Kaikkea kummaa sitä tapahtuukin kun vanha villiintyy.

Tai ainakin vanhuksen omistaja. 

Niin siinä sitten kävi, että kun harkinta aikaa oli jäljellä enää 15 minuuttia,

mennä päräytin ja ilmoitin Zeuksen sinä aikana veteraaniluokkaan kolmeen eri näyttelyyn,

ja sehän kävi näppärästi lähes vanhasta muistista niin,

että huh heijaa vaan. 

Näillä näkymin olen siis herra hermannin kanssa

lähdössä pyörähtämään Oulun KV näyttelyssä sekä lauantaina, että sunnuntaina.

Nimittäin, niinhän siinä kävi, 

että kun totesin herran pääsevän kehään molempina päivinä edullisemmin, kuin mitä aikaisemmin sai pulittaa yhdestä ainoasta näyttelyilmoittautumisesta, 

niin vähän niin kuin puolivahingossa tuli ajateltua, että pyörähdelköön siis kerrankin koko rahan edestä. Kolmanteen näyttelyyn Zeuksen ilmoittelin sitten ihan vain siitä syystä, että kun ilmaiseksi pääsee niin menköön. Katsotaanpa saisinko näiden mustuaisten kasvattajan houkuteltua paikkalle Espooseen, kun tuo kääpiöpinsereiden pääerikoisnäyttely heinäkuussa on. Jos vaikkapa kokenut konkari, saisi toisen vanhan ja kokeeneen konkarin esiintymään kehässä vieläkin enemmän edukseen, kuin mitä se minun kanssani tekee...

No aika näyttää.

Ja niin se näyttää senkin,

millainen loppu koskee tällaiseen ahneuteen sortunutta ihmistä. 

Minä kun olen viime vuosina lähinnä käynyt vain silloin tällöin Tampereen KV näyttelyissä hymisemässä kehän laidalla, että kylläpä onkin mukavaa olla näyttelyissä, kun ei tarvitse yhdenkään koiran kanssa kehän reunalla jännitellä, saati sitten stressata. 

Nuo käynnit kun on lähinnä painottuneet kaverikoirailuun, elikäs hyvän tahtoiseen hengailuun, muun näyttelyväen ja koirakoiden keskellä. 

Aikapa näyttää myöskin senkin, joskopa vaikka tulevan kevään Tampereen KV näyttelyissä minulla olisikin kaverikoiria mukana kaksi. 

Todellakin siis JOS. 

Adjan kanssa olemme kesän jälkeen menossa kaverikoirien testaus/arviointi tilaisuuteen. 

Ja sikäli mikäli kun tämä Zeusta aavistuksen verran terävämpi

 ja lauman antaman tuen ulkopuolelle joutuessaan, hieman arempi koira katsotaan kennelliiton kaverikoiraksi soveltuvaksi yksilöksi, niin sen kanssa olisi tarkoitus hiljalleen lähteä mukaan kaverikoiratoimintaan. 

Ajatus lähti ensialkuun siitä, että kun Zeukselle (niin kuin meille kaikille muillekin) 

tässä koko ajan ikää karttuu, niin jossain vaiheessa saattaa edessä olla sellainen tilanne,

 että sen olisi aika hiljaksiin jättätytyä pois kaverikoiratoiminnasta. Tällaista emme toivo tietenkään tapahtuvan vielä pitkään aikaan, mutta väistämättömästi niin jossain vaiheessa käy. 

Silloin toivoisin tietenkin, 

että minulla olisi jalka oven välissä jo seuraavan koiran kanssa, niin että pystyisin jatkamaan tätä äärimmäisen mukavaa vapaaehtoistoimintaa edelleen. Varsinkin kun meille on kehkeytynyt mukava porukka, tämän toiminnan ympärille. 

Kaverikoirailun ohella osallistuin viime viikonloppuna 

Kennelliiton lukukoira kurssille. Kurssi oli hyvin mielenkiintoinen, ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille

Tässä kuussa onkin sitten kurssit käyty ja rokotettukin, kun Zeuksen kanssa läpäisimme lukukoiran arviointitilaisuuden ja Etnan kanssa kävimme rokotuksilla. 

Ihmeen hienosti osasi neiti eläinlääkärillä käyttäytyä, 

eikä se tainnut huomata koko rokotuksen laittoa. Hienoa oli myöskin se, ettei ainakaan tähän mennessä ole Etnalle tullut minkäänlaista rokotusreaktiota. Vaikkapa eipä näille minun kääpiöilleni muunlaisia rokotusreaktioita ole tullutkaan, kuin joskus rokotuskohtaan noussut paukama, 

joka siitä sitten ajan kanssa onkin laskeutunut ja hävinnyt kokonaan. 

Hieman tuntui hassulta kun passiin tuli merkintä siitä, että seuraavat rokotukset ovat 2020, niin se aika rientää. Mulla on näitä koiria rokotettu aina vähän eriaikaan, eikä mitenkään keskitetysti, niin kuin jotkut ova useamman koiran kanssa tehneet. Siispä seuraavaksi muistettava olisi tuon siskollani olevan sijoituskoiran Emran rokotukset elokuussa, Zeuksella tulevan vuoden huhtikuussa ja Adjalla sitten vuoden ja neljän kuukauden päästä lokakuussa 2018.

Olen aina ajatellut, että hyvin nuo pysyvät muistissa, kun ne on kirjoitettu pariin eri kalenteriin, joista jatkuvasti mukana kulkevan kalenterin ensimmäisillä lehdillä on hyvin selkeästi merkitty kaikkien koirien rokotusten voimassaoloaika. Sen lisäksi ne on kirjoitettu kalenterin sisään, niille main, kun ne nyt sitten sattuvatkaan vanhenemaan. 

Samalla lailla kun vuoden lopussa siirrän kalenterista seuraavaan kaikki syntymäpäivät, siirtyvät sinne myöskin nuo koirien rokotusajat. Tällä kertaa meinasi kuitenkin käydä niin, että Etnan rokotukset olivat päästä unohtumaan. Onni onnettomuudessa oli, että sattumalta katse bongasi tuon tilanteen niin, että kerkesin neidin vielä ajoissa rokotuksille saada. 

Ihan niin kuin se tällaisen kotikoiran kanssa nyt olisikin niin päivän päälle, 

mutta onpahan nyt kirjoissa ja kansissakin sitten rokotukset voimassa taas 

seuraavalle kolmelle vuodelle. 

Kaneja sen sijaan ei ole rokotettu kertaakaan. 

Aina välillä on käynyt mielessä, että pitäisiköhän. Välillä tuntuu siltä, että 

tuolla sosiaalisen median puolella monesti ylireagoidaan asian jos toisenkin suhteen, ja sitten ollaan sormella osoittelemassa kun joku jossakin asiassa erehtyy tai tekee virheen. 

Viime syksystä asti olen siis pohdiskellut sitä, että pitäisiköhän, vaiko eikö pitäisi. 

Ressi, joskin käytöksensä perusteella nykyyän lähinnä nimeä kantava 

(kuulehan nyt) "Emäntä" 

kun täytti helmikuussa jo seitsemän vuotta ja poikansa niin uskomatonta kuin se onkin, niin täyttää jo viisi vuotta kuukauden päästä. (Pakko oli valokuvatiedostoista käydä tarkistamassa kun meinasi epäusko voittaa, niin se vain on, että viides vuosi sillä tulee täyteen.)

Jotenkin tuntuisi hullulta lähteä niitä rokottamaan, kun ne käytännössä ulkoilevat vain tuossa aidatulla takapihalla. Toki sitten kun rupeaa laajemin miettimään, niin ovathan ne esim. tulevana viikonloppuna lähdössä näillä näkymin hoitoon, jolloin ne tulevat käytännössä olemaan katetussa ja pohjaverkotetussa ulkotarhassa ympäri vuorokauden, Sen lisäksi aloitin niitä koskevan sadonkorjuun heti kun ensimmäiset vihreät vain saivat puskettua läpi lumivaipan, ja näitä vihreitä joita niille tulevan talven varalle kerään ja kuivatan, tulee kerättyä ympäri pitäjää. Näin ollen ne viruksen tänne asti ehtiessä saattavat ollakin kontaminoituneita ja kanien eväiksi päätyessään tartuttaa kyseiset yksilöt tappavaan tautiin. 

Siispä edelleen,

pitäisikö, vaiko eikö pitäisi. 

Siinäpä vasta kysymys.

Etenkin kun tällä hetkellä kyseisen rokotteen saadakseen, 

tulisi matkustaa helposti stressiin menehtyvien eläinten kanssa joko Kouvolaan tai pääkaupunkiseudulle asti. 

Niinpä tällä hetkellä olen hyvin vahvasti sitä mieltä, 

että jos meillä on niin huono tuuri, että nämä kanit kyseiseen tautiin sairastuvat ja menevät, niin sitten saavat mennäkin. Sen verran hurjapää olen kuitenkin ollut, että kun viime vuonna aloitin kaneille tuoreiden keräämisen ja kuivaamisen vasta kovin myöhään ajatuksen "jos ne nyt pian kuolevatkin" takia, aloitin sen vastaavasti tänä vuonna heti kun olosuhteet sen sallivat ajatuksen, "no ei nyt ainakaan vielä kuole" saattelemana. 

Ja näin kai sitä täytyy jatkaa päivä kerrallaan eteen päin, ihan jokaikisen elävän olennon kanssa.