tiistai 29. maaliskuuta 2011

Rajojen hakemista


Ystävyksien hellä jälleen näkeminen kissa neidin pitkäksi venähtäneen toisen ulkoilu retken päätyttyä! Niinhän siinä kävi, että Tikru neiti vaatimalla vaati päästä ulos ja sille tielleen meinasi jäädä. Onneksi se kuitenkin pysyi koko ajan pihapiirissä vaikka ei kiinni antanutkaan, lopulta se taas loukutettiin ja tuotiin takaisin sisään. Sisälle tulemisen jälkeen se oli aluksi taas hirvittävän varovainen, mutta viikonlopun jälkeen se oli taas oma reipas itsensä. Ja Etna ja Tikru jatkoivat taas tuttuja leikkejään. Sen verran huvittavaa niiden hellyttely hetki oli, että työnantajanikin, Tikrun omistaja kävi niistä ottamassa valokuvia :)

Lauantaina sain oikean kuningas idean lähteä retkelle koirien kanssa.. mukaan pääsi myös isäni saksanpaimenkoira uros Roni. Reilu kolmetuntia luonnon helmassa vei jonkin asteisesti mehut nelijalkaisista ystävistä, ja vanhalla tutulla Katajajärven laavulla oli mukava verestellä muistoja. Samalla laavulla aikoinaan kesällä kävin lähes viikoittain vanhan koirani Jenin kanssa ihailemassa lammessa pesivää kaakkuri pariskuntaa poikasineen. Niin meno kuin tulomatkankin Etna oli kiinni, mutta laavulla se sai tutkia ympäristöä omaan tahtiinsa sen jälkeen kun se oli ensin käynyt matkan rasituksista väsyneenä lepäämässä takkini sisällä. Zeus puolestaan sai olla koko retken ajan irti lukuunottamatta kohtia, joissa otin sen ihan turvallisuus syistä kiinni.

Oli se kieltämättä mukavan tuntuista, kun Zeus ilman mitään erikoisempia käskyjä kulki samaan tahtiin kanssani vasemmalla vierellä seuraten. Mikälie syynä siihen, ettei tämän retken aikana hajut olleet läheskään niin kiinnostavia kuin yleensä remmilenkkien aikana, vaikka osan matkasta ihan yleisiä teitä pitkin kuljimmekin.

No kun lopulta palasimme vanhempieni kotiin olivat koira jonkin asteisesti reporankoja.. niinpä kun ne tietoisesti tai tiedostamattaan rikkoivat hieman yhteisiä pelisääntöjä, en jaksanut siihen mitenkään puuttua.


Nopeasti kun katsoo kuvaa siitä näkee vain kaksi kevätauringosta nauttivaa koiraa. Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaa muovimatossa selkeän viivan (kahden maton reunan)likimain siinä Zeuksen hännän pään kohdalla.. tai oikeammin pari senttiä hännänpäästä pois päin ja Etnan toisen takatassun kohdalla.

Niille jotka eivät sitä jo tíedä voin kertoa, että viivan vasemmalla puolella on olohuone ja yksi makuuhuone, viivan oikealla puolella puolestaan aula josta aukeaa näkymä eteiseen, keittiöön ja alakerran portaisiin. Tuo lattiassa näkyvä selkeä "rajaviiva" kertoo koirille sen, että sitä ei saa ylittää, toisin sanoen vanhempieni kodissa koirat eivät saa mennä olohuoneeseen tai keittiöön. Yleensä ottaen koirat muistavat tuon säännön hyvin, isäni koira ei ylitä viivaa missään muodossa, koskaan. Vaikka pallo tai keppi jolla se leikkii lentäisi viivan yli vain muutaman sentin, se ei käy niitä hakemassa, vaan jää rajalle seisomaan/makaamaan ja tuijottamaan lelua kunnes joku sen käy hakemassa sieltä pois. Omille koirilleni rajapyykki ei ole aivan yhtä selkeä, mutta ne tietävät suunnilleen missä se menee.. toisin sanoen, Zeus saattaa ylittää rajan kymmenellä sentillä ja pysähtyy sitten, jolloin se aina palautetaan rajan taakse. Uusinpana tulokkaana ja vähiten vanhempieni talossa aikaa viettänyt Etna taas tuppaa tyypilliseen tapaansa unohtaa koko raja pyykin olemassa olon ja se saattaakin löytyä haahuilemasta olohuoneen puolelta josta se palautetaan aina takasin.

Noh, eikös sitä niin sanota, että kertaus on opintojen äiti ja kertausharjoituksissa Etna on asian jos toisenkin suhteen jatkuvasti.. mutta sanotaan myös että poikkeus vahvistaa säännön. Mitäpä lie tuo sitten tarkoittanee, huomatessani auringosta nauttivat koirat sain hymy suupieleeni. Samalla tietysti huomasin sen, että ehdoton rajapyykki oli tullut ylitettyä, molemmat koirat olivat kuitenkin retken jälkeen kuitenkin vaipuneet syvään uneen lämmöstä nauttien. Sen sijaan, että olisin komentanut koirat pois auringosta rajan toiselle puolelle, kävin ottamassa niistä joitakin kuvia ja annoin niiden jatkaa uniaan! Järkevää tai ei, mutta tällä kertaa tunne voitti järjen äänen!

Sunnuntaina sain kokea melkoisen järkytyken. Olin jo jonkin aikaa seurannut sivusilmällä sitä, miten Zeus alkoi kosiskella töissä vanhempaa kultsu rouvaa. Arvelin sille olevan juoksun tulossa, mutta en ajatellut asiaa sen enempää, kunnes havahduin siihen, että kuului ärähdys, parahdus ja sitten kolmella jalalla juokseva Zeus pinkoi karvat pystyssä luokseni.

Säikähdin, tietysti ihan hirveästi, mutta tapani mukaan yritin pysytellä täysin rauhallisena. Keskeytin työni ja lähdin koira kainalossa sisälle. Laskin sen pöydälle ja tutkin tassua kaikessa rauhassa. Ilmekään Zeuksen naamalla ei värähtänyt tunnustellessani tassun läpi ja laskin se takaisin maahan. Se ei varannut sille ollenkaan, lisäksi huomasin että sen toisen korvan juuresta oli osittain kuoriutunut nahka pois. Siihen oli ilmeisesti kolahtanut hammas.

Tietysti pelkäsin, että jalalle oli käynyt pahasti, siitä ei kuitenkaan löytynyt mitään vahingoittumisen merkkejä. Ainoat merkit siitä, että jalkaan satttui olivat ne, ettei Zeus varannut sille ollenkaan ja se, että liikuin minne tahansa sen katse ei väistynyt minusta hetkeksikään. Elävästi palautui mieleen se hetki kun auton eteen juosseen Zeuksen kanssa olimme päivystävän eläinlääkärin vastaanotolla ja Zeus oli tutkittavana pöydällä. Eläinlääkäri kääntäli, väänteli, tunnusteli ja tutki kovan iskun saanutta takajalkaa, minä kiertelin toimenpide huoneessa lueskellen seinällä olevia papereita. Myöskään silloin ei Zeus päästänyt minua hetkeksikään silmistään, sen katse kääntyi sitä mukaan kun minä liikuin huoneessa. Aina kun katseemme kohtasivat se heilautti häntäänsä!


Pahoittelen kuvan laatua, se on otettu puhelimella samana päivänä jona vahinko tapahtui. Zeuksen koukussa oleva etujalka oli se, jolle se ei varannut painoa ollenkaan. Hetken aikaa siinä lattialla istuin, koirat sylissä ja vain itkin miettien sitä joudunko nyt luopumaan kaikista tulevaisuuden suunnitelmista. Lopulta totesin, ettei asia itkemällä ainakaan paremmaksi muuttuisi, lisäksi työt odottivat ja niinpä päätin sen päivän ajan seurata tilannetta. Jos Zeus ei vielä seuravanakaan päivänä varaisi jalalle painoa, veisin sen lääkäriin.

Näin ei kuitenkaan onneksi tarvinnut tehdä, jo muutaman tunnin päästä Zeus varasi tassulle vähän, ja iltapäivällä jo huomattavasti enemmän. Kun lopulta työpäivän päätyttyä tulin kotiin se jo ravasi portaita ylös ja alas ja kävi niin sängyllä kuin sohvallakin ja yölenkillämme se jo pinkoi menemään niinkuin aina ennenkin.

Nyt kaksi päivää vanhingon jälkeen, ei siitä ole enää mitään merkkejä, ainoastaan toisen korvan juuressa on pieni vaalea läiskä kohdassa josta karvat ja nahka kuoriutuivat pois. Haava on kuivunut hienosti ja vaikuttaisi paranevan hyvin. Niinpä jälleen kerran selvisimme pelkällä säikähdyksellä.

Se ei ole Zeukselle suinkaan ensimmäinen kerta... sillä on hyvä tapa selvitä pelkällä säikähdyksellä kaikesta pahasta mitä sille on tähän asti sattunut. Onni on ollut aina mukana onnettomuudessa, niin dobermannin kuin siperianhuskynkin hyökkäyksissä, auto-onnettomuudessa ja nyt tässä viimeisimmmässä tapauksessa. Täytyy nyt vaan toivoa, että jatkossa selviäisimme ilman onnettomuuksia.

Tänään kävimme taas pitkällä päivälenkillä töiden jälkeen.. yleensä ottaen en juurikaan käytä flexejä, mutta nyt jostain syystä ne ovat kahtena viimeisenä päivänä tarttuneet käteen mukaan. Zeuksella on aika hauska tapa jossain kohtaa lenkkiä aina "pyytää" että se saa taluttaa itse itseään.. sitten se ylpeänä juoksee joitakin metrejä edellämme kantaen itse flexiä suussaan. Tämän leikkinsä se on itse keksinyt, ehkäpä piritääkseen vstaantulevien päivää. Sillä sitä se kyllä tekee.. kyllä ohi ajavilla ihmisillä on hymy herkässä, kun he huomaavat kävelytiellä ravaavan koiran, joka taluttaa itse itseään. Pisin tällätavoin kuljettu matka hipoo ja kahta kilometriä ja tuntuu että tässäkin tapauksessa nälkä kasvaa syödessä. Useimmiten flexit ovat kuitenkin kotona kaapissa lojumassa ja lenkillä mukana vain tavalliset narut. Joko perinteiset talutushihnat tai sitten noutajataluttimet. Myös tässä tapauksessa Zeus monesti pyytää hihnaa kädestäni suuhunsa ja sitten se ravaa ylpeänä kuin hevonen narunpäiden vain roikkuessa molemmista suupielistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti