tiistai 3. joulukuuta 2013

Jeni 
Eilisestä päivästä alkaen lähelle jouluaattoa asti meidän arjessamme on vahvasti läsnä vanha tuttu, monirotuinen Siiri. Siiri tuli elämääni (vaikka ei kuitenkaan aivan sanan varsinaisessa merkityksessä), noin puolisen vuotta sen jälkeen kun vanha ja rakas kasvukumppani, silloinen paras ja uskollisin ystäväni saksanpaimenkoira narttu Jeni, oli muuttunut yhdeksi taivaan kirkkaimmaksi tähdeksi.

Suluissa oleva lauseen tapainen tarkoittaa sitä, ettei Siiri tullut minun koirakseni, vaan ystäväni koiraksi. Hän oli etsinyt pitkään sopivaa monirotuista koiraa itselleen. Ajatus koiran ottamisesta oli kytenyt hänen mielessään jo pitkään. Ihan mikä tahansa ei kelvannut ja kun sopiva sitten osui kohdalle sitä lähdettiin hakemaan melko kaukaa. Pääsin pennun hakumatkalle mukaan, menomatkan matkaseuraksi ja tulomatkalla sitten pennun kaveriksi. 


Jeni <3
Monta kertaa olen jälkeen päin miettinyt, kuinka erilaista elämäni olisi nyt, jos tuolta reissulta olisi palannut yhden pennun sijaan kaksi pentua. Ensimmäinen olisi ollut pitkän harkinnan tulos, toinen hetken mielijohde. Paluumatkalla autossa oli kuitenkin vain yksi pentu, pieni vaaleanruskea pörröinen pallero, joka rauhoittui nukkumaan syliini. 

Menomatkalla olimme miettineet pennulle nimeä, vaihtoehtoja oli monen paperiarkin verran. Loppujen lopuksi kotimatkalla pennulle löytyi nimi, mutta ei kuitenkaan yksikään listassa olleista. Niin pennun nimeksi tuli Siiri. 

Sain olla paljon mukana tuon pennun elämässä, kävin hoitamassa sitä usein. Sain seurata sen kasvua ja kehitystä, sitä miten pienestä pennusta kasvoi ensin hontoelo koipeliini, sitten lopulta vahva ja vankka aikuinen suuri koira. 

Vuosien myötä muuttuneista elämäntilanteista huolimatta aina silloin tällöin olen Siiriä käynyt hoitamassa. Asustellut saman katon alla Siirin kanssa, tai sitten Siiri minun kattoni alla. Vuosien myötä minulle tuli ensin koira, sitten kani, toinen koira, toinen kani, kolmas kani, neljäs kani ja lopulta sitten vielä kolmas koira. 


Siiri
Siirin riistaviesti aiheutti pientä päänvaivaa minulle itselleni joitakin vuosia sitten, kun kanilaumani asui sisällä. No onneksi tilanne ratkesi sillä, että kanit asuivat yläkerrassa ja portaiden alapäähän laitettiin tukeva portti. Ylös Siirillä ei ollut mitään asiaa. Kummasti lenkitkin muuttuvat ihan erilaiseksi kun oli oravabongari mukana. Omat koirani eivät juurikaan oravia lenkin aikana huomanneet, mutta Siiri bongasi taatusti jokaisen, sen lisäksi sen täytyi jokaisen kohdalla pysähtyä ja jäädä seuraamaan oravan liikkeitä. 

Siirin edellisestä hoitokerrasta on nyt kulunut yli kaksi vuotta. Pienellä varauksella suhtauduin siihen, miten saan koirien yhteispelin taas toimimaan. On se aikaisemminkin sujunut, kunhan kaikki mahdolliset resurssikiistoja aiheuttavat tavarat on kerätty pois, kaikenlainen turha koirien huomioiminen minimoitu, koirat ruokittu kokonaan erillään, eivätkä ne ole vietäneet valvomatta aikaa keskenään lainkaan. 

Yksi syy tähän on Etna. 
(Etnasta enemmän täällä http://zeusjaetna.blogspot.fi/p/etna.html ja täällä http://zeusjaetna.blogspot.fi/2013/08/taalla-sita-ollaan-taas-ei-siis.html jälkimmäisestä tekstistä asia Etnasta löytyy sieltä teksin loppupuolelta.)

Toinen syy on Siiri. 


Siiri ja Zeus Ilkossa
Siiri on hyvin itsetietoinen narttu, joka ei juurikaan pidä toisista nartuista. Silloin tällöin vuosien myötä se on joistakin nartuista napannut kiinnikin. Ei koskaan minun seurassani, ei koskaan minun koiristani. Ja toivon, että niin se sujuu jatkossakin, en suinkaan sitä että tuo varmasti yli 40 kg painava koira silloin tällöin nappaisi jostain toisesta koirasta kiinni, vaan sitä ettei se nappaisi minun koiristani kiinni. Vielä tarkempi pyrin asioiden suhteen olemaan, kun ennen lomareissulle lähtöään Siirin omistaja kertoi, että Siiristä on iänmyötä tullut hieman ärhäkämpi. 

Pohdin siis asiaa mielessäni pitkään, ennen kuin otin tietoisen riskin ja maanantai iltana otin koko koiralauman mukaan tänne Siirille. Jätin omat koirat ulos, heitin tavarat sisään ja laitoin Siirin valmiiksi lenkille. Nappasin omat koirat pihasta mukaan ja niin lähdettiin lenkille suoraan. Siiri ei saanut mennä omien koirieni luokse, eivätkä ne puolestaan saaneet mennä Siirin lähelle. Kiersimme pitkähkön lenkin, ilta oli muuttunut yöksi eikä vastaan tullut ketään. Kun tultiin lenkiltä takaisin passitin omat koirat ylös ja Siirin alas. 

Yönaikana omissa koirissani aiheutti hienoista hämmennystä muualla talossa ovia availlut Siiri. Itsekin säpsähdin muutaman kerran kuulunutta kolinaa, mutta Siiri siellä vain tarkisteli, etteikö se omistaja kuitenkin löytyisi jonkun oven takaa. Tähän nykyiseen kotiinsa muutettuaan Siiri muutamaan kertaan aiheutti jännitystä yhden jos toisenkin elämään, neiti kun osasi avata myös etuoven ja lukosta. Kaipa se koti sitten alkoi kuitenkin tuntumaan kodilta koirankin mielestä, ja Siiri on tuon ulko-oven availun jättänyt. 
Siiri, Zeus ja Etna

Seuraava päivä lähti käyntiin rauhallisesti, sain koirat ulos ja lenkille ilman minkäänlaisia konflikteja. Jossain vaiheessa lenkin aikana Etna ja Siiri haistelivat samoja hajuja ja Siiri sitten haukahti Etnalle. Siirin puolelta se jäi yhdeksi haukahdukseksi, Etna tietenkin säikähti ja vastasi takaisin väistämällä mahdollisimman kauas ja haukkumalla. Meinasipa Enalla jäädä tuo säikähdys vähän päällekin, mutta meni sitten kuitenkin ohi ja loppu lenkki sujui rauhallisesti. 

Niin nyt kuin varmasti koko tämän hoitojakson ajan pyrin pitämään koiria mahdollisimman paljon eritiloissa, ettei ketään alkaisi ahdistamaan liikaa. Siirikin on tottunut melko rauhalliseen elämään, ja kolme pyörivää ja hyörivää väkkärää saattaisivat käydä vanhan rouvan hermoille. Lisäksi Siiri on sitä mieltä, että sen ruokakuppi on sen, mikä onkin täysin ymmärrettävää. Mutta myöskin alakerrassa oleva vesikippo on Siirin ja neiti kyllä tiedostaa sen asian hyvin. 

Omien koirien uteliaisuutta tyydytti se, kun ne saivat Siirin takapihan ulkoilun ajan tutkia koko asunnon läpikotaisin. Kun Siiri puolestaan halusi takaisin sisälle, juoksutin omat koirat ylös portin taakse. 

Vaikka varmasti tämän Siirin hoitamisen ajan asustelen aika paljon täällä Siirin luona, niin varmuuden vuoksi joka kerran, kun asunnosta poistun lähtevät mukaan myös nuo kääpiöpinserit. Ovia availevan Siirin kanssa en uskalla ottaa minkäänlaista riskiä, ainakaan sellaista joka saattaisi aiheuttaa vaaraan nuo omat pienet koiruudet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti