Tänään sitten katsellessani miten kissa yritti juoda jäätyneestä vesikiposta päätin, että nyt otan sen kiinni, keinolla millä hyvänsä. Niitä keinoja sitten tulikin kokeiltua useita, ilman sen kummempaa lopputulosta.. Aina tuntui kissa kuulevan ja vaistoavan kun sitä yritin vaivihkaa lähestyä ja niin se aina livisti käsieni ulottumattomiin.
Lopulta päätin virittää kissalle ansan.. täytin ruokakipon kuivamuonolla ja laitoin vielä sen päälle kukkura annoksen märkäruokaa joka omaankin nenääni tuoksahti melkoisesti. Sitten raahasin Tikrun piilopaikan lähettyville puisen lentolaatikon, jonne sitten tuoksuvan kissanruoka kipon laitoin. Virittelin vielä oviaukon pysymään auki, kuitenkin niin että saisin kauempaa kepin avulla tökättyä sen kiinni. Sitten ei auttanut muu kuin jäädä odottamaan, ilmeisesti tuoksu oli aika houkutteleva...
Ensimmäisenä paikalle saapui oranssi-valkoinen leikattu kolli Svantte joka reippaasti marssi laatikkoon syömään. Kohta sen jäljessa paikalle ilmestyi musta-valkoinen Linda joka myöskin asteli rohkein mielin laatikkoon. Sitten paikalle hiipi raidallinen Tikru, pysähdellen vähän väliä tarkkailemaan epäluuloisesti ympäristöään. Istuin liikkumatta kauempana ja jännäsin, menisikö neitokainen laatikkoon. Ikuisuudelta tuntui se aika, jonka Tikru käytti eri vaihtoehtojen arpomiseen laatikon oviaukossa, lopulta se kuitenkin astui laatikkoon ja pysähtyi. Odotin ja hetken päästä se eteni ruokakipolle, samalla hetkellä tökkäsin pitkän kepin avulla laatikon kiinni ja syöksyin lukitsemaan sen.
Voi sitä maukumisen määrää mikä syntyi, kun nostin laatikon pulkan kyytiin ja lähdin vetämään sitä kissojen kotia kohti! Päästin kissat sisään ja ensimmäisen vartin ajan Tikru vain vuorotellen söi ja joi ja sen jälkeen uni maittoi. Neito nukkui vielä silloinkin kun olin itse jo lähdössä töistä kotiin.
Koska päivä oli niin hieno päätin pysähtyä kotimatkalla taas kirkolle ja käydä koirien kanssa saman tien lenkillä. Tällä kertaa päätin etsiä jonkin uuden reitin ja löytyihän sellainen. Ihan kivalta tuntuva luontopolku. Koskapa ketään muita ei näyttänyt olevan liikenteessä päästin koirat irti ja ne saivat edetä omaan tahtiinsa. Polkua reippaillessamme tuli vastaan sen poikki kaatunut puu.. tietysti yllytin koirat sen yli hyppelemään ja sehän sujui mallikkaasti. Zeus loikkasi komealla kaarella puun yli moneen kertaan suuntaan jos toiseenkin. Etnaan puolestaan iski melkoinen rimakauhu ja yhtä komeasti kuin Zeus hyppäsi puun yli, sujahteli Etna puunrungon ali. Eikä ollut sitten riemulla rajaa kun pitkällisen houkuttelun ja yllyttämisen jälkeen neiti lopulta uskaltautui puunrungon ylittämään.
Zeuskin siinä kuumeni siinä määrin, että kun lähdimme jatkamaan matkaa se nappasi hanskasta kiinni. Sen verran hienovarainen se on aina kyseisen toimenpiteen suhteen ollut, että se nappaa kiinni aina hanskan kärjestä, niin etteivät sormet jää väliin. Sillä hetkellä käytös oli kuitenkin ei toivottua ja napakan käskyn saatuaan herra irroitti hanskasta ja lähti rauhoittuneena jatkamaan matkaa, yrittämättä hanskaan enää uudelleen kiinni.
Matkan varrella oli pakko hetkeksi aikaa pysähtyä ihailemaan sulaa ojaa, joka kuhisi pieniä kaloja.. ilmeisesti ne olivat läheisestä järvestä nousseet.. Kerkesin juuri ihmetellä, voisiko tilanne oikeasti olla niin ihanteellinen, ettei hyvin tallatulla luontopolulla tulisi ketään vastaan kun koirat ilmaisivat minulle vastaantulijan jo hyvissä ajoin. Kauempana seisoikin paikoilleen pysähtyneenä mieshenkilö koiransa kanssa. Ktusuin koirat luokseni ja lähdimme palaamaan takaisin päin.
Koirat löysivätkin sitten melkoisen aarteen.. tai aarre se oli ehkä niiden mielestä, minua se lähinnä inhotti. Erään ojan varrelta löytyi kymmeniä kuolleita kaloja, jotka oli jätetty lumihankeen lojumaan. Onneksi koirat käskyn saatuaan lähtivät jatkamaan matkaa, eivätkä olleet edes kerinneet kaloja maistelemaan tai niiden päällä piehtaroimaan.
Miltei luontopolun alkuun päästyämme pysädyin katselemaan lintutornia ja lopulta päätimme kavuta sinne koko konkkaronkka. Koiratkin saivat vähän tasapaino harjoittelua kiivetessään ehkä niiden mielestä hirvittävän korkealle kohti taivasta. Jonkin aikaa katselimme järvelle päin, kapusimme sitten alas. Ihan harjoituksen vuoksi ravasimme portaat ylös ja alas vielä pariin kertaan. Paluu matkalla hyppyytin vielä koiria ja komeasti se Zeus hyppikin puunrungon yli, Etnaan puolestaan oli rimakauhu taas iskenyt. Hauskanen juttu sinänsä, että paikoillaan Etna kyllä hyppii metrin korkeudelle kevyesti, mutta tuon puolenmetrin korkeudella olevan puunrungon ylittäminen tuntui olevan ylivoimaisen vaikeaa. No kyllähän Etna sen kuitenkin lopulta ylitti, monen minuutin yrittämisen jälkeen. Kiersimme lenkin vielä kauempana tietä pitkin ja palailimme sitten yhteensä reippaan tunnin jälkeen takaisin autolle päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti