Kylläpä olikin haastavaa tuon pitkään aikaan ensimmäisen blogi tekstin luominen.. monen vaikean yrityksen ja alun jälkeen päädyin kotisivuillemme ja sieltä vähän lainaillen ja tekstiä muokkaillen sain tuon meidän esittely tekstin sitten kirjoitettua.
Koirien kotisivuilta löytyykin blogi tekstejä jo vuosien takaa.. joista vanhimmat on kirjoitettu jo vuonna 2007, tosin sähköiseen muotoon ne ovat päässeet vasta myöhemmässä vaiheessa. Oikeastaan koko viime syksyn ja tämän talven kipuilin sen kanssa, kun en saanut sinne enää uusia tekstejä kirjoittetua ja niin blogin kirjoittaminen jäi kuin itsestään pois. Monta kertaa sitä harmittelin, kun hauskat sattumukset ja kommellukset jäivät kirjoittamatta muistiin, kun en onnistunut niitä kyseiseen blogiin kirjoittamaan.
Toisin sanoen kotisivuilla esiintyvästä blogista löytyy oikeastaan tarinointia Zeuksesta ja myöhemmin Etnastakin alkaen siitä kun Zeus oli 5.5. vk ikäinen ja näin sen ensimmäisen kerran. Uskollisesti koetin "kasvupäiväkirjaa" pitää ja kertoa siitä kuinka edistyin Zeuksen kanssa.
Zeuksen "pentupäiväkirjaan" verrattuna Etnan osuus on jäänyt harmittavan pieneksi ja olenkin päättänyt, että jos minulle pentu vielä joskus tulee niin siitä koetan taas kirjoitella enemmän. Tästä voi siis rivien välistä lukea, että alustavan varauksen olenkin jo tehnyt ja nyt sitten vaan odotellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Haaveena minulla olisi siis black and tan kääpiöpinseri narttu ja sitten ainakin joiksikin vuosiksi eteenpäin koiralaumana lukumääärä olisi täysi. Tai siltä se ainakin tällä hetkellä tuntuu.
Kovasti nyt odottelemme kevään ja lämpimänpien päivien tulemista. Voisi sanoa, että oikeastaan koko talvi meni ihan retuperällä, emme reenanneet nimeksikkään juuri mitään. Joitakin pieniä tottelevaisuus reenejä olen nyt auringon innoittamana ottanut ja Zeus kyllä oikein puhkuu innosta. Niin kovasti se rakastaa sitä, kun se työskennellä :) Vaikka meiltä puuttuu vielä ne tokon alokasluokan ykkös tulokset, niin onhan sitä tullut ahnehdittua ja reenattua joitakin avoimen luokankin liikkeitä. Zeuksen kompastuskivi kuitenkin edelleen on huonot sääolosuhteet eli toisin sanoen kylmyys. Koira kyllä osaa ja tietää mitä pitäisi tehdä, mutta yksinkertaisesti inhoaa ajatusta siitä, että kylmään tai märkään maahan pitäisi mennä, saati sitä että siellä pitäisi pysyä. Jonkun kerran olen erehtynyt kyseisten asioiden takia hermostumaan ja todennut sitten, että siitä on ollut selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Näin ollen maahanmeno liikkeet (paikallaolo ja liikkeestä maahan) onnistuvat vain kun on lämmintä (ja maakin on lämmin ja kuiva). Muuten alokasluokan liikkeet sujuvat hienosti. Toki seuraamisen kontaktia voisi ehkä vielä koettaa parantaa ja se vaatii vielä hienosäätöä... siinäkin ongelmana se, että olen jonkin kerran epähuomiossa astunut Zeuksen varpaille. Luoksetulosta taisimme viimeismmässä kokeessa saada 10, liikkeestä seisominen oli koiran kannalta nappi suoritus, mutta itse annoin liian voimakkaan käskyn josta tuomari sitten rokotti pisteitä. Hypynkin herra periaatteessa osaa, tosin sitä on kokeiltu viimeksi viime syksynä. Eli toisin sanoen ja jos sääolosuhteet ovat suotuisat (tai hallissa lämmintä) ja minä itse jaksaisin keskittyä vielä pieneen hienosäätöön niin meidän pitäisi kyllä saada niitä ykköstuloksia.. yksinkertaista siis, ainakin näin ajatuksen tasolla :)
Ja Etna sitten taas.. Etnan kanssa aloitettiin tokon alkeiskurssilla viime syksynä.. ja niinhän siinä kävi niinkuin monella koiraihmisellä saattaa käydä, että kurssi aloitettiin, käytiin loppuun ja sitten jäätiinkin laakereille lepäämään. Kiireinen arki ja iltamenot hautasivat alleen hyvään alkuun päässeen opin ja sanonnasta että kertaus on opintojen äiti ei tällä kertaa ollut apua, ne "kertausharjoitukset" kun jäivät sitten väliin. Tässä joku aika sitten kokeilin hieman, onko neidin päähän jäänyt mitään ja olihan sinne... sivulletulo on edelleen vahvaa kaikki muu onkin sitten unohtunut. Paitsi maahan meno, ja sitä neiti tarjoaakin sitten joka käänteessä! Ehkäpä osasyynä siihen lienee se, että meillä ruoan saa vasta, kun molemmat koirat ovat rauhoittuneet makaamaan ja pysyneet siinä jonkin aikaa.
Tänä vuonna on tullut käytyä muutamassa näyttelyssäkin ihan kohtalaisella menestyksellä. Zeus on saanut molemmista ERIn ja SA:t. Etna puolestaan EHn ja Hn. Arvostelut ovat luettavissa kotisivuiltamme. Seuraavaksi olemme suuntaamassa Lahden KV näyttelyyn.. Tampereen KV näyttelyynkin tuli koirat ilmoitettua, se kun on tuossa melkein vieressä. Mutta saattaapi käydä niin, että tuo Tampereen näyttely jää väliin, Zeuksella ja tulevalla morsmaikullaan kun on samoihin aikoihin mahdollisesti luonnetestaus. Asia varmistuu myöhemmin, samoin kun se kummalle päivälle luonnetesti osuu. Toivottavasti kävisi niin, että luonnetestaus olisi lauantaina, näyttely kun on sunnuntain puolella.
Tämän kevään sellaisia ihan arjen haasteita ovat, remmiräyhäämisen loppuminen Etnan osalta ja molempien osalta sitten se, ettei kotiintulevia vieraita haukuttaisi. Tässä kun nuo molemmat ovat oikeita merstareita ja yllyttävät vielä toinen toisiaan... Varsinkin kun ajatuksen tasolla on tuo suunnitelma kolmannesta koirasta, haluaisin saada nuo ongelmakäyttäytymisen muodot pois päiväjärjestyksestä niin etteivät ne enää siirtyisi kolmannelle koiralle.
Itsestään en kuitenkaan oleta noiden käytöstapojen häviävän... päin vastoin koko pitkän talven laiskottelut on nyt aika unohtaa ja ruveta toden teolla hommiin! Koulutusliivikin on taas helppo vetää tuulitakin päälle.. toppatakin päällä se kun melko ahdistava.. ja koulutusliivin taskut on helppo täyttää makupaloilla.. ja kunhan kevät tästä vähän edistyy on tarkoitus ottaa yhdeksi apuvälineeksi mukaan myös vesipullo!
Täytyypä tässä vielä näin blogi kirjoituksen lopuksi mainita siitä, kun tällä viikolla olen joitakin kertoja poikennut kotimatkalla lenkille tuonne kirkonkylälle. Ja täytyy kyllä todeta, että minua hävetti kulkea koiríen kanssa siellä.. häpeä ei siis suinkaan johtunut koiristani. Päinvastoin, tunsin todella voimakasta myötähäpeää kaikkien siellä asuvien koiranomistajien puolesta! Enpä muista missä olisin viimeksi nähnyt samanmoisen koirankakka määrän, kuin mitä siellä kävelyteiden varsilla oli. Melko turhalta tuntui itse siellä kykkiä koirankakkapussin kanssa, kun sinne jäivät ne kaikki läjät joita laskeskelin tulevan vastaan noin metrin välein useita... Vielä enemmän asia minua harmitti, kun mietin kaikkia niitä pieniä koululaisia jotka niitä samoja kävelyteitä kulkevat koulumatkoillaan. Kun minä olin pieni, minä ainakin kuljin suuren osan matkoista lumipenkoissa kiipeillen ja ojanpohjille hypellen. 10 minuuttia kestävä koulumatkani saattoi helposti venyä puolesta tunnista tunninkin mittaiseksi, kun sinne matkan varrelle unohduin leikkimään. Toivottavasti noilla lumipenkoilla ja teiden varsilla eivät lapset leiki, ja ymmärrän kyllä sen muiden ihmisten suuren harmin, kun he kantavat kotiin kengänpohjissaan tuota ruskeaa pahanhajuista ainetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti