pidemmäksi aikaa kämppisteni vastuulle. Yksittäin ne ovat hoidossa olleet pidempiäkin aikoja. Nyt vain tilanne on sellainen että vanhoista kämppiksistä toinen on perheellinen ja asuu liki 500 km päässä hieman pohjoisemmassa. Toinen puolestaan muutti asumaan pieneen omakotitaloon, ja on sitten "adoptoinut" sinne muutaman kodinvaihtaja kissan. Toissa kesänä Zeus taisi olla siellä hoidossa viikon tai kahden viikon verran, tyttöjen juoksun aikaan. Silloin kissoja oli vasta yksi ja eläinten välinen sopusointukin löytyi sitten jossain vaiheessa. Zeukella ei sinällään mitään ongelmaa, mutta kissahan  siitä vähän tuiskahti kun yhtäkkiä sen valtakuntaan tuotiin koira.

Olisihan se ihana kun joku luottohoitaja löytyisi, ihan perhepiiriin ulkopuolelta siis. Ystävien kanssa tuppaa olemaan samat menot ja aina ei koiria voi ottaa mukaan, ei vaikka haluaisi ja toisinaan ei edes haluakaan. Pientä lisä rasitetta  tuovat myös nuo "pupulauman jämät"... Ihania pupuja, ei siinä mitään. Mutta ne ovat tottuneet omaan lukaaliinsa. Karvan verran  vajaa 13 neliötä jota ei kyllä siirrellä mihinkään suuntaan. En kyllä uskalla edes pohtia millaisen kapinan ne nostavat kun joskus joutuvat tyytymään pienempään. Pihassakin kun ovat tottuneet aina silloin tällöin vapaina juoksemaan.

Millainen meidän eläintarhan luottohoitajan  sitten pitäisi olla. Melkeinpä ensi arvoisen tärkeää olisi se, että kyseessä olisi joku tuttu tai tutuntuttu. Ihan kelle tahansa en uskaltaisi koiria hoitoon antaa. Toisekseen koiratuntemuksen tulisi olla melko vankka ja mieluiten kokemusta myös vähän tavallista haastavampien koirien kanssa toimimisesta. Kärsivällisyys olisi hyve. Etnan luottamus ihmisiin rakentuu ohuen ohuista säikeistä ja hyvin hitaasti, mutta kun sen luottamuksen on saavuttanut osaa Etna kyllä palkita uudet ystävänsä. Kärsivällisyyttä tarvitaan myös sen suhteen miten toimia vaikkapa kun pieni ruskuainen kömpii häkkiin piiloon ja kieltäytyy tulemasta sieltä pois. Adjakin vaatii oman osansa kärsivällisyydestä, "kaikki mulle heti tänne nyt,  mulla on niin tylsää, miksi täällä ei tapahdu mitään.. Tulen nyt tähän eteesi kiljumaan että huomaat minut, tyhjennänpä tässä ohimennen roskikset koska et huomannut". Adja osaa kyllä tuoda itsensä esiin,  eikä halua jäädä toisten varjoon. Sen huomion haku ja tarpeiden ilmaisu lähtee liikkeelle pienestä ja niin viattomasta tuhahtelusta ja yltyy vaan. Huomioimattomuus on sille pahin rangaistus mitä maa päällään kantaa.

Zeus on helppo, vähän liiankin. Se tyytyy olemaan huomiotta, siirtyy vain kaltoin kohdellut näköisenä syrjään, luoden merkitseviä katseita silloin tällöin. Sitä nöyrempää koiraa saa hakea, illalla se kysyy saako käydä juomassa ja yöllisen juomiskeikan jälkeen herättää ja kysyy saako tulla takaisin sänkyyn, sitten se vielä varmistaa, että oletko nyt ihan varma... Leluja se hoitaa ja vaalii kuin äitimaa lapsiaan, lenkillä se haluaa tauttaa itse itseään. Se tulee yleensä ottaen toimeen kaikkien kanssa ja ilmaisee väsymisensä tietyllä katsella, samaa se käyttää halutessaan jotain. Katsoo vain ja lopulta vinkaisee.

Minun laumani koostuu siis kolmesta hyvin erilaisesta yksilöstä, joista jokainen käyttäytyy omalla lailla, jokaisella on oma tapansa ilmaista hätä tai tarve. Olkoon tarve sitten oikeasti todellinen tai vain hetkellinen läheisyyden kaipuu.

Tekstissä aikaisemmin mainittu koirien lukutaito viittaa siihen,  että hoitaja osaisi lukea ja tarvittaessa myös käyttää koirien elekieltä, olkoon ihminen millainen urho tai sankari tahansa, en haluaisi kenenkään purettava tahallaan itseään minun koirien kanssa ja erityisesti Etnan kanssa on aina sellainen riski olemassa.

Kahden "vaatimuksen" jälkeen kolmas lienee se että hoitajan tulisi olla valmis ottamaan koirat joko omaan kotiinsa tai muuttamaan hoitojakson ajaksi meille. Sikäli kun hoitaja tulisi meille tulisi tämän kunnioittaa sitä tahtoa, ettei sinne raiattaisi jokaista kylänmiestä ja emäntää. Etna kun ahdistuu jo paljon pienemmästäkin. Se vaatii ympärilleen omaa tilaa ja rauhaa pystyäkseen hillitsemään ja kontrolloimaan itseään, niin ettei menetä oman mielensä hallintaa.

Vaikka meillä on kanit ja koirat eläneet rinta rinnan jo vuodesta 2009 lähtien, eivät ne valvomatta saa olla keskenään missään tilanteessa. Sisätiloissa vapaana eläessään kanit luovat lisää työtä, pissoja saattaa ilmestyä vääriin paikkoihin ja karvatolloja pyörii siellä sun täällä. (Tällä hetkellä kanit kuitenkin viettävät onnellista ulkokanin elämää) Koirat kyllä yrittävät huolehtia papanoista, mutta harjan ja kihvelin kanssa saa kyllä heilua useamman kerran päivässä.

Koirien pitäisi päästä ulos ja lenkille useita kertoja päivistä ja ellei halua niiden kanssa juosta ulkona aamusta iltaan, tulisi löytyä kokemusta useamman koiran ulkoiluttamisesta kerrallaan. Pientä lisä haastetta tähän luo vielä se, että Etnalla kohtaamiset toisten koirakoiden kanssa ovat aina vaikeita. Sen lisäksi se ei pidä mistään kova äänisistä menopeleistä, se siis inhoaa mopoja, mopoautoja, moottoripyöriä, rekkojen,  kuormureita, traktoreita, eikä kyllä pidä myöskään takaa yllättäen suhahtelevisista pyöräilijöistä.

Näiden kanssa ulkona liikkuessa ei siis parane hautautua omiin ajatuksiin, vaan täytyy kulkea skarppina koko ajan. Aina nuo lenkit eivät siis ole kovinkaan rentouttavia...

Siinäpä nyt oli muutamia ajatuksia, joita mieleen nousi lähinnä varmasti tuon oman, kovaa vauhtia lähestyvän ulkomaan matkan myötä. Lähinnä tuntuu siltä, ettei sellaista lähipiirin ulkopuolista hoitajaa löydy koskaan, joka läpäisisi minun tarkan seulani. Uskoni ja luottamukseni tätä ihmiskuntaa ja sen yksilöitä kohtaan on niin olematon, että pelkästään jo sen myötä meidän laumalle on varmasti mahdotonta löytää hoitajaa, kun vieraaseen ihmiseen ei edes uskalla yrittää luottaa. Ja niihin käsiin ja harteisiin, joille sen vastuun uskaltaisi luovuttaa, ei niin vain voi enää tehdä, koska elämä on kuljettanut meitä kaikkia eri suuntiin.

 (Elämämme on juuri niin vaikeaa, kun haluamme siitä tehdä, ja joskus vielä vaikeampaa...)

Muutama sana avaa tätä kuvaa vähän paremmin.. nuori saksanpaimenkoira oli
saanut käskyn hypätä, mutta pahimman laatuinen rimakauhu pääsi sitten
yllättämään.. Tässähän ei korkeutta taida olla kun viitisentoista senttiä
tuolla "esteellä."

Tällä kertaa (kuten oikeastaan kaikkina muinakin kertoina) koirat jäävät kotiin hyvään hoitoon, tutun hoitajan kanssa. Itselläni tarkoitus olisi läpäistä reissu murehtimatta liikaa koirien pärjäämistä täällä kotosuomessa. Tuo viime viikonlopun tai pitkän sellaisen ("loman") aikana en koiria juurikaan murehtinut, mikä on sinällään uutta.. saapa nähdä miten sitten käy, kun välissä on kokonainen valtameri ja mannertakin yllin kyllin.

(Tämän tekstin varrella niin ajatus kuin kirjoittaminen on katkennut moneen kertaan.. pahoittelut jos se näkyy tekstistä ja tekee siitä jotenkin vaikeasti luettavan tai harppovan...)