torstai 28. heinäkuuta 2016

Kesä 2016

Mitähän sitä yleensä tähän aikaan vuodesta tuumaillaan, kesä parhaimmillaan, tai jotain sinne päin. Minä puolestani sain itseni muutama päivä takaperin kiinni siitä, että huomasin miettiväni, mistä tämänkin kesän sitten joskus muistaa, mitä muistamisen arvoista tästä kesästä oikein jää, kun ei saa mitään aikaiseksi. Ei ole tapahtunut mitään suurta ja ihmeellistä, ei ole tullut valloitettua uusia vuorten huippuja, ei käytyä retkeilemässä tai istumassa nuotion ääressä, en ole saanut työnnettyä edes kanoottia vesille ja käytyä melomassa. 

Arki rullaa omalla painollaan, lomat tuli vietettyä puoleksi vahingossa, eikä silloinkaan tapahtunut mitään elämää ihmeempää.

Luonto ympärillä oli hetki sitten kauneimmillaan, nyt se alkaa jo hiljaksiin uuvahtamaan, illat hämärtyvät, yöt ovat jo pimeitä. Käki on lakannut kukkumasta. 

Ajatuksiin yrittää vaivihkaa luikerrella se käärme, joka edetessään sihisee kesän olevan jo ohi. 

Eihän se voi olla, ei sitten ollenkaan, koska vastapa viime aikoina me olemme koirien kanssa päässeet nauttimaan lämpimistä uimavesistä läheisillä järvillä. Kelit ovat olleet joidenkin mielestä ihanat, minun mielestäni sitten ihan kamalat, eikä koirienkaan kanssa ole juurikaan päiväsaikaan voinut kovinkaan kummoisia lenkkejä käydä, kun on ollut niin tuskastuttavan kuuma ja kostea ilma. Illasta on sitten kuitenkin päässyt liikkumaan reippaammin ja pidempään. 

Koko kesä on ollut täynnä ihania pieniä hetkiä, kauneimmillaan ne sellaiset kun muistaa ja huomaa sen, ettei tässä ole kiire mihinkään. Ei sitä toivottavasti voi liiaksi korostaa, ettei sen elämän aina niin kamalan ihmeellistä tarvitsekaan olla. Riittää se, että muistaa elää. 

Minulle se tarkoittaa sitä, että saatan jäädä kesken lenkin koirien kanssa pellon reunalle istumaan, seuraamaan katseellani milloin mitäkin mehiläistä, perhosta, tai muuta pientä kulkijaa. Eikä monesti tarvita niitäkään, riittää vain se, että yhtäkkiä huomaa miten kauniisti jokin kukka piirtyykään taivasta vasten, tai miten onnellisilta koirat vaikuttavat siinä hetkessä, kun yhdessä ollaan ja touhutaan.

Näistä, tällaisista pienistä hetkistä, yksin ja yhdessä, tämä kesä jää elämään muistoissa. 

Ja näistä tällaisista pienistä hetkistä, kertovat nämä kuvat, joista jokaisella olisi oma tarina kerrottavanaan, jos vain joku jaksaisi kuunnella, ja joku toinen muistella. 
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti